Jean-Baptiste Camille Corot

Camille Corot oli verkatehtailijan ja kuuluisan muotitaiteilijan poika. Bourbon-restauraation aikaan äidin onnistui tehdä perheestä varakas. Poika laitettiin kasvamaan maaseudulle sukulaisten luokse, jotta tästä kasvaisi vahva ja terve. Kansakoulua vastanneen koulun jälkeen tuleva taiteilija laitettiin lyseoon Rouenin, missä hänen holhoojansa vei hänet usein iltakävelylle ja opetti haaveilun voiman. Koulussa Corot’a kiinnosti lähinnä kirjallisuus.^[3]

Vanhemmat toivoivat pojastaan liikemiestä. Ensimmäisessä oppipojan paikassa todettiin, että Corot ei osoita alalle taipumuksia. Toisessa paikassa hänet otettiin juoksupojaksi, mutta hänet nähtiin usein kaupungilla katselemassa taivasta syvissä mietteissä tai tutkien näyteikkunoita. Koska hänellä oli suuri halu piirtää ja maalata, hän osallistui yksityisen taidekoulun iltaisin pidettyihin elävän mallin piirustuksen tunneille.^[3]

Vuonna 1822 vanhemmat ymmärsivät, että heidän pojastaan ei tule liikemiestä. He myönsivät Corot’lle vuotuisen määrärahan, jonka hän sai käyttää kuten halusi. Hän perusti ateljeen ja palkkasi itselleen opettajan, Achille-Etna Michallon. Kävi vain niin onnettomasti, että vain kolmen kuukauden jälkeen aloituksesta Michaillon kuoli.^[3][4]

Vaikka Michallonin opetus jäi valitettavan lyhyeksi, sillä oli kuitenkin vaikutus Corot’n taiteeseen. Michallon oli ollut Jacques-Louis Davidin oppilas ja oppinut sekä klassistista- että ulkoilmamaalausta. Corot muisteli vanhana tehneensä ensimmäiset ulkoilmamaalauksensa juuri Michallonin kanssa. Michallon oli neuvonut oppilastaan maalaamaan kaiken suurenmoisuuden jonka edessään näkee.^[5][6]

Uudeksi opettajakseen Corot sai Jean-Victor Bertinin. Bertinin kanssa jatkettiin ulkoilmamaalausta ja nyt myös kopioitiin kasvitietteellisiä kuvia kasveista. Seuraavat vuodet kuluivat luonnossa, välillä maalattiin Seine- joen varsien näkymiä, välillä teline pystytettiin metsään ja maalattiin metsänäkymiä. Lisäksi maalattiin yksityiskohtaisia tutkielmia kasveista. Näin Corotista tuli vannoutunut ulkoilmamaalari.^[7]

Corot teki myös kolme pitkää Italian matkaa, jotka olivat hyvin tärkeitä hänen taiteellisen kehityksensä kannalta. Hänen Italiassa tekemänsä öljyväriluonnokset ovat nykyään jopa yhtä arvostettuja kuin hänen myöhemmät valmiit työnsä. Ensimmäisen ja pisimmän Italian matkansa Corot aloitti marraskuussa vuonna 1825. Corot maalasi paljon muotokuvia Espanjalaisilla portailla oleskelleista, henkilöistä, mutta ei tyylillä kuin muut ranskalaiset taiteilijat. Hän ei tehnyt malleistaan sentimentaalisia tai pittoreskeja tulkintoja, kuten kollegansa.^[8][9]

Rooman suuriin taideaarteisiin Corot ei juurikaan perehtynyt. Hän kävi joissakin kirkoissa ja gallerioissa, mutta sen sijaan hän maalasi katunäkymiä, joissa oli raunioita ja kirkkaita taivaita. Farnesen puutarhat, Colosseum ja Castel dell`Angelo olivat Corotá kiehtoneita näkymiä. Hän vieraili myös Napolissa ja kotiinsa Ranskaan hän palasi Venetsian kautta vuonna 1828.^[10][11]

Ranskassa Corot vieraili vuonna 1829 Välimeren rannalla ja kävi samalla ensimmäistä kertaa Barbizonissa. Paikkakunnan mukaan sai nimensä maisemaalareiden koulukunta. Tämä tarkoitti luonnostelua ulkona ja maalauksen tekemistä valmiiksi vasta ateljeessa. Kriitikot antoivat hänelle kehuja kovin varovaisesti.^[12][13]

Kesä- heinäkuussa vuonna 1830 Ranskassa oli poliittista kuohuntaa joka johti Heinäkuun vallankumoukseen. Corot’a ei poliittinen kuohunta kiinnostanut mitenkään. Hän tosin vetäytyi pahimpien levottomuuksien ajaksi Chartresiin ja maalasi siellä sarjan maalauksia kaupungin katedraalista.^[14][15]

Vuonna 1834 Corot vieraili Italiassa toistamiseen. Matka kesti kuusi kuukautta. Se suuntautui Genovaan, Pisaan, Volterraan, Firenzeen ja Venetsiaan. Tältä matkalta syntyneet maisemaalaukset ovat rikkaampia kuin ensimmäisen matkan aikana tehdyt. Hän asetti teokset näytteille Pariisin Salonkiin, missä hänellä oli myös Raamatun kertomuksiin perustuvia maalauksia.^[16]

Corot alkoi herättää vähitellen huomiota 1830- ja 1840- lukujen vaihteessa. Taloudellista menestystä hän ei aluksi saanut ja vanhemmat maksoivat hänelle yhä määrärahaa. He pitivät poikaansa lähinnä harrastelijana, eikä varteenotettavana taiteilijana. Aluksi kriitikot antoivat Corot’n töistä vain varovaisia arvioita.Vuonna 1845 runoilija Charles Baudelaire kävi Pariisin salongissa. Hän piti Corot’a modernin maisemamaalauksen mestarina.^[17][18]

Corot alkoi herättää entistä enemmän positiivista huomiota taidemaailmassa 1840- luvun loppupuolella. Hän alkoi saada tilauksia sekä valtiovallalta että aristokratialta. Vuonna 1846 hänet nimitettiin Ranskan kunnialegioonan ritariksi. Corot’n isä kuoli vuonna 1847, ja siksi hän keskeytti opintomatkansa. Ranskan vuoden 1848 helmikuun vallankumous ei hänen elämäänsä juurikaan vaikuttanut. Saman vuoden Pariisin salongissa hänellä oli yhdeksän maalausta, ja hän sai hopeamitalin.^[19]

Vuonna 1851 kuoli Corot’n äiti. Perittyään vanhempiensa rahoja, hän oli viimeinkin taloudellisesti riippumaton. Hän tunsi itsensä vapaaksi ja lähti matkustelemaan Belgiaan, Alankomaihin ja Sveitsiin. Hän alkoi liikkua taidepiireissä ja otti itselleen myös oppilaita. Camille Pissarro muisteli vanhana miehenä Corot’lta saamaansa oppia lämmöllä.^[20]

Pariisissa pidettiin vuonna 1855 maailmannäyttely. Corot asetti sinne kuusi teostaan ja sai niistä kultamitalin. Keisari Napoleon III osti yhden hänen teoksensa omaan kokoelmaansa ja toisen viralliseen työhuoneeseensa. Hänen tämän ajan tyyliään maisemamaalauksissa luonnehtii tuona aikan lyyrisyys yhdistyneenä realismiin. Sommittelussa puut yleensä toimivat kehyksenä ja kaukaiset rakennukset antavat maalauksille konkretiaa.^[21]

Elämänsä viimeiset viisitoista vuotta Corot oli menestynyt taiteilija. Hän alkoi ottaa aiheikseen myös kirjallisuuden hahmoja. Kriitikot eivät säästäneet ylisanojaan arvioidessaan hänen töitään, ne eivät olleet enää "maisemamaalauksia, vaan maalauksia maisemien runoudesta". Taiteilijatoverit arvostivat enemmän hänen henkilömaalauksiaan. Edgar Degas ilmaisi, että "Corot on vahvin. Hän päihittää kaikki".^[22]

1860-luvun lopulla Corot’lla oli terveysongelmia. Hän lopetti matkustelun alkoi maalata enimmäkseen ateljeessaan. Maisemat hän maalasi muistinvaraisesti ja palkkasi malleja maalauksiinsa. Vuosien 1865- 1872 välillä hän maalasi sarjan sisätilanäkymiä, joissa on miettiliäitä naismalleja italialaisissa puvuissa. Saksan-Ranskan sota alkoi vuonna 1870 ja sitä seurasi Pariisin kommuuni. Corot pakeni katutaisteiluja Douaihin, missä teki sarjan maisemaalauksia.^[23]

Nuoret taiteilijat innostuivat 1870-luvulla impressionismista, mikä raivostutti monia vanhan polven taidemaalareita. Corot, vaikka hänen taidettaan pidettiinkin jo vanhanaikaisena, puolusti nuoren polven tekijöitä. Nuoret taiteilijat pitivät häntä eräänlaisena isoisähahmona. 1870-luvun alussa Corot tunsi voimiensa palanneen ja hän ryhtyiki tekemään pitkiä maalausmatkoja eripuolille Ranskaa. Viimeisissä maisemamaalauksissaan hän on palannut naturalismiin.^[24][25]

Vielä vuotta ennen kuolemaansa Corot osallistui Pariisin salonkiin. Hän sai töistään erinomaiset arviot. Viimeiset aikansa Corot eli ystäviensä, oppilaidensa ja ihailijoidensa ympäröimänä. Häntä pidettiin jonkinlaisena maisemamaalauksen epävirallisena suojeluspyhimyksenä. Corot menehtyi podettuaan lyhyen aikaa vatsasairautta.^[26]

Corot tutki tarkoin sitä, miten erilaiset valaistusolosuhteet vaikuttivat maisemaan. Hän pyrki tallettamaan maalauksiinsa tietyn hetken, jolloin valaistus teki maisemasta erityisen puhuttelevan. Useimmiten tuo hetki ajoittui aamunkoittoon tai iltahämärään. Tämä Corot’n kiinnostus hetkellisten vaikutelmien tallentamiseen teki hänestä tärkeän esikuvan impressionisteille.^[5][27]

Yhtenä Ranskan 1800- luvun maalaustaiteen koulukunnista voi pitää Barbizonin koulukuntaa. Koulukunnan jäsenet olivat kiinnostuneita maisemamaalaamisesta ja luonnosta. Ryhmään kuului Corot'n ohella muun muassa Jean-François Millet ja Théodore Rousseau. Heitä kiinnosti maiseman kuvaaminen luonnollisena ja valon vaihtelua kuvattiin sävyillä eikä kirkkailla väreillä. Vaikka Ranska kävi Corot'n aikana läpi suuria yhteiskunnallisia muutoksia ja teollistui, kummatkaan eivät hänen maalauksissaan näy.Ne kuvaavat kauniita maisema luonnollisesti. ^[28]

Corot piti itseään miehenä, jota hänen oman aikansa muodit ja virtaukset eivät liikuta. Kuitenkin häntä pidetään modernin taiteen edelläkävijänä. New Yorkin Modernin taiteen museon perustaja, Alfred Barr, pitää häntä modenismin edelläkävijänä yhdessä Paul Cézannen kanssa. Hänen mielestään Corot oli impressionismin oikea isä.^[29]

Corot maalasi myös henkilökuvia, mutta ne oli tarkoitettu vain hänen läheisilleen. Nämä teokset tulivat julkisuuteen vasta 1900-luvun alussa. Teoksissa on sekä herkkiä perhekuvia että taiteilijan viimeisinä vuosinaan tekemiä nuoria, mietteliäitä naishahmoja.^[5]

Aikoinaan suositun ja arvostetun Corot’n teoksista on liikkeellä väärennöksiä. Niitä tehtiin jo taiteilijan eläessä, mutta erityisen paljon 1920-luvulla. Hän onkin yksi väärennetyimpiä 1800-luvun maalaustaiteen taiteilijoista. Corot’n väitetään olleen tästä jopa ylpeä, ja väitetään, että hän olisi merkinnyt osan väärennyksistä aidoiksi töikseen. Väärennösten lisäksi Corot sai töilleen useita heikkotasoisia matkijoita.^{[30] [31] [32]}

•  
  Hagar erämaassa, maalattu vuonna 1835.
•  
  Silenus, maalattu vuonna 1838.
•  
  Romani ja tamburiini, noin vuodelta 1862.
•  
  Myrsky, Pas de Calais, maalattu noin 1870.
•  
  Sibylla, noin vuodelta 1870.
•  
  Kylpevä Diana, noin vuosilta 1873–1874.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jean-Baptiste Camille Corot Wikimedia Commonsissa

• Helena Partanen: Camille Corot, Helsingin Sanomat Viikkoliite, 9.6.1929, nro 23, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
• Artuk.org