Half-Life-universumin paikat

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Nova Prospekt)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Half-Life -pelisarjassa esiintyy monia fiktiivisiä paikkoja dystopiamaisessa ympäristössä. Paikkojen suunnittelun inspiraationa on toiminut pääasiassa Itä-Eurooppa, mutta peleistä löytyy myös scifille perinteisempiä paikkoja kuten tutkimuskeskus Black Mesa ja toinen ulottuvuus Xen.

Half-Life ja lisäosat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black Mesan tutkimuskeskus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black Mesan tutkimuskeskus, arkisemmalta nimeltä pelkkä Black Mesa, on kuvitteellinen tutkimuslaitos New Mexicossa, Yhdysvalloissa. Black Mesa toimii Half-Lifen ja myöhemmin sen lisäosien Opposing Forcen, Blue Shiftin ja Decayn tarinoiden pääasiallisena tapahtumapaikkana ja peliympäristönä, ja sillä on huomattava rooli Half-Life -pelisarjan juonijatkumon tapahtumien kannalta. Black Mesa rakennettiin 1950-luvun aikoihin, jolloin Yhdysvaltain asevoimat rakensi joukon huippusalaisia, strategisesti tärkeitä ydinohjussiiloja New Mexicon autiomaahan. Neuvostoliiton romahdettua ja kylmän sodan päätyttyä siiloilla ei enää ollut sotilaallista merkitystä, minkä johdosta Yhdysvaltain hallitus päätti muuttaa entisen sotilastukikohdan tutkimuslaitokseksi. Hylättyjä siiloja laajenettiin ja niihin rakennettiin valtaisa määrä tutkimustiloja ja muita rakennelmia. Half-Life 2 paljastaa, että Black Mesan johtaja oli tohtori Wallace Breen. Eräät Half-Life-fanit ovat spekuloineet, että Combine-imperiumi onnistui jotenkin ottamaan yhteyden Breeniin ja oli luvannut hänelle valtaa ja rikkauksia, ja että Breen olisi tahallisesti aiheuttanut resonanssikaskadiin johtaneen kokeen tuodakseen Combinen Maahan. Tätä väitettä tukee myös Half-Life: Decayssa esiintynyt tohtori Keller, joka painottaa "hallinnoijan [Breenin] käskyjen selkeyttä" suorittaa tutkimuskeskuksen tuhon aiheuttaneen kokeen.

Black Mesa oli jaettu seitsemään erilliseen sektoriin, joista jokaisella oli oma, tarkkaan määritelty tehtävänsä: sektori A oli vanhan ja käyttämättömän sektorin päälle rakennettu koulutuskeskus, jossa laitoksen työntekijöille annettiin holografisten figuurien avulla fyysistä koulutusta; sektori B:ssä oli jäähdytysnestevarastolaitos; sektori C:ssä sijaitsivat tutkimuslaitoksen keskeisimpien kokeiden kannalta välttämättömät koelaboratoriot ja ohjauslaitokset; sektori D:ssä sijaitsivat Black Mesan toimistotilat; luonnontieteisiin erikoistuneessa sektori E:ssä oli edistynyt biologinen tutkimuslaitos ja Xen-ulottuvuudesta tuotuja muukalaisolentoja varten suunniteltu bioholvikompleksi; sektori F:ssä sijaitsi Black Mesan tarkkaan vartioitu Lambda-kompleksi (kompleksi ja peli ovat saaneet tunnuksensa Lambda-kirjaimesta), jossa suoritettiin tutkimuslaitoksen huippusalaiset kaukosiirtokokeet; ja sektori G käsitti Black Mesan padot ja kanavajärjestelmät.

Black Mesan tutkimustyö oli erikoistunut miltei jokaiseen tunnettuun tieteenalaan, mukaan lukien biotekniikkaan, genetiikkaan, kemiaan, robotiikkaan ja teoreettiseen fysiikkaan. Monien työntekijöiden tietämättä laitoksessa suoritettiin myös huippusalaisia kokeita, jotka usein liittyivät uudenlaisiin ase- ja puolustusjärjestelmiin sekä kokeelliseen kaukosiirtoon. Kokeiden salaisen ja onnettomuusherkän luonteen vuoksi Black Mesan turvamiehet oli koulutettu tarkastamaan tiedemiehet useita kertoja ennen kokeiden aloittamista ja avustamaan heitä mahdollisen onnettomuuden tapahtuessa. Black Mesan turvatoimet olivat erittäin tiukat, ja niihin lukeutui muiden muassa valvontakameroita, panssariovia ja jopa liiketunnistimilla varustettuja, katosta laskeutuvia konekivääripesäkkeitä.

Black Mesan huippusalaisessa Lambda-kompleksissa oli toimintakykyinen kaukosiirrin, jonka avulla tiedemiehet kykenivät luomaan hetkellisen, ulottuvuuksienvälisen portaalin maapallon ja ”Xeniksi” nimetyn ulottuuvuden välille. Tällöin HEV-pukuihin pukeutuneet tiedemiehet kykenivät siirtymään Xeniin ja tutkimaan ulottuvuutta ja sen ekosysteemiä. Toisinaan tiedemiehet toivat Maahan Xenin eläimistöä ja sijoittivat ne sektori E:n bioholvikompleksin ”eläintarhaan”; muille työntekijöille uskoteltiin, että olennot olisivat peräisin Maapallon tutkimattomilta alueilta. Tiedemiehet onnistuivat tuomaan Xenistä Maapallolle myös suuren joukon erilaisia kristalleja, mukaan lukien resonanssikaskadiin johtaneessa onnettomuudessa käytetty ”näyte 3883”. Kun resonanssikaskadi tapahtui, joukko tiedemiehiä siirrettiin kaukosiirtimen avulla Xeniin sulkemaan Nihilanthin ylläpitämä portaali, mutta he epäonnistuivat ja heidän ruumitaan voi nähdä Xenissä Half-Lifen loppupuolella.

Pääartikkeli: Xen (Half-Life)
Leijuvia "saaria" Xenissä.

Xen on Half-Lifessa ja sen lisälevyillä, Opposing Forcessa sekä Blue Shiftissä esiintyvien avaruusolioiden kotipaikka. Osaa Xenin olioista nähdään vielä Half-Life 2:ssa. Xen muistuttaa pikemminkin kaasusumun ympärille muodostunutta leijuven pienten asteroidien tai saarten muodostamaa rykelmää, kuin planeettaa tai keinotekoista rakennelmaa kuten avaruusasemaa. Kaikki paikat, joissa Gordon Freeman käy pelatessa Half-Lifea (ja Adrian pelatessa Opposing Forcea sekä Barney pelattaessa Blue Shiftiä) sijaitsevat näiden pienten asteroidien pinnalla.

Jos Xenin painovoimaa verrataan Maan painovoimaan, Xenissä on huomattavasti vähemmän painovoimaa kuin maassa. Joka tapauksessa, Xenin ollessa muodostunut leijuvista asteroidesta, on yllättävää, että siellä on painovoimaa ja hengitettävää ilmaa ollenkaan. Toinen huomattava asia on, että painovoima vetää aina alaspäin, eikä toista asteroidia kohti, joten tosiasiassa asteroidista hypättäessä pitäisi pudota alla olevaan tyhjyyteen. Jos onkin, että asteroidit ovat suuremmasta ja näkemättömästä planeetasta irronneita kimpaleita, nämä epätavalliset fysiikat ehdottavat vahvasti, että Xen sisältää rinnakkaisen universumin johon tunnetut fysiikat eivät täysin sovellu. Tämä myös vihjaa, miksi Xeniä kutsutaan myös nimellä border world - rinnakkaismaailma.

Half-Life 2:ssa Wallace Breenin voi kuulla kuvailevan, että ”maailmat venyivät ohueen kalvoon, jonka jälkeen ulottuvuudet yhdistyivät”. On melko varmaa, että Xen on yksi maailmoista, joita Breen kuvaili, tai ehkä jopa ”kalvo, missä ulottuvuudet yhdistyivät”.

Half-Life 2 ja lisäosat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Modernia ja perinteistä arkkitehtuuria yhdistelevä katu Kaupunki 17:ssä.

Kaupunki 17 on kuvitteellinen kaupunki. Suuri osa pelistä, kuten sen lisäosakin Half-Life 2: Episode One, sijoittuu kaupunkiin. Kaupungin keskellä on korkea Linnoitus (engl. Citadell), josta Combine hallitsee kaupunkia ja sen lähiympäristöä.

Kaupunki 17:sta voi kuvailla ulkonäöltään isoksi itä-eurooppalaiseksi kaupungiksi, joka on arkkitehtonisesti enimmäkseen itäeurooppalainen tyylisuuntien vaihdellessa uusklassisen, neuvostoliittolaisen modernismin ja neuvostoaikakauden jälkeisen, nykyaikaisen tyylisuunnan välillä. Tämän lisäksi ympäri Kaupunki 17:sta lojuvat hylätyt ja käyttämättömät autot pohjautuvat Moskvitš-, Zaporožets-, Volga- ja KamAZ-neuvostomerkkeihin, Latviassa valmistettuihin Rïgas Autobusu Fabrika -pakettiautoihin, itäsaksalaisiin Trabanteihin ja Tšekkoslovakiassa valmistettuihin Avioihin sekä Škodiin. 1960–1990-luvuilla nämä ajoneuvot olivat yleisessä käytössä itäblokin maissa. Kaupungin keskus koostuu enimmäkseen silmänkantamattomiin jatkuvista kortteliryppäistä, joissa on matalahkoja uusia ja vanhoja taloja sekaisin. Neuvostoaikaisia asumiseen tarkoitettuja tornitaloja on myös nähtävissä kaupungissa ja sen laidoilla. Combine-hallinnon alla osa asuintaloista oli annettu ihmisille asuttaviksi, mutta olot näissä asunnoissa olivat surkeat ja ne olivat jatkuvasti Siviilisuojelun joukkojen tarkastusten kohteena. Sähköt toimivat kuitenkin kaupungissa, koska televisiot ja valot ovat edelleen käytössä, jopa ihmisten kodeissa.

Kaupunki 17:sta laitamilla on teollisuusalueita sekä lisää neuvostoaikaisia tornitaloja, jonne ihmisillä ei ole pääsyä. Teollisuusalueet ovat yhteydessä kaupunkiin rauta- ja kanaaliteitse, joskaan ei ole tiedossa, käyttääkö Combine niitä, koska ne tuskin hyödyttävät Combine-joukkoja mitenkään. Liikkuvia seiniä lukuun ottamatta Combine oli jättänyt suuren osan kaupungista koskemattomaksi ennen vastarinnan kapinaa, suosien ennemmin barrikadeja, seiniä sekä partioita ympäri kaupunkia eristääkseen ihmisten pääsyyn tietyille kaduille. Kaupunki 17:sta on myös kattava kanavaverkosto. Suurin osa itse kaupungin kanavista on kuitenkin kuivunut Combinen yritettyä kuivattaa koko kaupunki ja sitä ympäröivä alue. Kaupunki 17:n väestö ja Combine puhuvat englantia (tosin Combine-joukot käyttävät englantia vain puhutellessaan ihmisiä). Läpi pelin pelaaja voi havaita kyrillistä kirjoitusta ympäri kaupungin, kuten sairaalassa ja kyltin ison rakennuksen kyljessä, jossa lukee ”ТЕХНИКА”. Kaupungissa esiintyy sekä bulgarian- että venäjänkielisiä tekstejä, joka tukee entisestään teoriaa kaupungin sijainnista Itä-Euroopassa. Combine puhuu jotakin ihmisille käsittämätöntä, örinän kaltaista kieltä, jota voi kuulla Combinen kypärien lähettimien kautta. Hieroglyfejä muistuttavaa Combine-kirjoitusta on myös nähtävissä muun muassa lukuisilla tietokoneruuduilla, mutta siitä ei saa selvää.

Black Mesa East

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Black Mesa East on kuvitteellinen tutkimuskeskus ja tukikohta. Black Mesa East on vastarintataistelijoiden tärkein ja kehittynein tukikohta, joka sijaitsee Kaupunki 17:n (engl. City 17) laitamilla. Sitä vastapäätä on iso pato ja sähköntuottamislaitos ja lähettyvillä on myös Ravenholmin kaupunki. Tohtori Eli Vance, Tohtori Judith Mossman, Alyx Vance sekä monet vastarintataistelijat, muun muassa muutamat vortigauntit, elävät Black Mesa East:ssä. Black Mesa East on useassa kerroksessa maan alla. Tukikohdassa on myös Eli Vancen laboratorio, jossa hän parantelee jatkuvasti Black Mesan tutkimuslaitoksesta pelastunutta teleportaatioteknologiaa. Eli on laboratoriostaan myös yhteydessä Tohtori Isaac Kleineriin, joka työskentelee omassa Kaupunki 17:ssä kätketyssä laboratoriossaan. Kaikki Black Mesa Eastin sisäänkäynnit ovat jatkuvan tarkkailun alaisena valvontakameroiden taholta. Jokaisella sisäänkäynnillä on myös ilmalukko, jonka räjähdyksen kestävät ovet sulkeutuvat heti jonkun astuessa sisään ilmalukkoon. Ilmalukoissa on skannereita ja muita tutkintamenetelmiä, joilla sisäänpyrkijöiden ihmisalkuperä voidaan varmistaa. Black Mesa Eastistä lähtee myös suora yhteys Ravenholmin kaupunkiin, joka on tukittu ja suljettu täysin, jotta Ravenholmin zombit ja pääravut (engl. headcrab) eivät pääsisi leviämään tukikohtaan.

Ravenholm on kuvitteellinen itä-eurooppalainen kaupunki. Pelissä kaupungin oikeaa sijaintia ei koskaan paljasteta. Ravenholm on Combinen hallinnoimasta Kaupunki 17:sta paenneiden ihmisten asuttama entinen kaivoskaupunki. Combinen pommitettua kaupunkia päärapuja sisältäneillä ammuksilla Ravenholm on tätä nykyä täynnä päärapuja ja zombeja, jotka ovat päärapujen hallitsemia ihmisruumiita. Pelin päähenkilön, Gordon Freemanin, on kuljettava läpi Ravenholmin saadakseen taas yhteys muihin vastarintataistelijoihin Combinen hyökättyä Black Mesa Eastin tukikohtaan. Kaupunki koostuu pitkälti vanhemmista ja uudemmista, joskin ränsistyneistä, betoni- ja puutaloista. Talot ja kadut ovat arkkitehtuurisesti itäeurooppalaisia, kuten kaikki pelissä nähtävät asutetut seudut. Taloissa, etenkin tehdashallien ja varastorakennusten kaltaisissa rakennelmissa, näkyy myös kyrillistä tekstiä. Kaupungin keskellä on isohko ortodoksinen kirkko, jonne pääsee vain tietynlaista köysirataa pitkin.

Taistellessaan zombi- ja päärapulaumoja vastaan, Gordon tapaa Ravenholmin oletettavasti ainoan ihmisasukkaan, vanhan papin, Isä Grigorin. Zombeja itsekin vihaava pastori tarjoaa apuaan ja neuvojaan Gordonille, aseistaen hänet Franchi SPAS-12 -pumppuhaulikolla ja johdattaen hänet hylätyn kaivoksen sisäänkäynnille, jota pitkin Gordon pääsee pakenemaan kaupungista. Ravenholmin talonrötisköissä ja kaduilla lojuu paljon sirkkelinteriä, propaanitankkeja, tynnyreitä täynnä helposti syttyvää materiaalia sekä Isä Grigorin virittämiä ansoja zombeja vastaan. Johtuen kaupungissa vallitsevasta ammuspulasta, Gordon joutuu käyttämään ansoja ja painovoima-asettaan (jolla hän voi singauttaa tavaroita, esimerkiksi sirkkelinteriä) selviytyäkseen vihamielisten zombien laumoista. Gordonin paetessa Black Mesa Eastistä Combinen hyökkäystä, hän siirtyy Ravenholmiin vievälle reitille oven läpi, joka on lukittu ja eristetty muusta tukikohdasta. Alyx kertoo oven olleen ”vanha kulkuväylä Ravenholmiin”, jota pitkin kaupungin ja tukikohdan välillä saatettiin liikkua ennen kuin Combine muutti Ravenholmin ja sen asukkaat nykyiselleen. Ravenholmin kohtalo Linnoituksen räjähtämisen jälkeen Half-Life 2: Episode Onen lopussa on tuntematon, koska ei ole tiedossa, kuinka kaukana Kaupunki 17:sta Ravenholm sijaitsee.

Ravenholm nimettiin alun perin Quarrytowniksi (louhoskaupunki), ja siellä oli sekä Combine-sotilaita että zombeja, kuten vuoden 2003 E3-demossa näytetään. Tapa, jolla pelaaja saapui Ravenholmiin oli myös erilainen, pelaajan löytäessä tiensä kaupunkiin satama-alueen kautta, kuten Docks-demossa näytettiin.

Nova Prospekt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nova Prospekt on kuvitteellinen vankila. Combinen sotilaat ovat muuttaneet Nova Prospektin aikaisemmasta hyvin vartioidusta vankilasta omaksi varastokseen poliittisille vangeille (Alyx Vance kertookin pahaenteisesti Gordonille: ”Nova Prospekt oli ennen korkeasti vartioitu vankila, mutta se on nyt...jotakin paljon kamalampaa”) Kun Gordon vihdoin pääsee Nova Prospektiin pelastaakseen vangiksi joutuneen Eli Vancen ja Elin kollegan Judith Mossmanin, hänelle selviää, että Nova Prospekt onkin vangiksi jääneiden ihmisten kidutuslaitos.

Nimi Nova Prospekt muistuttaa itäisen Euroopaan tyyliä, jota nähdään pitkin peliä (monia merkintöjä ja graffiteja on kirjoitettu kyrillisellä kirjaimistolla, eräs Ravenholmin pikkukaupungissa sijaitseva kirkko on rakennettu Venäjän ortodoksiseen tyyliin ja kirkon pastorilla, Isä Grigorilla, tuntuu olevan Itäisen Euroopan aksenttia puheessaan). Kirjoituksien käännoksillä on saatu sanoja new prospect (suom. ”uusi tulevaisuudennäkymä”), new perspective (suom. ”uusi näkökulma”) ja new hope (suom. ”uusi toivo”) - on epäselvää, mitä kieltä Nova Prospekt on; Nova-sana tarkoittaa uutta kaikissa slaavilaisissa kielessä, kun taas Prospekt voi tarkoittaa hyvin monia asioita. Pelaaja näkee pitkin Nova Prospektia muutamia Stalkereita, joita nähdään myöhemmin myös Gordonin taistellessa tietään Linnoitukseen Kaupunki 17:ssä.

Rakennelman vanha puoli matkii Alcatraz-tyylistä korkeasti vartioitua vankilaa eristysselleineen (hyödyttömiä Combinelle), merkittyine selliosastoineen, toimistoineen, ja mittavine suihkutiloineen sekä ylläpitolaitteineen. Vanhassa osassa näkyy monia rappeutumisen merkkejä, kuten hylätyt kellarit, murentuvat katot ja muurahaiskorentojen (engl. Antlion) lattiaan kaivamat valtavat reiät, jotka on jätetty täyttämättä. Joissakin vanhan osan vähemmän käydyistä osioissa on myös tuholaisia kuten barnacle-kieliolioita, päärapuja ja päärapujen tekemiä zombeja, josta voi huomata, että Combine ei välitä vanhasta osasta kovinkaan paljon. Nova Prospektin vanhemmat osiot katoavat pikkuhiljaa uuden Combine-tyylisen osan kasvaessa. Nova Prospektin uudessa osassa sijaitsevat toimenpidelaitteet, joita Combine käyttää muuttaakseen sotavankeja Overwatch-sotilaiksi ja Stalkereiksi, sekä yksi Combinen kehittyneistä teleporteista.

White Forest on vanha ja hylätty ohjustukikohta mikä esiintyy Half-Life 2: Episode Twossa. Tukikohta on hylätty Neuvostoliiton aikainen ohjustukikohta, joka sijaitsee White Forestin metsän vuoristoalueella (näennäisesti jossain Itä-Euroopassa), ja tukikohdasta on mahdollista laukaista toimiva avaruusraketti. White Forestin tukikohdassa asuu paljon vastarinnan jäseniä sekä muutamia vortigaunteja. Gordon Freeman ja Alyx Vance saapuvat White Forestin tukikohtaan Half-Life 2: Episode Twon lähetessä loppuaan.

White Forestin ohjustukikohta vaikuttaa olevan Kylmän sodan aikainen ohjussiilo, joka kuului joko Neuvostoliitolle tai Varsovan liitolle. Oletusta tukee vastarinnan jäsenien ylikirjoittamat kyrilliset sanat, ja se, että tukikohdassa nähdään Punaista tähteä. Tukikohta on luultavasti suurempi kuin Black Mesa East, tosin tukikohdasta päästään näkemään vain varasto-, valvomo- ja ohjussiilo-osioita. Lisäksi tukikohdan vastarintajäsenten suuri määrä tuntuu viittaavan, että White Forest on luultavasti samankaltainen Black Mesa Eastin kanssa, jossa on asumiseen tarkoitettuja alueita, voimageneraattoreita, keittiöitä ja ajanviettoon tarkoitettuja paikkoja. White Forestin ympäristöt ovat jatkuvasti valvontakameroiden vartioimia, ja tukikohta on suojattu raskailla räjähdyssuojaovilla. Tämän lisäksi tukikohta on tarkoin vartioitu, josta saadaan esimerkki vartioiden ampuessa nopeasti Combinen vihamielinen kuljetusalus alas.

St. Olga on pieni kalastajakylä Half-Life 2: Lost Coastissa eikä se esiinny muissa peleissä. Kaupunki on rakennettu ison kiellekkeen viereen. Kuten muutkin Half-Life 2:n tapahtumapaikat, sijaitsee St. Olga itä-euroopassa. Tätä tukee myös mm. se, että kiellekkeen päässä sijaitsee ortodoksinen kirkko. Kirkkoon Combine on asentanut tykin, jolla se ampuu pääravuilla täytettyjä ammuksia kylään. Lost Coastin alussa vanha kalastaja pyytää Freemania tuhoamaan Combinen tykin. Tuhottuaan kirkossa olevan tykin ja palattuaan takaisin alas vanha kalastaja onnittelee Freemania hyvästä työstä ja kutsuu hänet "päivälliselle".

Aperture Science Labortories

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Aperture Science Laboratories Computer-Aided Enrichment Center, arkisemmin pelkkä Aperture Science tai Aperture Labs on kuvitteellinen tutkimuskeskus joka sijaitsee täysin maan alla. Alun perin Aperture valmisti suihkuverhoja Yhdysvaltojen sotilasvoimille 2. maailmansodan aikana. Sodan jälkeen voitettuaan Yhdysvaltojen hallituksen US Government award for Best Shower Curtain Contractor -palkinnon, yhtiön perustaja Cave Johnson päätti keskittää yrityksensä tuotannon erilaisiin tieteellisiin tutkimuksiin kuten teleporaatioteknologiaan. Hallituksen rahoittaessa tutkimuksia Aperture sai käyttöönsä vanhan suolakaivoksen Michiganissa, joka antoi heille lähes rajattomasti tilaa laajentaa keskusta. Pian laitoksesta tuli tärkein kilpailija Black Mesalle.

40- ja 50-lukujen ollessa yhtiön kukoistusaikaa, yhtiö teki lukuisia läpimurtoja mm. portaaliteknologian ja erilaisten geelien, kuten. pomppu- ja nopeusgeelien kehityksessä. Mutta 60-luvulle tultaessa yhtiön tutkimustyössä ilmenneet eettiset ongelmat koehenkilöiden ja tuotteiden turvallisuudessa, ihmisten katoamisessa ja testaamisvaiheeseen jumiutuneet hankkeet johtivat kuulusteluihin Yhdysvaltain senaatin edessä vuonna 1968.

Tämän myötä yhtiön alamäki johti aiempien huippu-urheilijoiden ja korkeakoulutettujen koehenkilöiden palkkaamisen sijaan kodittomien ihmisten palkkaamiseen testihenkilöiksi 60 dollarin korvausta vastaan, 120 dollarin mikäli koehenkilöt suostuisivat myös antaa Aperturen purkaa heidät osiin, lisäämään kokeellista teknologiaa heidän kehoonsa ja kasaamaan takaisin. Myöhemmin yhtiön ollessa jo vararikon partaalla Johnson osti 70 miljoonalla dollarilla kuukiviä uutta geelitutkimusta varten, vaikka yhtiöllä ei ollut varoja ostaa edes 7 dollarin edestä kiviä. Uusi kuukivistä tehty geeli osoittautui erinomaiseksi pinnoitteeksi portaaleja varten. Johnsonin ollessa kuukivi-tutkimuksessa läheisesti osallisena, hän sairastui kuukivi-pölyn seurauksena kuollettavasti, mikä johti jo ennestään katkeroituneen toimitusjohtajan aloittamaan aivokartoituksen ja tekoälyn tutkimustyön 80-luvun alussa.

Tarkoituksenaan huijata kuolemaa Johnsonin aikeena oli siirtää tietoisuutensa tietokoneeseen, mutta joitain vuosia myöhemmin Johnson lopulta kuoli sairauteensa ennen kuin Aperturen tiedemiehet onnistuivat luomaan tekoälyjärjestelmä Genetic Lifeform and Disk Operating Systemsin, GLaDOS:in.

Portal 2:ssa paljastetaan GLaDOSin persoonallisuuden perustuvan Johnsonin assistenttiin Carolineen. Ennen kuolemaansa Johnson määräsi pitkäaikaisen avustajansa Carolinen tietoisuuden siirrettäväksi tietokoneeseen (vaikka tämä vastustaisikin sitä) mikäli Johnson kuolisi ennen kuin tiedemiehet saisivat kehitystyönsä valmiiksi. Hieman asennuksensa jälkeen, GlaDOS kääntyi luojiansa vastaan ja päästi tappavaa hermomyrkkyä ilmastointikanavista keskukseen ennen kuin tiedemiehet onnistuivat sammuttamaan GLaDOSin. Useiden uudelleenkäynnistysten myötä tiedemiehet lopulta ryhtyivät säätämään GLaDOSin käytöstä erilaisilla persoonallisuusytimillä, yrittäen tehdä murhanhimoisesta tekoälystä säyseämmän. Lopulta vaikutti siltä että GLaDOS olisi rauhoittunut, mutta tämän pyytäessä saada käyttöönsä hermokaasua pienimuotoista "moraalisuuskoetta" varten, luottavaiset tiedemiehet suostuivat pyyntöön ja antoivat GLaDOSille hermokaasua, mikä johti GLaDOSin lopulliseen tappoaaltoon, tappaen kaikki paitsi Chellin, Portal-pelien päähenkilön.

Lisäksi GLaDOSin hyökkäyksestä selvisi salaperäinen Doug Rattmann, jonka piirroksia ja kirjoituksia voi nähdä seinissä ympäri pelisarjaa. Pelaaja näkee Aperturesta vain Enrichment Centerin, missä sijaitsevat portaaliaseen käyttöön tarkoitetut testikammiot. Rattmann muutti koehenkilölistausta siirtämällä Chellin listan pohjalta kärkeen, koska hänen aiemmista arvioista ilmennyt, alunperin negatiiviseksi luokiteltu periksiantamattomuutensa voisi johtaa GLaDOSin kukistumiseen.

Yleisesti ottaen Portalissa Aperture on siisti ja hyvässä kunnossa, tosin Portal 2:ssa tutkimuskeskus on täynnä villiintyneitä kasveja sekä keskus itsessään on osittain tuhoutunut tai huonossa kunnossa, kunnes uudelleenherännyt GLaDOS ryhtyi siistimään laitosta ja palautti sen toimintakuntoiseksi.

Half-Life 2: Episode Twossa Gordon Freeman saa tietää Isaac Kleineriltä että Aperturen Borealis-laiva oli kadonnut mysteerisesti, tarkemmin sanottuna Aperturen suorittamien teleportaatiokokeiden seurauksena ja päätynyt Arktikselle. Portal 2:ssa pelaaja voi löytää piilotetun oven josta hän pääsee satama-alueeseen johon Borealis oli ankkuroitu.