Billy Graham

Billy Graham varttui maitotilallisen poikana Pohjois-Carolinan maaseudulla. Vuonna 1934 Graham osallistui evankelista Mordecai Hamin kokoukseen ja teki henkilökohtaisen uskonratkaisun.^[7][8] Vuonna 1936 Graham jätti isänsä maitotilan ja lähti opiskelemaan Bob Jonesin Collegeen, joka sijaitsi tuolloin Tennesseen Clevelandissa. Opinnot Bob Jonesin Collegessa jäivät kuitenkin yhden lukukauden mittaiseksi oppilaitoksen äärimmäisen fundamentalismin vuoksi. Graham siirtyi opiskelemaan Floridan raamattuinstituuttiin Tampan läheisyyteen. Graham valmistui vuonna 1940 ja hänet asetettiin Eteläisen baptistikonvention pastorin tehtävään. Graham ilmoittautui jatkokoulutukseen Illinois'ssa sijaitsevaan Wheaton Collegeen ja tapasi Wheatonissa tulevan vaimonsa, Ruth Bellin.^[9]

Valmistuessaan Wheatonista vuonna 1943 Graham oli kehittänyt kuuluisan saarnatyylinsä. Graham viesti yksinkertaisesti ja suorasti synnistä ja pelastuksesta, jonka hän välitti tarmokkaasti ja ilman alentavuutta. Graham toimi lyhyen aikaa Western Springsin baptistikirkon pastorina, minkä jälkeen hän ryhtyi kiertäväksi evankelistaksi. Graham liittyi uuden Youth for Christ -järjestön henkilöstöön vuonna 1945 ja toimi vuodesta 1947 Northwestern Bible Collegen johtajana.^[9]

Graham saarnasi evankeliumia erilaisissa kokouksissa ja teki maailmanlaajuista lähetystyötä lähes 215 miljoonalle ihmiselle yli 185 maassa. Grahamin työ on arvion mukaan tavoittanut lisäksi satoja miljoonia ihmisiä television, videoiden, elokuvien ja internetin kautta.^[7][8] Grahamin toiminnan keskiössä olivat suuret, kirkkokuntarajat ylittävät, kokoukset, joita kutsutaan nimellä missio. Graham korosti julistustyössään julkisesti osoitettua henkilökohtaista uskonratkaisua.^[10]

Toisen maailmansodan jälkeen Graham teki töitä Youth for Christ -järjestön pastorina. Järjestön kautta Graham teki työtä nuorten ja sotilaiden parissa ja saarnasi eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa. Graham nousi julkisuuteen ja kansainväliseen tietoisuuteen vuonna 1949 Los Angeles Crusade -kokoussarjan myötä. Kolmen viikon mittaiseksi suunniteltu kokoussarja venyi yli kahdeksan viikon mittaiseksi, kun kiinnostunut väkijoukko täytti teltan Los Angelesin keskustassa joka ilta. Myös muut Grahamin varhaisista missioista laajentuivat samaan tapaan: vuoden 1954 Lontoon missio kesti 12 viikkoa ja vuoden 1957 New Yorkin missio Madison Square Gardenissa jatkui joka ilta 16 viikon ajan.^[7][8]

Graham julisti evankeliumia ympäri maailman ja tavoitti työnsä kautta kaikenlaisia ihmisiä aina heimoasukkaista valtionpäämiehiin. Vuodesta 1977 lähtien Grahamille avautui mahdollisuus julistaa evankeliumia rautaesiripun takana entisen itäblokin ja Neuvostoliiton maissa.^[7][8] Saksassa Graham saarnasi yhtä aikaa sekä länsi- että itäsaksalaisille Berliinin olympiastadionilla.^[11]

Vuonna 1992 Graham kutsuttiin jopa maailman sulkeutuneimmaksi valtioksi arvioituun Pohjois-Koreaan. Maan johto käytti vierailua ja Grahamin mainetta kuitenkin erikoisella tavalla hyväkseen, koska Pohjois-Korean valtiollinen media vääristeli Grahamin puhetta väittäen hänen luonnehtineen maan johtajaa Kim Il Sungia "Jumalaksi".^[11]

Graham vieraili ensimmäisen kerran Ruotsissa 1954 ja puhui kokouksessa Tukholmassa. Vuosina 1977 ja 1978 Graham järjesti herätyskampanjat Göteborgissa ja Tukholmassa. Herätyskampanjat järjestettiin yhteistyössä paikallisten seurakuntien kanssa ja niiden tueksi perustettiin paikalliset kampanjaorganisaatiot. Göteborgin kampanjaa on pidetty suurena menestyksenä, sillä sen seurauksena noin 1000 ihmistä tunnusti tulleensa uskoon viiden kokousillan aikana.^[6]

Pääartikkeli: Missio Helsinki

Graham vieraili ensimmäisen kerran Suomessa kesäkuussa 1954, jolloin hänen Helsingin Olympiastadionilla pitämäänsä puhetilaisuuteen osallistui noin 25 000 kuulijaa.^[12] Olympiastadion oli Grahamin julistuspaikka myös elokuussa 1987 järjestetyssä Missio Helsinki -tilaisuudessa, joka on suurin Helsingin Olympiastadionilla järjestetty ei-urheilullinen tapahtuma. Kuuden kokouksen sarja saavutti Suomessa uskonnollisten tapahtumien mittapuulla ennennäkemättömän mediahuomion. Missio Helsinki keräsi yhteensä noin 183 000 kuulijaa. Arviolta noin 9 000 ihmistä teki tilaisuuksissa henkilökohtaisen uskonratkaisun. Verrattuna 1970-luvun lopulla laajaa huomiota herättäneeseen helluntaisaarnaaja Niilo Yli-Vainioon, Grahamin kokouksissa ei juurikaan korostettu karsimaattisten uskonkokemusten merkitystä.^[10]

Vuonna 1950 Graham perusti Billy Graham Evangelistic Association (BGEA) -yhdistyksen, jonka pääkonttori sijaitsi Minneapolisissa, Minnesotassa. BGEA-työn kautta Graham aloitti muun muassa viikoittaisen Hour of Decision -radio-ohjelman, jota lähetettiin ympäri maailmaa yli 60 vuoden ajan, kansallisilla kanavilla lähetettyjä televisio-ohjelmia, useissa kansallisissa ja kansainvälisissä sanomalehdissä julkaistun "My Answer" -lehtikolumnin sekä yhdistyksen virallisen julkaisun, Decision-aikakauslehden julkaisemisen.^[7][8]

Billy Graham järjesti yhdessä John Stottin kanssa maailman evankelikaalit yhteen Lausannen konferenssiin vuonna 1974. Kokoontumiseen osallistui noin 2 700 osanottajaa yli 150 maasta. Kokoontumisen perusteella syntyi Lausannen liike sekä kristillistä evankelikaalista käsitystä ja näkyä ilmaiseva Lausannen julistus. Grahamin ajatuksena oli "yhdistää kaikki evankelikaalit yhteiseen tehtävään evankelioida koko maailma". Time kuvaili Lausannen konferenssia "kenties laaja-alaisimmaksi kristilliseksi kokoontumiseksi mitä milloinkaan on nähty". Lausannen kokoontumista edelsivät 1960- ja 1970-lukujen konferenssit Berliinissä, Singaporessa, Minneapoliksessa ja Bogotassa sekä Australiassa.^[13][14]

Grahamin tyylille oli ominaista vetovoimaisuus ja tehokas organisointi. Grahamin puheet painottivat julkista kääntymistä. Grahamin saarnatyyli oli yksilökeskeistä ja keskittyy uskoontuloon kutsumiseen. Grahamin teologiaa on kuvattu fundamentaaliseksi, ei-karismaattiseksi ja yksinkertaiseksi. Graham käytti saarnojensa tukena myös kuvia ja kertomuksia.^[6]

Grahamia on pidetty yhtenä maltillisen herätyskristillisyyden, evankelikalismin, johtohahmoista. Evankeliointikampanjoissaan Graham teki yhteistyötä liberaaleina pidettyjen valtavirran protestanttikirkkojen, kuten reformoitujen, luterilaisten ja metodistien kanssa. Grahamilla on arvioitu olleen merkittävä vaikutus yhdysvaltalaisen kirkkokuntakartan tiettyyn uudelleenmuotoutumiseen.^[5] Vuoden 2010 LifeWay-tutkimuslaitoksen selvityksessä Billy Grahamia pidettiin kaikkein vaikutusvaltaisimpana pastorina, joka on vaikuttanut eniten kyselyyn vastanneiden protestanttisiin pastoreihin.^[15] Grahamia on pidetty yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä uskonnollisista johtajista, ja verrattu Martin Luther Kingiin ja paavi Johannes Paavali II:een.^[16]

Grahamia kutsuttiin Yhdysvalloissa "presidenttien pastoriksi", sillä hän ehti aktiiviuransa aikana tavata henkilökohtaisesti kaikki Yhdysvaltain presidentit Harry Trumanista Barack Obamaan. Graham toimi monen presidentin uskonnollisena neuvonantajana, ja erityisen läheinen suhde hänellä oli Ronald Reaganiin. Puoluekannaltaan Graham tunnustautui demokraatiksi, mutta hänen suhteensa Valkoiseen taloon säilyivät hyvinä siitä riippumatta, kumpaa puoluetta edustava presidentti kulloinkin oli vallassa. 2010-luvun alkuvuosiin saakka Graham oli säännöllisesti nähty vieras Yhdysvaltain kongressin vuosittain helmikuussa järjestämällä rukousaamiaisella.^[11]

Graham on listattu Gallup-järjestön toimesta säännöllisesti yhdeksi maailman kymmenestä ihailluimmasta miehestä. Järjestön kyselyssä Grahamia on kuvailtu hallitsevaksi hahmoksi vuodesta 1948 lähtien. Graham on esiintynyt mm. Time-, Newsweek-, Life-, U.S. News & World Report- ja Parade-lehtien kansikuvajutuissa sekä lukuisissa muissa aikakauslehdissä, sanomalehti- ja aikakauslehtien artikkeleissa sekä kirjoissa.^[7][8]

Graham sairasti Parkinsonin tautia vuodesta 1992. Huonontuneen terveydentilansa takia hän lopetti kiertuetoimintansa, ja vuoden 2005 kiertue jäi hänen viimeisekseen. Graham kuoli 99-vuotiaana kotonaan Montreatissa, Yhdysvaltain Pohjois-Carolinassa helmikuussa 2018.^[5] Grahamin kuolema noteerattiin suurimmissa medioissa ympäri maailman ja häntä kiiteltiin yli kirkkokuntarajojen. Grahamin sai kuoltuaan Yhdysvaltain valtiollisen kunnianosoituksen. Hänen arkkunsa tuotiin ensimmäisenä uskonnollisena johtajana ja neljäntenä yksityisenä kansalaisena nähtäville Yhdysvaltain kongressitalon rotundaan. Arkku oli esillä 28. helmikuuta – 1. maaliskuuta 2018 ja arkun vieressä seisoi sotilaista koostuva kunniavartio.^[16]

Grahamin hautajaiset järjestettiin 2. maaliskuuta 2018 Billy Graham -kirjaston pihalle pystytetyssä "telttakatedraalissa", joka muistutti Grahamin uran alkuvaiheen kokoustelttoja. Graham haudattiin kirjaston puistoon, lähelle lapsuudenkotiaan. Grahamin mäntyvanerisen arkun olivat tehneet Louisianan Angolan vankilan murhasta tuomitut vangit, jotka olivat löytäneet uskon elämänsä voimavaraksi. Grahamin hautakiveen kirjattiin titteliksi "saarnaaja" Grahamin tahdon mukaisesti. Grahamin hautajaisiin kutsuttiin kaikki tuolloin elossa olleet kuusi Yhdysvaltain presidenttiä.^[16]

Grahamia on kiitetty uskonnolliset ja poliittiset rajat ylittävästä työstä, ja joulukuussa 2001 hänelle myönnettiin brittiläisen imperiumin ritarikomentajan arvonimi kansainvälisestä panoksesta kansalais- ja uskonnoliseen elämään yli 60 vuoden ajalta. Graham sai oman tähden Hollywood Walk of Famelle vuonna 1989^[1]. Grahamin saamiin tunnustuksiin kuuluvat myös Ronald Reaganin presidentin säätiön vapauspalkinto (2000) työstä ja toimista vapauden hyväksi, Kongressin kultamitali (1996), Templetonin säätiön palkinto uskonnon edistämisestä (1982) ja Big Brother -palkinto työstä lasten hyvinvoinnin puolesta.^[7][8]

Vuonna 1964 Graham palkittiin vuoden puhemiehenä. George Washington Carver Memorial Institute mainitsi Grahamin panoksen rotuerojen lievittämisessä. Vuonna 1971 Graham sai tunnustuksen kaikkien uskontojen välisen ymmärryksen edistämisestä.^[7][8]

•   1996: Congressional Gold Medal, myöntäjät: Bill Clinton, Bob Dole, Yhdysvaltain kongressi  
•   2000: The Ronald Reagan Freedom Award, myöntäjä: Rudy Giuliani  
•   2001: Brittiläisen imperiumin ritarikomentaja, kansainvälisestä uhrautumisesta siviili- ja uskonnollisen elämän hyväksi yli 60 vuoden aikana, myöntäjät Prinssi Philip, Edinburghin herttua, Brittiläisen imperiumin ritarikunta  

Graham kirjoitti 33 kirjaa, joista monet nousivat eniten myytyjen listoille. Vuonna 1997 julkaistu omaelämäkerta Omana itsenään oli samanaikaisesti kolmen bestseller-listan kärjessä saman viikon aikana. Kirjassa Graham kertoo elämästään, uskosta ja työstään ympäri maailman.^[7][8]

• Herätystä nykyaikana. ((Revival in Our Time, 1951.) Suomentanut Lauri Öhrnberg) Turku: Ristin Voitto Ry, 1951.
• Rauha Jumalan kanssa. ((Peace with God, 1953, 1984.) Suomentaneet Heljä Meuronen ja Hannu Viinikainen) Kuva ja Sana, 1953. ISBN 951-9203-98-2
• Onnen salaisuus. ((The Secret of Happiness, 1955, 1985.) Suomentanut Lauri Lähdeaho) Helsinki: Ristin Voitto Ry, 1956.
• Avioliitto ja kotimme. (The Christ-Centered Home.) Kuva ja Sana, 1963.
• Maailma liekeissä. (World Aflame, 1965.) Suomentanut Liisa Kollari. Päivä, 1966.
• Mies ja sanoma. (Billy Graham and the New York Crusade.) Tampere: Kuva ja Sana, Hämeen kirjapaino oy, 1967.
• Jeesus-sukupolvi. ((The Jesus Generation, 1971.) Suomentanut Tytti Träff) Tikkurila: Ristin Voitto, 1972. ISBN 951-605-338-6
• Enkelit – Jumalan salaiset asiamiehet. (Angels: God's Secret Agents, 1975.) Suomentanut Aarne Valpola. Porvoo: WSOY, 1976. ISBN 951-0-07827-1.
• Uudestisyntymisen ihme. ((How to be born again, 1977.) Suomentanut Klaus Karttunen) WSOY, 1987. ISBN 951-0-08643-6
• Kärsimyksen monet kasvot. ((Till Armageddon, 1981.) Suomentanut Oili Aho) RV-Kirjat, 1982. ISBN 951-605-738-1
• Elämästä on kysymys!. ((It’s About Life, 1982.) Suomentanut Merja Pitkänen) Jyväskylä: Päivä Osakeyhtiö, 2005. ISBN 952-475-090-2
• Tulevaisuus on toivoa täynnä. (Approaching Hoofbeats, 1983.) Suomentanut Maj-Lis Airio. Loimaa: Kuva ja Sana, 1985. ISBN 951-9203-81-8.
• Uusi Herätys. ((Facing Death and the Life Afther, 1987.) Suomentanut Esteri ja Yrjö Karilas) Kokkola: Kuva ja Sana, 1954.
• Kukistettu kuolema. ((Facing Death and the Life After, 1987.) Suomentanut Mervi Pöntinen) Pieksämäki: PerusSanoma Oy, 1991. ISBN 951-888-120-0
• Omana itsenään. Omaelämäkerta. (Just As I Am: The Autobiography of Billy Graham, 1997.) Suomentanut Oili Aho. Jyväskylä: Päivä Osakeyhtiö, 1997. ISBN 951-622-719-8.
• Vuoria kohti. Päivittäiseen hiljentymiseen. (Unto the Hills, 1996.) Suomentanut Merja Pitkänen. Jyväskylä: Päivä Osakeyhtiö, 1998. ISBN 951-622-738-4.
• Voimaa joka päivälle. (Hope for Each Day, 2002) Uusi Tie, 2003. ISBN 951-619-371-4
• Matkalla. (Esipuhe Kalevi Lehtinen (The Journey, 2006)) Kuva ja Sana, 2006. ISBN 951-585-165-3
• Tänään on toivoa. ((2009.) Suomentanut Hannu Rossi) Kuva ja Sana, 2009. ISBN 978-951-585-222-9
• Siellä, missä minä olen. ((Where I Am) Suomentanut Päivi Hautala) Kristillinen kirja- ja musiikkikustannus, 2016. ISBN 978-952-705-834-3

Billy Graham sai vaimonsa Ruth Bell Grahamin kanssa viisi lasta: kolme tytärtä, Virginia (Gigi), Anne ja Ruth (Bunny), ja kaksi poikaa, Nelson (Ned) ja Franklin. Ruth-vaimo kuoli 64 avioliittovuoden jälkeen kesäkuussa 2007.^[7][8]

• Wacker, Grant: America’s Pastor: Billy Graham and the Shaping of a Nation. Cambridge (Mass.): Harvard University Press, 2014. ISBN 978-0-674-05218-5

• Billy Graham Evangelistic Association. (englanniksi)
• Billy Graham Center Wheaton College.
• Askeleita rauhaan Jumalan kanssa (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
• Kokkonen, Jouko: Billy Graham täytti stadioneja jo ennen rocktähtien aikakautta (Arkistoitu – Internet Archive). Stadion-säätiö.
• Billy Grahamin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa