Pohjoismainen passivapaus

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 13. helmikuuta 2024 kello 23.16 käyttäjän Solsken1 (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Passivapaus kattaa Suomen, Ruotsin, Norjan (pois lukien Huippuvuoret), Islannin ja Tanskan (mukaan lukien Färsaaret, mutta ei Grönlantia).

Pohjoismainen passivapaus on Pohjoismaiden kesken sovittu käytäntö, jonka mukaan Pohjoismaiden kansalaiset eivät tarvitse passia tai muuta matkustusasiakirjaa liikkuessaan Pohjoismaasta toiseen.

Passivapaus astui voimaan 12. heinäkuuta 1952.[1] Uudempi sopimus solmittiin vuonna 1954 Suomen, Ruotsin, Norjan ja Tanskan kesken.[2] Islanti liittyi sopimukseen vuonna 1955 ja Färsaaret vuonna 1966.[3][4]

Passivapaus on sisällöltään laajempi kuin Schengenin sopimus; Schengen-alueenkaan sisärajoillakaan ei yleensä tarkasteta matkustusasiakirjaa, mutta matkustajalla on kuitenkin oltava sellainen mukana.[5] Pohjoismaiden kansalaiset eivät tarvitse passia tai mitään muutakaan matkustusasiakirjaa liikkuessaan tai oleskellessaan toisten Pohjoismaiden alueella. Henkilöllisyys täytyy kuitenkin pystyä todistamaan. Myös Pohjoismaiden ulkopuolelta saapuvat Pohjoismaiden kansalaiset tarvitsevat passin tai muun matkustusasiakirjan rajan ylittämiseen.[6]

Vaikka Huippuvuoret kuuluvat Norjaan, se ei ole osa Schengen-aluetta ja rajatarkastusta edellytetään maahan saapuessa myös pohjoismaalaisilta.[7] Myöskään Tanskalle kuuluva Grönlanti ei ole koskaan liittynyt sopimukseen, eli passivapaus ei koske sitä.[8]