Yrjö Puhakka
| Yrjö Puhakka | |
|---|---|
| Suomen oikeusministeri | |
|
Törngrenin hallitus
5.5.1954–19.10.1954 |
|
| Edeltäjä | Reino Kuuskoski |
| Seuraaja | Aarre Simonen |
| Suomen sisäasiainministeri | |
| Edeltäjä | Ernst von Born |
| Seuraaja | Urho Kekkonen |
| Kansanedustaja | |
|
2.9.1927–31.1.1928
1.8.1929–20.10.1930 |
|
| Ryhmä/puolue | Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Viipurin läänin itäinen vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. syyskuuta 1888 Juuka |
| Kuollut | 28. helmikuuta 1971 (82 vuotta) Helsinki |
| Tiedot | |
| Puolue | Kansallinen Kokoomus |
Yrjö Wilhelm Puhakka (5. syyskuuta 1888 Juuka – 28. helmikuuta 1971 Helsinki) oli suomalainen poliitikko. Hän oli koulutukseltaan molempien oikeuksien tohtori. Hän toimi kokoomuksen kansanedustajana Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä vuonna 1927 sekä uudelleen vuosina 1929–1930.
Puhakka pääsi ylioppilaaksi vuonna 1907. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 1909 ja maisterin tutkinnon seuraavana vuonna. Puhakka opiskeli myöhemmin lakia valmistuen molempien oikeuksien kandidaatiksi 1913, lisensiaatiksi 1920 ja lopulta väitellen molempien oikeuksien tohtoriksi vuonna 1920. Hän toimi Sortavalassa asianajajana vuosina 1913–1918. Sortavalan kaupunginvaltuuston jäsenenä toiminut Puhakka oli kaupungin pormestarin virassa vuosina 1918–1919, jonka jälkeen hän jatkoi asianajajana vuoteen 1922 saakka.[1] Karjalan sotilaspiirin esikunnan jäsen sisällissodan aikana.
Puhakka valittiin kansanedustajaksi vuoden 1927 eduskuntavaaleissa Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä. Hänet valittiin eduskunnan oikeusasiamieheksi 1. helmikuuta 1928, jolloin hän lakkasi olemasta kansanedustaja. Hänen seuraajanaan eduskunnassa aloitti Antti Vainio. Puhakka palasi eduskuntaan vuoden 1929 vaaleissa. Vuosina 1925–1937 Puhakka toimi valtio- ja hallinto-oikeuden opettajana Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa, vuosina 1930–1932 ja 1937–1942 eduskunnan lakivaliokunnan sihteerinä, vuosina 1937–1958 Suomen Työnantajain Keskusliiton lainopillisena neuvonantajana ja vuosina 1945–1958 Liiketyönantajain Keskusliiton toimitusjohtajana.[1]
Puhakka toimi kahteen otteeseen ministerinä, ensin sisäasiainministerinä Kivimäen hallituksessa ja sitä seuranneessa Kallion neljännessä hallituksessa, sitten oikeusministerinä Törngrenin hallituksessa 169 päivän ajan vuonna 1954.[2]
Perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yrjö Puhakan vanhemmat olivat kappalainen Tapani Puhakka ja Jenny Sofia Fredrika Vilskman. Hän meni vuonna 1914 naimisiin Ester Amalia Oeschin kanssa.[1] Yrjö Puhakan poikia olivat hävittäjälentäjä ja Mannerheim-ristin ritari Olli Puhakka[3] sekä tekniikan professori Lauri Puhakka.[4] Puhakka kuoli Helsingissä helmikuussa 1971, jolloin hän oli 82-vuotias.[1]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomalaisvenäläisen valtioyhdistyksen viimeiset vaiheet ja purkautuminen (1919)
- Ministerien vastuunalaisuus nykyajan valtioissa (1923)
- Laki ja asetus Suomen oikeudessa (1925)
- Työaikalainsäädäntö (1946)
- artikkeleja Isoon Tietosanakirjaan oikeustieteen ja -historian alalta (1931–1939)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Yrjö Puhakka Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Yrjö Puhakka Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
- ↑ Puhakka, Risto Olli Petter Mannerheim-ristin ritarit. Viitattu 15.5.2014.
- ↑ Kuka kukin on 1978, s. 750 Runeberg.org. Viitattu 13.4.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Yrjö Puhakka Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Yrjö Puhakka Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
| Edeltäjä: Ernst von Born |
Suomen sisäasiainministeri 1932−1937 |
Seuraaja: Urho Kekkonen |
| Edeltäjä: Reino Kuuskoski |
Suomen oikeusministeri 1954 |
Seuraaja: Aarre Simonen |
