Son Gohan

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Gohan)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Son Gohan tai yksinkertaisesti Gohan on kuvitteellinen hahmo, joka esiintyy Akira Toriyaman luomassa Dragon Ball -mangassa sekä Dragon Ball Z, dragon ball super , ja Dragon Ball GT -animesarjoissa. Hän on Son Gokun ja Chichin ensimmäinen poika ja puoli-saiyalainen. Hänen nimensä on japania ja tarkoittaa riisiä (tai ruokaa yleensä). Nimensä hän on saanut Son Gokun adoptioisoisän Gohanin mukaan.

Gohan on persoonallisuudeltaan ainutlaatuinen, sillä hän ei ole muiden saiyalaisten tavoin kiinnostunut taistelusta, vaikka onkin saiyalaisen ja ihmisten risteytymänä tavallista saiyalaista huomattavasti voimakkaampi. Jumalten vesi -nimisen veden avulla hän olisi saanut voimansa esiin nopeasti, mutta tuskallisesti, kuten isänsä Son Goku. Piccolo Jr. kuitenkin koulutti erämaassa Gohania käyttämään voimiaan.

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Gohanin taistelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gohanin ollessa vielä pieni, osa hänen voimistaan paljastui, kun hän raivostui. Gohan taisteli 11-vuotiaana hirveätä Cell-olentoa vastaan, joka uhkasi maapalloa. Cellin tuhottua androidi 16:n hän raivostui ja muuttui Supersaiyan 2:ksi ja tuhosi Cellin yhden käden Kamehamehalla. Hän taisteli myös Majin Buuta vastaan. Gohanin voimat ovat supersaiyan 3:n arvoiset jolloin hän hakkasi Majin Buun täydellisesti, mutta voimasuhteet vaihtuivat kun Majin Buu absorboi Super-Gotenksin. Dragonball GT:ssa hän taisteli Super 17:a ja Syn Shenronia vastaan, mutta tuloksetta.

Gohanin kokemukset (Buu-saga)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gohan, lapsi jonka tunnetaan osaavan hyvin voimakkaan voiman, jota hän ei itse hallitse. Tämä voima saatiin esiin taistelussa ilkeää androidia Celliä vastaan. Gohanin isä Goku uhrasi henkensä pelastaakseen Maa-planeetan. Tämän jälkeen Gohan aloitti uuden elämän pikkuveljensä Gotenin kanssa. Gohan tapaa Hercule-Cityn lukiossa tytön nimeltään Videl, joka sattuu olemaan Herculen tytär. Aikomuksenaan pelastaa Maa-planeetan "Kultaisena Soturina" Gohan pyytää Bulmaa tekemään hänelle valepuvun. Gohan alkaa taistella pahuutta vastaan salanimellä "Great Saiyaman". Videl saa selville, että Saiyaman onkin Gohan. Videl kertoo Gohanille myös "Maailman Vahvin Turnauksesta" (MVT) ja uhkaa, että jos Gohan ei osallistuisi turnaukseen, Videl paljastaisi hänet. Gohan hyväksyy ehdotuksen ja osallistuu MVT:hen. Gohan kertoo kaikille ystävilleen ja sukulaisilleen turnauksesta. Gohan kertoo myös Gokulle asiasta ja Goku pääsee päiväksi MVT:hen. Hiukan ennen turnausta Gohan saa tietää, että hänen pikkuveljensä Goten osaa muuttua "Super saiyalaiseksi". Gohan ja Vegeta saavat tietää että myös Trunks kykenee muuttumaan Super saiyalaiseksi. Myöhemmin Gohan päätyy taistelemaan erittäin vahvaa Buuta vastaan, ja saa taistelussa elämänsä selkäsaunan ja on lähellä kuolemaa. Suuri Kai kuitenkin pelastaa hänen henkensä ja he matkaavat Kaiooshien maahan, jossa Gohan tapaa vanhan Kaiooshin joka vahvistaa hänen voimansa Supersaiyan 3 tasolle. Nyt Gohan lähtee taistelemaan entistäkin voimakkaampaa Buuta vastaan, ja pärjää Buulle hienosti, kunnes Buu sulattaa Gotenksin (Gotenin ja Trunksin yhdistelmä) itseensä, ja Buusta tulee vahvempi. Lopulta Buu sulattaa myös Gohanin itseensä. Myöhemmin Gokun ja Vegetan pelastettua Buun sulattamat ihmiset, Gohan yrittää saada ihmisiä antamaan Gokulle energiaa Henkikuulaa varten.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.