Kalevi Kivistö
Kalevi Johannes Kivistö (s. 25. maaliskuuta 1941 Kurikka) on suomalainen poliitikko.[1] Hän toimi Suomen Kansan Demokraattisen Liiton (SKDL) kansanedustajana 1972–1984 ja ministerinä 1975–1976 ja 1977–1982.[2] Hän oli SKDL:n puheenjohtaja 1979–1985. Kivistö oli presidenttiehdokkaana 1982 ja 1988.[2] Eduskunnasta hän siirtyi Keski-Suomen läänin viimeiseksi maaherraksi (1985–1997).[3]
| Kalevi Kivistö | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Ministeri opetusministeriössä (kulttuuriministeri) | |
|
Miettusen II hallitus
30.11.1975–29.9.1976 Sorsan II hallitus 15.5.1977–26.5.1979 Koiviston II hallitus 26.5.1979–19.2.1982 |
|
| Edeltäjä | Marjatta Väänänen |
| Seuraaja | Kaarina Suonio |
| Opetusministeri | |
|
Sorsan III hallitus
19.2.1982–31.12.1982 |
|
| Edeltäjä | Pär Stenbäck |
| Seuraaja | Kaarina Suonio |
| Kansanedustaja | |
|
22.01.1972–25.03.1983, 26.03.1983–31.12.1984
|
|
| Ryhmä/puolue | Suomen Kansan Demokraattinen Liitto |
| Vaalipiiri |
Keski-Suomen vaalipiiri Helsingin vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. maaliskuuta 1941 Kurikka |
| Tiedot | |
| Puolue | SKDL |
.jpg)
Kivistö edustaa nykyisin Vasemmistoliittoa. Hänet valittiin Espoon kaupunginvaltuustoon kunnallisvaaleissa 2008.[4] Hän uusi paikkansa vuoden 2012 kuntavaaleissa.[5] Vuoden 2017 kuntavaaleissa hän ei enää asettunut ehdolle vaan kertoi jättävänsä politiikan.[6]
Ura
muokkaaKivistö valmistui ylioppilaaksi Kurikan yhteiskoulusta 1960, humanististen tieteiden kandidaatiksi 1963 ja kasvatustieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 1966. Valtiotieteen lisensiaatiksi hän valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 1969.[2] Hän työskenteli vuosina 1964–1984 tutkijana ja opettajana Jyväskylän yliopistossa, muun muassa kasvatussosiologian lehtorina 1968–1984 sekä vt. apulaisprofessorina 1970–1971.[1]
Kivistö valittiin ensimmäisen kerran eduskuntaan vuoden 1972 vaaleissa SKDL:n listalta Keski-Suomen vaalipiiristä. Hän kuului SKDL:n liittoneuvostoon vuosina 1970–1973 ja liittohallitukseen vuosina 1973–1979.[2] Puolueen puheenjohtajana hän toimi vuodet 1979–1985. Kivistö lukeutui SKDL:n maltilliseen enemmistöön, ja kuului SKDL:n sosialisteihin. Kun Kivistö oli presidenttiehdokkaana vaaleissa vuosina 1982 ja 1988 (ks. Liike 88), vähemmistökommunistit vastustivat hänen valintaansa. Vuoden 1982 presidentinvaalissa Kivistö kehotti SKDL:n valitsijamiehiä asettumaan SDP:n ehdokkaan Mauno Koiviston taakse. Enemmistö noudatti Kivistön vetoomusta, mutta taistolaisiksi kutsutun vähemmistön valitsijamiehet äänestivät aiemmin vastustamaansa Kivistöä. Taistolaisten menettely vaalissa pahensi SKDL:n sisäistä kriisiä entisestään.[7]
Kivistö toimi kulttuuriministerinä vuosina 1975–1976 (Miettunen II) ja 1977–1982 (Sorsa II/Koivisto II) sekä opetusministerinä vuonna 1982 (Sorsa III).[3] Kivistön ajamaan kulttuuripolitiikkaan kuului niin sanottu Pasila-projekti, joka tarkoitti Taideteollisen korkeakoulun, Teatterikorkeakoulun ja Suomen elokuva-arkiston yhteisen toimitilan rakentamista Pasilan kaupunginosaan Helsingissä, josta sille oli katsottuna tontti. Hanke ei kuitenkaan toteutunut.[8]
Vuonna 1983 Kivistö valittiin eduskuntaan Helsingistä. Hän luopui kansanedustajuudesta vuonna 1984 kun hänet nimitettiin seuraavan vuoden alusta kotilääninsä Keski-Suomen maaherraksi. Muun muassa Keskustapuolueen äänenkannattaja Keskisuomalainen vastusti erittäin jyrkästi Kivistön nimitystä ja vaati maaherraksi Keskustan omaa miestä tai ainakin jotakin ei-sosialistia, mutta presidentti Mauno Koivisto ajoi paikalle Kivistön. Muun muassa Helsingin Sanomat epäilikin Kivistön maaherranimitystä palkkioksi Kivistön tuesta Koivistolle vuoden 1982 presidentinvaalissa.[9] Vuoden 1997 lääniuudistuksessa Keski-Suomen lääni lakkautettiin ja Kivistö siirtyi opetusministeriön kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston ylijohtajaksi.[3] Tästä virasta hän jäi eläkkeelle 2004.[10]
Luottamustehtävät
muokkaaKivistö aloitti Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana vuonna 1999. Hänet valittiin kolmen vuoden jatkokaudelle 1. syyskuuta 2002.[11] Kivistö toimi SPR:n puheenjohtajana kesäkuuhun 2008, jolloin hänen tilalleen valittiin Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.
Kivistö oli sanomalehti Keskisuomalaisen lukija-asiamies vuosina 1999–2005. Tasavallan presidentti myönsi Kivistölle ministerin arvonimen toukokuussa 2005. Kivistö on ollut Sibelius-Akatemian hallituksen jäsen sekä Jyväskylän yliopiston hallituksen varajäsen.[1]
Elokuussa 2005 Kivistö valittiin Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajaksi. Hän erosi luottamustehtävästä 24. syyskuuta 2007 närkästyttyään Yleisradion A-studio-ohjelmasta, jossa käsiteltiin kriittisesti Kivistön yhteyksiä sosialistimaihin 1970- ja 1980-luvulla. Kivistö käsitti ohjelman kostoksi JSN:n A-piste-ohjelmalle antamasta langettavasta päätöksestä.[12]
Kivistö toimi Eläkeläiset ry:n hallituksen puheenjohtajana kaudella 2012–2015.[13]
Lähteet
muokkaa- Jokinen, Pertti: Kivistö: Nykypolitiikka ei ole minun hommiani. Kansan Uutiset, 16.3.2007, s. 16–17.
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on: Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 358–359. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0
- ↑ a b c d Kalevi Kivistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ a b c Kivistö, Kalevi (Arkistoitu sivu) Finnica. Viitattu 26.3.2016.
- ↑ Kalevi Kivistö meni Espoon valtuustoon Metro. 27.10.2008. Viitattu 16.12.2013.[vanhentunut linkki]
- ↑ Uudenmaan vaalipiiri – Espoo – Uusi valtuusto Kuntavaalit 2012 tulospalvelu. 6.11.2012. Yle. Viitattu 16.12.2013.
- ↑ Koskinen, Tero: Eturivin poliitikkoja jää pääkaupunkiseudulla pois kuntavaaleista – "Mahdollisuudet vaikuttaa ohentuneet" Yle Uutiset. 22.12.2016. Viitattu 14.12.2017.
- ↑ Savola, Hannu (toim.): Näin saatiin presidentti: Raportti Kekkosen kauden päättymisestä ja vuosikymmenen presidentinvaalista 1982, s. 161. Helsinki: Sanoma Osakeyhtiö, 1982. ISBN 951-9134-83-2.
- ↑ Huovio, Ilkka: Menetettyjen sijaintien historia. Arttu! Taideteollisen korkeakoulun tiedotuslehti, 1996, nro 1. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 15.3.2019.
- ↑ Junnila, Tuure: Kekkosen valtakaudesta Koiviston aikaan, s. 83. Helsinki: Alea-Kirja, 1984. ISBN 951-9429-06-9.
- ↑ Ylijohtaja Kalevi Kivistö siirtyi eläkkeelle Etusivu. 9.12.2004. Viitattu 22.10.2010.
- ↑ Rusanen, Markku: Mitä Missä Milloin 2004, s. 13. Kustannusosakeyhtiö Otava, 2003. ISBN 951-1-18590-X
- ↑ Paakkanen, Mikko: Televisio-ohjelmasta närkästynyt Kalevi Kivistö erosi Julkisen sanan neuvoston johdosta (Arkistoitu sivu) Helsingin Sanomat. 24.9.2007. Viitattu 26.3.2016.
- ↑ Hallitus Eläkeläiset ry. Viitattu 16.12.2013.
Kirjallisuutta
muokkaa- Kivistö, Kalevi: Sanat vuosien saatteena: Maaherran uudenvuoden puheet vuosilta 1985–1997. (Toimittanut Esa Pirnes) Jyväskylä: Atena, 1997. ISBN 951-796-074-3
- Leppänen, Veli-Pekka: ”Kivistö, Kalevi (1941–)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 235–237. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.
- Pirnes, Esa: Kalevi Kivistö: Liian hyvä poliitikoksi? Helsinki: Edita, 1996. ISBN 951-37-2001-2
Aiheesta muualla
muokkaa- Kivistö, Kalevi hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
| Edeltäjä: Ele Alenius |
SKDL:n puheenjohtaja 1979–1985 |
Seuraaja: Esko Helle |
| Edeltäjä: Marjatta Väänänen (ei ministeriä) |
Suomen II opetusministeri (kulttuuriministeri) 1975−1976 1977−1982 |
Seuraaja: (ei ministeriä) Kaarina Suonio |
| Edeltäjä: Pär Stenbäck |
Suomen opetusministeri 1982 |
Seuraaja: Kaarina Suonio |
Meeri Kalavainen (1970) | Jouko Tyyri (1971) | Pentti Holappa (1972) | Marjatta Väänänen (1972) | Kalevi Kivistö (1975) | Kaarina Suonio (1982) | Arvo Salo (1983) | Gustav Björkstrand (1983) | Anna-Liisa Kasurinen (1987) | Tytti Isohookana-Asunmaa (1991) | Claes Andersson (1995) | Suvi-Anne Siimes (1998) | Suvi Lindén (1999) | Kaarina Dromberg (2002) | Tanja Karpela (2003) | Stefan Wallin (2007) | Paavo Arhinmäki (2011) | Pia Viitanen (2014) | Sanni Grahn-Laasonen (2015) | Sampo Terho (2017) | Annika Saarikko (2019, 2020) | Hanna Kosonen (2019) | Antti Kurvinen (2021) | Petri Honkonen (2022) | Sari Multala (2023)