Kusti Kulo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kusti Kulo
Kusti Kulo puhuu Kansalaissodan uhrien muistomerkin paljastustilaisuudessa Helsingissä 1970.
Kusti Kulo puhuu Kansalaissodan uhrien muistomerkin paljastustilaisuudessa Helsingissä 1970.
Henkilötiedot
Syntynyt17. marraskuuta 1887
Hämeenlinna
Kuollut13. huhtikuuta 1973 (85 vuotta)
Helsinki
Ammatti rautatieläinen, mainosgraafikko
Poliitikko
Puolue SDP, SSTP, SKDL, SYP

Gustaf Ludvik (Kustaa, Kusti) Kulo (vuoteen 1906 Källberg, 17. marraskuuta 1887 Hämeenlinna – 13. huhtikuuta 1973 Helsinki) oli suomalainen poliitikko, joka toimi SKDL:n puheenjohtajana vuosina 1948–1966. Ennen sisällissotaa ammattiyhdistysliikkeessä vaikuttanut Kulo aloitti poliittisen uransa 1920-luvun alussa kommunistisessa SSTP:ssä ja oli poliittisista syistä vankilassa vuosina 1923-1928. Vapauduttuaan hän teki pesäeroa kommunisteihin ja vaikutti 1930-luvulla vasemmistososialistisessa Suomen Työväen Vasemmistoryhmässä sekä myöhemmin jatkosodan aikana SDP:n rauhanoppositiossa. Sotavuosien jälkeen Kulo liittyi kansandemokraateihin.[1]

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus ja sisällissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kusti Kulon vanhemmat olivat Tuuloksessa syntynyt lääkintävääpeli Gustaf Adolf Källberg (1861-1950) ja Kauhavalta kotoisin ollut Elisabeth Isojärvi (1862-1950).[2] Hänen isänsä työskenteli myöhemmin Tampereella rautatieläisenä sekä Helsingissä Senaatintalon vahtimestarina. Kansakoulun ja käsityöläiskoulun käytyään Kulo aloitti vuonna 1902 Tampereen rautatieasemalla ylimääräisenä asemamiehenä ja sai 1908 vakinaisen viran.[1] Suurlakon yhteydessä hän liittyi Suomen Rautatieläisten Liittoon ja nousi seuraavalla vuosikymmenellä järjestön keskushallintoon.[3]

Marraskuun 1917 yleislakon aikana Kulo toimi Tampereen asemapäällikkönä.[1] Sisällissodan käynnistyttyä hänet nimitettiin Tampereen rautatieaseman komissaariksi sekä punaisten pohjoisen alueen rautateiden liikennepäälliköksi. Kulo oli myös punakaartin Hämeen rintaman yleisesikunnan jäsen.[3] Kuulustelupöytäkirjansa mukaan hän haavoittui maaliskuun lopussa punaisten päämajassa Teknillisellä opistolla tapahtuneessa räjähdysonnettomuudessa, jossa ylipäällikkö Hugo Salmela sai surmansa. Kulo vangittiin pari viikkoa Tampereen taistelun päättymisen jälkeen ja hän sai valtiorikosylioikeudessa seitsemän vuoden kuritushuonerangaistuksen valtiopetoksesta.[1][4] Kulo muisteli sisällissodan tapahtumis Juho Mäkelän vuonna 1947 toimittamassa kirjassa Luokkasodan muisto.[5]

Sotien välinen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kulo armahdettiin tammikuussa 1921, jonka jälkeen hän lähti kommunistien toimintaan. Kulo valittiin SSTP:n Tampereen piirisihteeriksi sekä Tampereen kaupunginvaltuuston jäseneksi.[1] Maanalaisessa SKP:ssä hänet tunnettiin salanimellä ”Kekäle”.[6] Tultuaan erotetuksi rautateiltä Kulo työskenteli SSTP:n Pohjois-Hämeen piiritoimikunnan puhujana. Maaliskuussa 1922 Kulo valittiin SSTP:n puoluesihteeriksi. Vuosina 1921-1922 hän teki myös kaksi salaista matkaa Neuvosto-Venäjälle. Elokuussa 1923 Kulo vangittiin suuren kommunistijutun yhteydessä, ja seuraavana kesänä hän sai kolme ja puoli vuotta kuritushuonetta valtiopetoksen valmistelusta. Aikaisempaan tuomioon yhdistettynä kokonaispituudeksi tuli yli viisi vuotta.[1]

Vapauduttuaan Tammisaaren pakkotyölaitoksesta huhtikuussa 1928 Kulo työskenteli Suomen Ammattijärjestön luennoitsijana ja valistuspäällikkönä.[3] Kulo erkaantui kommunismista ja joulukuussa 1929 hän oli perustamassa vasemmistososialistista Suomen Työväen Vasemmistoryhmää. Kulo kirjoitti sen julkaisemaan Suomen Työmieheen useita Kominterniä arvostelleita artikkeleita, joissa hän muun muassa epäili niin sanottua kolmannen vaiheen taktiikkaa ja halusi pitää ammattiyhdistysliikkeen puoluetoiminnan ulkopuolella.[1] Vuonna 1930 Kulo erotettiin SAJ:n palveluksesta kommunistien otettua liiton haltuunsa.[7] Kulo sai työnjohtajan paikan Elannon mainososastolta, josta hän vuonna 1932 siirtyi mainospiirtäjäksi Kulutusosuuskuntien Keskusliittoon. Kulo toimi myös KK:n ja SAK:n luennoitsijana.[1]

Vuonna 1935 ay-liikkeessä vaikuttaneet vasemmistososialistit ryhtyivät puuhaamaan uutta puoluetta Niilo Wällärin ja Kulon johdolla, mutta hanke kariutui SKP:n omaksuttua Kominternin uuden linjan mukaisen kansanrintamapolitiikan. Wälläri kannattajineen liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen, jonka sisällä he toimivat Kuljetustyöväen Sosialidemokraattisessa Yhdistyksessä (KSY).[8] Vuosikymmenen jälkipuoliskolla Kulo katkaisi suhteensa Neuvostoliittoon, kun länteen saapui tietoja Stalinin vainoista. Talvisodan käynnistyttyä hän arvosteli voimakkaasti Neuvostoliiton hyökkäystä.[1]

Valtakunnanpolitiikassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosodan aikana Kulo vaikutti KSY:n suojissa toimineessa rauhanopposition radikaalissa siivessä, joka arvosteli ankarasti SDP:n puheenjohtajaa Väinö Tanneria sekä hallituksen hitaina pidettyjä rauhantunnusteluja. Aselevon jälkeen Kulo osallistui lokakuussa 1944 rauhanopposition, kuutosten ja kommunistien kokoukseen, jossa pohdittiin uuden vasemmistopuolueen ohjelmaa. Vaikka Kulo kannatti uuden puolueen sijaan SDP:n valtaamista, osallistui hän SKDL:n perustavaan kokoukseen SKP:een kuulumattomien sosialistien edustajana.[1][9]

Maaliskuussa 1946 Kulo valittiin SKDL:n sisälle perustetun Sosialistisen Yhtenäisyyspuolueen (SYP) varapuheenjohtajaksi.[10] Toukokuussa sisäministeri Yrjö Leino esitti Kuloa Uudenmaan läänin maaherraksi, mutta eduskunnan puhemies K. A. Fagerholm ja nimityksestä vastannut presidentti J. K. Paasikivi eivät pitäneet häntä sopivana. Kevään 1947 hallituskriisin yhteydessä Hertta Kuusinen ehdotti Kuloa uudeksi pääministeriksi, mutta valinta ei saanut kannatusta hallituskumppaneilta.[1] J. W. Kedon kuoltua lokakuussa 1947 hänestä tuli SYP:n puheenjohtaja.[11] Vuonna 1948 Kulo valittiin myös SKDL:n puheenjohtajaksi, jolloin hän luopui SYP:n puheenjohtajan tehtävästä.[12] Kulo jatkoi edelleen puoluetoimikunnassa, kunnes SYP erosi SKDL:stä maaliskuussa 1955.[13] Vuonna 1966 Kulo jätti SKDL:n puheenjohtajuuden korkeaan ikäänsä vedoten.[14]

Vuosina 1946-1953 Kulo työskenteli poliittisten toimiensa ohella palkkioviraksi luonnehditussa tehtävässä Rautatiehallituksen apulaishuoltopäällikkönä.[1] Sotavuosien jälkeen hän kuului myös Vapaan Sanan johtokuntaan sekä Vapaan Pohjolan toimituskuntaan.[3] Kulo oli Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen 1945–1964.[1] Lisäksi hän toimi Helsingin siviilirekisteriyhdistyksen puheenjohtajana 1938–1945, Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajana 1945–1954 sekä Vapaa-ajattelijain maailmanliiton varapresidenttinä 1940-luvun lopussa.[3][15] Kulo julkaisi kaksi kirjainmalleja sisältänyttä teosta sekä oli toimittamassa vuoden 1905 suurlakosta kertovaa kirjaa. Nuoruudessaan hänet tunnettiin myös innokkaana musiikki- ja urheilumiehenä.[16][17]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kusti Kulon puoliso oli Pirkkalasta kotoisin ollut Ida Aliina Savio (1888-1953), jonka kanssa hän avioitui 1912. Pariskunnalla oli kaksi tytärtä.[1]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kulo, K. L.: Kirjaimia. (2. painos 1925) Hämeenlinna: Karisto, 1917.
  • Kulo, K. L.: Kirjaimia ja monogrammeja. Hämeenlinna: Karisto, 1927.
  • Kilpi, Sylvi-Kyllikki ; Kulo, K. L. ; Hyvönen, Paavo ; Tuominen, Jussi: Suurlakkovuosi 1905. Helsinki: Kansankulttuuri, 1955.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Hanski, Jari: Kulo, Kusti (1887–1973) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 21.3.2005. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 13.3.2018.
  2. ↑ Gustaf Ludvig Kulo (Källberg) 30.4.2022. Geni. Viitattu 30.5.2023.
  3. ↑ a b c d e Palmgren, Raoul: K. L. Kulo 60 vuotta. Vapaa Sana, 17.11.1947. Viitattu 9.8.2020.
  4. ↑ Valtiorikosylioikeuden akti 9905 – Kulo, Gustav Ludvig 30.9.1918. Kansallisarkisto. Viitattu 30.5.2023.
  5. ↑ Vesikansa, Jyrki: Vaatiiko historiatiedon läpimeno 60 vuotta? 15.2.2020. Iltalehti. Viitattu 30.5.2023.
  6. ↑ Saarela, Tauno: Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923–1930, s. 827. (Historiallisia Tutkimuksia 239) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-22205-1-6
  7. ↑ Virtanen, Jorma: Suomen ammattijärjestö poliittisen työväenliikkeen eri suuntausten toimintakenttänä 1928–1930, s. 24, 30. Turku: Turun yliopiston poliittisen historian laitos, 1983. ISBN 951-64230-7-8
  8. ↑ Rentola, Kimmo: Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 81. (Väitöskirja) Helsinki: WSOY, 1994. ISBN 951-01920-1-5
  9. ↑ Rentola 1994, s. 460, 475, 477-478.
  10. ↑ Sosialistinen Yhtenäisyyspuolue jatkanut perustavaa kokoustaan. Vapaa Sana, 21.10.1947. Viitattu 9.8.2020.
  11. ↑ K. L. Kulo täyttää huomenna 60 vuotta. Työkansan Sanomat, 16.11.1947. Viitattu 9.8.2020.
  12. ↑ Taistelumieltä ja voitonuskoa SYP:n liittokokouksessa. Vapaa Sana, 22.3.1948. Viitattu 9.8.2020.
  13. ↑ SYP hajoamistilassa. Vapaa Sana, 14.3.1955. Viitattu 9.8.2020.
  14. ↑ Alenius, Ele: Salatut tiet, s. 199. Helsinki: Painatuskeskus, 1995. ISBN 951-37156-7-1
  15. ↑ Sundström, Kimmo: Suomen Siviilirekisteriyhdistysten Keskusliiton, myöhemmin Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajat 1.7.2007. Pääkaupunkiseudun ateistit. Viitattu 16.5.2009.
  16. ↑ K. L. Kulo 50-vuotias. Osuusliike, 1937, nro 6, s. 285. Kansalliskirjasto. Viitattu 30.5.2023.
  17. ↑ Hentilä, Seppo: Suomen työläisurheilun historia 1 : Työväen Urheiluliitto 1919–1944, s. 80. Hämeenlinna: Karisto, 1982. ISBN 951-23200-9-6

 

Edeltäjä:
J. W. Keto 		Suomen Kansan Demokraattisen Liiton puheenjohtaja
1948–1966 		Seuraaja:
Ele Alenius
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kusti_Kulo&oldid=22637582”