Avaruuden asuttaminen

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Avaruuden kolonisaatio)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Toruksen muotoinen avaruusasema sisältä. Stanfordin yliopistossa 1975 tehty suunnitelma.
NASAn näkeymys siirtokunnasta Kuussa.

Avaruuden asuttaminen tarkoittaa sitä, että ihminen voisi tulevaisuudessa rakentaa avaruuteen kuille, planeetoille tai asteroideille pysyviä asumuksia ja asutuskeskuksia. Ainakin alkuvaiheessa nämä asutuskeskukset olisivat ISS-avaruusaseman tavoin ympäristöstään eristettyjä, koska monilla taivaankappaleilla ei ole hengityshelpoista ilmaa. On tutkittu, voitaisiinko jotkut planeetat maankaltaistaa muokkaamalla niiden kaasukehää.[1] Ajatuksia avaruuden asuttamisesta on esitelty muun muassa tieteiskirjallisuudessa ja -elokuvissa.

Monesti on kuviteltu ihmisen rakentavan pysyviä asutuksia Kuuhun ja Marsiin. Kuun mahdollinen asuttaminen on yksi Nasan Kuu-ohjelman tutkimuskohteista.[2] Kuu on Maan läheisin taivaankappale, ja sen ominaisuudet tunnetaan hyvin, minkä vuoksi Kuuhun on usein suunniteltu siirtokuntaa. Avaruuden asuttaminen vaatii nykyistä kehittyneempää tekniikkaa ja voimaperäistä paikallisten luonnonvarojen hyödyntämistä. On kuitenkin ehdotettu että esimerkiksi Kuusta, Marsista ja asteroideista voitaisiin louhia mineraaleja ja Marsista saadaan napalakeista vettä, happea ja metaania polttoaineeksi.[3] Marsin kaasukehässä on runsaasti hiiltä (hiilidioksidina).[4]

Taiteilijan näkemys "kokoonpuhallettavasta" asumuksesta Kuussa.

Avaruuden asuttamista on perusteltu hyvin erilaisista lähtökohdista. Stephen Hawkingin mukaan ihmisen luontainen itsekkyys ja aggressiivisuus johtaa luonnonvarojen loppumiseen ja maapallon ylikansoittumiseen ja siksi avaruuteen on pakko lähteä.[5]

  1. The Quest to Terraform Mars Academy for Future Science. Arkistoitu 21.1.2013. Viitattu 31.1.2013. (englanniksi)
  2. Why Moon NASA. Arkistoitu 22.1.2013. Viitattu 31.1.2013. (englanniksi)
  3. Will we live on Moon and other planets ? Ask Glenn. Science Museum. Arkistoitu 11.2.2013. Viitattu 31.1.2013. (englanniksi)
  4. Sibling Rivalry: A Mars/Earth Comparison NASA. Arkistoitu 29.2.2012. Viitattu 31.1.2013. (englanniksi)
  5. Stephen Hawking: Avaruuden asuttaminen on ihmisten ainoa pelastus 2011. Iltalehti. Viitattu 31.1.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]