Levoton rauha
Levoton rauha on vuonna 2009 ensiesityksensä saanut Juha Rosman ohjaama ja Mikko Viljasen käsikirjoittama televisioelokuva.
Levoton rauha | |
---|---|
Elina Lindell (Elina Korhonen) ja Jaakko Oja (Teemu Palosaari). |
|
Ohjaaja | Juha Rosma |
Käsikirjoittaja | Mikko Viljanen |
Tuottaja | Asta Parikka |
Kuvaaja | Juha Leskelä |
Leikkaaja | Jorma Höri |
Lavastaja | Malla Helander |
Pääosat |
Teemu Palosaari Elina Korhonen Timo Tuominen Lauri Tanskanen |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Suomi |
Tuotantoyhtiö | Yle Draama |
Ensi-ilta | 2009 |
Kesto | 70 minuuttia |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Juoni
muokkaaElokuvan juoni ja tarina sivuavat sodan loppuvaiheessa tapahtuneita, rintamakarkuruudesta syytettyjen sotilaiden teloituksia. Se kuvaa myös sodassa heroiinista riippuvaiseksi tulleiden miesten yrityksiä päästä addiktiostaan rauhan aikana.
Mainosteksti: Vuosi 1945. Nuoruutensa sodan keskellä kadottaneita miehiä harhailee ympäri maata. He koettavat saada elämästään otetta, mutta ensiksi on saatavat tilit selviksi menneiden kanssa. Poliittisten tuulten suunta muuttuu äkkiä. Totuus ja omatunto ovat myytävinä. Romantiikkakin koettaa nostaa päätään raunioissa: jos tahtoa riittää, on toivoa[1].
Näyttelijät
muokkaaTeemu Palosaari | … | Jaakko |
Elina Korhonen | … | Elina |
Timo Tuominen | … | Eino |
Lauri Tanskanen | … | Olavi |
Sara Paavolainen | … | äiti |
Timo Torikka | … | Aarnio |
Matti Onnismaa | … | Oskari |
Jukka Peltola | … | Pasanen |
Tuomas Uusitalo | … | Martti |
Kent Sjöman | … | lääkäri |
Reino Nordin | … | veteraani |
Peter Kanerva | … | veteraani |
Marek Urbanski | … | venäläinen upseeri |
Mervi Takatalo | … | venäläisen seuralainen |
Esko Salervo | … | dosentti |
Tarja Keinänen | … | virkailija |
Panu Poutanen | … | Leevi |
Ilmari Pursiainen | … | Lennart |
Lähteet
muokkaaAiheesta muualla
muokkaa- Levoton rauha Internet Movie Databasessa (englanniksi)