Olli Aulanko

Olli Sakari Aulanko (30. elokuuta 1921 Helsinki – 30. huhtikuuta 1964 Valkeakoski) oli suomalainen panssariässä, kansanedustaja ja Mannerheim-ristin ritari.

Aulanko palveli jatkosodassa Panssaridivisioonan Rynnäkkötykkipataljoonassa vaunun- ja joukkueenjohtajana. Kannaksen suurhyökkäyksen aikana käydyn Kuuterselän taistelun tekojen perusteella luutnantti Aulanko nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 26. kesäkuuta 1944 numerolla 133. Nimitysperusteluissa mainitaan muun muassa joukkueen johtaminen rohkeasti ja taitavasti.^[1] Sodan jälkeen Aulanko toimi Päivölän kansanopiston johtajana vuosina 1949–1964 sekä kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1958–1964 edustaen Hämeen läänin eteläistä vaalipiiriä. Hän työskenteli myös Sääksmäen kunnanvaltuuston puheenjohtajana. Presidentin valitsijamiehenä Aulanko oli vuosien 1956 ja 1962 vaaleissa.^[2] Hän kuoli vuonna 1964. Oppiarvoltaan hän oli valtiotieteen maisteri.

Aulanko joutui tiedotusvälineissä kovan arvostelun kohteeksi kun hän alkoholia nautittuaan törmäsi autollaan kylätiellä pyöräilijään ja pakeni paikalta. Mannerheim-ristin ritareista matrikkelin tehneen kirjailija Seppo Porvalin mukaan Aulanko murtui tapauksen jälkeen henkisesti, ryhtyi raivoraittiiksi ja alkoi tehdä ylipitkiä juoksu- ja hiihtolenkkejä kunnes sai sydänkohtauksen ja kuoli.^[3] Aulangon tilalle eduskuntaan tuli varatuomari Timo Mäki.^[4]

Aulanko esiintyy Mauri Sariolan varhaisteoksessa Joka tuulen kylvää... nimellä Olavi Aulamo, Sariola itse nimellä Esko Arra. Olli Aulanko ja Mauri Sariola olivat läheiset ystävät jo kouluajoista lähtien. Sariola lähetti jokaisen uuden teoksensa Aulangolle omistuskirjoituksin. Myös ympäristöfilosofi Pentti Linkola kuului Olli Aulangon ystäväpiiriin.

• Hurmerinta, Ilmari; Viitanen, Jukka (toim.): Suomen puolesta – Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Helsinki: Ajatus, 1994. ISBN 951-9440-28-3