Dekonstruktio

Dekonstruktio on jälkistrukturalistisen ranskalaisfilosofi Jacques Derridan kehittämä kriittinen lukutapa. Sen tavoitteena on tuoda esiin käsityksissä ja käsitteissä piileviä ristiriitaisuuksia ja osoittaa kielen ja yleisesti merkityksen häilyvyys ^[1]. Dekonstruktiosta on tullut merkittävä teoreettinen käsite mannermaisessa filosofiassa ja kirjallisuuskritiikissä sekä kirjallisuudentutkimuksessa.

Dekonstruktiivisen lukutavan mukaan esimerkiksi mikään kirja ei ole yksiselitteisesti yhden tekijän kirjoittama ja selkeää viestiä kommunikoiva teksti, vaan pikemminkin joukko konflikteja tietyssä kulttuurissa tai maailmankuvassa. Tekstin dekonstruoinnin uskotaan paljastavan useita erilaisia yhtäaikaisia näkökulmia, jotka saattavat olla myös ristiriidassa keskenään. Näin dekonstruoiva luenta tuottaa useita mahdollisia näkökulmia, jotka useimmiten on peitetty tai jätetty huomiotta perinteisemmässä luennassa.

Useimmiten dekonstruktio keskittyy mm. vastapareihin tekstissä, esimerkiksi maskuliinisuuteen ja feminiinisyyteen tai homouteen ja heterouteen, ja pyrkii esittämään ne yhteen kietoutuneina ja mahdottomina erottaa. Dekonstruktionistien mukaan jonkin seikan merkitys syntyy aina suhteessa siihen mitä se ei ole. Tästä he johtavat ajatuksen, ettei merkitystä ole olemassa minkäänlaisena selkeänä absoluuttisena kategoriana.

Derridan itsensä käyttämä esimerkki on kirjan painaminen. Sen yhteydessä kirjan sivuille syntyy marginaali. Marginaalista ei pääse eroon. Tekstiä lukiessa syntyy välttämättä merkityksiä, joita alkuperäisestä tekstistä ei löydy. Jos ne kirjoittaa auki tekstin sekaan ja latoo uuden kirjan, syntyy jälleen uusi marginaali.

Intertekstuaalisuus on nykyaikaisen kirjallisen analyysin vakiotyökaluja, ja sen katsotaan juontuneen pitkälti dekonstruktiosta.