Elintarvehallitus
Elintarvehallitus oli vuosina 1917–1918 toiminut suomalainen keskusvirasto, joka vastasi elintarvikkeiden saatavuudesta.
Suomessa vallitsi tuolloin uhkaava elintarvikepula, sillä ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumous katkaisivat useita viljan tuonnin kannalta tärkeitä yhteyksiä.[1] Elintarvehallitus perustettiin senaatin päätöksellä 1. joulukuuta 1917. Eduskunta oli antanut valtuudet siihen 2. kesäkuuta 1917 annetulla lailla.[2] Virasto sai muun muassa hankkia elintarvikkeita ulkomailta ja tehdä tarpeellisia taloudellisia sitoumuksia valtion nimissä, tosin vain valtion budjetissa määritellyn tai senaatin myöntämän määrärahan puitteissa. Se oli senaatin maataloustoimituskunnan alainen.[3] Elintarvehallitus laati suunnitelman elintarvikepulan lievittämiseksi, mutta ei katsonut saavansa riittävää tukea Svinhufvudin senaatilta, joten kaikki sen jäsenet jättivät 22. tammikuuta 1918 eronpyyntönsä. Senaatti ei ehtinyt käsitellä eronpyyntöjä ennen sisällissodan puhkeamista. Sisällissodan aikana elintarvehallitus toimi maanalaisena Helsingissä.[1] Se lakkautettiin sodan jälkeen 14. kesäkuuta 1918, jolloin samaa tehtävää hoitamaan perustettiin senaatin elintarvetoimituskunta, myöhempi elintarveministeriö.[2]
Elintarvehallituksen pääjohtajana toimi W. A. Lavonius.[1]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Elintarviketilanne Suomi 80 -sivusto. Viitattu 21.2.2021.
- ↑ a b Pieni tietosanakirja (1925), p. 757 Runeberg.org.
- ↑ Suomen Senaatin päätös Elintarvehallituksesta. 109/1917 Finlex. Viitattu 21.2.2021.