Helsingin kaupunginkirjasto

Helsingin kansankirjasto perustettiin 7. lokakuuta 1860. Aloitteen kirjaston perustamiseksi teki ja varat keräsi Helsingin Rouvasväenyhdistys (Fruntimmersföreningen i Helsingfors). Se oli 1800-luvulle tyypillinen yläluokkainen hyväntekeväisyysyhdistys, jonka toiminnan tavoitteena oli "kristillinen huolenpito kaupungin köyhimpien kansanluokkien naisista ja lapsista".^[2] Kirjaston avulla haluttiin sivistää työväkeä ja tarjota sille rakentavia vapaa-ajanviettotapoja. Kirjastohankkeen varsinaiset puuhamiehet olivat opettaja Helene Simelius sekä yhdistyksen sihteerit, kirjailija Zacharias Topelius ja professori Frans Ludvig Schauman.

Kirjasto avasi ovensa lokakuussa 1860 Hällströmin talossa Hallituskatu 11:ssa (nykyisen Porthanian paikalla). Ensimmäisenä toimintavuonna sen kokoelmiin kuului hieman yli 500 kirjaa ja se antoi noin 1 700 lainaa. Kirjojen lainaus oli ilmaista, minkä ansiosta kirjasto nautti suurista kävijämääristä mutta kärsi samalla taloudellisista ongelmista. Ainoalle kirjastonhoitajalle ei voitu aluksi maksaa lainkaan palkkaa ja toiminta pyöri vapaaehtoisvoimin. Kirjasto joutui muuttamaan vuokrahuoneistosta toiseen parin vuoden välein, ja myös kirjastonhoitajat vaihtuivat tiuhaan. Rahapulan vuoksi lainaus jouduttiin vuonna 1867 muuttamaan maksulliseksi. 1871 kirjasto alkoi saada Helsingin kaupungilta vuosittaista tukea, minkä ansiosta taloudellinen tilanne tasapainottui. Kirjastonhoitajalle ryhdyttiin maksamaan säännöllistä palkkaa ja myös muuta palkallista henkilökuntaa voitiin hankkia.

Vuonna 1876 Kansankirjaston johtokunta päätti tarjota kirjastoa Helsingin kaupungille. Kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 28. maaliskuuta 1876 ottaa kirjaston kaupungin hallintaan. Koska kirjasto jo valmiiksi toimi kaupungin rahoilla, suuria muutoksia toiminnassa ei tapahtunut. Kaupungin haltuun siirtyessään Kansankirjaston vuotuinen lainausmäärä oli noin 15 000 lainaa ja sen kokoelmiin kuului yli 2 000 nidettä.

Kun Kansankirjasto oli päätynyt kaupungin haltuun, sille ryhdyttiin suunnittelemaan omaa taloa. Rahallista apua kaupunki sai Helsingin Anniskeluyhtiöltä. Anniskeluyhtiö oli yksityinen osakeyhtiö, jolle oli myönnetty yksinoikeus alkoholin myyntiin Helsingissä, ja jonka tarkoituksena oli käyttää voittovarojaan työväestön sivistämiseen ja raitistamiseen. Se lahjoitti 1877 kaupungille suurimman osan vuotuisista tuloistaan, yli 60 000 silloista markkaa, kansankirjaston rakentamista varten. Uutta kirjastoa varten hankittiin tontti Kaartinkaupungin kaupunginosasta, Rikhardinkadun ja Korkeavuorenkadun kulmasta, ja rakennuspiirustukset tilattiin arkkitehti Theodor Höijeriltä. Kansankirjasto pääsi muuttamaan Rikhardinkadulle syksyllä 1882.

Kun Rikhardinkadun kirjasto oli saatu valmiiksi, nousi esiin kysymys sivukirjastojen perustamisesta. Kirjaston johtokunta huomautti 1898 että esikaupungit olivat vailla kirjastoja tai puutteellisesti toimivien yksityiskirjastojen varassa. Vuosina 1898–1899 perustettiinkin sivukirjastot Töölöön ja Punavuoreen sekä otettiin kaupungin hallintaan yksityinen Sörnäisten Kansankirjasto, josta tuli Kallion kirjasto. Vuonna 1908 avattiin Vallilan sivukirjasto ja vuonna 1926 Käpylän sivukirjasto. Sivukirjastot toimivat vuokratiloissa, lukuun ottamatta Kallion kirjastoa, joka sai 1912 kaupunginarkkitehti Karl Hård af Segerstadin suunnitteleman komean kirjastorakennuksen.

Kansankirjasto toimi vanhoilla säännöillään ja periaatteillaan vuoteen 1910 asti. Tuolloin sille hyväksyttiin uudet säännöt ja se sai virallisesti kaupunginkirjaston aseman. Vanhan kansankirjaston asiakaskunnaksi oli määritelty työväestö, kun taas kaupunginkirjaston edellytettiin palvelevan kaikkia kaupungin asukkaita yhteiskuntaluokasta riippumatta. Ajatus kirjaston tehtävästä kansan valistajana ja sivistäjänä leimasi silti voimakkaasti kaupunginkirjaston toimintaa toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti.

1800-1900-lukujen taitteessa kirjaston vuotuinen lainausmäärä ylitti 200 000 lainaa. Vuonna 1912 siirryttiin maksuttomaan lainaukseen ja lainausmäärä kohosi nopeasti 500 000:een. Miljoonan lainan raja ylitettiin vuonna 1930. Nopean kasvun seurauksena Rikhardinkadun kirjasto alkoi käydä ahtaaksi ja sitä korotettiin 1922 kolmannella kerroksella. Kirjaston johtokunta käynnisti vuonna 1912 hankkeen uuden pääkirjaston rakentamiseksi, mikä aloitti vuosikymmeniä kestäneen kiistelyn kirjaston sijoituspaikasta. Vuonna 1930 järjestettiin arkkitehtikilpailu uuden pääkirjaston rakentamiseksi Etu-Töölöön Museokadun ja Dagmarinkadun kulmatontille. Tehtävä annettiin itse Eliel Saariselle, joka kuitenkin totesi tontin tarkoitukseen sopimattomaksi. Tämän jälkeen sijoituspaikan etsiminen alkoi uudelleen. 1935 kaupunginvaltuusto osoitti kirjastolle tontin Kalliosta Eläintarhanlahden huvila-alueelta (nykyisen Helsingin kaupunginteatterin kohdalta), mitä kirjasto kuitenkin piti täysin sopimattomana paikkana. Toisen maailmansodan syttyminen 1939 hautasi pääkirjastohankkeen vuosikymmeniksi eteenpäin.

Helsingin suuri alueliitos vuonna 1946 merkitsi kaupunginkirjastolle valtavaa alueellista laajenemista. Se sai hoidettavakseen entisten Haagan, Huopalahden, Oulunkylän ja Kulosaaren kuntien kirjastot sekä suurimman osan Helsingin maalaiskunnan kirjastoista. Entisten Rikhardinkadun pääkirjaston ja viiden sivukirjaston joukkoon liittyi kaksitoista uutta sivukirjastoa. Toimipisteiden nykyinen lukumäärä on 36.

Musiikkikirjastotoiminta käynnistyi keväällä 1953. Kirjastoautotoiminta aloitettiin 1966. Valtakunnallisena yleisten kirjastojen keskuskirjastona Helsingin kaupunginkirjasto on toiminut 1. huhtikuuta 1981 lähtien. Vuonna 1986 kirjasto sai viimein uuden ja asianmukaisen pääkirjaston kun Pasilan pääkirjasto valmistui.

Lähelle Töölönlahtea suunnitellaan rakennettavaksi suurta noin 75 miljoonaa euroa maksavaa keskustakirjastoa, joka olisi valmis vuonna 2017.^[3]

Merkittävin kokoelma Helsingin kaupunginkirjastossa on Helsinki-kokoelma. Kallion kirjastossa on Suomen dekkariseuran lahjoittama Dekkarikirjasto. Rikhardinkadun kirjastossa on englanninkielistä kirjallisuutta sisältävä British Collection ja taiteilijakirjakokoelma. Sivukirjastoissa voi olla omaa alueettaan koskevaa aineistoa.

• 36 kirjastoa, kaksi kirjastoautoa (2004)
• 38 kirjastoa, kaksi kirjastoautoa (2014)

• HelMet-kirjasto

• Kirjaston historia
• Toimipisteiden yhteystiedot

• Hirn, Sven: Kansankirjastosta kaupunginkirjastoksi--Helsingin kaupunginkirjasto 1860-1940, 1998
• Kirjastojen vuosisata--yleiset kirjastot Suomessa 1900-luvulla, toimittanut Ilkka Mäkinen, 1999, ISBN 9516924700
• Koski, Pirkko, Tiedon tuntija. Suomen kirjastoseura 1910-1985, 1985
• Närhi, Mauri K. Lukuseurasta kansankirjastoon, 1963
• Vatanen, Pirjo, Sääty-yhteiskunnan kirjastosta kansalaisyhteiskunnan kirjastoksi, 2002, ISBN 9517463588

• Helsingin kaupunginkirjaston kotisivu
• HelMet aineistonhaku