Filosofian lohdutus

Boëthius kirjoitti teoksen noin vuonna 524. Tuolloin hän oli vangittuna noin vuoden ajan ja odotti tuomiota ja langetetun kuolemantuomion täytäntöönpanoa. Boëthius oli ollut Roomassa korkea-arvoinen, varakas ja maineikas henkilö, mutta hänet oli tuomittu kuolemaan todennäköisesti ainakin osin tekaistuin syytöksin. Tämä kokemus sai hänet kirjoittamaan filosofisen teoksen, joka pohdiskelee sitä, miksi Luojan suoma onni vaihtelee niin nopeasti ja miksi ystävätkin ovat kääntyneet häntä vastaan.

Boëthius oli kristitty, mutta teoksessa on ainoastaan vähän kristillistä sävyä. Boëthius uskoi selvästi sopusointuun uskon ja järjen välillä. Hänelle kristinuskon totuudet eivät voineet olla ristiriidassa filosofian löytämien totuuksien kanssa. Tämän vuoksi Boëthiusta on usein sanottu ensimmäiseksi skolastikoksi. Henry Chadwick on kirjoittanut: ”Jos Filosofian lohdutus ei sisällä mitään erityisen kristillistä, se on merkittävä myös sikäli, että se ei sisällä myöskään mitään erityisen pakanallista. Se on teos, jonka on kirjoittanut platonisti, joka oli myös kristitty, mutta se ei ole kristillinen teos.”

Boëthius kirjoitti kirjan keskusteluksi itsensä ja henkilöityneen filosofian, Rouva Filosofian, välille. Filosofia lohduttaa Boëthiusta ja muistuttaa kaiken maallisen omaisuuden ja maineen katoavaisuudesta, sielun kuolemattomuudesta ja kaikkien henkisten asioiden ylivoimaisuudesta. Jälkimmäisiä hän kutsuu ainoaksi todelliseksi hyväksi. Hän sanoo, että onnellisuus tulee sellaisista asioista, joita mitkään onnen vaihtelut eivät voi viedä.

Boëthius käsittelee sellaisia filosofisia peruskysymyksiä kuten kohtalon ennalta määräämistä (predestinaatiota), vapaata tahtoa, teodikean ongelmaa, sitä, miksi pahat ihmiset usein menestyvät ja hyvät joutuvat kärsimään, ihmisluontoa, sekä hyveen ja oikeudenmukaisen määritelmää. Vapaata tahtoa hän tarkastelee determinismiä vastaan kysymällä, näkeekö ja tietääkö Jumala kaiken, vai onko ihmisellä vapaa tahto. Hänen vastauksensa oli, että Jumala on kuin katselija, joka näkee kaiken ajan ja paikan ja kaikki vapaan tahdon ratkaisut yhtä aikaa, mutta ei aiheuta ratkaisuja. Näin hän voi kuitenkin tietää kaiken ennalta, koska on ajankin ulkopuolella. Ihmisluonnosta Boëthius sanoo, että ihmiset ovat perusluonnoltaan hyviä, mutta kun he antavat myötä pahalle, he vajoavat eläinten tasolle. Oikeudenmukaisuudesta hän sanoo, että rikollisia ei tule kohdella väärin, vaan heitä kohtaan pitää tuntea myötatuntoa ja kunnioitusta, käyttäen syyttäjästä ja rikollisesta puhuessaan lääkärin ja potilaan analogiaa.

Boëthius halusi etsiä uskonnollisiin kysymyksiin vastauksia filosofiasta, ilman suoranaisia viittauksia kristinuskoon. Hän perusti kirjansa puhtaasti antiikin Kreikan filosofiseen perintöön. Kirja on täynnä epäsuoria viittauksia antiikin filosofian merkkiteoksiin ja erityisesti Platonin ajatuksiin. Teoksessa on myös paljon runojaksoja, jotka sisältävät paljon viittauksia kreikkalaiseen mytologiaan.

• Boëthius, A. M. S.: Filosofian lohdutus. ((De consolatione philosophiae.) Latinan kielestä suomentanut & selityksin varustanut Juhani Sarsila) Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-084-8

• Julkunen, Pertti: Epävarsinaisen olemisen kriitikko. Kaltio 1/2010.
• Kekäläinen, Osmo: Lohtua filosofiasta? Agricola 24.9.2001.
• Kuusimäki, Kalle: Lohdutusta latinasta. Yliopisto 5/2002.
• Lahdenperä, Johan: Rouva Filosofia lohduttaa vankia. Helsingin Sanomat 10.8.2001.