Leo Aario

Leo Eino Aario (vuoteen 1928 Engman, 26. marraskuuta 1906 Pori – 8. kesäkuuta 1998 Espoo)^[1] oli suomalainen maantieteilijä ja geologi. Hän oli maantieteen professori Turun yliopistossa vuosina 1945–1953 ja Helsingin yliopistossa 1953–1970 eläkkeelle jäämiseensä asti.^[1] Aario tutki muun muassa Suomen kasvipeitteen ja vesistöjen historiaa, maatalousmaantiedettä ja kvartäärigeologiaa, sekä loi perustan suomalaiselle kaupunkimaantieteen tutkimukselle.

Aario valmistui ylioppilaaksi vuonna 1925 Viipurin suomalaisesta lukiosta. Opinnoissaan hän keskittyi kasvitieteeseen, paleografiaan ja luonnonmaantieteeseen valmistuen filosofian kandidaatiksi vuonna 1931 ja maisteriksi vuonna 1932. Hän valmistui samana vuonna myös lisensiaatiksi ja väitteli tohtoriksi saksankielisellä väitöskirjalla PfIanzentopographische und paleogeographische Mooruntersuchungen in N-Satakunta. Vuonna 1934 hänestä tuli Helsingin yliopiston dosentti. Hän teki vuonna 1942 Alexander von Humboldt -säätiön ja Suomen opetusministeriön tuella opintomatkan Saksaan, missä hän kiinnostui Alppien itäosan jäätiköiden laajuusvaihteluista ja Rein-joen keskijuoksun talousmaantieteestä.^[1]

Vuodesta 1954 Aario oli Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen.^[1]

• Suomi-Fakta (WSOY, 2002)