Tämä on hyvä artikkeli.

Yhdysvallat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta USA)
Tämä on vakaa versio, joka on katsottu 6. joulukuuta 2024.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Amerikan yhdysvallat
United States of America
Yhdysvaltain lippu Yhdysvaltain vaakuna
lippu vaakuna

Yhdysvaltain sijainti.
Yhdysvaltain sijainti.

Valtiomuoto federalistinen, presidenttijohtoinen tasavalta
Presidentti
Varapresidentti		 Joe Biden
Kamala Harris
Pääkaupunki Washington, DC (658 893 as.)
38°53′N, 77°02′W
Muita kaupunkeja New York (8 622 698 as.),
Los Angeles (3 928 864 as.),
Chicago (2 722 389 as.)
Pinta-ala
– yhteensä 9 826 630 km² [1] (sijalla 41)
– josta sisävesiä 6,764 %
Väkiluku (2020) 331 449 281 [2] (sijalla 3)
– väestötiheys 35 as. / km² [3]
– väestönkasvu 0,6 % [4][5] (2018)
Viralliset kielet ei ole, de facto englanti2
Lukutaito 99[1]
Valuutta Yhdysvaltain dollari ($) (USD)
BKT (2024)
– yhteensä 28 781,083 mrd. USD [6]  (sijalla 1)
– per asukas 85 370 USD [6]
HDI (2019) 0,926[7] (sijalla 17)
Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 1,2 %
– teollisuus 21,9 % [1]
– palvelut 76,9 %
Aikavyöhyke UTC−5 / UTC−10
– kesäaika UTC−4 / UTC−9
Itsenäisyys
Vapaussota
Julistus
Tunnustettu
Perustuslaki
1775–1783
4. heinäkuuta 1776
3. syyskuuta 1783
21. kesäkuuta 1788
Lyhenne US
– ajoneuvot: USA
– lentokoneet: N
Kansainvälinen
suuntanumero		 +1
Tunnuslause E Pluribus Unum3
In God We Trust4
Kansallislaulu ”The Star-Spangled Banner”

Edeltäjä(t) Kolmetoista siirtokuntaa

1. Sijaluku perustuu markkinahintaiseen bruttokansantuotteeseen. Ostovoimakorjatulla bkt:lla mitattuna Kiina on ollut maailman suurin kansantalous vuodesta 2014 alkaen.
2. Varsinaisesti Yhdysvalloilla ei ole virallista kieltä, mutta käytännössä se on englanti.[8] Väestöstä 82,1 % puhuu äidinkielenään englantia ja 10,7 % espanjaa. Havaiji on virallinen kieli Havaijin osavaltiossa.[1]
3. Suom. ”monesta yksi”. Mottona vuodesta 1776.
4. Suom. ”Jumalaan me luotamme”. Mottona vuodesta 1956.

Yhdysvaltojen teemasivu

Amerikan yhdysvallat (engl. United States of America, lyh. USA[1]) eli Yhdysvallat on pääosin Pohjois-Amerikan keskiosassa sijaitseva perustuslaillinen liittovaltio, joka koostuu 50 osavaltiosta ja yhdestä liittovaltion hallinnollisesta liittopiiristä, Washington (DC):stä, sekä useista erillisalueista. Se on väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin valtio. Maapinta-alaltaan Yhdysvallat on maailman neljänneksi laajin valtio, vesialueet mukaan luettuna se on maailman kolmanneksi laajin.[9]

Yhdysvaltain väestö on etnisesti ja sosioekonomiselta asemaltaan varsin moninainen: se on muotoutunut toisen vuosituhannen jälkipuoliskolla ensisijaisesti eurooppalaisista siirtolaisista ja toissijaisesti Afrikasta tuoduista orjista. Tuonnempana Yhdysvallat on saanut muuttovoittoa latinalaisesta Amerikasta ja Aasiasta.

Yhdysvallat on tasavalta ja liittovaltio. Kolmetoista Britannian siirtokuntaa perustivat liittovaltion 1700-luvun lopussa. Itsenäisyysjulistus annettiin 4. heinäkuuta 1776 ja maa tunnustettiin vapaussodan jälkeen vuonna 1783. Yhdysvaltain perustuslaki otettiin käyttöön 1787. Seuraavan vuosisadan aikana maa laajeni, mutta osavaltioiden erimielisyydet ajoivat maan sisällissotaan, joka käytiin vuosina 1861–1865. Toisen maailmansodan voittajavaltiona Yhdysvalloista tuli sotilaallisesti johtava länsimaa. 1990-luvulla Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Yhdysvalloista tuli maailman ainoa supervalta.[10][11]

Yhdysvaltojen bruttokansantuote on Kansainvälisen valuuttarahaston arvion mukaan noin 28,8 biljoonaa dollaria vuonna 2024. Markkinahintaisena se on maailman suurin ja ostovoimakorjattuna Kiinan jälkeen toiseksi suurin.[6]

Maantiede

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain maantiede
Yhdysvaltain kartta (iso kartta)
Denali (ent. Mount McKinley) Alaskassa on Pohjois-Amerikan korkein kohta, 6 194 m.

Topografia ja vesistöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltain kokonaispinta-ala on 9 826 630 km², mistä maata on 9 161 923 km² ja vettä 664 707 km². (Pinta-alaan lasketaan mukaan Yhdysvaltain ”manneralue” ja Alaska sekä Havaiji.)[1] Se on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin valtio.[12]

Mantereen sisäosia hallitsee laaja tasankoalue, joka ulottuu Meksikonlahdelta Kanadan rajalle ja sieltä Alaskaan. Se jaetaan kolmeen osaan: Atlantin ja Meksikonlahden rannikkotasankoihin, sisämaan Suuriin tasankoihin ja Kanadan kilpeen.[13] Suuri tasanko levittäytyy Kalliovuorten itäpuolella suunnilleen manteren puolivälissä. Sen koillispuolella on Keskilänneksi tai Maissivyöhykkeeksi kutsuttu alue, jonka maaperä ja ilmasto ovat suotuisia maanviljelylle, etenkin maissin kasvatukselle.[14]

Idässä Appalakkien vuorijono kulkee pohjois-eteläsuunnassa lähes koko Yhdysvaltojen poikki ja erottaa itärannikon sisämaan tasangosta. Lännessä Suuret tasangot päättyvät Kalliovuoriin, jotka muodostavat suuren osan läntisestä Yhdysvalloista. Vuoristo ulottuu pohjoisessa Kanadaan ja etelässä lähes Meksikoon asti. Keskiosassa Kalliovuoret muodostavat suuria pohjois-eteläsuuntaisia jonoja, joiden huiput kohoavat kahteen kilometriin. Pohjoisessa on yksittäisiä huippuja, jotka jatkuvat Alaskaan asti. Eteläisin osa, Coloradon laakio, on sedimenttikivien muodostama ylänköalue kilometrin verran tasankojen yläpuolella. Sitä halkovat monet rotkot, kuten Grand Canyon, hiekkaerämaat ja vulkaaniset huiput.[13]

Manner-Yhdysvaltain länsirannikko on osa Tyynenmeren tulirengasta, jolla esiintyy voimasta tektonista ja vulkaanista toimintaa ja 81 prosenttia maailman maanjäristyksistä.[15] Maanjäristykset voivat aiheuttaa suurta tuhoa, kuten San Franciscon maanjäristys 1906 tai Pitkäperjantain maanjäristys 1964 lähellä Anchoragea.[16]

Kanadan kilven alueella jääkauden muokkaamaa maisemaa pilkkovat lukuisat järvet; Minnesotan osavaltiota kutsutaan kymmenen tuhannen järven maaksi.[13] Isotjärvet Yhdysvaltojen ja Kanadan rajalla muodostavat maailman suurimman makeavetisen vesistön.[17] Yhdysvaltain pisimmät joet ovat Missouri ja Mississippi, joilla on myös laajimmat valuma-alueet, mutta suurin virtaama on Saint Lawrencessa sekä Ohio- ja Columbiajoissa Isojenjärvien alueella.[18]

Ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvaltojen suurella, maantieteellisesti monimuotoisella alueella esiintyvät lähes kaikki ilmastotyypit. Manneralueellakin koetaan ajoittain olosuhteita, jotka ovat yhtä kuumia kuin tropiikin aavikot tai yhtä kylmiä kuin napa-alueet. Sää voi myös muuttua nopeasti ja rajusti kaikkina vuodenaikoina.[19]

Suurin osa Yhdysvalloista sijaitsee keskileveysasteiden liikkuvien matalapaineiden reitillä. Ne tuovat rintamineen sateita ja nopeita lämpötilanmuutoksia etenkin maan koillisosaan. Polaaririntaman aaltoilujen mukaan Keskilännen tasangoille virtaa vuoroin arktista tai polaarista ilmamassaa pohjoisesta tai trooppista massaa Karibialta ja Meksikonlahdelta. Sen vuoksi talvella ja keväällä lämpötila voi muuttua yli 20 astetta muutamassa tunnissa. Tyynenmeren rannikolla ja muualla Kalliovuorten länsipuolella säänvaihtelut ja vuodenaikojen erot ovat paljon pienempiä.[19]

Rajuimpia sääilmiöitä ovat hurrikaanit, joita tulee sekä Atlantilta että Tyynenmeren puolelta. Hurrikaaneja esiintyy kesäkuusta joulukuuhun, eniten elo- ja syyskuussa.[20] Tuhoisia hurrikaaneja ovat olleet esimerkiksi Galveston vuonna 1900, Betsy vuonna 1952, Andrew vuonna 1992 ja Katrina vuonna 2005.

Paljon pienempiä, mutta myös tuhoisia ovat tornadot, joita esiintyy eniten Floridassa ja Suurten tasankojen alueella, jota kutsutaan nimellä Tornado Alley.[21] Se ulottuu Texasin pohjoisosista Kansasiin ja itään Tennesseehen.[22][23]

Luonto ja luonnonsuojelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valkopäämerikotka on Yhdysvaltojen kansallislintu.

Yhdysvaltojen alue voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan kasvillisuuden perusteella: metsä-, ruohikko- ja pensasalueeseen. Metsät ovat alkujaan peittäneet maan itärannikon, länsirannikon keski- ja pohjoisosat, lännen ylänköalueet ja leveän vyöhykkeen maan pohjoisosassa. Ruohikko peitti maan sisäosat, missä sademäärä ei riitä metsän kasvuun, ja länsiosan sisämaassa oli pensaikkoa.[24] Ihminen on vaikuttanut kasvillisuuteen suuresti. Esimerkiksi maan kaakkoisosassa luontaiset sekametsät ovat väistyneet taloudellisesti tuottavampien havumetsien tieltä, ja tasankojen ja preerian ruohokasvit ovat suurelta osin eurooppalaista alkuperää.[24] Lähes 60 prosenttia maa-alueesta (Alaskaa lukuun ottamatta) on menettänyt pääosan alkuperäisestä kasvillisuudestaan.[25]

Eläimistö on monipuolinen, ja sen näyttävimpiä lajeja ovat valkopäämerikotka, hirvi, myskihärkä, karibu, ahma, biisoni, harmaakarhu, puuma ja susi.[26] Yhdysvaltojen manneralueella elää noin 460 matelija- ja sammakkoeläinlajia, joihin kuuluu alligaattoreita, kilpikonnia, liskoja, käärmeitä, sammakoita ja konnia.[27] Lintuja on tavattu yli 800 lajia.[28]

Yhdysvalloissa on 21 Unescon maailmanperintökohdetta. Niistä kaksitoista on suojeltu luontoarvojen takia, kuten Evergladesin, Yellowstonen ja Yosemiten kansallispuistot.[29] Maassa on kaikkiaan 417 kansallispuistoyksikköä, joita hallinnoi National Park Service.[30] Monet suojelualueet ovat kuitenkin liian pieniä, jotta luonnon monimuotoisuus säilyisi. Asutuksen leviäminen, kaivostoiminta ja öljynporaus pienentävät monien lajien elintilaa.[26]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä maalaus esittää esihistoriallista Mississippin kulttuuria vuosilta 1000–1400 jaa.
Pääartikkeli: Yhdysvaltain historia

Varhaishistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen eurooppalaisten tuloa Pohjois-Amerikkaa asuttivat intiaanit, joiden esivanhemmat olivat vaeltaneet sinne Beringinsalmen kautta vähintään 12 000 vuotta, mahdollisesti jopa 40 000 vuotta sitten.[31][32][33] Intiaanit jakautuivat kulttuurillisesti ja kielellisesti yli 300 heimoon.[34] Heimot harjoittivat biisonien, hirvien ja peurojen metsästystä. Myös maanviljelyä, kalastusta ja keräilyä harjoitettiin olosuhteiden salliessa.[35]

Eurooppalaisten siirtokunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain siirtokunta-aika‎

1500-luvun alussa eurooppalaiset alkoivat tutkia nykyistä Yhdysvaltain aluetta. Espanjalaiset perustivat nykyisen Yhdysvaltain alueen ensimmäiset siirtokunnat: Pensacolan 1559, Fort Carolinen 1564 ja St. Augustinen 1565.[36]

Järjestelmällinen siirtolaisuus Pohjois-Amerikkaan alkoi, kun Englannin kuningas Jaakko I perusti 1606 Lontoon ja Plymouthin kauppakomppaniat.[37] Britit perustivat 1607 nykyiseen Virginiaan Jamestownin siirtokunnan. Mayflower-laivalla Englannista lähteneet, uskonnollista vainoa paenneet siirtolaiset (engl. pilgrims, ”pyhiinvaeltajat”) perustivat Plymouthin siirtokunnan nykyiseen Massachusettsiin.[38] Paikalliset intiaanit auttoivat heitä selviytymään ja opettivat elintärkeän maissinviljelyn taidon.[39]

Vuonna 1626 hollantilaiset perustivat Uuden Amsterdamin kaupungin (nykyinen New York) Hudsonjoen suulle ja Orangen siirtokunnan joen yläjuoksulle. Englanti valtasi Hollannin siirtokunnat 1644. Ranskalaiset tutkivat ja asuttivat Isojenjärvien aluetta ja Mississippin vartta. Ranska menetti siirtomaansa Pohjois-Amerikassa seitsenvuotisessa sodassa 1763.[40]

John Trumbull, Declaration of Independence, 1817–1819. Maalaus kuvaa komiteaa esittelemässä kongressille luonnostaan Yhdysvaltain itsenäisyysjulistukseksi.

Yhdysvaltain itsenäistyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1760 Yhdysvalloissa oli 1 500 000 eurooppalaista, ja heidän määränsä kasvoi nopeasti. Englanti kiristi siirtokuntien verotusta.[41] Tämä johtui todennäköisesti tapahtumista toisella puolen maailmaan brittiläisessä imperiumissa: nälänhätä Bengalissa oli aiheuttanut työvoiman kadon ja Englannin Itä-Intian kauppakomppanian tulot olivat romahtaneet. Lontoon hallitus totesi komppanian olevan liian suuri kaatumaan ja tullakseen hätiin nosti verotusta muualla. Vuonna 1773 säädetty teelaki suututti Amerikan uudisasukkaat.[42] Siirtokuntien mukaan Britannialla ei ollut oikeutta verottaa siirtokuntia ilman näiden edustusta parlamentissa.[43] Vastalauseena siirtokuntalaiset heittivät niin sanotuilla Bostonin teekutsuilla 1773 tullista vapautetun teelastin mereen.[41]

Yhdysvallat julistautui itsenäiseksi 4. heinäkuuta 1776, mistä seurasi pitkä vapaussota Britanniaa vastaan.[44] Itsenäisyystaistelujen johtajia olivat George Washington, Sam Adams, Benjamin Franklin, Patrick Henry, John Adams ja Thomas Jefferson. Franklinin neuvottelema liittosopimus Ranskan kanssa toi lisävoimia amerikkalaisille.[43] Sota päättyi 1781, kun britit antautuivat Yorktownissa.[44]

Yhdysvalloissa oli aluksi kolmetoista osavaltiota, jotka liittoutuivat vuonna 1781 konfederaatioartikloilla.[45] Artiklat toimivat pohjana vuoden 1787 perustuslaille, jota täydennettiin vuonna 1791 kymmenellä ensimmäisellä lisäyksellä, joka tunnetaan nimellä Bill of Rights. Maan ensimmäinen presidentti oli George Washington.[44]

1800-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartalle on merkitty Yhdysvaltain osavaltiot sen mukaan, milloin niistä tuli osavaltioita.
  1776–1790
  1791–1799
  1800–1819
  1820–1839
  1840–1859
  1860–1879
  1880–1899
  1900–1950
  1959

Vuonna 1823 Monroen oppina tunnettu julistus kongressille vaati, että Euroopan valtiot pitäytyvät Amerikan mantereiden asioiden ulkopuolella ja vastaavasti Yhdysvallat ei puutu Vanhan maailman asioihin.[46]

Vuoteen 1848 mennessä Yhdysvaltain alue lähes kolminkertaistui. Uusille alueille siirtyi uudisasukkaita, ja vuosina 1837–1839 kymmeniätuhansia intiaaneja pakkosiirrettiin Mississippijoen länsipuolelle. Vuonna 1848 Kaliforniasta löydettiin kultaa, ja alueelle alkoi suuri kultaryntäys.[47]

Spotsylvanian taistelu Yhdysvaltain sisällissodassa.

Vuodesta 1619[44] alkaen Pohjois-Amerikkaan oli rahdattu orjiksi yli kymmenen miljoonaa afrikkalaista. Orjuus oli 1800-luvulla Yhdysvaltojen suurimpia sisäisiä kiistakysymyksiä.[48] Lisäksi kiistoja aiheutti osavaltioiden ja liittovaltion suhde. Andrew Jacksonin presidenttikausilla muodostui kolme erilaista talousaluetta: kaupan ja teollisuuden pohjoinen, maanviljelijöiden länsi ja puuvillaplantaasien etelä. Sisäpolitiikassa pohjoinen ja länsi olivat yleensä liitossa.[49]

Ristiriidat johtivat Yhdysvaltain sisällissotaan 1861. Sodan voittivat pohjoiset osavaltiot, jotka estivät eteläisten osavaltioiden irtautumisen Yhdysvalloista. Orjuus lakkautettiin ja lähes neljä miljoonaa orjaa vapautettiin.[50]

Maahanmuuttajia saapumassa Amerikkaan, Ellis Island vuonna 1902.

Sisällissodan jälkeen Yhdysvaltoihin alkoi virrata yhä enemmän maahanmuuttajia. He työskentelivät teollisuudessa tai siirtyivät uudisasukkaiksi maan läntiseen osaan. Kehittyvän kapitalismin nurjana puolena ilmenivät suuryhtiöiden monopolien hyväksikäyttö, suuret tuloerot ja kaupunkien slummit.[51]

Lännessä oli ristiriitoja valkoisten uudisasukkaiden ja intiaanien sekä pientilallisten ja suurkarjankasvattajien välillä, ja rajaseudun vähäisen lainvalvonnan takia syntyi käsite ”villi länsi”.[52] Kun Yhdysvallat voitti sodan Espanjaa vastaan vuonna 1898, Puerto Rico, Guam ja Filippiinit siirtyivät Yhdysvalloille.[53]

1900-luvun alkupuoli ja maailmansodat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisessä maailmansodassa Yhdysvallat oli aluksi puolueeton, mutta liittyi ympärysvaltoihin huhtikuussa 1917. Taloudellisesti maa oli aikaisemmin ollut velkaa muille, mutta sodan vuoksi tilanne kääntyi toisinpäin. Myös kulttuurisesti Yhdysvallat astui maailmanvalloituksen tielle, ja sen hegemonia säilyi 1960-luvulle asti.[54]

Yhdysvaltojen talous kasvoi 1920-luvulla, mutta vuoden 1929 pörssiromahduksen jälkeen alkoi 1930-luvun lama. Vuonna 1932 presidentti Franklin Roosevelt aloitti New Deal -suunnitelmansa, jolla hallitus osallistui talouteen laman lieventämiseksi.[55]

Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan liittoutuneiden puolelle joulukuussa 1941, kun Japani hyökkäsi Pearl Harborin laivastotukikohtaan. Sodan lopulla Yhdysvallat pommitti Hiroshimaa ja Nagasakia ydinaseilla.[56] Toinen maailmansota oli kallis ja siinä kaatui puoli miljoonaa amerikkalaista.[57] Sota kuitenkin paransi Yhdysvaltain taloudellista asemaa, kun maan teollisuus kasvoi ja teknologiaa kehitettiin, ja sodan päättyessä Yhdysvalloissa oli yli puolet maailman teollisuustuotannosta.[58] Vuonna 1945 perustettiin Yhdistyneet kansakunnat, jonka päämaja sijoitettiin New Yorkiin.[59]

Kylmän sodan aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Kylmä sota
Buzz Aldrin Kuun pinnalla vuonna 1969.

Toisen maailmansodan jälkeen alkoi kylmä sota, jossa olivat vastakkain kaksi suurvaltaa: Neuvostoliitto ja sitä tukevat kommunistiset maat ja Yhdysvallat ja sitä tukevat kapitalistiset maat. Yhdysvallat osallistui Korean sotaan 1950–1953 ja Vietnamin sotaan 1964–1975. Lisäksi maa tuki Sikojenlahden maihinnousuyritystä Kuubaan ja oli mukana Kuuban ohjuskriisissä.[54] Neuvostoliittoa vastaan käytiin myös avaruuskilpaa. Presidentti Kennedy asetti Yhdysvaltain tavoitteeksi miehitetyn kuulennon, jonka teki Apollo 11 vuonna 1969.[60]

Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat kaupungistui ja koki voimakkaan talouskasvun kauden. Kansalaisoikeusliike pyrki saamaan kaikille maan asukkaille kansalaisoikeudet ja lisäämään tasa-arvoa. Se taisteli erityisesti tummaihoisiin kohdistuvaa rasismia kohtaan.[60] Taloudellisesti Yhdysvallat sukelsi 1970-luvulla stagflaatioon, joka huipentui presidentti Carterin kauden inflaatioon ja suurtyöttömyyteen. Presidentti Reaganin kaudella aloitettu liberalisointi aloitti uuden kasvun.[61] Kylmä sota päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen 1991.[62]

1990-luvulta tähän päivään

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla Yhdysvallat kävi Persianlahden sodan.[63] Presidentti Clintonin kaudella Yhdysvallat koki maan historian suurimman taloudellisen kasvun, johon vaikuttivat digitaalinen vallankumous ja internetin luomat uudet toimintamahdollisuudet.[54]

Vuonna 2001 syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen presidentti George W. Bush julisti terrorismin vastaisen sodan ja Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin.[64] Vuonna 2003 Yhdysvallat hyökkäsi Irakiin ja syrjäytti diktaattori Saddam Husseinin.[65]

Vuonna 2008 Yhdysvaltojen talous romahti, mikä aloitti maailmanlaajuisen taantuman. Taloudelliset ongelmat jatkuivat presidentti Obaman kaudella.[66] Vuonna 2014 Yhdysvaltojen talous oli elpynyt suurimmilta osin.[67] Yhdysvallat solmi heinäkuussa 2015 Kuuban kanssa diplomaattisuhteet 54 vuoden tauon jälkeen.[68]

Vuosina 2009–2017 maan johdossa oli kaksi kautta historian ensimmäinen afroamerikkalainen presidentti, demokraattien Barack Obama. Presidentin keskeinen tavoite oli ajaa läpi lainsäädäntö kohtuuhintaisesta terveydenhuollosta. Niin sanottu Obamacare-uudistus hyväksyttiin maaliskuussa 2010. Obaman hallinto oli keskeisesti mukana neuvottelemassa kasvihuonekaasujen päästöjä leikkaavaa Pariisin ilmastosopimusta. Yhdysvallat allekirjoitti sopimuksen yhdessä 184 muun valtion kanssa joulukuussa 2015. Iranin ydinsopimusta ja suhteiden normalisointia Kuubaan pidetään Obaman hallinnon ulkopoliittisina saavutuksina.[69]

Obaman seuraajana tammikuussa 2017 aloittanut republikaani Donald Trump toteutti elokuussa 2017 Yhdysvaltain vetäytymisen Pariisin ilmastosopimuksesta[70] ja toukokuussa 2018 maan vetäytymisen Iranin ydinsopimuksesta.[71] Trumpin kauden aikana Yhdysvallat löi terroristijärjestö Isisin sekä neuvotteli uusiksi suuria kauppasopimuksiaan. Yritysveroa laskettiin, yritysten säätelyä purettiin, työttömyys laski, pörssikurssit nousivat ja maahanmuuttoa rajoitettiin. Toisaalta maassa jo pitkään vallinnut poliittinen kahtiajako syveni.[72]

Hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvaltain vuonna 1778 allekirjoitettu perustuslaki on maailman vanhimpia.

Liittovaltio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvallat on perustuslaillinen liittotasavalta, jonka hallinto määritellään perustuslaissa. Yhdysvallat koostuu osavaltioista, joita on nykyään 50. Osavaltioilla on rajoitettu itsehallinto, mutta liittovaltion laki ylittää osavaltioiden lait. Osavaltiot vastaavat muun muassa terveyspalveluista ja rikoslaista ja myöntävät kansalaisille erilaisia lupia, kuten ajokortin.[73] Yhdysvaltain perustuslaki noudattaa vallan kolmijako-oppia, joten liittovaltion hallinnossa on erotettu lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovalta.[1]

Liittovaltion lainsäädäntövaltaa pitää kongressi. Se on kaksikamarinen ja koostuu edustajainhuoneesta ja senaatista. Edustajainhuoneeseen kuuluu 435 jäsentä, ja sen kausi on kaksi vuotta. Senaatin kausi on kuusi vuotta, ja kolmasosa senaatin jäsenistä valitaan joka toinen vuosi kuusivuotiskaudelle.[1]

Toimeenpanovalta on presidentillä ja hänen hallinnollaan, joten presidentin asema liittovaltion johdossa on vahva. Presidentin toimikausi on nelivuotinen, ja hänet valitsevat osavaltioista valitut 538 valitsijamiestä. Nykyisenä presidenttinä toimii Joe Biden, joka vannoi virkavalansa tammikuussa 2021.[74] Presidentti voi veto-oikeudellaan estää kongressin hyväksymän lain voimaantulon, mutta riittävän yksimielinen kongressi voi kahden kolmasosan enemmistöllä kumota presidentin veton, jolloin laki tulee voimaan vetosta huolimatta.[75]

Tuomiovallan korkein, lakia tulkitseva elin on korkein oikeus, jossa on yhdeksän tuomaria.[76] Yhdysvalloissa on käytössä tapaoikeus, joten ennakkotapaukset ja lakien tulkinnat ovat tärkeässä asemassa. Oikeuslaitos vastaa myös perustuslain tulkinnasta.[77]

Osavaltio- ja paikallishallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kartta Yhdysvaltain osavaltioista.
Pääartikkelit: Yhdysvaltain osavaltiot, Yhdysvaltain saarialueet ja Piirikunta (Yhdysvallat)

Yhdysvallat jaetaan 50 osavaltioon ja yhteen kongressin alaiseen liittopiiriin, Washington DC:hen.[78] Yhdysvaltoihin kuuluu lisäksi territorioita Karibianmerellä ja Tyynellämerellä. Niistä Puerto Ricolla ja Pohjois-Mariaaneilla on laajempi itsehallintosopimus Yhdysvaltain kanssa.[79]

Yhdysvaltain osavaltioilla on oma perustuslaki, hallitus ja lait. Eri osavaltioiden välillä on usein suuria eroja esimerkiksi omistusoikeuden, rikoslain, tuomioistuimien, terveydenhuollon ja koulutuksen suhteen. Osavaltion korkein vaaleilla valittu viranomainen on kuvernööri. Jokaisessa osavaltiossa on myös parlamentti, joka Nebraskaa lukuun ottamatta on kaksikamarinen.[80] Osavaltioilla on oikeus säätää itse lakinsa, kunhan ne eivät riko liittovaltion perustuslakia. Korkein oikeus voi kumota osavaltioiden tai liittovaltion lakeja, jos ne rajoittavat ihmisten tai osavaltioiden perustuslaillisia vapauksia.[73]

Osavaltiot jakaantuvat piirikuntiin, joilla on omat valtuustonsa. Piirikuntia on 3 141.[81] Ne huolehtivat esimerkiksi infrastruktuurista, poliisi- ja pelastustoimesta sekä terveydenhuollosta.[80] Kaupungit on pääasiassa muodostettu piirikuntien sisälle, ja niillä on omat hallintoelimensä. Jotkin kaupungit, kuten San Francisco ja Philadelphia, ovat kasvaessaan yhdistyneet piirikuntaansa. Suuret kaupungit, kuten New York, Atlanta, Chicago, Dallas ja Houston, saattavat levittäytyä useamman piirikunnan alueelle. Piirikuntien ja kaupunkien roolit vaihtelevat eri osavaltioissa ja alueilla, sillä perustuslaki sallii osavaltioiden järjestää paikallishallinnon kunkin alueen erityispiirteisiin soveltuvalla tavalla.[82]

Intiaaniheimoilla on joitakin suvereeneja oikeuksia. Niillä on itsenäinen hallinto liittovaltion alaisuudessa, mutta yleensä osavaltioiden vaikutuksen ulkopuolella.[83] Heimojen kansalaisuus ja äänioikeus on yleensä rajattu vain alkuperäisten heimojen jälkeläisille, mutta heimot voivat määrätä jäsenyysvaatimukset vapaasti.[84]

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäpolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
United States Capitol on Yhdysvaltain kongressin rakennus maan pääkaupungissa Washingtonissa.

Yhdysvalloissa on kaksi pääpuoluetta, republikaanit ja demokraatit.[85] Useimmissa osavaltioissa on käytössä brittiläisissä maissa tyypillinen enemmistövaalitapa.[86] Pääpuolueiden lisäksi itsenäiset ehdokkaat sekä muut puolueet, kuten vihreä puolue ja libertaaripuolue ovat keränneet äänestäjiä etenkin paikallisvaaleissa,[87] mutta liittovaltion tasolla lähes kaikki kuvernöörit, senaattorit ja kongressiedustajat kuuluvat jompaankumpaan pääpuolueeseen.[88] Vuonna 2019 ainoat poikkeukset ovat sitoutumattomat senaattorit Bernie Sanders ja Angus King.[89]

Yhdysvaltojen pääpuolueet ovat poliittisesti hajanaisempia kuin eurooppalaiset vastineensa – niitä voi pitää lähinnä vaaleja varten rakennettuina ”sateenvarjo-organisaatioina” vailla yhteistä ohjelmaa ja yhteistä aatetta. Perinteisesti kuitenkin demokraatit ovat olleet vapaamielisempiä ja republikaanit konservatiivisempia.[90] Ideologisesti erottavimpiä tekijöitä löytyy sosiaalipolitiikasta, jotka nousevat tärkeiksi etenkin presidentinvaaleissa. Näitä ovat muun muassa demokraattien korostamat ihmisoikeudet, aborttikanta ja ilmastonmuutos, sekä republikaanien korostamat vapaa aseenkanto-oikeus, alhainen veroaste sekä kuolemanrangaistus.[91]

Yhdysvalloissa järjestetään liittovaltio-, osavaltio- ja paikallistason äänestyksiä jatkuvasti ja edustajien lisäksi äänestyslipuissa kysytään yleensä lukuisia muita kysymyksiä. Vuoden 2010 vaaleissa oli 37 osavaltiossa yhteensä 160 lisäkysymystä, joiden aiheet vaihtelivat marihuanan käytöstä aborttiin ja tuloverotukseen.[92]

Vaikka Yhdysvaltojen perustuslaki erottaa valtion ja kirkon toisistaan, valtaosa amerikkalaisista haluaa johtajiensa olevan tunnustuksellisia kristittyjä. Vuonna 2004 tehdyn haastattelun mukaan 72 % vastaajista sanoi, että presidentillä pitää olla uskonnollinen vakaumus, mutta 65 %:n mielestä kirkon ei pitäisi asettua yhdenkään ehdokkaan puolelle.[93] Kun presidentti Obama ei maininnut Jumalaa kiitospäivän puheessa, media ja yleisö reagoivat voimakkaasti. Presidentin puheet loppuvat aina sanoihin ”God Bless You” (suom. Jumalan siunausta).[94]

Ulkopolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain ulkopolitiikka

Yhdysvaltojen taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen vaikutus on suuri, joten maan ulkopolitiikkaa seurataan tarkkaan ja siitä kiistellään paljon ympäri maailmaa. Yhdysvalloilla on yksi maailman laajimmista kansainvälisistä suhdeverkostoista: lähes jokaisessa maassa on Yhdysvaltain edustusto ja näillä puolestaan oma edustustonsa Washingtonissa. Erään mielipidekyselyn mukaan amerikkalaisten mielestä heidän lähimmät liittolaisensa ovat Britannia, Kanada, Australia, Israel ja Japani.[95]

Yhdysvallat on perustajajäsen useissa kansainvälisissä järjestöissä, kuten Yhdistyneissä kansakunnissa, G8-ryhmässä, Kansainvälisessä valuuttarahastossa, Natossa ja Tyynenmeren puolustusliitossa ANZUSissa.[1] Yhdysvallat isännöi Yhdistyneiden kansakuntien päämajaa, joka toimii kansainvälisellä alueella New Yorkissa.[96]

Vuonna 2006 Yhdysvallat antoi kehitysapua 23,5 miljardia dollaria. Absoluuttisesti apu oli suurempi kuin millään muulla valtiolla, mutta suhteellisesti teollisuusmaiden pienimpiä, 0,18 % bruttokansantulosta. Kun yksityishenkilöiden lähettämä kehitysapu lasketaan mukaan, Yhdysvallat lähetti kehitysapuna 192 miljardia dollaria, mikä oli bruttokansantuloon suhteutettuna kuudenneksi eniten maailmassa.[97]

Kylmän sodan vuosina (1946–2000) Yhdysvallat sekaantui muiden maiden vaaleihin 81 kertaa.[98] Samoihin aikoihin (1947–1989) Yhdysvallat yritti vaihtaa jonkin toisen maan johtajat mieluisampiin salaisilla operaatioilla yhteensä 64 kertaa.[99] Yhdysvaltain käyttämiin menetelmiin kuuluivat johtajien salamurhayritykset, vallankaappausten rahoittaminen, toisinajattelijoiden tukeminen ja vallankumousten lietsominen.[99] Yhdysvallat sekaantui muiden maiden asioihin myös sotilaallisilla operaatioilla kaikkiaan 34 kertaa (1946–2002).[100]

Asevoimat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain asevoimat
Yhdysvaltain laivaston lentotukialus USS Abraham Lincoln.

Yhdysvaltain asevoimat koostuvat maavoimista, laivastosta, ilmavoimista ja merijalkaväestä. Asevoimia hallinnoi puolustusministeriö. Rannikkovartiostosta vastaa kotimaan turvallisuuden virasto Department of Homeland Security, mutta se siirtyy laivaston hallintoon sodan aikana.[101]

Yhdysvaltain asevoimien budjetti vuonna 2010 oli 419,3 miljardia dollaria, ja niiden palveluksessa oli kaikkiaan yli kolme miljoonaa henkeä.[102] Kansalliskaartin joukot käsittävät noin puolet armeijan taistelujoukoista ja kolmanneksen sen huoltojoukoista. Kansalliskaartin joukot osallistuvat koulutukseen kaksi viikkoa vuodessa ja sitoutuvat työskentelemään puolustusvoimille tarpeen vaatiessa.[103]

Yhdysvaltain puolustusvoimilla on yhteistyösopimuksia useiden maiden kanssa, ja ne ovat vahvasti läsnä muun muassa Tyynenmeren saarilla, Japanissa, Etelä-Koreassa, Taiwanissa, Afganistanissa, Irakissa, Saksassa ja Atlantilla. Yhdysvalloilla on yhteensä 702 sotilastukikohtaa 132 eri maassa ja kaikilla mantereilla paitsi Etelämantereella.[104] Yhdysvalloilla on toiseksi eniten ydinaseita Venäjän jälkeen ja sillä on ydinasejakosopimukset Euroopan maiden, kuten Saksan ja Alankomaiden kanssa.[105]

Yhdysvaltain puolustusmenot ovat maailman suurimmat ja täysin omassa kokoluokassaan. Niiden osuus kansantuotteesta on neljä prosenttia.[106] Yhdysvallat on myös huomattava aseiden viejä. Maan osuus maailman virallisesta asekaupasta oli vuonna 2008 kongressin selvityksen mukaan noin 68 prosenttia. Yhdysvaltain aseteollisuuden tärkeimpiä asiakkaita olivat Arabiemiraatit, Afganistan, Saudi-Arabia, Taiwan ja Egypti.[107]

Kriminaalipolitiikka ja rikollisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katso myös: Kuolemanrangaistus Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain vankiloissa oli vuonna 2013 yhteensä noin 2,3 miljoonaa vankia, mikä on selvästi enemmän kuin missään muussa maassa. Vankien osuus oli noin 0,91 prosenttia maan aikuisväestöstä.[108] Väkilukuun suhteutettuna Yhdysvalloissa oli Seychellien jälkeen maailman toiseksi eniten vankeja vuonna 2016.[109] Vankilaväestön määrä on nelinkertaistunut vuodesta 1980,[110] ja vankeinhoitoon käytettävät menot ovat kasvaneet kolminkertaisesti verrattuna julkiseen koulutukseen käytettäviin menoihin.[111] Maan korkea vankiluku johtuu laajalti ankaroituneista rangaistuksista ja kasvaneesta huumerikollisuudesta.[112] 1970-luvulla aloitetun huumeiden vastaisen sodan tarkoituksena oli pyrkiä pienentämään maan huumeongelmaa koventamalla huumerikoksista langetettavia rangaistuksia, mutta tosiasiassa maan huumeongelmat ja samalla rikos- ja vankiluvut ovat merkittävästi kasvaneet.[113][114][115][116] Myös psykiatrisen laitoshoidon korvaaminen avohoidolla on johtanut vankilaväestön kasvamiseen. Monet psykoosista ja muista mielenterveyden häiriöistä kärsivät ovat siis vankilassa aikaisemman psykiatrisen laitoshoidon sijaan.[117] Osavaltioiden vankiluvuissa on suuria eroja: vuonna 2013 Yhdysvaltain osavaltioista Louisianassa oli eniten (1,42 % aikuisväestöstä) ja Mainessa vähiten (0,35 % aikuisväestöstä) vankeja suhteessa väkilukuun.[108]

Useimmissa Yhdysvaltain osavaltioissa käytetään yhä kuolemanrangaistusta. Yhdysvallat on ainoita länsimaita, joissa yhä teloitetaan ihmisiä. Eniten kuolemanrangaistuksia määrätään etelävaltioissa, varsinkin Texasissa. Kuolemantuomion käyttö ei Yhdysvalloissa ole kuitenkaan väkilukuun suhteutettuna erityisen yleistä, sillä vuosien 1976–2010 välillä Yhdysvalloissa toimeenpantiin 1 268 teloitusta, ja vuonna 2010 teloitettiin yhteensä 46 tuomittua.[118]

Yhdysvalloissa on enemmän ampuma-aseita kuin asukkaita, ja siellä asekuolemia tapahtuu enemmän kuin missään muussa kehittyneessä maassa.[119]

Vapauksien kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freedom House luokittelee Yhdysvallat vapaaksi valtioksi. Vuoden 2024 raportin mukaan Yhdysvallat on liittotasavalta, jonka asukkaat hyötyvät eloisasta poliittisesta järjestelmästä, vahvasta lainkuuliaisuustraditiosta, kestävästä sanan- ja uskonnonvapaudesta sekä laajasta määrästä muita siviilienvapauksia. Kuitenkin viimeaikoina sen demokraattiset instituutiot ovat kärsineet rapautumisesta, mitä kuvastaa poliittinen polarisaatio ja ääriliikkeiden toiminta, partisaanien paine vaaliprosesseissa, rikosoikeus- ja maahanmuuttojärjestelmien kaltoinkohtelu ja häirintä sekä kasvava eriävyys varallisuudessa, talousmahdollisuuksissa ja poliittisessa vaikutusvallassa.[120]

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain talous
Yhdysvaltain dollari on maailmankaupan merkittävin valuutta.
New Yorkin pörssi Wall Streetillä. New Yorkin pörssi on osakkeiden yhteenlasketulla markkina-arvolla mitattuna maailman suurin arvopaperipörssi ja Wall Street on maailman johtavia finanssikeskuksia.

Yhdysvaltojen markkinahintainen bruttokansantuote, noin 28,8 biljoonaa dollaria vuonna 2024, on maailman suurin. Ostovoimalla mitattuna Yhdysvallat on maailman toiseksi suurin talous Kiinan jälkeen ja ennen Intiaa. Sen osuus maailmantaloudesta oli vuonna 2024 noin 16 prosenttia.[6] Maa on kolmannella sijalla YK:n inhimillisen kehityksen indeksin mukaan ja sen bruttokansantuote henkeä kohti on sukupolvesta toiseen ollut maailman korkeimpia.

Yhdysvaltain dollari on yleisin kansainvälisessä taloudessa käytetty rahayksikkö. Sen korkotasoa ohjaa 1913 perustettu itsenäinen keskuspankki Federal Reserve System.[121] Vuoden 2011 loppupuolella 62:ta prosenttia maailman valuuttavarannoista säilytettiin Yhdysvaltain dollareina.[122]

Yhdysvaltain vaihtotase on ollut vuodesta toiseen alijäämäinen; kansantalouden kokoon suhteutettuna alijäämä ei tosin ole poikkeuksellisen suuri: 2010-luvulla suhteellinen alijäämä vaihteli kahden ja kolmen prosentin välillä. 2010-luvun lopun tilanteessa vaihtotase oli ylijäämäinen viimeksi vuonna 1991, tuolloinkin vain aavistuksen verran eli noin 2,9 miljardia dollaria.[123]

Yhdysvallat on jäämässä monella mittarilla Kiinasta jälkeen, mutta maa säilyttänee taloudellisen supervalta-asemansa, sillä sen rahoitussektori on kehittyneempi ja palvelualat ovat kehittyneemmät. Lisäksi Kiinan taloudessa on tehottomuuksia eikä sen valuutta ole kansainvälisesti yhtä merkittävä[124].

Yhdysvaltain suuria luonnonvaroja alettiin hyödyntää voimaperäisesti 1800-luvulla. Maahanmuutto takasi työvoiman saannin ja kasvavat kotimaanmarkkinat. Yhdysvaltoihin kertyi suuria pääomia, joita sijoitettiin runsaasti ulkomaille. Yhdysvaltalaiset suuryhtiöt nousivat merkittäviksi toimijoiksi useiden maiden talouselämässä.[125]

Tammikuussa 2018 kiinalainen Dagong-luottoluokitusyhtiö laski Yhdysvaltojen luottoluokituksen luokkaan BBB+.[126]

Talouden sektorit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ostoskeskus Pittsburghissa. Vähittäismyyjä on Yhdysvaltojen yleisimpiä ammatteja.[127]

Yhdysvaltain tärkein sektori on palvelusektori, joka työllistää noin kolme neljäsosaa työvoimasta.[1] Maatalous tuottaa 1,2 % bruttokansantuotteesta, ja yhdessä metsä- ja kalatalouden kanssa se työllistää 0,7 % työvoimasta. Maatalouden pääasialliset viljelykasvit ovat maissi, vehnä, hedelmät ja vihannekset sekä puuvilla.[1] Karjatalous keskittyy ennen kaikkea Kansasin, Iowan, Nebraskan ja Teksasin osavaltioihin. Vuonna 2010 koko Yhdysvalloissa teurastettiin 33 miljoonaa nautaa, lähes miljoona vasikkaa, 114 miljoonaa sikaa ja 2,5 miljoonaa lammasta. Myös maitokarjaa, vuohia ja biisoneita kasvatetaan.[128] Ammattikalastajat toimivat sekä Atlantin että Tyynenmeren puolella. Tärkeimpiä saaliskaloja ovat turska, ahvenet, lohikalat, kampelakalat ja pienet sillikalat.[129]

Yhdysvalloissa on noin kolme miljoonaa neliökilometriä metsää. Maan itäosassa on enimmäkseen yksityisten omistamaa lehtimetsää, kun taas länsiosassa havumetsät ja julkinen omistus ovat tyypillisempiä.[130]

Yhdysvaltain alueella on esimerkiksi kulta-, öljy-, kivihiili- ja uraaniesiintymiä. Sen kivihiilivarat ovat yli neljänneksen koko maailman kivihiilivarannosta. Merkittävimmät teollisuustuotteet ovat kemikaalit, transistorit, lentokoneet, autot ja autojen osat, tietokoneet, tietoliikennevälineet ja lääkkeet.[1] Yhdysvaltain kauppatase on ollut negatiivinen 1960-luvulta asti.[131] Tärkeimmät vientimaat 2010 olivat Kanada (19 %), Meksiko, Kiina ja Japani. Tuonti oli suurinta Kiinasta (19,5 %), Kanadasta, Meksikosta, Japanista ja Saksasta.[1]

Vuonna 2010 Yhdysvalloissa kävi noin 60 miljoonaa vierailijaa ja se oli maailman toiseksi suosituin turistikohde.[132]

Vuonna 2011 Yhdysvaltojen suurimmat yritykset olivat[133]

  1. vähittäismyyntikauppaketju WalMart
  2. öljy-yhtiö Exxon Mobil
  3. energiayhtiö ConocoPhillips
  4. asuntorahoittaja Fannie Mae
  5. monialayritys General Electric

Vuonna 2012 yleisin ammattiryhmä oli toimistotyöt joita teki 16 % työvoimasta, toiseksi yleisin myyntityöt (11 % työvoimasta). Yleisimmät yksittäiset ammatit olivat vähittäiskaupan myyjä ja kassatoimihenkilö.[127]

Työllisyys ja työvoimapolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Boeingin tehdas. Boeing on maailman toiseksi suurin lentokoneiden valmistaja.[134]

Yhdysvalloissa on verrattain vapaat työmarkkinat. Työttömyys oli ennen vuoden 2008 taantumaa pitkään pysynyt noin viidessä prosentissa,[135] mutta sen jälkeen se on ollut noin yhdeksän prosenttia.[136] Ansiosidonnainen työttömyyskorvaus vaihtelee eri osavaltioissa noin 100 eurosta korkeintaan 1 400 euroon kuukaudessa bruttona. Korvausta maksetaan enintään kymmenestä viikosta puoleen vuotta.[137]

Syrjintä on Yhdysvalloissa tiukasti kielletty, mutta juuri muita lainsäädännöllisiä irtisanomisesteitä ei ole. Vuonna 2000 yksityissektorin työntekijöistä 7,2 % oli liittynyt ammattiyhdistyksiin.[138] Maassa on kymmeniä miljoonia laillisia ja laittomia maahanmuuttajia erityisesti Meksikosta, Väli-Amerikasta ja Aasiasta. Noin puoli miljoonaa eurooppalaista tutkijaa on muuttanut Yhdysvaltoihin ja vain murto-osa suunnittelee takaisin palaamista.[139]

Liittovaltio, osavaltio ja paikallishallitukset kuluttavat noin 24 % kansantuotteesta.[140] Yhdysvalloissa on liittovaltion tulovero sekä muutaman prosentin osavaltio- ja paikallistuloveroja. Alimmat tuloluokat eivät nykyään maksa lainkaan tuloveroja. Yritysverotus on Yhdysvalloissa hieman korkeampaa kuin OECD-maissa keskimäärin. Yhdysvalloissa ei ole arvonlisäveroa, mutta osavaltiot saattavat kerätä muutamien prosenttien myyntiveroa. Postimyynnissä ja Internetissä tapahtuvassa osavaltioiden rajojen ylittävässä kaupassa myynnit ovat toistaiseksi vapaita myyntiverosta. Osavaltio- ja paikallistasolla on omaisuus- ja kiinteistöveroja.[141][142]

Kansainvälisen työjärjestön mukaan Yhdysvalloissa on maailman toiseksi korkein tuottavuus työtuntia kohti.[143]

Palkkataso ja tuloerot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskiluokkaista omakotitaloasutusta Colorado Springsissa.

Vuonna 2005 keskivuosipalkka vaihteli Yhdysvalloissa koulutuksen mukaan niin, että pelkän high schoolin käyneiden keskipalkka oli noin 32 000 dollaria ja tohtorikoulutettujen 79 000 dollaria.[144] Maassa on melko suuret tuloerot. Vuonna 2007 niitä mittaava gini-kerroin oli 45,[1] mikä on maailman 41. suurin, Bulgarian ja Kamerunin välissä.[145] Kotitalouksien tulot vaihtelevat huomattavasti myös alueittain, amerikkalaisen mittapuun mukaan köyhästä Mississippistä rikkaaseen Marylandiin.[146] Vuonna 2011 köyhiä oli koko väestöstä yli 15 %, eli 46 miljoonaa henkilöä.[147][148] Köyhyys on tässä määritelty tietyn perhekoosta riippuvan, kuluttajahintaindeksillä vuosittain korjatun tulorajan mukaan.[149] Lisäksi 3,2 miljoonalla yhdysvaltalaisella on käytettävissään rahasumma, joka vastaa alle 53 euroa kuussa[150].

Yhdysvalloissa on 10–12 miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, jotka tulevat köyhistä maista kuten Meksikosta.[151] Globalisaation vastainen liike on vaatinut liittovaltiota puuttumaan siihen, että työpaikat siirtyvät Yhdysvaltojen korkean palkkatason vuoksi esimerkiksi Eurooppaan tai Aasiaan.[152] Toisaalta on huomautettu, että uusia työpaikkoja on syntynyt koko ajan ja köyhien maiden lisäksi myös amerikkalaiset hyötyvät muuttoliikkeestä.[152]

Liikenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain liikenne
San Franciscosta New Jerseyn Teaneckiin kulkevaa Interstate 80 -tietä lauantai-iltapäivänä Berkeleyssä, Kaliforniassa.

Auto on vaikuttanut merkittävästi Yhdysvaltain kaupungistumiseen ja se on useimpien pääasiallinen kulkuneuvo. Liittovaltio alkoi jo 1930-luvulla suunnitella moottoritiejärjestelmää, joka yhdistäisi eri osavaltioiden tärkeimmät kaupungit. Interstate Highway -järjestelmän ensimmäiset tieosuudet rakennettiin 1940-luvulla, mutta koko verkosto valmistui vasta 2000-luvun alussa. Järjestelmän pisin tie, Interstate 90 Seattlestä Bostoniin, on 4 860 kilometriä pitkä.[153] Ajoluvan myöntämisperusteet vaihtelevat osavaltioittain. Toisaalla ajokortti-ikä on 16, toisaalla 18 vuotta, ja joissakin osavaltioissa ajo-opetuksen voi aloittaa jo 14-vuotiaana.[154]

Rautateitä Yhdysvalloissa on 240 000 kilometriä. Niitä käytetään pääasiassa rahtiliikenteeseen ja henkilöliikennettä on asukaslukuun nähden varsin vähän. Pitkän matkan matkustajaliikennettä hoitaa Amtrak, ja monissa suurissa kaupungeissa on lisäksi lähijunaliikennettä. Pitkän matkan linja-autoyhtiöistä tunnetuin on Greyhound.[155] New Yorkin metro on yksi maailman käytetyimmistä maanalaisista liikenneverkostoista.[156]

Matkustajamäärillä mitattuna maailman 30:stä vilkkaimmasta lentoasemasta 17 on Yhdysvalloissa. Maailman vilkkain lentoasema on Hartsfield-Jackson Atlantassa.[157] Rahtimäärillä mitattuna maailman 30:stä vilkkaimmasta lentokentästä 11 on Yhdysvalloissa, mukaan lukien maailman toiseksi vilkkain Memphisin kansainvälinen lentoasema.[158] Kaikkiaan Yhdysvalloissa on 15 079 lentokenttää, enemmän kuin missään muussa maailman valtiossa.[1]

Yhdysvaltojen kauppalaivastoon kuuluu 418 alusta, ja lisäksi yli 700 muihin maihin rekisteröityä alusta on yhdysvaltalaisessa omistuksessa. Suurimmat rahtisatamat ovat Baton Rouge, Corpus Christi ja Houston. Vilkkain risteilyalusten lähtöpaikka on Miami.[1]

Luonnontieteet ja teknologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yhdysvallat on tehnyt useita miehitettyjä avaruuslentoja. Kuvassa STS-1-sukkulan laukaisu.

Yhdysvalloissa on vaikutettu pitkään tieteen kehitykseen. Thomas Edison kehitti muun muassa hehkulampun ja on yksi eniten patentteja saaneista ihmisistä.[159] Amerikan keksintösäätiön luettelossa suurista amerikkalaisista keksijöistä ja keksinnöistä ovat muun muassa Alexander Graham Bell (puhelin), Samuel Morse (lennätin), Henry Ford (liukuhihna), Robert Fulton (höyrylaiva), Jonas Salk (poliorokote) ja Wrightin veljekset (lentokone).[160] Myös monet muualta tulleet tutkijat, kuten Albert Einstein ja Kurt Gödel ovat luoneet olennaisen osan urastaan Yhdysvalloissa.[161][162]

Yhdysvallat kulutti 2000-luvun alkupuolella bruttokansantuotteestaan tutkimukseen ja kehitykseen 2,7 %, mikä oli enemmän kuin Kiinassa tai Euroopassa keskimäärin, mutta vähemmän kuin Japanissa tai Pohjoismaissa. EU on kirimässä kiinni Yhdysvaltojen etumatkaa sekä rahoituksen että tulosten osalta.[163]

Amerikkalaiset ovat saaneet eniten Nobel-palkintoja luonnontieteissä toisesta maailmansodasta lähtien, erityisesti fysiikan ja lääketieteen palkintoja.[164] Yhdysvallat on ollut myös avaruustutkimuksen johtavia maita, ja Neil Armstrong astui ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalle Apollo 11 -lennolla heinäkuussa 1969.[165] Human Genome Project-projekti on ollut tärkeä askel kohti monien sairauksien, kuten syövän ja Alzheimerin taudin parantamista.[166]

Väestö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Väestön yleisimmät etniset taustat piirikunnittain 2000.
  Afroamerikkalaiset
  Inuitit
  Amerikkalaiset
  Intiaanit
  Amerikanhollantilaiset
  Amerikanenglantilaiset
  Amerikansuomalaiset
  Amerikanranskalaiset
  Amerikansaksalaiset
  Latinot
  Amerikanirlantilaiset
  Amerikanitalialaiset
  Amerikanmeksikolaiset
  Amerikannorjalaiset
  Puertoricolaiset
  Muut (amerikankiinalaiset, amerikandominikaanit, amerikanfilippiiniläiset, kanadanranskalaiset, amerikanjapanilaiset, amerikanpuolalaiset ja amerikanportugalilaiset).
Pääartikkeli: Yhdysvaltain väestö

Yhdysvaltain väkiluvuksi arvioitiin 1. heinäkuuta 2018 noin 327,2 miljoonaa asukasta. Väestönkasvu oli 0,6 % vuonna 2018.[4] Vuonna 1800 Yhdysvaltain väkiluvuksi ilmoitettiin 5,3 miljoonaa, vuonna 1850 noin 23 miljoonaa ja vuonna 1900 noin 76 miljoonaa. Väkiluku kasvoi yli 30 % joka vuosikymmen aina sisällissotaan asti. Sen jälkeen suhteellinen kasvu hidastui selvästi, mutta absoluuttinen väestömäärän lisäys pieneni vasta suuren laman vuosikymmenellä eli 1930-luvulla. Tuolloin väkiluku kasvoi seitsemisen prosenttia eli noin yhdeksän miljoonaa henkeä. Toinen maailmansota ei juuri verottanut Yhdysvaltain väestöä, ja väestönkasvu kiihtyi 1940- ja 1950-luvuilla. Vuonna 1950 väkiluku oli noin 150 miljoonaa. 1960–1980-luvuilla väestömäärän absoluuttinen lisäys pysyi melko vakiona, joten suhteellinen väestönkasvu hidastui. 1990-luvulla kasvu kiihtyi noin kolmeentoista prosenttiin. Määrällinen kasvu oli noin 33 miljoonaa, eli suurempi kuin yhdenkään aiemman vuosikymmenen saldo. Vuonna 2000 väkiluku oli noin 280 miljoonaa.[167] 2000-luvun taitteen jälkeen sekä suhteellinen että absoluuttinen kasvu on hidastunut. 2010-luvun lopulla väestönkasvu oli 0,6 %, eli noin kaksi miljoonaa henkeä vuodessa.[4]

Yhdysvaltain väkiluku ylitti sadan miljoonan rajan vuonna 1915. Kahden sadan miljoonan raja ylittyi 1967 ja kolmen sadan miljoonan raja lokakuussa 2006.[167][168] Yhdysvaltain väkiluku yli kolminkertaistui 1900-luvulla.[169] Kalifornia ohitti New Yorkin runsasväkisimpänä osavaltiona 1960-luvulla.[170]

Yhdysvaltain demografisena megatrendinä on ollut koillisten osavaltioiden väestöosuuden pienentyminen, jota vastoin läntisten ja eteläisten osavaltioiden väestöosuus on suurentunut. 2010-luvulla Kalifornian väestöosuus ei enää juuri kasvanut, Texasin ja Floridan nopea kasvu sen sijaan jatkui. 2020-luvun taitteessa Kaliforniassa elää noin 40 miljoonaa ihmistä, eli kaksin verroin enemmän kuin New Yorkin osavaltiossa. Myös Texas ja Florida ovat väestömäärältään New Yorkin osavaltiota suurempia. Hitaasti kasvava Pennsylvania ohitti Illinoisin viidenneksi suurimpana osavaltiona. Illinois on yksi harvoista osavaltioista, jonka väkiluku pieneni vuosina 2010–2018. Ohio säilytti asemansa seitsemänneksi väekkäimpänä osavaltiona, mutta nopeasti kasvavat Georgia ja Pohjois-Carolina hengittävät sen niskaan. Hitaan kasvun Michigan on pudonnut sijalle kymmenen, mutta toisaalta sen väestö nousi yli kymmeneen miljoonaan.[171]

Rodut ja etnisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhdysvalloissa vakituisesti asuvat ihmiset määrittelevät itse väestönlaskennan yhteydessä, mihin etniseen ryhmään kuuluvat. Väestönlaskentavirasto luokittelee ihmiset heidän ilmoitustensa perusteella kuuteen eri ”päärotuun” (race): valkoiset (caucasian), mustat ja afroamerikkalaiset, intiaanit ja eskimot, aasialaiset, Tyynenmeren saarten alkuperäisasukkaat ja viimeisenä luokkana ”jokin muu rotu”. Latinoihin (Hispanic) luetaan rotuun katsomatta henkilöt, joiden juuret ovat espanjankielisessä kulttuurissa.[172] Latinotaustaisia ihmisiä on yli viidennes Kalifornian, Texasin, Arizonan, Nevadan, Floridan ja Coloradon osavaltioiden asukkaista.[173]

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Uskonto Yhdysvalloissa
Washington National Cathedral on yksi maailman suurimmista kirkkorakennuksista. Enemmistö yhdysvaltalaisista on kristittyjä.

Yhdysvaltain perustuslaki suojelee kaikkia uskontoja ja erottaa valtion uskonnosta.[174] Moni varhain Pohjois-Amerikkaan muuttaneista siirtolaisista pakenikin Euroopan uskonnollisia vainoja. Esimerkiksi vuonna 1620 yli sata puritaania lähti Englannista Mayflower-laivalla ja perusti Uuden-Englannin ensimmäisen pysyvän siirtokunnan, Plymouthin kaupungin.[38] Pohjois-Amerikkaan on paettu uskonnollisia ja etnisiä vainoja myöhemminkin, esimerkkinä juutalaisten joukkopako natsi-Saksasta. Myös Yhdysvaltojen sisällä on paettu uskonnollista vainoa, esimerkiksi mormonit muuttivat Salt Lake Cityn seudulle, autiomaan keskelle.[175]

Vuonna 2014 tehdyn tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain väestöstä 46,5 % on protestantteja, 20,8 % katolilaisia, 1,6 % mormoneja, 0,8 % Jehovan todistajia, 0,5 % ortodokseja, 0,4 % muita kristittyjä, 5,9 % muita uskontoja ja 22,8 % uskontokuntiin kuulumattomia.[176]

Kielet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain kielet

Yhdysvalloilla ei ole virallista kieltä, vaan osavaltiot saavat päättää kielestään vapaasti. Maassa on ajoittain keskusteltu englannin kielen virallistamisesta, mutta ehdotukset ovat kohdanneet vastustusta eivätkä kongressialoitteet ole menneet läpi.[177][178]

Suurin osa Yhdysvaltain asukkaista puhuu kotikielenään englantia. Amerikanenglanti eroaa esimerkiksi brittienglannista sanastoltaan ja korostukseltaan. Espanja on toiseksi puhutuin kieli Yhdysvalloissa. Sitä puhuvat etenkin latinalaisesta Amerikasta tulleet siirtolaiset ja näiden jälkeläiset. Yhdysvalloissa onkin viidenneksi eniten espanjankielisiä Meksikon, Kolumbian, Espanjan ja Argentiinan jälkeen.[179] Ranskaa puhutaan laajalti osissa Ranskan entisiä siirtomaa-alueita, Mainessa ja Louisianassa, joissa se on englannin ohella yhä käytössä osavaltioiden de facto virallisena kielenä.[180] Kiinan puhujia on noin kaksi miljoonaa ja muita yli miljoonan puhujan kieliä ovat saksa, vietnam ja tagalog.[181]

Ethnologue-kirjan mukaan Yhdysvalloissa on 176 elävää kieltä. Alkuperäisväestö ei useinkaan enää puhu heimonsa alkuperäistä kieltä. Navajon puhujia on eniten, vuonna 1990 heitä oli 149 000. Yli kymmenentuhannen puhujan intiaanikieliä ovat läntinen apašši, cherokee, chocktaw ja dakota.[182]

Suurimmat kaupungit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Luettelo yli 100 000 asukkaan kaupungeista Yhdysvalloissa
Pääartikkeli: Luettelo Yhdysvaltain kaupunkien asukasluvusta vuosikymmenittäin
New Yorkin keskustan siluettia.
Golden Gate -silta ja San Francisco.

Yhdysvalloissa on useita merkittäviä kaupunkeja, joista New York, Los Angeles ja Chicago ovat niin sanottuja alfa-luokan maailmankaupunkeja.[183] Suurkaupunkeja hallitsevat ruutuasemakaavaan rakennetut pilvenpiirtäjäkeskustat.[170]

Kymmenen suurinta kaupunkia
Sija Kaupunki Osavaltio Alue Väkiluku 2014 (arvio)
Kaupungissa[184] Metropolialueella[185] sija
1
 New York New York Koillinen 8 491 079 23 632 722 1
2
 Los Angeles Kalifornia Länsi 3 928 864 18 550 288 2
3
 Chicago Illinois Keskilänsi 2 722 389 9 928 312 3
4
 Houston Texas Etelä 2 239 558 6 686 318 9
5
 Philadelphia Pennsylvania Koillinen 1 560 297 7 164 790 8
6
 Phoenix Arizona Länsi (Lounas) 1 537 058 4 489 109 13
7
 San Antonio Texas Etelä 1 436 697 2 328 652 27
8
 San Diego Kalifornia Länsi 1 381 069 3 263 431 17
9
 Dallas Texas Etelä 1 281 047 7 352 613 7
10
 San José Kalifornia Länsi 1 015 785 8 607 423 5

Terveys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saint Marys Hospital Rochesterissa, Minnesotassa, on Yhdysvaltojen suurin yksityinen sairaala. Se on osa Mayo-klinikkaa.
Pääartikkeli: Terveydenhuolto Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain valtiollisen lääketiedeakatemian Institute of Medicinen mukaan Yhdysvallat on ainoa vauras teollisuusmaa, jolla ei ole yleistä, kaikille kansalaisille saatavilla olevaa terveydenhoitojärjestelmää.[186] Yhdysvaltain väestöstä noin 85 % on jonkin sairausvakuutuksen piirissä. Noin 60 prosentilla sairausvakuutus on työnantajan tarjoama.[187] Lisäksi esimerkiksi eläkeläisillä (Medicare) ja lapsilla (Medicaid) on liittovaltion tai osavaltion rahoittama sairausvakuutus. Noin 46 miljoonalla ihmisellä eli 15 % väestöstä, ei ole sairausvakuutusta.[188][189] Sairaalat ovat lain mukaan velvollisia hoitamaan kaikki hätätapaukset, mutta akuutin hengenvaaran poistuttua hoitovelvoite lakkaa.[190]

Vuonna 2004 julkinen sektori rahoitti terveydenhuollon kustannuksista 44 %, yksityiset vakuutukset 36 % ja potilasmaksut 15 %.[191] Yhdysvalloissa käytetään terveydenhuoltoon enemmän rahaa kuin missään muualla sekä absoluuttisesti että suhteessa bruttokansantuotteeseen tai asukaslukuun.[192] Terveydenhuoltoa on silti pidetty melko tehottomana.[193] Toisaalta Yhdysvallat on johtava maa biolääketieteellisessä tutkimuksessa ja käytti siihen väkilukuun suhteutettuna kolme kertaa enemmän rahaa kuin Eurooppa vuonna 2004.[194]

Maailman terveysjärjestön vuonna 2004 tekemän selvityksen mukaan Yhdysvalloissa käytetään alkoholia 8,5 litraa aikuista kohti, mikä on suunnilleen saman verran kuin Kanadassa, Argentiinassa ja Thaimaassa.[195] Vuonna 2007 tehdyn selvityksen mukaan 74 % yhdysvaltalaisista oli ylipainoisia (painoindeksi yli 25). Luku on maailman yhdeksänneksi korkein; Yhdysvaltojen edellä on vain joukko Tyynenmeren saarivaltioita ja Kuwait.[196]

Yhdysvalloissa elinajanodote on 78,6 vuotta. Vuodesta 2014 alkaen kansalaisten elinajanodote on laskenut 0,3 vuodella. Kansainvälisessä tilastossa Yhdysvallat on 29. sijalla.[197]

Koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Koulutus Yhdysvalloissa
Yhdysvaltalaisia opiskelijoita.

Yhdysvalloissa koulutus on pääosin osavaltioiden vastuulla. Koulumainen opetus alkaa esikoulun jälkeen ja jaetaan kolmeen vaiheeseen: alakoulu, keskikoulu ja high school.[198] Koulutukseen liittyvät lait ja vaatimukset vaihtelevat osavaltioittain huomattavasti, mutta koulujen aloitusikä on yleisimmin kuusi vuotta. High school kattaa koululuokat 7–12 tai 8–12, ja se jaetaan joskus kahteen osaan.[199] Vuoden 2009 PISA-vertailussa yhdysvaltalaiset opiskelijat olivat lukutaidossa ja luonnontieteissä lähellä OECD-maiden keskitasoa,[200] mutta menestyivät matematiikassa selvästi keskiarvoa heikommin.[201]

Vuonna 2009 julkisissa kouluissa oli 49,4 miljoonaa oppilasta[202] ja yksityiskouluissa 4,7 miljoonaa. 68 % yksityiskouluista oli uskonnollisesti suuntautuneita.[203] Vuonna 2007 kotiopetuksessa oli 1,5 miljoonaa koululaista, mitä vanhemmat perustelivat tyytymättömyydellä koulun uskonnolliseen ja moraaliseen arvomaailmaan, ympäristöön tai opetuksen tasoon.[204]

Korkeakoulut ovat Yhdysvalloissa joko julkisia tai yksityisiä. Noin 70 % korkea-asteen opiskelijoista käy julkisia kouluja. Lukuvuosi julkisessa nelivuotisessa korkeakoulussa maksaa keskimäärin 15 000 dollaria, mutta yksityisessä kaupallisessa korkeakoulussa hinta voi olla kaksinkertainen. Useimmat päätoimiset opiskelijat saavat opintotukea, joka kattaa noin puolet kuluista.[205] Stipendejä voi saada paitsi opintomenestyksen, myös taiteellisen tai urheilulahjakkuuden tai johonkin vähemmistöryhmään kuulumisen perusteella.[206] Silti monet vanhemmat säästävät lastensa korkeakouluopintoja varten vuosien ajan.[207]

Enemmistö maailman parhaista yliopistoista on eri vertailujen mukaan yhdysvaltalaisia. Kärkisijoilla ovat Harvardin, Berkeleyn ja Stanfordin yliopistot.[208]

Perherakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2007 vähintään 18-vuotiaista yhdysvaltalaisista noin 58 prosenttia oli avioliitossa, 6 prosenttia leskiä, 10 prosenttia eronneita ja 25 prosenttia ei ollut ollut koskaan naimisissa.[209]

Kulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltalainen kulttuuri
Ranskan lahjoittamasta Vapaudenpatsaasta on tullut amerikkalaisen unelman tunnus.

Yhdysvalloissa tunnetaan käsite amerikkalainen unelma, ajatus maasta joka tarjoaa yhtäläiset menestymisen mahdollisuudet jokaiselle hänen kykyjensä ja saavutuksiensa mukaisesti, sosiaalisesta luokasta tai syntyperästä huolimatta. Amerikkalaisen unelman juuret voidaan nähdä jo Yhdysvaltain perustuslaissa, jonka mukaan kaikilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus ”vapauteen ja onnellisuuden tavoitteluun”.[210]

Yhdysvaltojen kulttuurissa on huomattavia alueellisia eroja, vaikka sisäinen muuttoliike on voimakasta. Maan koillisosa on tiheästi asuttua ja kaupungistunutta. Keskilänsi on maanviljelysaluetta, ja alueen auto- ja terästeollisuus on taantunut. Lännen avariin maisemiin liittyy kansallisia myyttejä individualismista ja yksilön rajattomista mahdollisuuksista. Etelän valtiot on yhdistetty orjuuteen ja mustan väestön kansalaisoikeustaisteluun, mutta niitä leimaavat myös aurinkoinen ilmasto ja eläkeläisten yhteisöt. Kalifornian ja maan lounaisosien erityispiirteitä ovat espanjankielinen kulttuuri ja paikalliset ruokalajit.[45]

Villin lännen historia rikollisineen, pyssysankareineen, intiaaneineen ja karjapaimenineen on osa americanaa eli yhdysvaltalaista kansallisromantiikkaa.[211]

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Amerikkalaisen jazzin ”suurlähettiläs” Louis Armstrong.

Yhdysvaltojen musiikki on kehittynyt maahanmuuttajien musiikkiperinteiden pohjalta, mikä on ominaista monikulttuuriselle maalle. Blues syntyi etelävaltioiden orjien keskuudessa, kun afrikkalaisen ja eurooppalaisen musiikin perinteet yhdistyivät. New Orleansissa syntyi 1900-luvun alussa jazz, jossa yhdistyivät orjien laulut, ragtime ja eurooppalainen torvisoitto. Bluesiin kehittyi rhythm and blues, joka yhdessä valkoisten country-musiikin kanssa synnytti rock and rollin 1950-luvulla.[212] Elvis Presleyn levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli miljardi kappaletta. Tämä tekee hänestä kaikkien aikojen myydyimmän artistin.[213] Yhdysvaltojen asema kevyessä musiikissa on edelleen vahva, ja musiikin vienti on Yhdysvalloista maailman kärkeä. Eniten American Music Award -palkintoja ovat saaneet Mariah Carey, Whitney Houston, Michael Jackson, Eagles ja Janet Jackson.[214]

Kun brittiläisen musiikkilehden asiantuntijat asettivat vuonna 2008 maailman sinfoniaorkesterit paremmuusjärjestykseen, 15 parhaan joukossa oli kuusi yhdysvaltalaista orkesteria: Chicagon, Clevelandin, Los Angelesin, Bostonin, New Yorkin ja San Franciscon sinfoniaorkesterit.[215] Yhdysvalloissa on 135 oopperataloa, joista vanhin ja suurin on New Yorkissa sijaitseva Metropolitan-ooppera.[216]

Teatteri ja elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltalainen elokuva
Kuuluisa Hollywood-kyltti Mount Leen rinteellä Los Angelesissa.

New Yorkin Broadwaylla on 39 teatteria, joista jokaisessa on ainakin 500 paikkaa.[217] Vuonna 2010 ne hankkivat yhteensä kymmenen miljardin dollarin tulot.[218]

Yhdysvaltojen rooli elokuvan historiassa on merkittävä. Ranskalaisten Lumièren veljesten ohella Thomas Edison kehitti varhaista tekniikkaa. 1920-luvulla suuret amerikkalaiset elokuvatuotantoyhtiöt loivat pohjan varsinaiselle elokuvateollisuudelle, Hollywoodista tuli elokuvan pääkaupunki ja äänielokuva vakiinnutti asemansa.[219] John Waynestä tuli 1940- ja 1950-luvulla kansallisen itseluottamuksen vertauskuva.[220] Marilyn Monroeta on sanottu maailman tunnetuimmaksi filmitähdeksi.[221] Walt Disneyn maailmankuulujen piirroselokuvien, sarjakuvien ja näytelmäelokuvien ympärille on kasvanut kokonainen mediaimperiumi.[222] 2010-luvulla Yhdysvalloissa tuotetaan maailman kolmanneksi eniten elokuvia Intian ja Nigerian jälkeen.[223]

Yhdysvalloissa on tuotettu lukuisia maailmanlaajuisia menestyselokuvia, kuten Tuulen viemää (1939), Tähtien sota (1977), Titanic (1997) ja Avatar (2009).[224] American Film Instituten vuonna 2007 valitsemat parhaat yhdysvaltalaiset elokuvat ovat Citizen Kane (1941), Kummisetä (1972) ja Casablanca (1942).[225]

Kuvataide, arkkitehtuuri ja muoti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain taide ja Yhdysvaltain arkkitehtuuri
Grant Wood, American Gothic, 1930.

1800-luvun taidemaalareista tunnetuin on Thomas Eakins, joka maalasi realistisia sisä- ja ulkokuvia amerikkalaisesta arkielämästä.[226] Eurooppalaista modernia taidetta esiteltiin Yhdysvalloissa laajassa näyttelyssä, joka kiersi New Yorkissa, Bostonissa ja Chicagossa vuonna 1913.[227] Näyttely rohkaisi myös yhdysvaltalaisia taiteilijoita, kuten Georgia O’Keeffeä, kokeilemaan uusia muotoja.[228] Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa syntyi uusia taidesuuntia, kuten Jackson Pollockin ja Willem de Kooningin edustama abstrakti ekspressionismi ja Andy Warholin pop-taide.[229][230] Monet modernin arkkitehtuurin suuret nimet ovat amerikkalaisia Frank Lloyd Wrightistä Frank Gehryyn.[231]

New Yorkia pidetään Pariisin, Lontoon ja Milanon ohella yhtenä neljästä muotimaailman pääkaupungista.[232] Tunnettuja yhdysvaltalaisia muotitaloja ja -suunnittelijoita ovat Vera Wang, Calvin Klein, Ralph Lauren ja Donna Karan.[233]

Kirjallisuus ja filosofia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltalainen kirjallisuus
Mark Twainia on sanottu yhdysvaltalaisen kirjallisuuden isäksi.

Itsenäinen, eurooppalaisesta kirjallisuudesta erkaantunut amerikkalainen kirjallisuus kehittyi 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa. 1800-luvun merkittävimpien kirjailijoiden joukossa olivat Edgar Allan Poe, James Fenimore Cooper ja Herman Melville.[234][235][236] Humoristista tyyliä kehitti Mark Twain, joka oli ensimmäisiä itärannikon ulkopuolella syntyneitä suuria kirjailijoita.[237] Myös William Sydney Porter eli O. Henry oli kiinnostunut etäisten paikkojen elämästä ja murteista.[238]

1900-luvulla Yhdysvaltain kirjallisuuden merkitys osana maailmankirjallisuutta kasvoi. Tällöin oli vallalla yhteiskunnallinen kirjallisuus, jota edustivat muun muassa Theodore Dreiser, Jack London ja Upton Sinclair.[239][240][241] Maailmansotien välisen ajan huomattavimmat nimet olivat Ernest Hemingway ja William Faulkner, ja 1930-luvulla astui esiin John Steinbeck pula-ajan kuvauksillaan. Steinbeck, Faulkner ja Hemingway olivat pitkään Yhdysvaltain kirjallisuuden keskeiset hahmot, ja kaikki kolme saivat Nobelin kirjallisuuspalkinnon.[242][243][244] Sotien jälkeen näkyviä ovat olleet myös realismin edustajat, kuten Saul Bellow, J. D. Salinger ja Truman Capote.[245][246][247] Sotien jälkeen on noussut myös afroamerikkalaisten kirjallisuus, jonka tunnetuimpiin nimiin lukeutuvat James Baldwin, Richard Wright ja Ralph Ellison.[248][249][250] 1970-luvulla alkoi postmoderni liike, jonka nimiin kuuluvat muun muassa Paul Auster, Toni Morrison, Philip Roth ja Raymond Carver.[251][252][253][254]

Ralph Waldo Emerson ja Henry David Thoreau olivat amerikkalaisen filosofian uranuurtajia.[255][256] Sisällissodan jälkeen Charles S. Peirce, William James ja John Dewey olivat johtajia pragmatismin kehittämisessä.[257] 1900-luvulla Willard Van Orman Quine ja Richard Rorty kehittivät analyyttistä filosofiaa.[258][259]

Media

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Televisio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosituimmat tv-ohjelmat:

Nimi (Verkko) Katsojia (miljoonia)[260]
NFL Sunday Night Football (NBC) 18,14
Yellowstone (Paramount Network) 11,55
NFL Monday Night Football (ESPN) 10,14
NCIS (CBS) 9,83
FBI (CBS) 9,52
NFL Thursday Night Football (Amazon) 9,45
Young Sheldon (CBS) 9,29
Chicago Fire (NBC) 9,25
Blue Bloods (CBS) 9,24
Ghosts (CBS) 9,09
60 Minutes (CBS) 8,81
Chicago Med (NBC) 8,49
The Equalizer (CBS) 8,29
Chicago PD (NBC) 8,27
Fire Country (CBS) 8,25
FBI: Most Wanted (CBS) 8,01
FBI: International (CBS) 7,73
NCIS: Hawai’i (CBS) 7,51
The Voice — Monday (NBC) 7,31
The Voice —Tuesday (NBC) 7,21
9-1-1 (Fox) 7,09
Law & Order: SVU (NBC) 6,87
American Idol (ABC) 6,80
East New York (CBS) 6,79
Survivor (CBS) 6,71

Katsotuimmat kanavat:

Kanava Katsojia (miljoonia)[261]
NBC 5,148
CBS 5,144
ABC 3,867
Fox 3,233
Fox News Channel 2,369
ESPN 1,877
Univision 1,315
MSNBC 1,197
HGTV 1,081
Hallmark Channel 1,034

Radio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosituimmat radio-ohjelmat:

Ohjelman nimi Kuunteliljoita viikossa (miljoonia)
The Dave Ramsey Show 18[262][263]
Marketplace 14,8[264][265]
All Things Considered 14,7[266]
The Sean Hannity Show 14,5[262]
Morning Edition 13,1[267]
The Mark Levin Show 12[262]
Coast to Coast AM 11[262]
The Glenn Beck Program 10[262]
The Dan Bongino Show 8,75[268]
The Mike Gallagher Show 8,5[262]
Delilah 8,3[269]
The Dana Show 8[262]
BBC World Service 7,8[270]
The Hugh Hewitt Show 7,5[262][271]
The Thom Hartmann Program 7[262]
The Brian Kilmeade Show 6[262]
Fresh Air 6[272]
Michael Berry 5[262]
The Joe Pags Show 5[262]
Wait Wait... Don't Tell Me! 4[273]
Lehtimyyjä
Lehtimyyjä
TV, 1958
TV, 1958
Ronald Reagan radiokuuluttajana
Ronald Reagan radiokuuluttajana

Lehdistö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurimmat sanomalehdet:

Lehden nimi Levikki[274]
Wall Street Journal 609 650
New York Times 296 330
Washington Post 139 230
New York Post 135 980
USA Today 132 640
Los Angeles Times 118 760
Star Tribune 91 920
Newsday 86 850
Chicago Tribune 82 190
Tampa Bay Times 81 890
Seattle Times 75 910
Honolulu Star-Advertiser 75 460
Boston Globe 60 500
Arizona Republic 57 660
Dallas Morning News 57 400
San Francisco Chronicle 54 340
Houston Chronicle 53 370
Philadelphia Inquirer 51 140
Chicago Sun-Times 48 690
St. Louis Post-Dispatch 48 250

Suurimmat aikakauslehdet:

Lehti Levikki (miljoonaa)[275]
AARP, The Magazine 22,89
AARP, Bulletin 22,57
Better Homes And Gardens 7,61
People 3,44
Good Housekeeping 3,13
Southern Living 2,81
Reader’s Digest 2,67
Shape 2,51
Woman’s Day 2,21
Cosmopolitan 2,16
Parents 2,08
Martha Stewart Living 2,07
Real Simple 1,99
Us Weekly 1,96
National Geographic 1,93
Eating Well 1,79
Texas Co-op Power 1,77
Sports Illustrated 1,75
In Style 1,73
Food Network Magazine 1,72

Ruokakulttuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Omenapiirakka on yksi amerikkalaisuuden ikoneista.
Pääartikkeli: Yhdysvaltalainen keittiö

Yhdysvaltalaisessa keittiössä sekoittuvat eri kansallisuuksien perinteet, ja ruokalajit vaihtelevat osavaltioittainkin. Atlantin rannikolla syödään runsaasti kaloja ja äyriäisiä, kun taas Texasin karjankasvattajat syövät mureaa lihaa. Jambalaya on kotoisin New Orleansista.[276] Erityisesti kiinalaiset ja italialaiset siirtolaiset ovat kehittäneet uusia, amerikkalaisia versioita kotimaidensa ruokalajeista.[277]

Vuonna 2007 tehdyn laajan kyselytutkimuksen mukaan yhdysvaltalaiset kokivat seuraavat ruokalajit erityisen amerikkalaisiksi: hampurilaiset, barbeque-ruoka, leivitetyt rasvassa uppopaistetut kanapalat eli nugetit, makaroni-juustopaistos ja omenapiirakka.[278]

Juhlapäivät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liittovaltion tasolla on määritelty seuraavat yksitoista juhlapäivää. Ne ovat yleisiä vapaapäiviä, ja jos ne osuvat viikonloppuun, työntekijät saavat vastaavasti edellisen perjantain tai seuraavan maanantain vapaaksi.[279][280]

Näiden kymmenen päivän lisäksi monilla uskonnollisilla ja etnisillä ryhmillä sekä alueilla on omia juhlapäiviään.[281]

Pvm Suomenkielinen nimi Englanninkielinen nimi Huomautuksia
1. tammikuuta Uudenvuodenpäivä New Year’s Day Uusi vuosi alkaa ja perinteinen lomakausi päättyy.
tammikuun kolmas maanantai Martin Luther Kingin päivä Martin Luther King, Jr. Day Edesmenneen kansalaisoikeusaktivistin muistoksi. Soul-tähti Stevie Wonderilla oli tärkeä rooli tämän päivän julistamisessa kansalliseksi juhlapäiväksi.
helmikuun kolmas maanantai Presidenttien päivä Presidents’ Day Erityisesti George Washingtonin ja Abraham Lincolnin muistoksi.
toukokuun viimeinen maanantai Kaatuneiden muistopäivä Memorial Day Palveluksessa kaatuneiden muistoksi, myös kesän alkamisen merkki.
19. kesäkuuta Juneteenth Orjuutettujen afroamerikkalaisten vapautumisen muistoksi.
4. heinäkuuta Itsenäisyyspäivä Independence Day
syyskuun ensimmäinen maanantai Labor Day
lokakuun toinen maanantai Kolumbuksen päivä Columbus Day Kristoffer Kolumbuksen kunniaksi
11. marraskuuta Veteraanipäivä Veterans’ Day
marraskuun neljäs torstai Kiitospäivä Thanksgiving Kiitospäivää edeltävä päivä on tavallisesti vuoden ruuhkaisin päivä. Seuraava päivä on vuoden kiireisin ostospäivä, ”Musta perjantai”.
25. joulukuuta Joulupäivä Christmas Day

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Yhdysvaltain urheilu
Baseball on joukkuepallopeli, joka on erityisen suosittua Amerikassa. Se muistuttaa suomalaista pesäpalloa.
Amerikkalainen jalkapallo on Yhdysvaltain seuratuimpia urheilulajeja.

Yhdysvaltain suosituimmat joukkuelajit ovat amerikkalainen jalkapallo, baseball ja koripallo, jotka ovat kaikki myös syntyneet Yhdysvalloissa. Amerikkalainen jalkapallo on näistä katsotuin.[282][283] Amerikkalaisen jalkapallon mestaruusottelu, Super Bowl on yksi Yhdysvaltain suurimmista tapahtumista.[284] Suuri osa maailman parhaiten palkatuista urheilijoista on yhdysvaltalaisten joukkuelajien pelaajia.[285] Joukkuelajien rinnalla NASCAR-autoilu on suosittua, ja se onkin amerikkalaisen jalkapallon jälkeen toiseksi seuratuin laji televisiossa. Toinen suosittu autourheilusarja on Indy Racing League, ja sen Indianapolis 500 -tapahtumaa on ajettu vuodesta 1911.[286]

Yhdysvallat toimii isäntänä myös muille huomattaville urheilutapahtumille muun muassa golfissa ja tenniksessä (US Open). Uinti on maan menestyksekkäimpiä lajeja. Kolme suosituinta lautailuharrastusta – lainelautailu, rullalautailu ja lumilautailu – on luotu Yhdysvalloissa. Niistä järjestetään kansalliset kilpailut ja niiden yhteyteen on syntynyt laaja alakulttuuri.[287]

Yhdysvalloissa on isännöity kahdeksat olympiakisat. Maa on saanut kesäolympialaisissa eniten mitaleja kautta aikojen[288] ja talviolympialaisissa toiseksi eniten.[289] Uimari Michael Phelps on olympiahistorian eniten kultamitaleita saavuttanut urheilija. Hänellä 23 kultaa ja yhteensä 28 mitalia.[290]

Urheilulla on merkittävä asema myös yhdysvaltalaisissa yliopistoissa ja collegessa. Vuosittain noin 126 000 urheilijaa saa joko täyden tai osittaisen stipendin opiskeluja varten. Miesten suosituimmat yliopistolajit ovat amerikkalainen jalkapallo, koripallo, yleisurheilu, baseball ja jalkapallo ja naisten koripallo, yleisurheilu, lentopallo, softball ja jalkapallo.[291]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p United States The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  2. ↑ 2020 Census Apportionment Results Delivered to the President 26.4.2021. United States Census Bureau. Arkistoitu 26.4.2021. Viitattu 21.8.2021. (englanniksi)
  3. ↑ Population density (people per sq. km of land area) 2015. The World Bank. Arkistoitu 16.5.2015. Viitattu 4.7.2015. (englanniksi)
  4. ↑ a b c U.S. Population Up 5.96% Since 2010 Census.gov. Arkistoitu 26.10.2019. Viitattu 18.10.2019.
  5. ↑ http://www.usatoday.com/story/news/nation/2013/12/30/census-state-population-estimates-growth/4248089/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ a b c d Download World Economic Outlook database: April 2024 (.html) International Monetary Fund. Arkistoitu 30.4.2021. Viitattu 19.4.2024. (englanniksi)
  7. ↑ Human Development Report 2020. UNDP.org (englanniksi)
  8. ↑ Feder, Jody: English as the Official Language of the United States: Legal Background and Analysis of Legislation in the 110th Congress (PDF) ILW.com. 25.1.2007. American Immigration. Arkistoitu 24.7.2013. Viitattu 7.1.2016. (englanniksi)
  9. ↑ The World Factbook cia.gov. Arkistoitu 7.1.2019. Viitattu 1.9.2016.
  10. ↑ Cohen, Eliot A.: History and the Hyperpower heinä/elokuu 2004. Council on Foreign Relations. Arkistoitu 23.7.2009. Viitattu 26.2.2012. (englanniksi)
  11. ↑ Joe Messerli: Is it good for the world to have the U.S. as the sole superpower?" BalancedPolitics.org. 23.2.2006. Arkistoitu 4.2.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  12. ↑ Venäjä (17 075 200 km²) ja Kanada (9 984 670 km²) ovat suurempia. CIA, The World Factbook, Rank Order – Area (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi), 13. joulukuuta 2007. Luettu 3. tammikuuta 2008.
  13. ↑ a b c The Physical Environment United States Geography. U.S. Department of State. Arkistoitu 29.6.2011. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  14. ↑ Corn Belt Encyclopedia Britannica. Arkistoitu 3.5.2015. Viitattu 4.3.2014.
  15. ↑ Q: Where do earthquakes occur? Earthquake FAQ. USGS. Arkistoitu 5.3.2010. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  16. ↑ Historic United States Earthquakes US Geological Survey. Arkistoitu 26.1.2012. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  17. ↑ Overview Great lakes.com. Arkistoitu 6.2.2012. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  18. ↑ Largest rivers in the United States USGS. Arkistoitu 29.1.2017. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  19. ↑ a b United States of America BBC Weather Country Guides. Arkistoitu 6.2.2012. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  20. ↑ Hurrikaanit, taifuunit ja trooppiset syklonit Ilmatieteen laitos. Arkistoitu 8.10.2011. Viitattu 5.2.2012.
  21. ↑ Tornado Alley National Climatic Data Center. Arkistoitu 22.6.2013. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  22. ↑ Tornado Alley U.S. Tornado Climatology. National Climatic Data Center NOAA. Arkistoitu 22.6.2013. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  23. ↑ Drivers denied shelter during severe weather 2011. Land Line. Arkistoitu 31.8.2011. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  24. ↑ a b Vegetation United States Geography. U.S. Department of State. Arkistoitu 28.11.2011. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  25. ↑ Precious Heritage > Executive Summary NatureServe. Viitattu 9.7.2014. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  26. ↑ a b Where we work: United States WCS. Arkistoitu 5.1.2012. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  27. ↑ Amphibians and Reptiles (PDF) Fish and Wildlife Habitat Management Leaflet. 2006. Arkistoitu 23.7.2013. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  28. ↑ State of the Birds Audubon Society. Arkistoitu 7.2.2012. Viitattu 7.2.2012. (englanniksi)
  29. ↑ Properties inscribed on the World Heritage List Unesco. Arkistoitu 14.2.2012. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  30. ↑ About Us U.S. National Park Service. Arkistoitu 26.1.2012. Viitattu 5.2.2012. (englanniksi)
  31. ↑ James Q. Jacobs: A Review of Hypotheses and Evidence Relating to the Origins of the First Americans jqjacobs.net. Arkistoitu 3.1.2008. Viitattu 2.1.2008. (englanniksi)
  32. ↑ Paleoamerican Origins Smithsonian Institution. Arkistoitu 17.10.2006. Viitattu 13.02.2007.
  33. ↑ First Americans not as old as thought Independent. Arkistoitu 25.2.2007. Viitattu 23.02.2007.
  34. ↑ Geographica maailmankartasto: maanosat, maat, kansat, s. 384. Almagest OY, 2008. ISBN 978-3-8331-4130-0
  35. ↑ The First Americans (Arkistoitu – Internet Archive) Country Study Library of Congress
  36. ↑ The First Europeans (Arkistoitu – Internet Archive) Country Studies Library of Congress
  37. ↑ Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 512.
  38. ↑ a b Caleb Johnson: Voyage of the Mayflower MayflowerHistory.com. Arkistoitu 2.7.2014. Viitattu 9.7.2014. (englanniksi)
  39. ↑ Massachusetts (Arkistoitu – Internet Archive) Country Studies Library of Congress
  40. ↑ The French and Indian War (Arkistoitu – Internet Archive) Country Studies Library of Congress
  41. ↑ a b Boston "Tea Party" (Arkistoitu – Internet Archive) Country Studies Library of Congress
  42. ↑ Frankopan, Peter: Silkkitiet. Uusi maailmanhistoria. Suom Jaana Iso-Markku. Otava 2021, 380-382.
  43. ↑ a b Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 507.
  44. ↑ a b c d Suuri maailmantieto. (Maantieteen hakuteos) Helsinki: Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3
  45. ↑ a b Doane, Molly (toim.): Culture of United States Countries and their cultures. Arkistoitu 12.2.2012. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  46. ↑ Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 513.
  47. ↑ California Gold Rush (1848–1858) Aspiration, Acculturation, and Impact: Immigration to the United States, 1789–1930. Harvard University Library. Arkistoitu 21.6.2014. Viitattu 9.7.2014. (englanniksi)
  48. ↑ Daniel J. McInerney: Yhdysvallat, matkaopas historiaan, Unipress 2005, ISBN 951-579-087-5, s. 175
  49. ↑ Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 513.
  50. ↑ Secession and Civil War (Arkistoitu – Internet Archive) Country Studies Library of Congress
  51. ↑ Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 515.
  52. ↑ The Plight of the Indians (Arkistoitu – Internet Archive) Country Studies Library of Congress
  53. ↑ The World of 1898: The Spanish-American War Library of Congress. Arkistoitu 11.10.2007. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  54. ↑ a b c USA:n painoarvo maailmanpolitiikassa 1901–2009. Aamulehti, 2009, nro 21.1., s. A 12.
  55. ↑ Roosevelt and the New Deal (Arkistoitu – Internet Archive) Country Studies Library of Congress
  56. ↑ War, Victory and the Bomb (Arkistoitu – Internet Archive) Country Studies Library of Congress
  57. ↑ http://www.csmonitor.com/2005/0829/p15s01-cogn.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  58. ↑ Marshall Plan: Reconstructing Europe BBC. Arkistoitu 9.4.2012. Viitattu 26.2.2012. (englanniksi)
  59. ↑ United Nations Britannica. Arkistoitu 6.3.2012. Viitattu 26.2.2012. (englanniksi)
  60. ↑ a b Historia forum.finland.fi. 5.7.2010. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 10.6.2013. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  61. ↑ William A. Niskanen: Reaganomics econlib.org. Arkistoitu 22.3.2012. Viitattu 13.2.2007.
  62. ↑ M. Vuorikoski: Venäjän historia – Neuvostojen maan loppu wuorikoski.fi. Arkistoitu 9.11.2009. Viitattu 06.07.2007. (suomeksi)
  63. ↑ Timeline United States BBC. Arkistoitu 9.10.2011. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  64. ↑ Afganistanissa soditaan jo neljättä vuosikymmentä Global Finland. Arkistoitu 4.7.2013. Viitattu 28.11.2011.
  65. ↑ Miehityksen päättyminen ei tuonut rauhaa Irakiin Global.Finland.fi. Arkistoitu 4.7.2013. Viitattu 28.11.2011.
  66. ↑ TAUSTA: Talouskriisi ja sotiminen USA:n velkakriisin takana yle.fi. 2.8.2011. Arkistoitu 31.10.2021. Viitattu 24.3.2012.
  67. ↑ OECD kehuu USA:n talouden näkymiä 14.06.2014. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 2.4.2015.
  68. ↑ USA ja Kuuba palauttivat diplomaattisuhteensa – Kuuban lippu salkoon Washingtonissa ensi kertaa 54 vuoteen (Arkistoitu – Internet Archive)
  69. ↑ Isot toiveet romahtivat: Näissä asioissa Barack Obama onnistui – ja näissä epäonnistui Ilta-Sanomat. 25.9.2018. Arkistoitu 29.2.2020. Viitattu 29.2.2020.
  70. ↑ Yhdysvallat vetäytyi virallisesti Pariisin ilmastosopimuksesta Yle Uutiset. Arkistoitu 25.9.2020. Viitattu 29.2.2020.
  71. ↑ Yhdysvallat vetäytyy Iranin ydinsopimuksesta Yle Uutiset. Arkistoitu 21.9.2020. Viitattu 29.2.2020.
  72. ↑ Tässä parhaat ja pahimmat puolet Donald Trumpin presidenttikaudesta – 10 seurausta ja kuvat, jotka jäävät historiaan Yle uutiset. 19.1.2021. Arkistoitu 19.1.2021. Viitattu 20.1.2021.
  73. ↑ a b Federalism: National vs. State Government US Government Info. Arkistoitu 6.3.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  74. ↑ Ossi Kurki-Suonio: Joe Biden saa käsiinsä liki mahdottoman tehtävän – Kiinassa hierotaan käsiä, kun demokratia horjuu Yhdysvalloissa Tärkeimmät talousuutiset | Kauppalehti. Arkistoitu 28.1.2021. Viitattu 20.1.2021.
  75. ↑ The President and the Other Branches of Government How Stuff Works. Arkistoitu 23.2.2012. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  76. ↑ Biographies of Current Members of the Supreme Court/The Justices of the Supreme Court Supreme Court of the United States. Arkistoitu 21.7.2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  77. ↑ The Court and Constitutional Interpretation The Supreme Court of United States. Arkistoitu 2.3.2012. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  78. ↑ Poliittinen järjestelmä Formin.finland.fi. 17.12.2010. Ulkoasiainministeriö. Arkistoitu 10.6.2013. Viitattu 1.3.2012.
  79. ↑ Definitions of Insular Area Political Organizations Washington: Office of Insular Affairs. Arkistoitu 21.7.2011. Viitattu 1.3.2012. (englanniksi)
  80. ↑ a b State & Local Government Our Government. White House. Arkistoitu 21.4.2013. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  81. ↑ How many counties are there in the United States? USGS Multimedia Gallery. Arkistoitu 16.2.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  82. ↑ Local Government Handbook (s. 1 1) 2009. NY Department of State. Arkistoitu 13.1.2016. Viitattu 11.3.2012. (englanniksi)
  83. ↑ Garrison, Tim Alan: Worcester v. Georgia (1832) 27.4.2004. New Georgia Encyclopedia. Arkistoitu 18.9.2008. Viitattu 22.12.2008. (englanniksi)
  84. ↑ Cook, Roy: Indian Nations Tribal Sovereignty American Indian Source. Arkistoitu 19.1.2012. Viitattu 26.2.2012. (englanniksi)
  85. ↑ USA:n pääpuolueet nimeävät ehdokkaansa Keskisuomalainen 2010. Viitattu 18.3.2012.[vanhentunut linkki]
  86. ↑ Plurality / majority voting system Proportional Representation Library. 2006. Arkistoitu 28.3.2012. Viitattu 19.3.2012.
  87. ↑ Modern Third Parties US Government Info About.com. Arkistoitu 22.4.2012. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  88. ↑ Political Parties & Elections American Political System. Roger Darlington. Arkistoitu 2.4.2012. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  89. ↑ 116th Congress Yhdysvaltain senaatti. Arkistoitu 1.4.2019. Viitattu 5.4.2019. (englanniksi)
  90. ↑ The Changing Role of Political Parties Blackwell Publishing. Arkistoitu 16.12.2011. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  91. ↑ On the Issues: Social Issues NY Times election guide 2008. Arkistoitu 7.3.2012. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  92. ↑ Voters to Decide on 160 Ballot Questions in 37 States 2.11.2010. Fox News. Arkistoitu 2.6.2011. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  93. ↑ Religion and politics in America 2004. BBC. Arkistoitu 7.4.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  94. ↑ Obama Leaves God out of Thanksgiving Speech, Riles Critics Abc News. Arkistoitu 1.3.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  95. ↑ PR Newswire; Britain, Canada, Australia, Israel and Japan Top the List of Countries Seen as Our Closest Allies, According to Harris Poll PR Newswire. 1. syyskuuta 2004. Arkistoitu 6.1.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  96. ↑ why visit the UN? United Nations Visitor Centre. Arkistoitu 1.2.2009. Viitattu 20.1.2009.
  97. ↑ Index of Global Philanthropy 2008 (PDF) The Center for Global Prosperity (cgp). Arkistoitu 30.11.2008. Viitattu 20.12.2008. (englanniksi)
  98. ↑ Dov H. Levin: Partisan electoral interventions by the great powers: Introducing the PEIG Dataset. Conflict Management and Peace Science, 1.1.2019, nro 36, s. 88–106. doi:10.1177/0738894216661190 ISSN 0738-8942 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  99. ↑ a b Lindsey A. O’Rourke: The Strategic Logic of Covert Regime Change: US-Backed Regime Change Campaigns during the Cold War. Security Studies, 1.1.2020, nro 29, s. 92–127. doi:10.1080/09636412.2020.1693620 ISSN 0963-6412 Artikkelin verkkoversio.
  100. ↑ Patricia L. Sullivan: War Aims and War Outcomes: Why Powerful States Lose Limited Wars. Journal of Conflict Resolution, 2007-06, nro 51, s. 496–524. doi:10.1177/0022002707300187 ISSN 0022-0027 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  101. ↑ the Coast Guard a military service? Is the Coast Guard a military service? United States Coastal Guard. Arkistoitu 20.3.2012. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  102. ↑ Our Global Infrastructure Introductory Overview oF Department of Defence. 2010. Department of Defence. Arkistoitu 12.4.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  103. ↑ Guard Pay National Guard. Arkistoitu 8.3.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  104. ↑ U.S. Department of Defense Base Structure Report, Fiscal Year 2005 Baseline U.S. Department of Defense. Arkistoitu 25.1.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  105. ↑ Status of Nuclear Powers and Their Nuclear Capabilities Federation of American Scientists. Arkistoitu 5.6.2016. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  106. ↑ CIA, The World Factbook, Rank Order — Military expenditures — dollar figure (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi), 2. toukokuuta 2006. Luettu 6. toukokuuta 2006. [vanhentunut linkki]
  107. ↑ USA:n aseviennin arvo kasvoi ennätykseen Helsingin Sanomat. 7.11.2009. Arkistoitu 10.11.2009. Viitattu 8.11.2009.
  108. ↑ a b Correctional Populations in the United States, 2013 U.S. Department of Justice. Arkistoitu 28.8.2016. Viitattu 2.9.2016.
  109. ↑ American Government & Politics Today, s. 591. Cengage Learning, 2008. ISBN 978-0-495-50228-9 Teoksen verkkoversio (viitattu October 25, 2015). (Arkistoitu – Internet Archive)
    Walmsley, Roy: World Prison Population List King's College London, International Centre for Prison Studies. Arkistoitu June 28, 2007. For the latest data, see Prison Brief for United States of America June 21, 2006. King's College London, International Centre for Prison Studies. Arkistoitu August 4, 2007.
    National Research Council. The Growth of Incarceration in the United States: Exploring Causes and Consequences (Arkistoitu – Internet Archive). Washington, DC: The National Academies Press, 2014. Retrieved May 10, 2014.
    Nation Behind Bars: A Human Rights Solution (Arkistoitu – Internet Archive). Human Rights Watch, May 2014. Viitattu 1.9.2016.
  110. ↑ Violence, Inequality, and Human Freedom, s. 456. Rowman & Littlefield, October 26, 2012. ISBN 978-1-4422-0949-7 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
  111. ↑ Emma Brown and Danielle Douglas-Gabriel (July 7, 2016). Since 1980, spending on prisons has grown three times as much as spending on public education (Arkistoitu – Internet Archive). The Washington Post. Viitattu 1.9.2016.
  112. ↑ American Corrections, s. 485. Cengage Learning, 2008. ISBN 978-0-495-55323-6 Teoksen verkkoversio (viitattu October 25, 2015). (Arkistoitu – Internet Archive)
  113. ↑ Huumeiden vastainen sota on hävitty – nyt etsitään vaihtoehtoja 11.12.2014. Yle. Arkistoitu 14.1.2020. Viitattu 14.2.2020.
  114. ↑ Watch Truth About Drugs Documentary Video & Learn About Substance Addiction. Get The Facts About Painkillers, Marijuana, Cocaine, Meth & Other Illegal Drugs. Foundation for a Drug-Free World. Arkistoitu 2.2.2020. Viitattu 14.2.2020. (englanniksi)
  115. ↑ America's Latest Drug Epidemic Is Weirdly Nonviolent Vice. 20.6.2017. Arkistoitu 4.1.2020. Viitattu 14.2.2020. (englanti)
  116. ↑ The crack epidemic: Empirical findings support an hypothesized diffusion of innovation process. Socio-Economic Planning Sciences, 1.9.1996, nro 3, s. 221–231. doi:10.1016/0038-0121(96)00005-5 ISSN 0038-0121 Artikkelin verkkoversio.
  117. ↑ Swanson, Ana: A shocking number of mentally ill Americans end up in prison instead of treatment Washington Post. 30.4.2015. Arkistoitu Viitattu 25.5.2020.
  118. ↑ Teloitukset vähentyneet USA:ssa 22.9.2011. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 1.1.2012. Viitattu 6.1.2013.
  119. ↑ Texasissa ampuja tappoi kahdeksan ihmistä ostoskeskuksessa, useita haavoittui yle.fi 7.5.2023
  120. ↑ United States: Freedom in the World 2024 Country Report Freedom House. Viitattu 2024-8-11. (englanniksi)
  121. ↑ Federal Reserve Online Federal Reserve. Arkistoitu 8.2.2012. Viitattu 4.3.2012. (englanniksi)
  122. ↑ Currency Composition of Official Foreign Exchange Reserves (COFER) IMF. Arkistoitu 10.5.2006. Viitattu 26.2.2012.
  123. ↑ World Economic Outlook Database, October 2018 / Report for Selected Countries and Subjects World Economic Outlook Database. lokakuu 2018. Kansainvälinen valuuttarahasto. Arkistoitu 26.9.2020. Viitattu 16.10.2018. (englanniksi)
  124. ↑ https://www.forbes.com/sites/sarahsu/2017/02/02/why-china-wont-replace-the-u-s-as-the-worlds-superpower/#7f0d36a9234d (Arkistoitu – Internet Archive)
  125. ↑ Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 507.
  126. ↑ https://www.reuters.com/article/us-usa-ratings-dagong/chinese-agency-dagong-cuts-u-s-sovereign-ratings-to-bbb-from-a-idUSKBN1F50OU (Arkistoitu – Internet Archive)
  127. ↑ a b Occupational Employment Statistics Bureau of Labor Statistics. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 8.3.2014. (englanniksi)
  128. ↑ Livestock Slaughter 2010 Summary (April 2011) (s. 8 ja 10) USDA, National Agricultural Statistics Service. Arkistoitu 18.6.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  129. ↑ US Commercial Landings 2010 NOAA. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  130. ↑ Forest Resources of the United States National Atlas. Arkistoitu 7.5.2009. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  131. ↑ U.S. Trade in Goods and Services - Balance of Payments (BOP) Basis 1960 thru 2011 US Census Bureau. Arkistoitu 28.3.2012. Viitattu 4.3.2012. (englanniksi)
  132. ↑ FAST FACTS: UNITED STATES TRAVEL AND TOURISM INDUSTRY 2010 (PDF) tammikuu 2012. Office of Travel & Tourism Industries. Arkistoitu 31.1.2012. Viitattu 12.3.2012. (englanniksi)
  133. ↑ And the winners are... CNN Money. Arkistoitu 26.3.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  134. ↑ Boeing kertoo lentokonetilausten elpyneen Yle 7.1.2011. Arkistoitu 14.1.2012. Viitattu 18.3.2012.
  135. ↑ Labor Force Statistics from the Current Population Survey Bureau of Labor Statistics. Arkistoitu 28.4.2019. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  136. ↑ "USA:ssa työttömyys kääntyi nousuun" 3.6.2011. Kauppalehti. Arkistoitu 6.6.2011. Viitattu 18.3.2012.
  137. ↑ Amerikan kirjeitä 3. Työttömän osa on USA:ssa kova YLE Blogit. Arkistoitu 17.1.2012. Viitattu 21.2.2012.
  138. ↑ US trade union membership at lowest level in more than a century Word Socialist Web Site. Arkistoitu 27.4.2012. Viitattu 19.3.2012.
  139. ↑ How To Plug Europe's Brain Drain time.com. 2004. Arkistoitu 18.3.2012. Viitattu 19.3.2012.
  140. ↑ United States 2012 Index of Economic Freedom. Heritage.org. Arkistoitu 20.3.2012. Viitattu 19.3.2012.
  141. ↑ Once Considered Unthinkable, U.S. Sales Tax Gets Fresh Look 2009. Washington Post. Arkistoitu 14.3.2012. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  142. ↑ Property Taxes West Virginia State. Arkistoitu 19.1.2012. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  143. ↑ New ILO report says US leads the world in labour productivity, some regions are catching up, most lag behind 2007. ILO. Arkistoitu 5.2.2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  144. ↑ US Census Bureau, 2006; income statistics for the year 2005
  145. ↑ Country comparison Gini index CIA. Arkistoitu 13.7.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  146. ↑ US Census Bureau, median household income by state 2004 census.gov. Arkistoitu 5.7.2007. Viitattu 1.7.2006.
  147. ↑ Köyhyys leviää keskiluokan paratiiseihin Yhdysvalloissa HS.fi 2011. Arkistoitu 3.2.2012. Viitattu 18.3.2012.
  148. ↑ Number of poor hit record 46 million in 2010 Reuters. Arkistoitu 1.5.2012. Viitattu 20.3.2012. (englanniksi)
  149. ↑ How Poverty Is Calculated: Poverty Thresholds for 2010 by Size of Family and Number of Related Children Under 18 Years (s. 61) Income, Poverty, and Health Insurance Coverage in the United States: 2010. United States Census Bureau. Arkistoitu 22.6.2013. Viitattu 20.3.2012. (englanniksi)
  150. ↑ Doris Hakkarainen: Äärimmäinen köyhyys vähenee, mutta köyhyys ei Fingo. 20.3.2018. Viitattu 20.1.2023.
  151. ↑ Tausta: Laittomat siirtolaiset ovat Yhdysvalloille hyöty ja harmistus YLE 2008. Arkistoitu 14.1.2012. Viitattu 18.3.2012.
  152. ↑ a b A New Deal for Globalization, Foreign Affairs-lehti July/August 2007
  153. ↑ FHWA - Interstate Highway System United States Department of Transportation - Federal Highway Administration. Arkistoitu 2.7.2013. Viitattu 22.3.2012. (englanniksi)
  154. ↑ Minimum Driving Age USA 2pass.co.uk. Arkistoitu 11.2.2012. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  155. ↑ Transport system in USA, Travelling within America Non Resident Indian Online. Arkistoitu 19.3.2012. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  156. ↑ The World's Busiest Subway Systems in Major Cities About Geography. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  157. ↑ Hartsfield-Jackson remains busiest airport in the world Atlanta Hartsfield-Jackson airport. Arkistoitu 31.10.2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  158. ↑ Cargo Traffic 2010 Airports council International 2011. Arkistoitu 22.6.2008. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  159. ↑ Thomas Alva Edison Ideafinder. Arkistoitu 4.3.2012. Viitattu 4.3.2012. (englanniksi)
  160. ↑ Great American Inventors American Inventor. Arkistoitu 23.2.2012. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  161. ↑ The American career of Albert Einstein Relativity for Engineers. Arkistoitu 2.3.2012. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  162. ↑ The flight from European science Embo reports. 2000. Nature. Arkistoitu 14.9.2007. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  163. ↑ Tiede ja tutkimus 1: 1.Kilpailukyvyn säilyttäminen EU 4 Journalista. Arkistoitu 24.3.2012. Viitattu 18.3.2012.
  164. ↑ Kaikkiaan 242 nobelistia on syntynyt Yhdysvalloissa. Create a List (Arkistoitu – Internet Archive) Nobelprize.org
  165. ↑ 1969: Man takes first steps on the Moon BBC. Arkistoitu 25.1.2021. Viitattu 4.3.2012. (englanniksi)
  166. ↑ Introduction - The Human Genome Project Access Excellence. Arkistoitu 12.2.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  167. ↑ a b Popilation Statistical Abstract of the United States. Arkistoitu 28.12.2014. Viitattu 18.3.2012.
  168. ↑ Popilation Statistical Abstract of the United States. Arkistoitu 28.12.2014. Viitattu 18.3.2012.
  169. ↑ Hobbs & Stoops: Demographic Trends in the 20th Century US Census Bureau. Arkistoitu 12.1.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  170. ↑ a b Suomalainen tietosanakirja 1993, s. 507.
  171. ↑ US States - Ranked by Population 2019 World Population Review. Arkistoitu 17.10.2019. Viitattu 18.10.2019.
  172. ↑ Cassidy, Rachel C. & Grieco Elizabeth M.: Overview of Race and Hispanic Origin (PDF) 2001. United States Census Bureau. Arkistoitu 23.3.2012. Viitattu 22.12.2008. (englanniksi)
  173. ↑ Hispanic Heritage Month 2010: Sept. 15 — Oct. 15 2010. US Census Bureau. Arkistoitu 26.3.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  174. ↑ Amendment 1 - Freedom of Religion, Press, Expression. Ratified 12/15/1791. US Constitution Online. Arkistoitu 30.8.2010. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  175. ↑ Mormon Pioneers BBC. Arkistoitu 29.3.2012. Viitattu 14.3.2012. (englanniksi)
  176. ↑ America’s Changing Religious Landscape (Arkistoitu – Internet Archive) Pew Research Center 12.5.2015
  177. ↑ Constitutional Topic: Official Language usconstitution.net. Arkistoitu 20.3.2019. Viitattu 17.3.2012. (englanniksi)
  178. ↑ Official English Map Pro English. Arkistoitu 26.3.2012. Viitattu 17.3.2012. (englanniksi)
  179. ↑ Lewis, M. Paul (toim.): Spanish Ethnologue: Languages of the World. SIL International. Arkistoitu 15.1.2013. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  180. ↑ French language Langart. Arkistoitu 5.8.2011. Viitattu 17.3.2012. (englanniksi)
  181. ↑ Population (PDF) 2005. census.gov. Arkistoitu 28.12.2014. Viitattu 3.1.2008.
  182. ↑ Lewis, M. Paul (toim.): Languages of United States Ethnologue: Languages of the World. SIL International. Arkistoitu 24.12.2008. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  183. ↑ U.S. Cities in the 'World City Network' Brookings HIDAS LINKKI
  184. ↑ Annual Estimates of the Resident Population for Incorporated Places of 50,000 or More, Ranked by July 1, 2014 Population: April 1, 2010 to July 1, 2014 - United States -- Places of 50,000+ Population U.S. Census Bureau. Arkistoitu helmikuu 13, 2020. Viitattu 7.8.2015. (englanniksi)
  185. ↑ Annual Estimates of the Resident Population: April 1, 2010 to July 1, 2014 - United States -- Combined Statistical Area U.S. Census Bureau. Arkistoitu helmikuu 12, 2020. Viitattu 7.8.2015. (englanniksi)
  186. ↑ Insuring America's Health: Principles and Recommendations 24.2.2004. Institute of Medicine. Arkistoitu 18.8.2007. Viitattu 29.12.2008.
  187. ↑ Carmen DeNavas-Walt et al.: Income, Poverty, and Health Insurance Coverage in the United States: 2005 (PDF) (sivu 21) US Census Bureau. Arkistoitu 22.8.2008. Viitattu 23.8.2008. (englanniksi)
  188. ↑ Harris, Paul: 37 million poor hidden in the land of plenty 19.2.2006. Guardian. Arkistoitu 31.1.2009. Viitattu 23.1.2009. (englanniksi)
  189. ↑ Income, Poverty, and Health Insurance Coverage in the United States: 2005 (PDF) August 2006. U.S. Census Bureau. Arkistoitu 19.6.2007. Viitattu 17.6.2007.
  190. ↑ Emergency Medical Treatment and Active Labor Act Legal Information Institute, Cornell Law School. Arkistoitu 22.4.2012. Viitattu 17.3.2012. (englanniksi)
  191. ↑ Health, United States, 2006 Centers for Disease Control, National Center for Health Statistics. Arkistoitu 21.4.2007. Viitattu 24.11.2006.
  192. ↑ Core Health Indicators WHO Statistics. WHO. Arkistoitu 19.4.2009. Viitattu 23.8.2008. (englanniksi)
  193. ↑ Ruotsalaisselvitys: Suomen terveydenhuolto länsimaiden tehokkain 14. kesäkuuta 2008. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 8.7.2008. Viitattu 22.1.2009.
  194. ↑ Groves, Trish: Stronger European Medical Research. British Medical Journal, 2008, 336. vsk, s. 341–342. PubMed:18276671 doi:10.1136/bmj.39489.505208.80
  195. ↑ Total recorded alcohol per capita consumption (15+), in litres of pure alcohol (PDF) WHO Global Status Report on Alcohol 2004. FAO (Food and Agriculture Organization of the United Nations), World Drink Trends 2003. Arkistoitu 4.2.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  196. ↑ World's Fattest Countries Health. Forbes. Arkistoitu 6.8.2019. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  197. ↑ https://www.wsj.com/articles/u-s-life-expectancy-falls-further-1543467660 (Arkistoitu – Internet Archive)
  198. ↑ Structure of U.S. Education 2008. U.S. Department of Education. Arkistoitu 28.11.2011. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  199. ↑ United States of America - Education system (Source: U.S. Network for Education Information (USNEI), Washington, 2001) Higher Education Systems Database. Arkistoitu 12.11.2011. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  200. ↑ Reading Literacy Performance of 15-year-olds PISA 2009 Results. National Center for Education Statistics. Arkistoitu 23.10.2011. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  201. ↑ Mathematics Literacy Performance of 15-year-olds PISA 2009 Results. National Center for Education Statistics. Arkistoitu 28.11.2011. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  202. ↑ Public Elementary asand secondary scholl enrollment School year 2009-2010 National Center for Education Statistics. Arkistoitu 30.12.2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  203. ↑ Characteristics of Private Schools in the United States: Results From the 2009–10 Private School Universe Survey National Center for Education Statistics May 2011. Arkistoitu 25.4.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  204. ↑ Non-Public Education U.S. Department of Education. Arkistoitu 16.7.2007. Viitattu 26.11.2011. (englanniksi)
  205. ↑ US Colleges and Universities Braintrack. Arkistoitu 18.3.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  206. ↑ Colleges and Universities collegesanduniversities.us. Arkistoitu 19.2.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  207. ↑ Study Shows Parents Struggling to Save for College Education News. Arkistoitu 17.3.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  208. ↑ Academic ranking of World universities 2011 ARWU. Arkistoitu 16.6.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  209. ↑ Statistical Abstract of the United States (pdf) (s. 50) Census.gov. 2009. U.S. Census Bureau. Arkistoitu 17.7.2012. Viitattu 17.12.2014. (englanniksi)
  210. ↑ The American Dream – What is The American Dream? Library of Congress. Arkistoitu 13.4.2014. Viitattu 30.5.2011. (englanniksi)
  211. ↑ Western Legacy Autherntic Albuquerque. Arkistoitu 25.1.2012. Viitattu 20.3.2012. (englanniksi)
  212. ↑ Music USA for kids. US Embassy in Hong Kong. Arkistoitu 3.2.2012. Viitattu 1.3.2012.
  213. ↑ Best-selling solo artist Guinness World Records. Arkistoitu 5.5.2021.
  214. ↑ Top 10 All-Time American Music Award Nominations Leaders Pop-Rock about.com. Arkistoitu 6.3.2012. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  215. ↑ Chicago Symphony Tops U.S. Orchestras npr music / Gramophone. Arkistoitu 8.1.2009. Viitattu 1.3.2012.
  216. ↑ Opera houses in America American Opera. Arkistoitu 20.2.2012. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  217. ↑ Broadway or Off-Broadway—Part I Playbill. Arkistoitu 26.10.2012. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  218. ↑ Broadway Grossed Over $1 Billion in 2010 Playbill. Arkistoitu 20.10.2012. Viitattu 2.3.2012. (englanniksi)
  219. ↑ Hollywood as History Digital History. Arkistoitu 29.11.2010. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  220. ↑ John Wayne: Icon Of America's Booming Confidence NPR. Arkistoitu 19.3.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  221. ↑ Bombshell: Documents Throw New Light on Marilyn Monroe’s Death 2006. Reders Digest. Arkistoitu 29.3.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  222. ↑ Overview Walt Disney Company and Affiliated Companies. Arkistoitu 21.3.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  223. ↑ Nigeria's Nollywood eclipsing Hollywood in Africa 2010. Independent. Arkistoitu 18.5.2010. Viitattu 1.3.2012.
  224. ↑ Box Office Top films of all time (Domestic cross) Film Site. Arkistoitu 6.5.2007. Viitattu 1.3.2012.
  225. ↑ Citizen Kane stands the test of time (PDF) 20. kesäkuuta 2007. American Film Institute. Arkistoitu 24.8.2011. Viitattu 24.8.2008. (englanniksi)
  226. ↑ About Thomas Eakins PBS. Arkistoitu 14.9.2015. Viitattu 1.3.2012.
  227. ↑ International Exhibition of Modern Art, Copley Society of Boston, Copley Hall, Boston, Mass., 1913 Archives of American Art. Arkistoitu 6.2.2013. Viitattu 1.3.2012. (englanniksi)
  228. ↑ In Full Flower, Before the Desert NY Times. Arkistoitu 9.6.2012. Viitattu 1.3.2012.
  229. ↑ Willem de Kooning The Art Story. Arkistoitu 28.1.2012. Viitattu 1.3.2012.
  230. ↑ Andy Warhol Posters Prints. Arkistoitu 22.1.2012. Viitattu 1.3.2012.
  231. ↑ Filler, M.: Makers of Modern Architecture: From Frank Lloyd Wright to Frank Gehry, s. 3. New York Review Books, 2007. ISBN 978-1590172278 (englanniksi)
  232. ↑ Big 4 fashion weeks get new company International Herald Tribune. 2006. Arkistoitu 14.5.2011. Viitattu 1.3.2012.
  233. ↑ TOP 10 American Fashion Designers Kathryn Vercillo Hub. Arkistoitu 24.3.2012. Viitattu 1.3.2012. (englanniksi)
  234. ↑ Petri Liukkonen: Edgar Allan Poe Books & Writers. Arkistoitu 11.7.2015. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  235. ↑ Petri Liukkonen: James Fenimore Cooper Books & Writers. Arkistoitu 15.8.2016. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  236. ↑ Petri Liukkonen: Herman Melville Books & Writers. Arkistoitu 16.8.2016. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  237. ↑ Petri Liukkonen: EMark Twain Books & Writers. Arkistoitu 27.3.2016. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  238. ↑ O Henry Online Literature. Arkistoitu 22.2.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  239. ↑ Petri Liukkonen: Theodore Dreiser Books & Writers. Arkistoitu 22.1.2019. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  240. ↑ ”London, Jack”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5
  241. ↑ Upton Sinclair Online-Literature. Arkistoitu 17.3.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  242. ↑ Petri Liukkonen: Ernest (Miller) Hemingway (1899-1961) 2008. Books & Writers. Arkistoitu 24.2.2016. Viitattu 19.3.2012.
  243. ↑ The Nobel Prize in Literature 1949 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Arkistoitu 26.12.2018. (englanniksi)
  244. ↑ The Nobel Prize in Literature 1962 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 25.9.2009. (englanniksi)
  245. ↑ The Nobel Prize in Literature 1976 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Arkistoitu 26.12.2018. Viitattu 26.9.2009. (englanniksi)
  246. ↑ Petri Liukkonen: J.D. Salinger authorscalendar.info. Arkistoitu 25.3.2016. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  247. ↑ Petri Liukkonen: Truman Capote Books & Writers. Arkistoitu 22.1.2019. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  248. ↑ Petri Liukkonen: James Baldwin Books & Writers. Arkistoitu 11.5.2015. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  249. ↑ Petri Liukkonen: Richard Wright Books & Writers. Arkistoitu 22.1.2019. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  250. ↑ Petri Liukkonen: Ralph Ellison Books & Writers. Arkistoitu 22.1.2019. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  251. ↑ Siri Hustvedt and Paul Auster abc.net. Arkistoitu 20.5.2013. Viitattu 19.3.2012.
  252. ↑ The Nobel Prize in Literature 1993 (elämäkerta, julkaisuluettelo ja palkinnon myöntämispuhe) The Official Web Site of the Nobel Foundation. Arkistoitu 26.12.2018. (englanniksi)
  253. ↑ Jukka Petäjä: Philip Roth: Nobelistiksi en ole riittävän vasemmistolainen Helsingin Sanomat. 20.12.2009. Arkistoitu 21.12.2009. Viitattu 21.12.2009.
  254. ↑ Petri Liukkonen: Raymond Carver Books & Writers. Arkistoitu 22.1.2019. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  255. ↑ Ralph Waldo Emerson (1803—1882) Internet Encyclopedia of Philosophy. Arkistoitu 14.10.2017. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  256. ↑ Henry David Thoreau Stanford Encyclopedia of Philosophy. Arkistoitu 4.12.2010. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  257. ↑ Dewey Aesthetics Stanford Encyclopedia of Philosophy. Arkistoitu 13.5.2012. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  258. ↑ Willard van Orman Quine Stanford Encyclopedia of Philosophy. Arkistoitu 6.10.2011. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  259. ↑ Richard Rorty Stanford Encyclopedia of Philosophy. Arkistoitu 14.11.2019. Viitattu 18.3.2012. (englanniksi)
  260. ↑ Michael Schneider: 100 Most-Watched TV Series of 2022-23: This Season’s Winners and Losers Variety. 29.5.2023. Viitattu 29.6.2023. (englanti)
  261. ↑ Michael Schneider: Most-Watched Television Networks: Ranking 2022’s Winners and Losers Variety. 29.12.2022. Viitattu 1.7.2023. (englanti)
  262. ↑ a b c d e f g h i j k l The Top Talk Audiences from Talkers magazine, last updated March 2021
  263. ↑ Dave Ramsey Show Dave Ramsey Show. Viitattu 19 January 2023.
  264. ↑ Marketplace 2018 Annual Report Minnesota Public Radio. Viitattu 6.3.2019.
  265. ↑ Note that the network conflates the Marketplace Morning Report (which airs during Morning Edition in most markets) with the stand-alone program Marketplace and does not make individual ratings for each show available.
  266. ↑ NPR Maintains Highest Ratings Ever National Public Media. Arkistoitu 7 November 2017. Viitattu 13 November 2018.
  267. ↑ Morning Edition National Public Media. Viitattu 10 January 2019.
  268. ↑ [1]
  269. ↑ Ravitz, Jessica (February 14, 2012). Talking off-air with Delilah, the 'Queen of Sappy Love Songs' |date=2012-02-14. CNN. Retrieved April 9, 2014. At the time, the estimate was at 8.8 million, a number that has fallen precipitously since portable people meters have become widespread. See: Boudway, Ira: The Queen of FM Fights for Her Throne bloomberg.com. June 14, 2016. ”It’s destroying radio in general, and especially shows that don't play for the meter.” Viitattu 15.6.2016.Rubenstein, Janine: Delilah Opens Up About Son's Suicide and Heartbreaking Goodbye Note: 'He Felt Like This World Was Not His Home' people.com. October 10, 2017. Viitattu 1.2.2018.
  270. ↑ American Public Media Group Announces Record Audience Numbers Minnesota Public Radio. Arkistoitu 5.2.2021. Viitattu 2.2.2018.
  271. ↑ Trump Insults Hugh Hewitt When Asked About Tax Returns: 'Very Few People Listen to Your Radio Show' Mediaite. Viitattu 29.2.2016.
  272. ↑ Fresh Air With Terry Gross nationalpublicmedia.com. Viitattu 10 January 2019.
  273. ↑ "Charm monster" Tom Hanks hosts Wait Wait... Don't Tell Me!, tries to reassure America The A.V. Club. Arkistoitu 8.3.2021. Viitattu 2.2.2018.
  274. ↑ Aisha Majid: Top 25 US newspaper circulations: Largest print titles fall 14% in year to March 2023 Press Gazette. 26.6.2023. Viitattu 28.6.2023. (englanti)
  275. ↑ William Turvill: America’s top 50 magazines: Time and TV Guide among best performing titles in second half of 2021 Press Gazette. 8.4.2022. Viitattu 1.7.2023. (englanti)
  276. ↑ United States: Recipes and Cuisine Whats4eats. Arkistoitu 11.1.2012. Viitattu 11.2.2012. (englanniksi)
  277. ↑ American Food USA for Kids. Consulate of USA in Hong Kong. Arkistoitu 3.2.2012. Viitattu 11.2.2012.
  278. ↑ The State of American Cuisine (PDF) 2008. James Beard Foundation. Arkistoitu 16.3.2012. Viitattu 11.2.2012. (englanniksi)
  279. ↑ 2012 Federal Holidays U.S. Office of Personnel Management. Arkistoitu 16.1.2013. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  280. ↑ Juneteenth is the newest federal holiday. Here's what it celebrates. Culture. 15.6.2022. Viitattu 22.4.2023. (englanniksi)
  281. ↑ Other Celebrations Government Made Easy. Arkistoitu 24.2.2012. Viitattu 27.2.2012. (englanniksi)
  282. ↑ U.S. Census Bureau; Statistical Abstract of the United States; Section 26. Arts, Entertainment, and Recreation; Table 1229. Adult Attendance at Sports Events by Frequency: 2004 (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi). Luettu 1. kesäkuuta 2006.
  283. ↑ Shearer, s. 169.
  284. ↑ Shearer, s. 170.
  285. ↑ The Best-Paid Athletes Forbes.com. 24. kesäkuuta 2004. Arkistoitu 21.7.2006. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  286. ↑ Shearer, s. 174.
  287. ↑ The History of Snowboarding – From Garages to the Olympics The History Of .... Arkistoitu 17.3.2012. Viitattu 3.3.2012. (englanniksi)
  288. ↑ Total of medals for the Summer Olympics from Athens 1896 to Athens 2004 S. J. Darmoni,. Arkistoitu 23.7.2011. Viitattu 19.3.2012. (englanniksi)
  289. ↑ All-Time Winter Medal Standings, 1924-2006 Infoplease. Arkistoitu 6.7.2007. Viitattu 19.3.2012.
  290. ↑ Phelps, Michael sports-reference.com. Sports Reference LLC. Arkistoitu 30.7.2008. Viitattu 1.3.2012. (englanniksi)
  291. ↑ School & College Sports U.S. Diplomatic Mission to Germany. Arkistoitu 29.2.2012. Viitattu 1.3.2012. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Haarla, Pekka: Yhdysvallat: Taustatietoa maasta, valtiosta ja taloudesta. Espoo: Weilin + Göös, 1985. ISBN 951-35-3330-1
  • Henriksson, Markku: Siirtokunnista kansakunnaksi: Johdatus Yhdysvaltain historiaan. Helsinki: Gaudeamus, 1990. ISBN 951-662-496-0
  • Henriksson, Markku: Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia. Helsinki: Tammi, 2021. ISBN 978-952-04-2289-9
  • Henriksson, Markku: Melkein valittu kansa: yhdysvaltalaiset ja heidän alueelliset kulttuurinsa. Helsinki: Tammi, 2022. ISBN 978-952-04-4131-9
  • McInerney, Daniel J.: Matkaopas historiaan: Yhdysvallat. (Suomennos: Kati Viikari) Kuopio: Unipress, 2005. ISBN 951-579-087-5

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yhdysvallat.
Wikimatkoissa on matkaopas aiheesta Yhdysvallat
Pohjois-Amerikan valtiot

 Yhdysvallat |  Kanada |  Meksiko

Itsehallintoalueet:  Grönlanti | Bermuda

Väli-Amerikka

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Yhdysvallat&oldid=22879867”