Bibliometriikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Bibliometriikka on tieteellisen viestinnän painettujen julkaisujen tutkimusta. Se on määrällistä tutkimusta, joka kohdistuu tutkimuskirjallisuuteen ja sen tavoitteena on analysoida ja mallintaa tieteen ja teknologian kehitystä siten, että voidaan seurata eri julkaisujen saamaa suosiota tieteellisessä kirjoittamisessa. Bibliometriikka tutkii mm. viitatuimpia julkaisuja, tieteellisten julkaisujen määrää sekä niiden keskinäisiä viittauksia [1]. Julkaisujen valtava määrä lisää tarvetta tieteellisen viestinnän systemaattiseen tarkasteluun. Bibliometriikan historia alkaa 1920-luvulta, jolloin E. W. Hulme alkoi käyttää nimitystä tilastollinen bibliografia.[2] Bibliometriikassa on aineksia mm. informaatiotutkimuksesta, matematiikasta, tilastotieteestä, tieteen yhteisöllisten piirteiden tutkimuksesta, tietojenkäsittelytieteestä ja tieteenhistoriasta.[3]. Skientometriikka-nimitys on tullut osin bibliometriikka-termin rinnalle. Skientometriikka on käännös venäjänkielisestä sanasta naukometrija, joka tarkoittaa tieteen ja teknologian tuotoksia mittaavaa tutkimusta. Lisäksi käytössä ovat termit informetriikka ja 2000-luvulla syntynyt webometrinen tutkimus, jonka kohteena ovat verkkojulkaisut [3].

Keskeiset käsitteet ja suuntaukset

Keskeisiä suuntauksia bibliometriikassa ovat metodologinen ja matemaattinen suuntaus.

Bibliometrisen analyysin suuntauksia

Alan analyysityyppejä ovat esimerkiksi viiteanalyysi, lähdeanalyysi ja viittausanalyysi. Viiteanalyysi on kattokäsite, jonka alle kuuluu kaikki viittaamiseen perustuva tutkimus. Lähdeanalyysissä tarkastellaan lähdeteoksia niiden käyttäjän näkökulmasta.[4]

Viittausanalyysissä tarkastellaan julkaisujen käyttöä sekä käytöstä pois jäämistä ja tutkitaan sitä, miten paljon huomiota julkaisut tai kirjoittajat ovat saaneet.[5] Muita analyysityyppejä ovat diffuusioanalyysi, yhteisviittausanalyysia ja yhteissana-analyysi. Diffuusioanalyysissä tutkitaan jonkin alan termin (esim. happosade) levinneisyyttä tieteellisessä kirjallisuudessa.[6] Yhteissana-analyysissä kartoitetaan kognitiivisia verkostoja. Menetelmä on suosittu sen kehittäjämaassa Ranskassa, jossa sen kehitti Michel Callonin johtama ranskalainen tutkimusryhmä. Viittausten sijaan yhteissana-analyysissä haetaan avainsanoja julkaisujen otsikoista ja tiivistelmistä.[7]

Viiteanalyysi

Tunnetuin informetrinen tutkimusmenetelmä on viiteanalyysi. Siinä on kaksi puolta, viittaus- ja lähdeanalyysi. Tutkimustapoja erottaa toisistaan näkökulma, josta lähdeluetteloa tarkastellaan. Viittausanalyysissä selvitetään, kuinka paljon jokin kirjoittaja tai teos saa viittauksia. Lähdeanalyysissä tutkitaan, mitä julkaisuja kirjoittaja on käyttänyt [8]. Perusaineiston keruu aloitetaan yleensä tietokantahaulla. Viitetietokantoja ovat esimerkiksi: Arts & Humanities Citation Index (ISI), Science Citation Index Expanded (ISI),Social Sciences Citation Index (ISI) ja Web of Science (ISI) (Web of Knowledge)

Maailmanlaajuisella tasolla yllä mainitut tietokannat antavat vastauksia kysymyksiin eri julkaisujen saatavuuden muutoksesta [9] Esimerkiksi Web of Science mahdollistaa erilaisten kuvallisten viiteanalyysiraporttien tekemisen sekä automaattisen lähdeluettelon muodostamisen, joka voi olla apuna tutkielman teossa. Viittauskerroin ilmaisee, montako viittausta jossakin lehdessä ilmestyneet artikkelit keskimäärin saavat. Se kuvaa tieteellisen lehden käytön aktiivisuutta ja perustuu Scisearch, Social Scisearch ja Arts & Humanities Search -tietokantojen aineistoon. Viittauskertoimien arvot julkaistaan vuosittain Journal Citation Reports -tietokannassa, jota julkaisee Thomson Reuters.[10]

Muita bibliometriikan tyyppejä ja analyysityökaluja

Yhteisviittausanalyysi

Yhteisviittausanalyysin perusperiaate on, että mitä useammin tutkijat viittaavat kirjoituksissaan kahteen samaan julkaisuun, sitä todennäköisempää on, että näiden kahden viitatun julkaisun/ kirjoittajan välillä vallitsee jokin yhteys. Useimmiten tämän yhteyden katsotaan merkitsevän sitä, että viitatut julkaisut ovat aihepiiriltään samanlaisia.[11] Yhteisviittausanalyysin historiassa on kehitetty kaksi lähestymistapaa aiheeseen: Makrolähestymistapa perustuu ISI-tietokantoihin ja keskittyy yleisiin koulukuntien rakenteisiin ja kysymykseen, mitkä lait ohjaavat tieteen evoluutiota. Mikrolähestymistapa pyrkii eri koulukuntien tai tutkimussuuntausten retrospektiiviseen kuvailuun ja niiden välisten yhteyksien toteamiseen.[12]

Matemaattiset mallit

Matemaattinen mallintaminen on yksi perinteisimmistä bibliometriikan haaroista ja perustuu ns. bibliometrisiin lakeihin.

Bradfordin laki (Samuel C. Bradford): Jos tieteelliset lehdet järjestetään alenevaan, tiettyä alaa edustavan artikkelituotannon mukaiseen järjestykseen, ne voidaan jakaa toisaalta ytimeen, jonka lehdet ovat voimakkaammin suuntautuneet ao. alaan, toisaalta useampiin ydintä ympäröiviin kehiin. Kehiin sisältyy yhtä paljon kyseistä alaa edustavia artikkeleita kuin ytimeen, mutta artikkelit julkaisseiden lehtien määrä kasvaa ytimeen verrattuna suhteissa 1:n:n².

Lotkan laki (Alfred J. Lotka) koskee tieteellistä tuottavuutta. Se on käänteisen neliön laki, joka kertoo, että n:n julkaisun kirjoittajien määrä tietyssä populaatiossa on 1/n².

Zipfin laki (George Kingsley Zipf) koskee tilastollista lingvistiikkaa: jos jossakin otoksessa kerran esiintyvien sanojen lukumäärä on x, sellaisten sanojen lukumäärä, jotka esiintyvät kaksi, kolme, neljä tai n kertaa samassa otoksessa, on vastaavasti 1/2², 1/3², 1/4² … 1/n² x:stä, pois lukien kaikkein useimmin esiintyvät sanat.[13]

Bibliometrisen tutkimuksen välineitä

Olle Persson Uumajan yliopistosta on kehittänyt Bibexcel-nimisen, verkossa ilmaiseksi saatavilla olevan bibliometrisen analyysityökalun, joka pohjautuu Exceliin.[14]

Bibliometriikan kritiikkiä

Viittausanalyysiä on kritisoitu siitä, että siinä oletetaan, että viittaaja on lukenut viitatun teoksen sekä siitä, että oletus on, että parhaisiin lähteisiin viitataan, vaikka saatavuus vaikuttaa monesti viittauskäytäntöön.[15] Aina ei myöskään viitata julkaisuihin, joista on saatu vaikutteita.[16]

Katso myös

Lähteet

Viitteet

  1. Forsman, M. 2009; 9, 11
  2. Forsman, M., 2005; 73
  3. a b Kortelainen, T. 2010 s. 247
  4. Kärki, R. & Kortelainen, T. 1996; 14
  5. Kärki & Kortelainen, 16-17
  6. Forsman M. 2009; 18
  7. Kärki & Kortelainen, 23
  8. Kortelainen 2010, 255
  9. Forsman M. 2005; 67
  10. Kortelainen 2010, 258
  11. Kortelainen 2010, 257
  12. Forsman, M. 2005; 79
  13. Kärki, R.& Kortelainen, T. 1996; 21-22
  14. Persson, O. & Danell, R. & Schneider, J. W. 2009; 9
  15. Forsman M. 2009; 14
  16. Forsman M. 2009; 15