Åke Lindman
Åke Leonard Lindman (vuoteen 1948 Järvinen;[1] 11. tammikuuta 1928 Helsinki – 3. maaliskuuta 2009 Espoo[2]) oli suomalainen näyttelijä, elokuvaohjaaja sekä jalkapalloilija. Lapsuudenkodissaan hän oppi täydellisesti sekä suomen että ruotsin kielen ja tekikin koko uransa ajan töitä molemmilla kielillä.[1] Lindman näytteli kuutisen vuosikymmentä kestäneellä urallaan 79 elokuvassa ja televisiosarjassa. Lisäksi hän ohjasi kymmenen elokuvaa, neljä televisioelokuvaa ja kymmenen televisiosarjaa.
| Åke Lindman | |
|---|---|
 Åke Lindman vuonna 1963 (Kenraaliluutnantti T. J. A. Heikkilän seikkailuja). |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Åke Leonard Lindman |
| Syntynyt | 11. tammikuuta 1928 Helsinki |
| Kuollut | 3. maaliskuuta 2009 (81 vuotta) Espoo |
| Ammatti | näyttelijä, jalkapalloilija |
| Puoliso |
|
| Näyttelijä | |
| Taiteilijanimet | Åke Järvinen |
| Merkittävät roolit |
”Lehto” Tuntematon sotilas |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Suomalaisten elokuvien lisäksi Lindman toimi kylmän sodan aikaan monien Suomessa kuvattujen amerikkalaiselokuvien yhdysmiehenä ja myös esitti niissä pieniä rooleja. Näistä merkittävin lienee luutnantti Alexandrovin rooli Don Siegelin elokuvassa Puhelin (1977).
Lindman oli nuoruudessaan maajoukkuetason jalkapalloilija.
Lapsuus
muokkaaÅke Lindman syntyi kuorma-autoilijana työskennelleen Väinö Järvisen perheeseen. Väinö Järvinen kuoli, kun Lindman oli neljän vuoden ikäinen. Myöhemmin hänen äitinsä Edit Järvinen ja Gösta Lindman solmivat avioliiton. Åken sukunimi vaihtui aikuisiällä Lindmaniksi, kun Gösta Lindman adoptoi hänet.[3][4] Hän päätti jo 12-vuotiaana tulla filmitähdeksi ja jalkapallosankariksi.[5]
Urheilu-ura
muokkaaLindman oli nuorempana maajoukkuetason jalkapalloilija, ja hän osallistui puolustajana muun muassa Helsingin olympialaisiin vuonna 1952. Kaikkiaan hän edusti Suomen maajoukkuetta 26 A-maaottelussa ja 3 B-maaottelussa. Seuratasolla hän edusti helsinkiläisseura HIFK:ta jossa voitti Suomen mestaruuden vuosina 1947 ja 1959 sekä SM-pronssia vuonna 1958. Vuonna 1959 hän pelasi Suomen Cupin loppuottelun hävinneessä joukkueessa.[6]
Näyttelijänura
muokkaa
1950- ja 1960-luvulla Lindman näytteli monissa elokuvissa. Usein hänellä oli elokuvan konnan rooli. Tunnetuimman roolisuorituksensa Lindman teki Edvin Laineen Tuntemattoman sotilaan Lehtona vuonna 1955. Ensimmäisen kerran Lindman esiintyi valkokankaalla Teuvo Tulion elokuvassa Hornankoski (1949), jossa hän oli pahan veljen roolissa. Kansainvälisesti palkitussa Valkoisessa peurassa (1953) hän näytteli epäileväistä metsänhoitajaa. Vuonna 1955 Lindman näytteli elokuvassa Kukonlaulusta kukonlauluun Eino Kustaalaa ja hänen vastanäyttelijänään oli tuleva puoliso Elina Kivistö (Anneli Sauli). Åke ja Anneli rakastuivat Me tulemme taas -elokuvan kuvauksissa ja he menivät naimisiin vuonna 1956.[7][8]
Lindman sanoi haastatteluissa kokevansa tiettynä rasitteena sen, että hän joutui aina esittämään elokuvissa pahan miehen roolia. Kun Laine alkoi kuvata Tuntematonta sotilasta, Lindman toivoi, että hän olisi saanut näytellä Koskelan roolin.[9] Hänet valittiin kuitenkin näyttelemään synkkää ja vihaista alikersantti Lehtoa, joka muistutti Lindmanin lukuisia konnarooleja muissa elokuvissa. Rooli johti Lindmanin aloittamaan tupakoinnin, jonka lopettaminen vei vuosikymmeniä. Hän olisi mieluusti jättänyt väliin myös muun muassa 1980-luvulla Suomessa kuvatun TV-sarjan Mustan Lohikäärmeen salaisuus, jossa hän esitti peripahaa Siperian kuvernööriälähde?. Vuonna 1995 Lindman esitti VR:n johtajaa elokuvassa Yöjuna.
Lindman näytteli myös ruotsalaisissa elokuvissa, joista tunnetuimpia ovat Arne Sucksdorffin Metsien hurjat (1961) ja Kjell Sundvallin Metsästäjät (1996). Ruotsalaisista tuotannoissa hän näytteli myös televisiosarjassa Varustamo.
Ohjaajanura
muokkaaElokuva ja televisio
muokkaa1960-luvun alusta lähtien Lindman alkoi myös ohjata elokuvia. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli Kertokaa se hänelle (1961). Lindmanin tunnetuimpia ohjauksia ovat televisiosarja Myrskyluodon Maija (”Stormskärs Maja”) (1976) sekä Harjunpää-filmatisoinnit televisioon ja valkokankaalle. Lindmanin viimeisiksi töiksi jäivät suurelokuvat Lapin kullan kimallus (1999), Etulinjan edessä ("Framom främsta linjen", 2004) ja Tali-Ihantala 1944 (2007).
Ooppera
muokkaaLindman ohjasi Joonas Kokkosen oopperan Viimeiset kiusaukset Nilsiän Aholansaareen kesinä 2000–2003.
Kunnianosoituksia ja palkintoja
muokkaaÅke Lindman sai betoni-Jussin mittavasta elämäntyöstään vuonna 2008.[10] "Tavalliset" Jussi-palkintonsa Lindman ansaitsi roolistaan Tuntemattomassa sotilaassa 1956 sekä ohjausansioistaan Myrskyluodon Maija -televisiosarjasta 1976 ja Lumottu tie -televisiosarjasta 1988.[11]
Lindman sai Pohjantähden ritarikunnan 1. luokan ritarimerkin vuonna 2007.[12]
Pro Finlandia -mitalin Lindman sai 1982. Professorin arvonimi hänelle myönnettiin vuonna 2000. Vuonna 2005 hänestä tuli Åbo Akademin kunniatohtori.[11]
1997 Lindman oli Ylen Suomessa tapahtuneita selvittämättömiä henkirikoksia käsittelevän ohjelmasarjan Ei vanhene koskaan juontajana.[13]
Stadin Slangi ry. valitsi Lindmanin vuoden 1998 Stadin Kundiksi Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta 1998.[14]
Yksityiselämä
muokkaaLindman oli naimisissa kolmesti: Helena Kajan (1949–1953), Anneli Saulin (1956–1962) ja Pirkko Mannolan (vuodesta 1968) kanssa. Hänellä on kaksi lasta, Tom ja Heidi.
Lindman kuoli 81-vuotiaana pitkällisen sairauden uuvuttamana 3. maaliskuuta 2009.[5] Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.[15]
Ohjaukset
muokkaa
|
|
|
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Uusitalo, Kari: ”Lindman, Åke (1928–2009)”, Suomen kansallisbiografia, osa 6, s. 204–205. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-447-9 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Åke Lindman pääsee taiteilijakukkulalle Ilta-Sanomat. 13.3.2009. Viitattu 13.3.2009.
- ↑ HIFK (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Earl, Lilli & Laurila, Jenni: ”Siinä meni kyllä varsinainen lohkare hautaan” Uusi Suomi. 3.3.2009. Arkistoitu 5.3.2009. Viitattu 3.3.2009.
- ↑ a b Fränti, Mikael: Åke Lindman (Muistokirjoitus.) Helsingin Sanomat. 3.3.2009. Viitattu 7.8.2017.
- ↑ Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 184. Graface, 2001. ISBN 951-98673-1-7
- ↑ Åken ex-vaimo Anneli Sauli lehdelle: Hän oli rehti ja reilu Mtvuutiset.fi. 4.3.2009. Viitattu 5.8.2022.
- ↑ Anneli Sauli ja Åke Lindman: Filmihäät Eevassa 2/1957 Apu.fi. Viitattu 5.8.2022.
- ↑ Åke Lindmanin ikimuistoisin rooli: Tuntemattoman Lehto Mtvuutiset.fi. 3.3.2009. Viitattu 5.8.2022.
- ↑ Åke Lindmanille Betoni-Jussi. Iltalehti. 4.2.2008. Arkistoitu 4.3.2009. Viitattu 3.3.2009.
- ↑ a b Åke Lindmanin uran vaiheita. Iltalehti. 3.3.2009. Arkistoitu 4.3.2009. Viitattu 3.3.2009.
- ↑ Tainola, Rita: Ruotsin kuningas palkitsi Åke Lindmanin Ilta-Sanomat. 3.12.2007. Viitattu 4.12.2007.
- ↑ Jegorow, Sirpa: Ei vanhene koskaan -sarjassa esiteltiin kansakuntaa vavisuttavia rikoksia Yle Elävä arkisto. 9.9.2016. Viitattu 3.9.2020.
- ↑ Stadin Friidu ja Kundi Stadin Slangi. Arkistoitu 14.6.2015. Viitattu 13.6.2015.
- ↑ Taiteilijainmäki V21A (PDF) Helsingin seurakuntayhtymä. Viitattu 18.7.2011.
Kirjallisuutta
muokkaa- Lindman, Åke: Åke ja hänen maailmansa. (Eteläpää, Heikki (toim.)) Helsinki: Tammi, 1992. ISBN 951-31-0077-4
- Vekkeli, Pirkko & Loivamaa, Ismo: Åke ja minä. Helsinki: Minerva, 2015. ISBN 978-952-312-193-5
Aiheesta muualla
muokkaa- Etulinjanedessä-sivuston profiili.
- Lindfors, Jukka: Åke Lindman 1928–2009 Yle Elävä arkisto. 3.3.2009.
- Buxton, Charlotta: Intervju med Åke Lindman Yle Arkivet. 8.9.2006 (päivitetty 17.5.2016). (ruotsiksi)
- Lindman, Åke hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
Olavi Laaksonen | Åke Lindman | Stig-Göran Myntti | Veikko Asikainen | Esko Valkama | Erik Beijar | Aulis Rytkönen | Kalevi Lehtovirta | Jorma Vaihela | Nils Rikberg | Olof Stolpe | | Varamiehet: Mauno Rintanen | Kurt Martin | Seppo Pelkonen | Sulo Parkkinen | Tapio Pylkkönen | Åke Pettersson | | Valmentaja:Aatos Lehtonen