Perunalastut

Yhteen kilogrammaan perunalastuja käytetään noin neljä kilogrammaa perunaa. Lastuihin käytettävä peruna on jalostettu tarkoitukseen mahdollisimman hyvin sopivaksi, eivätkä kaikki lajikkeet sovellu perunalastuihin. Perunat nostetaan Suomessa pellolta syyskuun puolivälin aikoihin. Osa perunoista säilötään kylmään, jotta niistä voidaan tehdä perunalastuja seuraavaan elokuuhun saakka.^[2]

Perunalastutehtaan liukuhihnalla perunat kuoritaan, viipaloidaan ja pestään. Sen jälkeen ne uppopaistetaan ja pyöritetään maustemyllyssä, jossa niihin lisätään yksi kerrallaan eri mausteet, kuten suola. Vaaka punnitsee jokaiseen pussiin oikean määrän lastuja, minkä jälkeen pussit kuljetetaan kauppojen hyllyille.^[3]

Perunalastuja valmistetaan useissa eri mauissa, ja makuja kehitetään koko ajan lisää.^[4] Perunalastuja syödään sellaisenaan kylmänä, huoneenlämpöisenä tai lämmitettynä, ja esimerkiksi dippikastikkeen tai virvoitusjuoman kanssa. Rouhittuja perunalastuja voi lisätä monenlaisiin ruokiin.^[5]

Suomessa myytäviä perunalastumerkkejä ovat muun muassa suomalainen Oikia, ruotsalainen Estrella, ahvenanmaalainen Taffel ja yhdysvaltalainen Pringles.

Nykyaikaisen perunalastun ilmestyminen massamarkkinoille tapahtui kahdessa vaiheessa.

Yleisen uskomuksen mukaan alkuperäisen perunalastureseptin kehitti George Crum, yhdysvaltalainen kokki 24. elokuuta 1853 Saratoga Springsissä. Hän oli kyllästynyt asiakkaaseen, joka jatkuvasti palautti takaisin hänen valmistamiaan ranskalaisia perunoita, koska ne olivat liian paksuja. Crum päätti viipaloida perunat niin ohuiksi, ettei niitä voisi syödä haarukalla. Crumin odotuksien vastaisesti vieras oli haltioitunut perunalastuista.^[6] Ne ilmestyivät Crumin ruokalistaan tavalliseksi ruokalajiksi nimellä Saratoga-lastut. Pian perunalastuista tuli suosittuja koko Uudessa-Englannissa.^[7]

Massamarkkinoidut perunalastut tulivat suosituiksi vasta 1920-luvulla mekaanisen perunankuorijan keksimisen myötä. Tämän tuotteen kehitti Herman Lay, Yhdysvaltain eteläosasta kotoisin ollut kauppamatkustaja.

Ennen ilmatiiviin pakkauksen kehittämistä perunalastut varastoitiin tynnyreihin. Tynnyrin pohjalla olleet perunalastut olivat usein väljähtyneitä ja nihkeitä. Tämä ongelma ratkesi, kun kalifornialainen elintarvikealan yrittäjä Laura Scudder keksi sopivan pussin silittämällä yhteen kaksi vahapaperin palaa. Näin oli luotu ilmatiivis sinetti, joka pitää perunalastut tuoreina pussin avaamiseen asti.

Perunalastut olivat aluksi maustamattomia, mikä rajoittikin niiden suosiota. Myöhemmin, 1950-luvulla, irlantilaisen perunalastuyhtiö Tayton omistaja kehitti sopivan maustamistekniikan. Käytännön kokeilujen jälkeen hän tuotti maailman ensimmäiset maustetut perunalastut, Cheese and Onionin (juusto ja sipuli) sekä Salt 'n' Vinegarin (suola ja etikka).

Suolaa oli toki käytetty perunalastujen maustamiseen jo aiemminkin, mutta se toimitettiin käyttäjälle erillisessä sinetöidyssä pussissa, josta sen saattoi tarvittaessa lisätä lastuihin.

Tayton omistajan keksinnöstä tuli hetkessä sensaatio elintarviketeollisuudessa, ja pian Yhdysvaltojen suurimpien perunalastuyhtiöiden johtajat ryhtyivätkin tutkimaan tuotetta ja neuvottelemaan uuden teknologian käyttöoikeuksista. Kun Tayto-yhtiö vihdoin myytiin, sen perunalastujen valmistustapaa mullistanut omistajaperhe tuli erittäin varakkaaksi. Yritykset ympäri maailmaa pyrkivät saamaan oikeudet Tayton kehittämään tekniikkaan.

Perunalastujen valmistajat lisäsivät myöhemmin tuotteisiinsa luonnollisia ja keinotekoisia mausteita vaihtelevalla menestyksellä. Aiemmin vain suppeaan yleisöön vedonnut tuote sai maustamisen ansiosta merkittävän aseman markkinoilla. Myös monenlaisilla muilla tavoilla maustettuja perunalastuja myydään eri puolilla maailmaa, mukaan lukien alkuperäinen ”suola ja etikka”, jota tuottaa edelleen sen kehittänyt Tayto. Jotkin yritykset ovat myös markkinoineet vähärasvaisia vaihtoehtoja.

Pringlesin tunnetuksi tekemää perunalastutyyppiä valmistetaan painamalla jauhetuista perunoista tehty taikina tavalliseksi perunalastuksi ennen paistamista. Tällä tavalla syntyy perunalastuja, jotka ovat hyvin yhtenäisen kokoisia ja muotoisia, joten perunalastut voidaan silloin helposti pinota ja pakata kankeisiin putkiloihin.

Perunalastujen suosio on johtanut myös viljoista tehtyjen "perunalastujen" suosioon; tätä alaa hallitsevat sellaiset merkit kuten Fritos, CCs ja Doritos.

Tyypillisen perunalastupussin ravintosisältö per 100 g:^[8]

• Proteinia 5,7 g
• Hiilihydraattia 51 g, josta sokeria 1 g
• Rasvaa 33 g, josta tyydyttyneitä 2,4 g
• Natriumia 0,56 g, keittosuolaa vastaava määrä 1,4 g (saantisuositus 6–7 g/vrk)
• Energiaa 2 200 kJ (525 kcal)

Osa perunalastuista sisältää runsaasti tyydyttyneitä rasvahappoja, jotka ovat terveydelle haitallisia. Niiden runsas saanti altistaa kohonneen kolesterolin myötä valtimotauteihin.^[9] Sadassa grammassa sipsejä on noin 33 grammaa rasvaa ja energiaa noin 500 kcal. Markkinoille on kuitenkin tullut kevyempiä vaihtoehtoja, joiden rasvapitoisuus on alhaisempi.^[10] Perunalastut ovat myös suolaisia, mikä voi myös olla terveydelle haitallista runsaasti nautittuna.^[11]

• Ranskalaiset perunat

• Pukka, Lilli & Mursu, Ursula: Sipsikirja. Tuuma, 2024. ISBN 978-952-370-513-5

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Perunalastut Wikimedia Commonsissa