Pietari III (Venäjä)

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Pietari III (21. helmikuuta 1728 Kiel – 17. heinäkuuta 1762 Ropsunhovi) eli Holsteinin Karl Peter Ulrich oli lyhytaikainen Venäjän keisari vuonna 1762. Syntyään hän oli Holstein-Gottorpin herttuan Karl Friedrichin ja Pietari Suuren tyttären, herttuatar Annan poika.

Karl Peter Ulrich vietti lapsuutensa is��nsä luona Holsteinissa Kielissä, missä hän oleskeli pitkiä aikoja varuskunnassa ja oppi sen tavat ja slangin. Jo seitsenvuotiaana hän harjoitteli asennossa seisomista kivääri olalla ja miekka vyöllä. Hänen ollessaan yhdeksänvuotias hänen isänsä ylensi hänet luutnantiksi.

Isänsä kuoltua vuonna 1739 Karl Peter joutui holsteinilaisten upseerien kasvatettavaksi. Hänen tärkein opettajansa oli herttuallisen hovin ylihovimarsalkka Brümmer, joka toisinaan rankaisi häntä lyömällä, kieltämällä ateriat tai istuttamalla tätä hernesäkkien päällä polvillaan tuntikausia, kunnes jalat punoittivat ja turposivat. Toisinaan poika oksenteli pelosta jouduttuaan opettajansa uhkaamaksi. Lapsesta kasvoi teeskentelevä, pelokas ja salakavala.

Karl Ulrichin elämässä koitti uusi vaihe, kun hänen tätinsä Elisabet nousi vallankaappauksen avulla Venäjän valtaistuimelle joukukuun 6. päivänä 1741. Elisabet oli tuolloin 32-vuotias ja kykenemätön saamaan omia lapsia. Valtaistuimensa vakauttamiseksi hän antoi lähes ensitöikseen noutaa sisarvainajansa pojan hoviin ja julisti tämän kruununperillisekseen. Pojan saapuminen hoviin oli tyrmistyttävä, kun ilmeni, että hän osasi soittaa hieman viulua, mutta yleisesti ottaen hän ei kiinnostunut juuri mistään ja vietti aikaansa mieluimmin satojen tinasotilaidensa parissa omassa haavemaailmassaan. Venäjästä Pietari ei välittänyt. Hän tunsi vain halveksuntaa ortodoksista uskoa, venäläisiä tapoja ja Venäjän kieltä kohtaan. Hän kaipasi entistä kotimaataan ja ihaili suunnattomasti Preussin kuningas Fredrik II:ta.

Elisabet haetutti Pietarille puolison tämän täytettyä 16 vuotta. Valinta osui Elisabetin nuoruudenkihlatun Karl Augustin siskon tyttäreen Alhalt-Zerbstin Sofiaan, joka käännyttyään ortodoksiseen uskoon sai nimen Katariina Aleksejevna ja tuli myöhemmin tunnetuksi Katariina II:na. Puolisot kuitenkin etääntyivät toisistaan täysin erilaisten luonteidensa ja mieltymystensä vuoksi. Pietari viihtyi edelleen enimmäkseen sotilasleikkien parissa Katariinan viettäessä aikaansa enimmäkseen opiskellen.

Pietarin elämässä alkoi toinen murroskausi keisarinna Elisabetin kuoltua tammikuun toisena päivänä vuonna 1762. Noustuaan valtaistuimelle hän ei edelleenkään osoittanut kunnioitusta kansalle, jonka hallitsijaksi oli noussut. Ensimmäisenä tekonaan hän lopetti Venäjän Preussia vastaan voitokkaasti käymän seitsenvuotisen sodan ja palautti ihailemalleen kuningas Fredrik II:lle tältä valloitetut maat. Teko synnytti suuttumusta armeijassa, jonka voitto Preussista oli jo näyttänyt varmalta. Pietari meni vielä pidemmälle aloittamalla Fredrikin kanssa sodan Itävaltaa, Venäjän aikaisempaa liittolaista vastaan.

Tsaarina Pietari toteutti joukon uudistuksia. Hän muun muassa lakkautti pelätyn salaisen kanslian, uudisti laivanrakennustekniikkaa ja poliisitointa sekä rakennutti Pietariin uuden katuvalaistusjärjestelmän. Toisaalta hän preussilaisten mieltymystensä johdosta korvasi perinteikkään palatsin Preobraženskojen henkivartiorykmentin holsteinilaisella ja korvasi perinteiset sotilaspuvut preussilaismallisilla univormuilla. Nämä muutokset ajoivat yhä suuremman osan armeijasta hänen vastustajakseen.

Lyhyeksi jääneen hallituskauden aikana Pietarin outouden puuskat vain pahenivat. Hän kieltäytyi itsepintaisesti kruunauttamasta itseään. Milloin hän pilkkasi pappeja, milloin talonpoikia. Vaimostaan hän ei enää välittänyt laisinkaan, vaan esitti vuoroin avoimempia, vuoroon peitellympiä uhkauksia tätä vastaan. Kun hän alkoi suunnitella avioitumista rakastajattarensa Elisabet Vorontsovan kanssa, päätti hänen vaimonsa toimia. Yhdessä omien suosijoidensa kanssa hän kaappasi mieheltään vallan ja sulki tämän Ropsunhovin palatsiin, jossa tämä oli asunut suuriruhtinaana.

Pietarista tuli vallankaappaajalle nopeasti suuri ongelma. Mikäli hänet suljettaisiin pelättyyn Pähkinälinnan linnoitukseen, tulisi hänestä oiva tuki tulevalle oppositiolle. Mikäli hänet päästettäisiin lähtemään maasta, pakenisi hän epäilemättä Preussiin juonitellakseen siellä yhdessä kuningas Fredrikin kanssa. Ratkaisun etsiminen kuitenkin päättyi ennenaikaisesti heinäkuun kuudentena 1762, kun Ropsunhovista tuli tieto Pietarin kuolemasta. Virallisen ilmoituksen mukaan entinen tsaari oli kuollut peräpukamien aiheuttamiin kouristuksiin. Kuoleman todellinen aiheuttaja on jäänyt arvailujen varaan, mutta kyseessä oli luultavasti Katariina tukijoiden toimeenpanema murha, jolla uusi tsaaritar pääsisi eroon taakaksi käyneestä puolisostaan. Mahdollista kuitenkin on, ettei Katariina itse määrännyt surmaa toimitettavaksi.

Pietarin ruumis siunattiin varsin yksinkertaisin menoin. Vaikka olikin Pietari Suuren lapsenlapsi, oli hän sittenkin ainoastaan vallankaappauksen uhri. Hänen ruumiinsa esitettiin Aleksanteri Nevskin luostarissa surijoille preussilaiseen asetakkiin puettuna, joko hienotunteisuudesta vainajan mieltymyksiä kohtaan tai muistutukseksi hänen horjuneesta kunnioituksestaan uutta isänmaataan kohtaan. Keisarinna itse ei hautajaisiin osallistunut, lääkäreidensä pyynnöstä.

Edeltäjä: Elisabet

Venäjän tsaari 1762

Seuraaja: Katariina II Suuri