Frank Calder

Frank Calder syntyi skotlantilaisille vanhemmille Bristolissa, Englannissa 17. marraskuuta 1877 ja pelasi nuorena jalkapalloa. Hän muutti nuorena miehenä Kanadaan ja toimi opettajana yksityiskoulussa.^[3] Hän meni naimisiin kollegansa Amelia Colen kanssa, ja heille syntyi kolme tytärtä ja yksi poika.

Calder sai työpaikan Montreal Witness -lehden urheilutoimittajana. Myöhemmin hän työskenteli Montreal Heraldin ja Daily Telegraphin toimituksissa. Tämän jälkeen hän jätti urheilutoimittajan paikan Elmer Fergusonille ja siirtyi taloustoimittajaksi käsittelemään Montreal Stock Exchange -pörssiä, joka oli siihen aikaan Kanadan suurin. Hän jatkoi myös toimintaansa urheilun saralla ja oli perustamassa Montréaliin koululaisten rugby-liigaa. Lisäksi hän toimi jalkapalloliigan sihteerinä.^[1]

Näihin aikoihin syttyi Calderin rakkaus jääkiekkoa kohtaan, ja lopulta NHA-joukkue Montreal Wanderersin omistaja Sam Lictenhein suositteli häntä liigan hallinnollisen komitean jäseneksi. Kaudella 1916–17 NHA:n omistajat päättivät pudottaa epäeettisiä liiketoimintatapoja harjoittaneen Eddie Livingstonen Toronto Blueshirtsin pois liigasta ja ottivat haltuunsa hänen pelaajansa.^[5] NHA:n komissaari Frank Robinson huomasi olevansa yhtä voimaton kuin edeltäjänsä Emmett Quinn ja erosi virastaan. Näin liigan sihteerinä toimineelle Calderille avautui tilaisuus: hän arveli Eddie Livingstonea vastaan asettuneiden NHA-omistajien tarvitsevan jotakuta edustamaan itseään, ja käytännössä Calderista tuli NHA:n uusi komissaari.

Calder järjesti tapaamisia, joissa NHA:n omistajat yrittivät keksiä tavan Livingstonesta eroon pääsemiseksi. He päättivät muodostaa NHA:n tilalle uuden liigan, National Hockey Leaguen. Calder nimitettiin uuden, 26. marraskuuta 1917 perustetun liigan komissaariksi.^[6][7][8]

Hän käytti valtaansa NHL:n komissaarina ankaralla auktoriteetilla. Kun hän vuonna 1920 määräsi Quebec Bulldogsin siirtymään Hamiltoniin, päätöksen kyseenalaistaminen ei tullut kuuloonkaan. Hyvä esimerkki hänen auktoriteetistaan saatiin myös silloin, kun Hamilton Tigers meni lakkoon vuonna 1925. Calder ei suinkaan yrittänyt neuvotella pelaajien kanssa vaan laittoi heidät pelikieltoon ja rankaisi kutakin pelaajaa 200 dollarin sakolla.^[9][10]

Calder oli hyvin järkkymätön kannassaan, jonka mukaan vähemmistöjen osallistumista NHL:ään ei pitänyt rajoittaa. Kun hän kauden 1927–28 aikana kuuli ensimmäisestä pelkästään tummaihoisista koostuvasta jääkiekkojoukkueesta (Boston Black Panthers), hän totesi: ”Ammattikiekolla ei ole sääntöjä värillistä miestä vastaan, eikä se todennäköisesti tule sellaisia laatimaankaan.” Tällä hän viittasi baseballin keskuudessa vallinneeseen rotuerotteluun.

Calderia yritettiin kammeta pois NHL:n komissaarin virasta ainoastaan kerran. Tämä tapahtui kaudella 1932–33, kun Chicago Black Hawksin omistaja Frederic McLaughlin levitti NHL:n johtokunnan keskuudessa Calderin viraltapanoa vaativaa kirjettä. Johtokunta hylkäsi ehdotuksen.

Vuodesta 1933 lähtien Calder nimesi NHL:n parhaan tulokkaan. Kaudesta 1936–37 alkaen hän sai NHL:n johtokunnalta luvan ostaa liigan parhaalle tulokkaalle annettavan palkinnon, ja hän jatkoi käytäntöä kauteen 1941–42 saakka.^[11]

Calder oli puheenjohtajana NHL:n johtokunnan kokouksessa 25. tammikuuta 1943, kun hän sai sydänkohtauksen.^[12] Hän sai vielä toisen sydänkohtauksen torontolaisessa sairaalassa. 3. helmikuuta hän tunsi olevansa riittävän hyvässä kunnossa matkustamaan ja palasi Montréaliin seuraavana päivänä. Saapuessaan kaupunkiin hän kävi paikallisessa sairaalassa kontrollissa. Hän sai kuitenkin kohtalokkaan sydänkohtauksen ja kuoli samana aamuna.

NHL:n johtokunta lahjoitti hänen muistokseen Calder Memorial Trophyn, joka jaetaan vuosittain NHL:n parhaalle tulokkaalle.^[11][13]

Frank Calder haudattiin 1943 Montréalissa, Québecissä sijaitsevaan Mount Royal Cemeteryyn.^[14]

• Luettelo Hockey Hall of Famen jäsenistä