Ferruccio Busoni

Dante Michelangelo Benvenuto Ferruccio Busoni (1. huhtikuuta 1866 Empoli, Italia – 27. heinäkuuta 1924 Berliini, Saksa) oli italialainen säveltäjä, pianisti, pianopedagogi, kapellimestari ja esseisti. Busoni syntyi vuonna 1866 Empolissa, Italiassa. Hänen äitinsä oli pianisti ja hänen isänsä klarinetisti.

Vuosina 1888–1890 Busoni toimi opettajana Helsingin musiikkiopistossa (nykyisen Taideyliopiston Sibelius-Akatemian edeltäjä) oppilaitoksen perustajan Martin Wegeliuksen kutsumana. Vuonna 1894 hän muutti Berliiniin, jossa hän esiintyi pianistina ja kapellimestarina ja toimi myös muun muassa Claudio Arraun, Egon Petrin ja Kurt Weillin opettajana. Ensimmäisen maailmansodan aikana Busoni asui Bolognassa ja Zürichissä. Vuonna 1920 hän palasi Berliiniin.

Ferruccio Busoni oli Jean Sibeliuksen elinikäinen ystävä ja tämän musiikin puolestapuhuja.

Suurin osa Busonin musiikista on sävelletty pianolle. Hänen pianokonserttonsa (1904) on konserttokirjallisuuden massiivisimpia teoksia: teos kestää noin 70 minuuttia, ja mukana on kuoro. Hän myös sovitti pianolle Johann Sebastian Bachin teoksia. Lisäksi Busoni sävelsi oopperoita. Vuonna 1916 Busoni aloitti oopperansa Tohtori Faustus, joka jäi kuitenkin kesken hänen kuoltuaan krooniseen nefriittiin vuonna 1924. Oopperan viimeisteli sittemmin Philipp Jarnach.

Busoni julkaisi musiikkia koskevia esseitä kokoelmissa Entwurf einer neuen Ästhetik der Tonkunst (1907) ja Von der Einheit der Musik (1923). Busonin pianosovituksilla Bachin urkuteoksista oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella suuri vaikutus Bachin musiikin nousulle yli sata vuotta kestäneestä unohduksesta.^[1]