Karlín

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Karlín
Kaupungin kartta, jossa Karlín korostettuna. Prahan alueellinen jako
Kaupungin kartta, jossa Karlín korostettuna.
Prahan alueellinen jako
Kaupunki Praha
Suurpiiri Praha 8
Väkiluku 12 261[1] (2021)
Lähialueet Holešovice, Nové Město, Žižkov, Libeň

Karlín on kaupunkialue Tšekin pääkaupungissa Prahassa. Hallinnollisesti se kuuluu Praha 8:n kaupunginosaan. Vuonna 2021 Karlínissa asui 12 261 asukasta.

Karlín sijaitsee Vítkovin kukkulan ja Vltavan välissä lähellä Prahan uuttakaupunkia.

Ensimmäinen maininta asutuksesta nykyisen Karlínin alueella on vuodelta 993, jolloin se mainittiin yhtenä Břevnovin luostarin omistuksista. Seuraavina vuosisatoina siellä harjoitettiin muun muassa viininviljelyä.[2]

Läheisen Vltavan tulviminen on vaivannut Karlínin asukkaita useaan otteeseen vuosisatojen aikana. Suurimmat niistä ovat tapahtuneet vuosina 1432, 1890 ja 2002. Vuoden 1890 tulvassa kuolleille karlínilaisille on pystytetty muistomerkki Invalidovnan metroasemalle.[3][2]

Hallinnollisesti itsenäinen Karlín perustettiin vuonna 1817 silloiseen Itävallan keisarikuntaan kuuluneen Prahan ensimmäiseksi esikaupunkialueeksi. Toisin kuin muut nykyisen Prahan keskustan alueet, valtaosa nykyisestä Karlínista rakennettiin ruutukaavan mukaisesti verrattain lyhyessä ajassa.[2]

Teollistumisen tuoman väestönkasvun myötä Karlín korotettiin virallisesti kaupungiksi vuonna 1902. Itse Prahaan se liittyi vasta 1922 neljä vuotta Tšekkoslovakian itsenäistymisen jälkeen.[3]

Asukasmäärän kehitys
Vuosi Asukkaita Muutos
1869 13 384
1880 17 250 +28,89%
1890 19 540 +13,27%
1900 21 555 +10,31%
1910 24 230 +12,41%
1921 25 051 +3,388%
1930 24 002 –4,19%
1950 21 779 –9,26%
Vuosi Asukkaita Muutos
1961 22 547 +3,53%
1970 21 246 –5,77%
1980 17 241 –18,85%
1991 14 240 –17,41%
2001 12 326 –13,44%
2011 11 161 –9,45%
2021 12 261 +9,86%

Lähde:[4][1]

  1. a b Basic data by municipality parts (unit) of selected AD MEP Czech statistical office. Viitattu 16.2.2024. (englanniksi)
  2. a b c Karlín – první pražské předměstí Praha Neznámá. 17.9.2015. Viitattu 16.2.2024. (tšekiksi)
  3. a b Karlín Praha Neznámá. 17.9.2015. Viitattu 16.2.2024. (tšekiksi)
  4. Hlavní město Praha Czech statistical office. Arkistoitu 17.8.2021. Viitattu 16.2.2024. (tšekiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]