Warrantti

Warrantti (kirjoitetaan joskus myös muodossa varrantti) on pankin tai pankkiiriliikkeen asettama arvopaperi, joka kohdistuu johonkin kohde-etuuteen kuten osakkeeseen, indeksiin, raaka-aineeseen tai valuuttaan^[1]. Warrantit oikeuttavat joko ostamaan tai myymään sen kohteita sovitulla hinnalla ja rajoitetulla voimassaoloajalla (juoksuaika). Warrantit noteerataan pörssissä ja niillä käydään kauppaa kuten osakkeilla. Warrantti on johdannainen ja tarkoittaakin pitkän aikavälin arvopaperistettua optiota^[2].

Tavallisimmat warranttityypit ovat osto- ja myyntiwarrantti. Ostowarrantti antaa oikeuden kohde-etuutena olevan hyödykkeen ostamiseen warranttiehdoissa sovittuun hintaan warrantin päättymispäivänä (tai amerikkalaisissa warranteissa sen voimassaoloaikana). Mikäli kohde-etuuden hinta ei ylitä tuolloin sovittua hintaa, raukeaa warrantti arvottomana. Myyntiwarrantti puolestaan antaa oikeuden myydä kohde-etuus sovittuun hintaan. Mikäli kohde-etuuden hinta jää sovitun hinnan yläpuolelle, raukeaa myyntiwarrantti arvottomana. ^[1]

Tavallisesti warrantin päättymispäivänä ei suoriteta konkreettisia ostoja tai myyntejä kohde-etuudella, vaan warrantin asettaja maksaa warrantin nettoarvon rahana.

Toteutushinta eli strike määrää, millä hinnalla sijoittajalla on oikeus ostaa (ostowarrantti) tai myydä (myyntiwarrantti) kohde-etuus. Kohde-etuus määrittää toteutushinnan valuutan, esimerkiksi Nokian warrantin toteutushinta määritellään euroissa, kun taas Nasdaq-warrantin toteutushinta määritellään Yhdysvaltain dollareissa. Indeksiwarranttien toteutushinnat puolestaan määritellään siten, että yksi indeksipiste vastaa kyseisen markkinan yhtä valuuttayksikköä, esimerkiksi Dow Jones -warrantin 10 500 toteutushinta vastaa 10 500 dollaria. Toteutushinnat ovat vakioita ja löytyvät jokaisen instrumentin ehdoista eivätkä muutu, jollei kohde-etuuden ehtoja erikseen muuteta, kuten yritysjärjestelyissä.^[3]

Warranteilla on määrätty kerroin, joka kertoo, kuinka monta warranttia tarvitaan yhden kohde-etuuden ostamiseen tai myymiseen. Jos Nokian ostowarrantilla on kertoimena 5, tarkoittaa se, että tarvitaan 5 yksittäistä warranttia jotta voisi ostaa yhden Nokian osakkeen päättymispäivänä. Liikkeeseenlaskija määrittää jokaiselle warrantille omat kertoimensa, jotka yleisesti riippuvat kohde-etuuden hinnasta. Jos kohde-etuus on kallis, yhteen kohde-etuuteen oikeuttava warrantti on myös vastaavasti kalliimpi, minkä vuoksi oikeus jaetaan kertoimella. Mikäli tätä ei tehtäisi, olisi minimikaupankäyntimäärä korkeampi. Käytännössä kerroin ei kuitenkaan vaikuta warrantin absoluuttiseen hintaan, mutta mahdollistaa sijoittamisen tuotteeseen pienemmällä rahamäärällä. Sitä määrää warrantteja, joka oikeuttaa yhden kohde-etuuden ostamiseen tai myymiseen, kutsutaan warranttieräksi.^[4]

Alla yksinkertainen esimerkki^[5] ostowarrantista.

• Osakeyhtiö Oy:n osakekurssi on 10 euroa
• Warrantin hinta on 1 euro
• Warrantin lunastushinta on 10 euroa
• Warrantin kerroin on 1

Positiivinen skenaario:

• Warrantin eräpäivänä osakkeen kurssi on 12,5 euroa.
• Osakkeen ostaja saa tuottoa 2,5 euroa (12,5 euroa - 10,0 euroa), eli 25 %.
• Warrantin ostaja saa tuottoa 1,5 euroa (2,5 euroa - 1,0 euroa), eli 150 %.

Negatiivinen skenaario:

• Warrantin eräpäivänä osakkeen kurssi on 7,5 euroa.
• Osakkeen ostaja menettää 2,5 euroa (7,5 euroa - 10,0 euroa), eli -25 %.
• Warrantin ostaja menettää 1 euron (osakekurssi on alle lunastushinnan), eli 100 %.

Ostowarrantti sopii siis sijoittajalle, jolla on positiivinen näkemys kohteen kehityksestä. Vastaavasti myyntiwarrantti sopii sijoittajalle, jolla on negatiivinen näkemys kohteesta, koska siinä tapauksessa tuottoa maksetaan, jos kohteen hinta alittaa warrantin lunastusarvon. Huomattavaa on, että kummankin tyyppiset warrantit voivat erääntyä arvottomana, jolloin sijoittaja menettää koko sijoittamansa summan.

Warranttia käytetään sijoitusten suojaamiseen. Myyntiwarrantilla voidaan suojautua kohde-etuuden kurssin laskua vastaan. Toisaalta warrantilla voidaan saada vipua sijoituksiin – kurssin noustessa ostowarrantin arvo nousee suhteessa enemmän kuin itse kohde-etuuden. Warrantin ”oikean” hinnan määrittäminen ei ole triviaali toimenpide; henkilön, joka sijoittaa rahojaan warrantteihin ilman perustietoja, katsotaankin harrastavan lähinnä uhkapeliä. Warranttikauppa on periaatteessa nollasummapeliä, mutta kun kulut otetaan huomioon, warranteilla keskimäärin hävitään rahaa pitkällä aikavälillä. Warrantit vaativatkin sijoittajilta suurta riskinottokykyä, ja ne eivät sovellu erityisen hyvin pitkäaikaiseen sijoittamiseen^[2].

Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ESMA pitää warrantteja monimutkaisena sijoitustuotteena, johon liittyy erityisiä riskejä^[6]. Sijoittajan kannalta warrantteihin liittyykin volatiliteetti-, pääoma-, osapuoli-, ja valuuttariskejä. Warranttien tappiomahdollisuus on rajoitettu sijoitettuun pääomaan.^[7]

Vaikka warrantin liikkeellelaskija todennäköisesti tekee voittoa, ottaa liikkeellelaskija myös riskin, koska tappion mahdollisuus on olemassa. Liikkeellelaskijan voitto johtuu siitä, että liikkeellelaskettaessa warrantilla on aika-arvo, joka pienenee päättymispäivää lähestyttäessä. Lisäksi, jos liikkeellelaskija myös toimii warrantin markkinatakaajana, osto- ja myyntitarjousten erotus eli spread tuo lisätuloja.

Suomen tuloverolaissa ei ole erikseen säädetty warranteista. Niiden verotuskäytäntö on kuitenkin vakiintunut ja niiden luovutusvoittoa verotetaan, sekä niiden hankintamenot voidaan vähentää voiton hankkimisesta aiheutuneina menoina. ^[1]

Turbowarrantiksi kutsutaan warranttia, joka raukeaa jo voimassaoloaikanaan, mikäli kohde-etuus saavuttaa ehdoissa määritellyn knock-out-tason. Turbowarrantilla päästään, suuremman riskin vastapainoksi, vielä normaalia warranttiakin suurempaan vipuvaikutukseen.

• Optio
• Futuuri

• Nelskylä, Michael: Warrantti – jokamiehen johdannainen. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 978-951-0-29095-8
• Nelskylä, Michael: Warrantti – jokamiehen johdannainen. (2. uud. p) Helsinki: WSOYpro, 2009. ISBN 978-951-0-36065-1

• Finanssivalvonta: Warrantit (Arkistoitu – Internet Archive)