Pohjoissaame

Pohjoissaame
Oma nimi	davvisámi, davvisámegiella (sámi, sámegiella)
Muu nimi	saame, norjansaame, tunturisaame, pohjoislappi
Tiedot
Alue	Suomi Ruotsi Norja
Virallinen kieli	Enontekiö, Inari, Utsjoki, Sodankylä, Kaarasjoki, Koutokeino, Uuniemi, Porsanki, Teno, Kaivuono, Arjeplog, Jällivaara, Jokimukka, Kiiruna
Puhujia	20 700[1]
Sija	ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto	latinalainen
Kielenhuolto	Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta	uralilaiset kielet
Kieliryhmä	suomalais-ugrilaiset kielet suomalais-permiläiset kielet suomalais-volgalaiset kielet suomalais-saamelaiset kielet saamelaiskielet länsisaamelaiskielet
Kielikoodit
ISO 639-1	se
ISO 639-2	sme
ISO 639-3	sme
Ohje
Infobox OK

Pohjoissaame on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli. Pohjoissaame kuuluu pohjoisiin länsisaamelaiskieliin. Pohjoissaamea puhuvat pohjoissaamelaiset, joita on Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa noin 50 000 henkilöä. Varsinaisia kielen puhujia on kuitenkin 20 700, joista 15 000 Norjassa.^[1] Se on saamelaiskielistä puhujamäärältään ylivoimaisesti suurin, ja joidenkin arvioiden mukaan saamenkielisistä jopa 75 prosenttia puhuu pohjoissaamea. Usein, joskin epä­täsmällisesti, sitä kutsutaankin lyhyesti ”saamen” tai ”lapin” kieleksi.^[2]

Suomessa pohjoissaamen varsinaista puhuma-aluetta ovat Utsjoki, Inari, Enontekiö ja Sodankylän pohjoisosa. Norjassa pohjoissaame on virallinen kieli yhdeksässä kunnassa ja Ruotsissa 18 kunnassa. Norjassa Koutokeinossa ja Kaarasjoella se on asukkaiden huomattavan enemmistön kieli ja Uuniemen sekä Tenon kunnissa enemmistön kieli. Suomessa pohjoissaamen kielellä oli enemmistöasema Uts­joen kunnassa 2000-luvulle saakka.^[3]

Pohjoissaame jaetaan tornionsaamen, ruijansaamen ja merisaamen murteisiin^[1], joista ruijansaame jakaantuu edelleen itä- ja länsimurteeseen. Tornionsaamea puhutaan Ruotsin Norrbottenissa ja Norjan Tromssan läänin eteläosissa. Ruijansaamen länsimurretta puhutaan Norjassa Tromssan läänin keskiosista Finnmarkin keskiosiin sekä Suomessa Enontekiöllä, Inarin länsiosassa ja Sodankylän pohjoisosissa. Ruijansaamen itämurretta puhutaan Norjassa Finnmarkin itäosissa sekä Suomessa Inarissa ja Utsjoella. Merisaamen puhuja-alue rajoittuu Norjassa Kvenangenin ja Varanginvuonon väliselle rannikolle. Lisäksi sitä puhuttiin aikoinaan Suomessa Petsamon rannikolla. Murteista merisaame on sikäli erikoinen, että siinä esiintyy eräitä itäsaamelaisille kielille ominaisia ääntämyksellisiä piirteitä.^[4]

Pohjoissaamen kirjakielen kehitys on ollut monivaiheinen. 1700-luvulla Trondheimissa perustettiin seminaari, joka koulutti lähetystyöntekijöitä saamelaisalueille. Sen johtaja Knud Leem pani alulle ruijansaamen murteeseen perustuvan pohjoissaamen kirjakielen.^[5] Pohjoissaamea on näin käytetty kirjakielenä 1720-luvulta lähtien. Tuolloin sillä julkaistiin etupäässä hengellistä kirjallisuutta.^[1]

1800-luvulla kirjakielen kehittämistä jatkoivat pappi Nils Vibe Stockfleth, tunnettu tanskalainen kielentutkija Rasmus Rask sekä Jens Andreas Friis. Friisin kehittämä kirjoitustapa eli ortografia oli käytössä pitkään. Vuonna 1895 ilmestyi koko Raamattu Friisin kehittämällä kirjakielellä.^[5] Uusi testamentti oli julkaistu jo vuonna 1840.^[1] Kirjallinen aineisto oli pitkään hengellistä ja erilaisten alkeisopetus- ja valistustyylisten tekstien tasolla.^[4] Pohjoissaamen kaunokirjallisen kauden katsotaan alkaneen lopulta vuonna 1910, jolloin ilmestyi Johan Turin teos Muitalus sámiid birra, jota seurasivat Anders Larsenin romaani Bæivve-Alggo vuonna 1912 ja Pedar Jalvin runo- ja novellikokoelma Muohtačálmmit vuonna 1915^[4][6]. Varsinaisesti pohjoissaamelainen kirjallisuus lähti kuitenkin nousuun 1960-luvulta.^[5] Kielen ortografia oli kuitenkin pitkään vakiintumaton, ja sitä kirjoitettiin 1900-luvulla eri tavoin Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, kunnes kieli sai yhtenäisen ortografian vuonna 1978.^[2] Eri kirjoitustapoja käytettiin sekaisin vielä 1980-luvullakin.^[5] Nykyisin pohjoissaameksi julkaistaan alkukielisen kaunokirjallisuuden lisäksi myös käännöskirjallisuutta. Pääosa kirjallisuudesta julkaistaan Norjassa.^[6]

Kielihistoriallisesti merkille pantavaa on, että vuoden 1895 aikainen, vakiintumatonta ortografiaa käyttävä raamatunkäännös on edelleen käytössä. Nykyaikaista kirjoitustapaa käyttävä Uusi testamentti julkaistiin vuonna 1989, ja koko uudistettu raamatunkäännös tuli käyttöön vuonna 2019.^[7]

Vanhin edelleen ilmestyvä pohjoissaamenkielinen aikakauslehti on vapaakirkollinen Nuorttanaste, joka perustettiin vuonna 1898. Vuosina 1904–1911 ilmestyi ensimmäinen sanomalehti Saǥai Muittalægje.^[4] Vuonna 2008 perustettu sanomalehti Ávvir ilmestyy nykyisin viidesti viikossa.^[8]

Vuodesta 1992 alkaen pohjoissaamella on ollut virallisen kielen asema Suomessa niin kutsutulla saamelaisalueella. Suomessa saamelaiskielien käyttöä on turvattu erityisellä saamen kielilailla. Tämän lain mukaan saamelaisilla on oikeus viranomaisten kanssa asioidessaan sekä eräissä muissa yhteyksissä käyttää suullisesti tai kirjallisesti saamea.^[9] Norjassa Finnmarkin alueella monet lapset opiskelevat kieltä ja todennäköisesti jatkavat sen käyttöä myös aikuisina.^[1] Pohjoissaamen asema on suhteellisen hyvä erityisesti Suomessa ja Norjassa, joissa pohjoissaamea voi opiskella koulussa äidinkielenä, ja opintoja voi jatkaa aina yliopistoon saakka.^[5]

Suomessa pohjoissaamen, kuten muidenkin saamelaiskielten, keskeinen ongelma on, ettei saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolisilla kunnilla ole velvollisuutta järjestää saamen opetusta. Tämän vuoksi vuonna 2013 jo yli puolet Suomen saamelaislapsista oli oman äidinkielensä opetuksen ulkopuolella.^[10] Vuonna 2015 varhaiskasvatuksessa kielen oppimiseen tarkoitettuja pohjoissaamen kielipesiä oli toiminnassa viisi kappaletta. Ylioppilastutkinnossa pohjoissaamen voi suorittaa sekä äidinkielen että vieraan kielen kokeena.^[11]

Suomessa pohjoissaamea voi opiskella pääaineena Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa^[12]. Lisäksi Lapin yliopiston saamentutkimus tarjoaa opintoja kielen äidinkielisille puhujille saamenkieliseksi luokanopettajaksi pätevöitymistä varten^[13]. Helsingin yliopiston Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksella on valittavana saamentutkimuksen opintolinja^[14] sekä Turun yliopiston Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineessa yksi pohjoissaamen kurssi^[15]. Myös Saamelaisalueen koulutuskeskuksen vuoden mittaisella opintolinjalla Inarissa^[16] sekä joissakin kansalais- ja työväenopistoissa voi opiskella pohjoissaamea.

Suomen ulkopuolella pohjoissaamea voi opiskella ainakin Tromssan yliopistossa Norjassa^[17].

A a	Á á	B b	C c	Č č	D d	Đ đ	E e	F f	G g
a	á	be	ce	če	de	đe	e	eff	ge
/a/	/æ/	/b/	/ts/	/tʃ/	/d/	/ð/	/e/	/f/	/ɡ/
H h	I i	J j	K k	L l	M m	N n	Ŋ ŋ	O o	P p
ho	i	je	ko	ell	emm	enn	eŋŋ	o	pe
/h/	/i/	/j/	/k/	/l/	/m/	/n/	/ŋ/	/o/	/p/
R r	S s	Š š	T t	Ŧ ŧ	U u	V v	Z z	Ž ž
err	ess	eš	te	ŧe	u	ve	ez	ež
/r/	/s/	/ʃ/	/t/	/θ/	/u/	/v/	/dz/	/dʒ/

Pohjoissaamen kirjoitusjärjestelmä ei ole täysin äänteenmukainen, ja erityisesti eräissä astevaihtelutapauksissa sanan kirjoitusasun muuttuminen ilmaisee pikemminkin švaa-vokaalin esiintymistä ja esiintymättömyyttä kuin varsinaisesti konsonanttien pituutta. Lisäksi vokaalin perään kirjoitetun i:n äännearvo on aina /j/, ja kyseessä on siten konsonantti. Konsonanttiyhtyminä merkitään palataalisia konsonantteja nj, dj ja lj sekä harvinaisia, vain sanansisäisinä esiintyviä, soinnittomia konsonantteja hn, hm, hl, hr ja hj. Sananloppuinen t ääntyy /h/ tai /ht/, ja d ääntyy /đ/ silloin, kun se on sanan toisessa tai kolmannessa tavussa. Sanan alussa esiintyessään konsonantit p, t ja k ovat voimakkaasti aspiroituneet ja esiintyvät lähinnä norjalaisperäisenä piirteenä verraten tuoreissa lainasanoissa. Kaikkiaan pohjoissaamessa on 32 erilaista konsonanttifoneemia, mikä on uralilaisen kielikunnan kielelle runsaasti.

Pohjoissaamessa on viisi vokaalia, joista muodostuu neljä diftongia: ea, ie, oa ja uo. Diftongien ääntämyksessä on pieniä murre-eroja. Kirjain á merkitsee pohjoissaamen läntisissä murteissa pitkää a:ta ja idempänä ä:n tapaista, suun etuosassa ääntyvää a:ta. Mikäli muutamissa lainasanoissa esiintyvät kirjaimet w, y, ä, ö ja å sisällytetään aakkostoon, niiden järjestys on norjan kielen aakkoston mukainen.

Vaikka pohjoissaamen kirjoitustapa onkin standardoitu, sitä luetaan murteellisesti eli eräiden kirjainten tarkka äännearvo riippuu lopulta lukijan käyttämästä murteesta. Tämä tosin on vähitellen muuttumassa muun muassa kouluopetuksessa käytetyn kielen standardisoitumisen myötä.

Pohjoissaamen äännejärjestelmä on seuraavanlainen:

Konsonantit^[18]

	Labiaalit	Dentaalit	Alveolaarit	Postalveolaarit	Palataalit	Velaarit
Nasaalit	m	n			ɲ	ŋ
Klusiilit	pʰ p b	tʰ t d				kʰ k g
Affrikaatat			t͡s d͡z	t͡ʃ d͡ʒ
Frikatiivit	f v	θ ð	s	ʃ		h
Approksimantit					j
Lateraalit			l		ʎ
Tremulantit			r

• Soinnillisten äänteiden yhteydessä ja joskus sanan alussa soinnittomilla äänteillä on soinnilliset tai osittain soinnilliset allofonit. Pitkinä ne ovat kuitenkin aina soinnittomia.
• Klusiilit ennen homorgaanisia nasaaleja lausutaan ilman laukeamaa, toisin sanoen /pm tn/ [p̚m t̚n]. Jotkut puhujat lausuvat ne glottaaliklusiileina.
• /v/ ääntyy [v] tavun alussa ja [β] tai [w] tavun lopussa.

Vokaalit

	etu	taka
suppea	i	u
väli	e	o
väljä	a

Vokaalipituus on foneemista. Sitä ei osoiteta oikeinkirjoituksessa, mutta se on usein ennustettavissa. Painollisissa tavuissa /i u o ɑ/ ovat yleensä lyhyitä, kun taas /a/ ja diftongit ovat pitkiä. Painollista tavua seuraavassa tavussa /a i u/ ovat yleensä pitkiä paitsi /j/:n jälkeen. Toisessa painottomassa tavussa ei ole pitkää vokaalia.

Pohjoissaamen sanoissa paino on ensimmäisellä tavulla, yhdyssanoissa myös loppuosan ensimmäisellä tavulla. Paino on pohjoissaamessa hyvin keskittynyt^selvennä, mikä luo puhekieleen ominaisen sävelkulun ja on osaltaan vaikuttanut myös taivutuspäätteiden muotoutumiseen. Jos sanassa on enemmän kuin kolme tavua, siinä on myös sivupainollinen tavu.

Pohjoissaamen astevaihtelu on varsin rikasta, ja sillä on keskeinen osa kielen rakenteessa. Pohjoissaamessa asteita on kolme: vahvan (II) ja heikon (I) asteen lisäksi on olemassa niin kutsuttu ylipitkä vahva aste (III). Pohjoissaamessa kaikki konsonantit voivat kahdentua ja ovat astevaihtelun alaisia, ja erilaisia astevaihtelutapauksia on kaikkiaan 147 kappaletta. Astevaihtelu voi tapahtua vahvan ja heikon asteen, ylipitkän vahvan ja vahvan asteen tai jopa ylipitkän vahvan ja heikon asteen välillä. Viimeksi mainittu on erityisesti supistumavartaloisten sanojen ominaisuus. Esimerkissä keskuskonsonantisto on lihavoitu:

• vahva aste → heikko aste (II → I): "joki" johka → "joen" joga
• ylipitkä vahva aste → vahva aste (III → II): "isoäiti" áhkku → "isoäidin" áhku
• ylipitkä vahva aste → heikko aste (III → I): "kuusi" guhtta → "kuudes" guđát
• heikko aste → ylipitkä vahva aste (I → III): "ihminen" olmmoš → "ihmiset" olbmot

Osa pohjoissaamen sanoista on astevaihtelusta vapaita eli niiden keskuskonsonantisto pysyy taivutettaessa muuttumattomana. Tällaisia ovat ainoastaan eräät suhteellisen tuoreet lainasanat.

Pohjoissaamen kieli on hyvin agglutinoiva, ja sillä on paljon yhteisiä piirteitä muiden uralilaisten kielten kanssa.

Kieliopin lähteenä on tässä toiminut pääasiassa^[19].

Substantiivit jaetaan parillistavuisiin (pohjoissaameksi bárrastavval), paritontavuisiin (bárahisstavval) sekä supistumavartaloisiin (kontrakšuvdna) substantiiveihin. Näistä parillistavuiset jaetaan edelleen a-, á-, i-, u-, e- ja o-vartaloisiin loppuvokaalin mukaan. Paritontavuisilla nimitys viittaa yksikön genetiivin tavumäärään, ja myös ne ovat yleensä nominatiivissa kaksitavuisia. Substantiivit taipuvat yksikössä ja monikossa sekä sijamuodoissa, joita pohjoissaamessa on kuusi tai seitsemän sijaa riippuen siitä, katsotaanko genetiivi ja akkusatiivi samankaltaisuutensa vuoksi yhdeksi sijaksi. Yleensä pohjoissaamessa puhutaan genetiivi–akkusatiivista yhtenä sijana, mutta muutamissa yksittäistapauksissa sijat eroavat. Lokatiivi on yleinen paikallissija, joka on muodostunut inessiivin ja elatiivin langetessa yhteen.

Esimerkkinä parillistavuisen á-substantiivin 'lapsi', mánná, paritontavuisen substantiivin 'koira, peni', beana^[20], sekä supistumavartaloisen substantiivin 'poro', boazu, taivutus yksikössä ja monikossa.

	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko
Nominatiivi	mánná	mánát	beana	beatnagat	boazu	bohccot
Genetiivi	máná	mánád	beatnaga	beatnagiid	bohcco	bohccuid
Akkusatiivi	máná	mánád	beatnaga	beatnagiid	bohcco	bohccuid
Lokatiivi	mánás	mánáin	beatnagis	beatnagiin	bohccos	bohccuin
Komitatiivi	mánáin	mánáiguin	beatnagain	beatnagiiguin	bohccuin	boahccuiguin
Illatiivi	mánnái	mánnáide	beatnagii	beatnagiidda	bohccui	bohccuide
Essiivi	mánnán		beanan		boazun

Huomattakoon, että pohjoissaamessa essiivillä ei ole erillisiä yksikkö- ja monikkomuotoja ja että suomen kielestä poiketen komitatiivilla on sekä yksikkö ja monikko.

Adjektiivit jaetaan parillistavuisiin, paritontavuisiin sekä supistumavartaloisiin adjektiiveihin, ja ne taipuvat yksikössä ja monikossa. Adjektiivien taivutus muistuttaa näiltä osin substantiivien taivutusta. Vertailumuotoja on kolme. Ainoastaan adjektiivi 'hyvä', buorre, taipuu vaillinaisesti niin sanotussa puolikongruenssissa pääsanansa luvun ja sijamuodon mukaan.

Esimerkkinä parillistavuisen adjektiivin 'huvittava', hearvái, paritontavuisen adjektiivin 'vanha', boaris sekä supistumavartaloisen adjektiivin 'ahne', vuovdái vertailumuodot.

	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko	yksikkö	monikko
Positiivi	hearvái	hearvát	boaris	boarrásat	vuovdái	vuovdái
Komparatiivi	hearvát	hearvábut	boarráset	boarráseabbot	vuovdát	vuovdábut
Superlatiivi	hearvámus	hearvámusat	boarráseamos	boarrasepmosat	vuovdámus	vuovdámusat

Saamelaiskielissä adjektiiveilla on erityinen attribuuttimuoto, jota käytetään silloin kun adjektiivi toimii attribuuttina substantiivin edellä. Esimerkiksi lauseessa 'auto on keltainen', biilla lea fiskat, adjektiivi on perusmuodossa, mutta lauseessa 'minulla on keltainen auto', mus lea fiskes biilla, sen on oltava attribuuttimuodossa. Attribuuttimuoto ei taivu sijan eikä luvun mukaan ja sitä käytetään ainoastaan positiivissa.

Erillisen attribuuttimuodon käyttö on saamelaiskielten erikoisuus, jolle ei ole vastinetta muissa uralilaisissa kielissä.^[4].

Pohjoissaamessa persoonapronomineilla on kolme lukua, yksikkö, kaksikko ja monikko. Lisäksi ne taipuvat sijamuodoissa.

	Suomi	nominatiivi	Suomi	genetiivi/akkusatiivi
1. persoona (yksikkö)	minä	mun	minun, minut, minua	mu
2. persoona (yksikkö)	sinä	don	sinun, sinut, sinua	du
3. persoona (yksikkö)	hän	son	hänen, hänet, häntä	su
1. persoona (duaali)	me	moai	meidän, meidät, meitä	munno
2. persoona (duaali)	te	doai	teidän, teidät, teitä	dudno
3. persoona (duaali)	he	soai	heidän, heidät, heitä	sudno
1. persoona (monikko)	me	mii	meidän, meidät, meitä	min
2. persoona (monikko)	te	dii	teidän, teidät, teitä	din
3. persoona (monikko)	he	sii	heidän, heidät, heitä	sin

Seuraavasta taulukosta käy ilmi kolmannen persoonapronominin 'hän, he' taivutus eri sijoissa.

	Yksikkö	Duaali	Monikko
Nominatiivi	son	soai	sii
Genetiivi/Akkusatiivi	su	sudno	sin
Lokatiivi	sus	sudnos	sis
Illatiivi	sutnje	sudnuide	sidjiide
Komitatiivi	suinna	sudnuin	singuin
Essiivi	sunin	sudnon	sinin

Pohjoissaamessa on olemassa possessiivisuffiksijärjestelmä, mutta nykykielessä niitä käytetään harvoin. Possessiivisuffiksien käyttö on kuitenkin pakollista refleksiivipronominin 'itse', ieš, persoonataivutuksessa.

Lukusanat taipuvat sijamuodoissa ja noudattavat astevaihtelua. Erityisenä piirteenä lukusanoilla kahdesta kuuteen genetiivi- ja akkusatiivimuodot poikkeavat toisistaan (esim. 'kuuden', guđa vrt. 'kuutta' guhtta).

	Perusluku	Järjestysluku
0	nolla	nollát
1	okta	vuosttas
2	guokte	nubbi
3	golbma	goalmmát
4	njeallje	njealját
5	vihtta	viđát
6	guhtta	guđát
7	čieža	čihččet
8	gávcci	gávccát
9	ovcci	ovccát
10	logi	logát
15	vihttanuppelohkái	vihttanuppelogát
20	guoktelogi	guoktelogát
100	čuohti	čuođát
300	golbmačuohti	golbmačuođát
1000	duhát	duháhat

Lukusanojen tapaan taipuvat myös 'moni', máŋga, 'pari', moadde, sekä 'kuinka monta', galle.

Suomeen verrattuna pohjoissaame on huomattavasti verbikeskeisempi, ja lauseiden verbivalinnoilla välitetään varsin usein sanan perusmerkityksen ohella lisämerkityksiä. Esimerkiksi juoksemisesta puhuttaessa on tarpeen tietää, tapahtuuko se kahdella jalalla viehkat vai sitä useammalla jalalla ruohttat. Myös erilaiset verbijohdokset ja infiniittimuodot ovat yleisiä. Esimerkkeinä vaikkapa tekemisen aloittamista ilmaiseva inkoatiivi (esim. viehkalit, 'alkaa juoksemaan'), eräänlaista tekemättömyyttä ilmaiseva verbiabessiivi (esim. barggakeáhtta, 'työskentelemättä') tai parhaillaan tapahtuvaa tekemistä ilmaiseva aktion essiivi (esim. boahtime, 'tulossa [juuri nyt]').

Pohjoissaamen verbit taipuvat yksikössä, kaksikossa ja monikossa. Niillä on kaksi yksinkertaista aikamuotoa, preesens ja preteriti, joiden lisäksi liittomuodot perfekti ja pluskvamperfekti muodostetaan leat-apuverbin avulla. Moduksia ovat indikatiivi, imperatiivi, konditionaali sekä potentiaali, joista viimeksi mainittua käytetään arkikielessä huomattavasti yleisemmin kuin suomessa. Luvuista kaksikkoa käytetään silloin, kun lauseen subjektina on kaksi keskustelijoille tunnettua henkilöä. Kahden asian, esineen tai kahden tuntemattoman henkilön tapauksessa käytetään monikkoa.

Verbit jaetaan kolmeen ryhmään: parillistavuisiin verbeihin, joilla perusmuodon pääte on -at, -it tai -ut, paritontavuisiin verbeihin, joilla perusmuodon pääte on -it sekä supistumaverbeihin, joilla perusmuodon pääte on -át, -ot tai -et.

Parillistavuiset verbit eli astevaihteluverbit ovat yleensä kaksitavuisia. Niiden keskuskonsonantistossa tapahtuu astevaihtelua ja eräissä tilanteissa diftongi oikenee. Esimerkki parillistavuisen -it-loppuisen verbin 'tulla', boahtit, taivutuksesta indikatiivissa.

	preesens	preteriti	perfekti	pluskvamperfekti
yks. 1. pers.	boađán	bohten	lean boahtán	ledjen boahtán
yks. 2. pers.	boađát	bohtet	leat boahtán	ledjet boahtán
yks. 3. pers.	boahtá	bođii	lea boahtán	lei boahtán
kaks. 1. pers.	bohte	bođiime	letne boahtán	leimme boahtán
kaks. 2. pers.	boahtibeahtti	bođiide	leahppi boahtán	leidde boahtán
kaks. 3. pers.	boahtiba	bođiiga	leaba boahtán	leigga boahtán
mon. 1. pers.	boahtit	bođiimet	leat boahtán	leimmet boahtán
mon. 2. pers.	boahtibehtet	bođiidet	lehpet boahtán	leiddet boahtán
mon. 3. pers.	bohtet	bohte	leat boahtán	ledje boahtán

Paritontavuiset verbit ovat usein johdoksia muista sanoista. Ne ovat yleensä kolmitavuisia ja keskuskonsonantisto voi olla missä tahansa asteessa. Astevaihtelua tai diftongin oikenemista ei kuitenkaan tapahdu. Esimerkki paritontavuisen -it-loppuisen verbin 'hakea', viežžalit, taivutuksesta indikatiivissa.

	preesens	preteriti	perfekti	pluskvamperfekti
yks. 1. pers.	viežžalan	viežžalin	lean viežžalan	ledjen viežžalan
yks. 2. pers.	viezzalat	viežžalit	leat viežžalan	ledjet viežžalan
yks. 3. pers.	viežžala	viežžalii	lea viežžalan	lei viežžalan
kaks. 1. pers.	viežžaletne	viežžaleimme	letne viežžalan	leimme viežžalan
kaks. 2. pers.	viežžabeahtti	viežžaleidde	leahppi viežžalan	leidde viežžalan
kaks. 3. pers.	viežžaba	viežžaleigga	leaba viežžalan	leigga viežžalan
mon. 1. pers.	viežžalit	viežžaleimmet	leat viežžalan	leimmet viežžalan
mon. 2. pers.	viežžalehpet	viežžaleiddet	lehpet viežžalan	leiddet viežžalan
mon. 3. pers.	viežžalit	viežžaledje	leat viežžalan	ledje viežžalan

Supistumaverbeillä keskuskonsonantisto on joitakin uusia lainasanoja lukuun ottamatta aina III asteessa, eikä niillä tapahdu lainkaan astevaihtelua. Esimerkki supistumavartaloisen -et-loppuisen verbin 'selittää', čilget, taivutuksesta indikatiivissa.

	preesens	preteriti	perfekti	pluskvamperfekti
yks. 1. pers.	čilgen	čilgejin	lean čilgen	ledjen čilgen
yks. 2. pers.	čilget	čilgejit	leat čilgen	ledjet čilgen
yks. 3. pers.	čilge	čilgii	lea čilgen	lei čilgen
kaks. 1. pers.	čilgejetne	čilgiime	letne čilgen	leimme čilgen
kaks. 2. pers.	čilgebeahtti	čilgiide	leahppi čilgen	leidde čilgen
kaks. 3. pers.	čilgeba	čilgiiga	leaba čilgen	leigga čilgen
mon. 1. pers.	čilget	čilgiimet	leat čilgen	lemmet čilgen
mon. 2. pers.	čilgebehtet	čilgiidet	lehpet čilgen	leiddet čilgen
mon. 3. pers.	čilgejit	čilgejedje	leat čilgen	ledje čilgen

Pohjoissaamen kieltoverbi 'ei', ii, taipuu persoonan ja luvun mukaan. Kieltosanan jälkeen verbi on kieltomuodossa joka ei taivu: '[minä] en mene', mun in mana, 'te [kaksi] ette mene', doai eahppi mana, 'he [monta] eivät mene', sii eai mana. Indikatiivin lisäksi kieltoverbillä on imperatiivi, joka niin ikään taipuu persoonamuodoissa: 'Älä ota!' Ale váldde!, 'Älkää [monta] kertoko!', Allet muital!.

Kieltoverbin supiini vaatii possessiivisuffiksin käyttöä: 'Ettet kaadu', Amat gahččat, 'etteivät [monta] kaadu', amaset gahččat.

• Sammallahti, Pekka: Sámi–suoma–sámi sátnegirji. Saamelais–suomalais–saamelainen sanakirja. Girjegiisá, 2006. ISBN 951-8939-28-4

• Pohjoissaamenkielinen Wikisanakirja hautomossa
• Pohjoissaamenkielinen Wikiuutiset hautomossa
• Sano se saameksi Ylen saamen fraasisanakirjaprojektin kotisivu
• Yle - Sápmi
• Norjan yleisradio NRK - Sápmi
• Ruotsin yleisradio SVT - Sápmi
• Pohjoissaamen nettisanakirja suomeen ja norjaan
• Saamelaiskielten etymologinen tietokanta
• Yleisradio Ođđasat (Arkistoitu – Internet Archive), pohjoissaamenkieliset uutiset
• Pohjoissaamenkielinen lintusanasto