Katolinen kirkko

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Katolilaiset)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee katolista kirkkoa. Katolisuudesta yleisenä käsitteenä katso katolisuus.
Katolinen kirkko
Paaviuden tunnus: kolmikerroksinen tiara ja taivasten valtakunnan avaimet.
Paaviuden tunnus: kolmikerroksinen tiara ja taivasten valtakunnan avaimet.
Hallinto episkopaalisuus
Johtaja Paavi Franciscus
Perustaja Jeesus
(katolisessa perinteessä)
Perustettu 1. vuosisata,
Jerusalem,
Rooman valtakunta
Kirkkoon yhdistyneet Uniaattikirkot
Idän katoliset kirkot
Kirkosta irtautuneet luterilaiset
anglikaanit
reformoidut
anabaptistit
vanhakatoliset
Hiippakuntia Arkkihiippakuntia: 640
Hiippakunnat: 2851
Seurakuntia 221 700
Jäseniä 1,285 miljardia (2017)[1]
Aiheesta muualla
La Santa Sede (italiaksi)
Osa artikkelisarjaa
Katolinen kirkko
Pietarinkirkko.
Yleiskatsaus
Tausta
Organisaatio
Teologia ja oppi

Jumala

  • Kolminaisuusoppi
  • Konsubstantiaalisuus
  • Filioque
  • Divinum illud munus
    		•
    Jumalan laki
    Kirkon ulkopuoliset alueet
    Pääsiäisen salaisuus
    Neitsyt Maria
    Pelastus
    Kirkko-oppi
    Muu opetus
    Kirjoitukset
    Filosofia
    Jumalanpalvelus
    Riitukset
    Lisää aiheesta
    Osa artikkelisarjaa
    Kristinusko
    Kristinuskon risti
    Teologia
    Läntinen
    Itäinen
    Restorationismi
    Muuta aiheesta

    Katolinen kirkko eli roomalaiskatolinen kirkko on kristikunnan suurin kirkko, jonka jäsenmäärä on noin 1,25 miljardia.[2] Puolet katolisen kirkon jäsenistä asuu Amerikassa, erityisesti Latinalaisessa Amerikassa. Vuonna 2002 katolilaisista 26 prosenttia asui Euroopassa (etenkin Keski-, Länsi- ja Etelä-Euroopassa), 13 prosenttia Afrikassa ja 10 prosenttia Aasiassa.[3] Monissa Afrikan maissa sekä muun muassa Filippiineillä väestön enemmistö on katolilaisia. Suomessa katolilaisia oli 16 734 vuonna 2023.[4] Paavi on maailman katolisen kirkon ylin hengellinen johtaja.

    Katolinen kirkko katsoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus itse perusti, ja joka ei ole koskaan menettänyt ykseyttään, vaikka muita kirkkokuntia on syntynyt eroamalla sen yhteydestä. Kirkon opetuksen mukaan kirkon piispat ovat apostolien seuraajia ja paavi eli Rooman piispa on apostoli Pietarin seuraaja. Paavi ja hänen hallintonsa, Pyhä istuin sijaitsevat Roomassa Vatikaanissa.

    Katolinen kirkko tunnustaa ortodoksiset ja orientaaliortodoksiset kirkot todellisiksi kirkoiksi, koska niillä on katolisen kirkon mukaan apostolinen suksessio ja sakramentit. Katolinen kirkko ei sen sijaan tunnusta kirkoiksi siitä 1500-luvun reformaation aikana irroneita yhteisöjä vaan kutsuu niitä ”kristillisiksi yhteisöiksi”. Esimerkiksi luterilaisilta kirkoilta puuttuu katolisen kirkon mukaan apostolinen seuraanto, pappeus ja tästä syystä myös oikea ja pätevä ehtoollinen.[5]

    Historia

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Pääartikkelit: Katolisen kirkon historia ja Paaviuden historia
    Pietarinkirkko, Vatikaani.

    Katolisen kirkon historia ulottuu kahden tuhannen vuoden taakse alkukirkon aikoihin. Seuraavina vuosisatoina kristikunnassa vallitsi yhtenäisen kirkon aika, mutta vuonna 1054 katoliset jakaantuivat lännen katolilaisiin ja idän ortodokseihin.

    Katolinen kirkko on historiansa aikana ollut voimakas mahtitekijä varsinkin Euroopassa. Sen historiaan liittyy läheisesti myös paaviuden historia.

    Oppi

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Opin perusta

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Katolinen kirkko perustaa oppinsa Raamattuun ja traditioon eli perinteeseen. Tradition uskotaan perustuvan ennen Raamatun kirjoitusta alkaneeseen aitoon apostoliseen traditioon, joka jatkuu kirkossa. Raamattu ja traditio kuuluvat erottamattomasti yhteen. Kirkolla on Jeesuksen sille antaman opetusviran ansiosta valta tulkita Raamattua ja traditiota.[6] Tradition vaikutus kirkon määrittelemään oppiin on selkeimmin näkyvissä sen historian aikana yhteensä 21 pidettyyn kirkolliskokoukseen[7], joista viimeisin oli Vatikaanin toinen kirkolliskokous 1962–1965.

    Katolisen kirkon katekismus on arvovaltaisin esitys kirkon uskosta ja opetuksesta. Suomenkielinen katolisen kirkon katekismus on julkaistu myös internetissä.[8]

    Uskontunnustus

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Katolisella kirkolla on muita kirkkokuntia enemmän opinkappaleita eli dogmeja (yhteensä 358) mutta kaksi uskon päätotuutta ovat koko katolisen uskon, kuten muidenkin kristillisten kirkkokuntien uskon perusta:

    1) Jumala on kolmiyhteinen ja 2) Jeesus, Jumalan Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen, eli maan päällä, kärsi ja kuoli täydellisenä uhrilahjana kaikkien ihmisen syntien sovittamiseksi ja nousi ylös kuolleista kuolemastaan kolmantena päivänä.[9]

    Kaikki kirkon opinkappaleet ovat muuttumattomia, mutta muutosta voi tapahtua niiden ymmärtämisessä ja kirkollisessa merkittävyydessä.[10]

    »Minä uskon Jumalaan, Isään, Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan, ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi Neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Ja Pyhään Henkeen, pyhän katolisen kirkon, pyhäin yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen. »
    (Apostolinen uskontunnustus[11])

    [12]

    Oppi kirkosta

    Pietro Perugino, Taivasten valtakunnan avainten luovutus, 1482.

    Kirkon yhteyden perustana on kolme asiaa: yhden uskon tunnustaminen, yhteisen jumalanpalveluksen ja sakramenttien vietto sekä usko apostoliseen suksessioon. Apostolinen seuraanto tarkoittaa, että Raamatun mukaan Jeesus asetti apostoli Pietarin johtamaan seuraajiaan ja toimimaan sijaisenaan ja että ensimmäisen Rooman piispan eli Pietarin jälkeen nimitettiin aina seuraava tähän tehtävään.[13] Paavius on kirkon ylin opetusvirka ja paavi voi halutessaan julistaa koko kirkkoa sitovia dogmeja.[14] Raamtun lähetyskäskyn kautta kaikki kirkon jäsenet ovat velvoitettuja apostolaattiin, jonka muodot voivat olla erilaisia.[15]

    Lainaus katolisen kirkon katekismus kohdasta 823: ”Kirkko on uskon silmin nähtynä horjumattomasti pyhä. Sillä Kristus, Jumalan Poika, jota Isän ja Hengen kanssa ylistetään sanoilla ’Sinä yksin olet pyhä’, rakasti kirkkoa kuten morsiantaan ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä pyhittääkseen sen; hän yhdisti sen itseensä omana ruumiinaan ja rikastutti sen Pyhän Hengen lahjoilla Jumalan kunniaksi.’ Näin kirkko on ’pyhä Jumalan kansa', ja sen jäseniä kutsutaan ’pyhiksi’.”

    Katolinen kirkko ei väitä, että ainoastaan katolilaiset voivat pelastua, mutta varmimmin pelastuksen voi saavuttaa olemalla sen piirissä ja elämällä sen opetuksen mukaan.[16] Pelkkä kirkkoon kuuluminen ei kuitenkaan takaa pelastusta.[17]

    Katolinen kirkko ei poissulje ei-kristittyjenkään mahdollisuutta pelastukseen perustaen sen lähinnä kristinuskon ilmoittamaan ihmissuvun alkuperään ja päämäärään. Tämän lisäksi juutalaiset pelastuvat heille Jumalan antaman lupauksen johdosta, muslimit yhteisestä uskontunnustuksesta Luojaan pitäessään kiinni Abrahamin uskosta.[18]

    Pyhimykset

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Pyhä Tuomas Akvinolainen käsissään kirkko ja Raamattu. Carlo Crivelli, 1476.

    Katoliset kunnioittavat hartaasti pyhimyksiä esikuvinaan kristillisestä elämästä[19] mutta katolinen kirkko on kuitenkin tarkka opettaessaan, että ainoastaan kolmiyhteistä Jumalaa on lupa palvoa.[20] Tämä on kirkon mukaan sopusoinnussa Raamatun kanssa[21]

    ”Palvomme Kristusta, koska hän on Jumalan Poika. Mutta marttyyreita rakastamme Herran opetuslapsina ja seuraajina, koska he vertaansa vailla olevalla tavalla ovat antautuneet Kuninkaalleen ja Mestarilleen. Tulisipa meistäkin heidän matka- ja opiskelutovereitaan!”[22]

    Pyhimyksille osoitettu kunnioitus ”eroaa olennaisesti siitä palvonnan kultista, joka osoitetaan lihaksi tulleelle Sanalle, samoin Isälle ja Pyhälle Hengelle”[23]

    Pyhimyksiä ei myöskään rukoilla kuten Jumalaa rukoillaan, vaan heiltä voi pyytää esirukousta. Tätä verrataan kirkossa siihen, kun uskova pyytää ystävää rukoilemaan puolestaan.[24]

    Kirkko on ”pyhien yhteys”: Lainaus katekismuksesta kohta 962: ”Uskomme kaikkien Kristukseen uskovien yhteyden: niiden, jotka ovat pyhiinvaelluksella täällä maan päällä; niiden, joita puhdistetaan maallisen elämän päätyttyä; ja niiden, jotka nauttivat taivaan autuutta; he kaikki yhdessä muodostavat yhden kirkon.”

    Maria

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Kunnioittaminen

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Fatiman Neitsyen juhlan kulkue New Yorkissa.

    Marian, Jeesuksen äidin kunnioittamiseen pätevät samat säännöt kuin muidenkin pyhimysten kunnioittamiseen mutta hänellä on katolisessa kirkossa ja sen opissa erityinen asema. Kirkko kunnioittaa häntä Herransa Äitinä ja omana Äitinään[25] Teologian aluetta, joka tutkii Neitsyt Mariaa ja hänen asemaansa pelastusjärjestyksessä kutsutaan mariologiaksi.[26] Kirkon mukaan Eevan jälkeläisistä Jumala on valinnut Neitsyt Marian Poikansa äidiksi. Jumalansynnyttäjä, autuas Neitsyt Maria on myötävaikuttanut ihmisten pelastukseen ja kuuliaisuudellaan Mariasta on tullut uusi Eeva, elävien äiti[27].

    Marian kunnioitus saa ilmauksensa Marialle omistetuissa liturgisissa menoissa ja rukouksissa Marialle – esimerkiksi ruusukossa eli ruusunauharukouksessa, joka on evankeliumin yhteenveto.[28] Näin sitä kuvasi paavi Paavali VI: ”Koska ruusukko perustuu evankeliumiin ja pitää keskuksenaan ihmiseksi tulemisen ja ihmisten pelastuksen salaisuuksia, on sitä pidettävä täysin kristologisia tunnuksia kantavana rukouksena. Sen luonteenomainen piirre, litaniamainen enkelin tervehdyksen ’Terve Maria’ toistaminen, tuo lakkaamatta kunniaa myös Kristukselle, johon viime kädessä kohdistuu enkelin sanoma ja Kastajan äidin tervehdys: ’siunattu sinun kohtusi hedelmä’ (Luuk. 1:42). Sanojen ’Terve Maria’ toistaminen on enemmänkin – se on kuin kangas, jolla salaisuuksien mietiskely kehittyy. Kristus, johon jokainen enkelin tervehdys viittaa, on nimittäin sama Kristus, jonka peräjälkeen lausutut salaisuudet osoittavat Jumalan Pojaksi ja Neitsyen Pojaksi.”[29]

    Oppi synnittömyydestä

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Mariaanisiin dogmeihin kuuluu Marian ikuinen neitsyys: Jeesus sikisi Neitsyt Marian kohdussa pelkästään Pyhän Hengen voimasta.[30]. Kirkon liturgia ylistää Mariaa ”ainaisena Neitsyenä” (semper Virgo; Aeiparthenos).[31] Jeesus on Marian ainoa lapsi, mutta Marian hengellinen äitiys sen sijaan ulottuu kaikkiin ihmisiin, joita pelastamaan Jeesus tuli.[32]

    Raamatussa puhutaan Jeesuksen veljistä ja sisarista, mutta kirkon mukaan ne eivät tarkoita Marian muita lapsia. Jaakob ja Joosef, joita kutsutaan ”Jeesuksen veljiksi” (Matt. 13:55), ovat erään Marian lapsia, joka oli Jeesuksen opetuslapsi ja jota kutsutaan ”toiseksi Mariaksi” (Matt. 28:1). Vanhasta testamentista tutun ilmaisun mukaan näissä kohdissa on kyse Jeesuksen läheisistä sukulaisista.[33]

    Kirkkoisien mukaan Maria tuli ensimmäisenä osalliseksi voitosta, jonka Kristus sai synnistä: hänet varjeltiin puhtaana kaikista perisynnin tahroista ja Jumalan erityisestä armosta hän ei tehnyt koko maallisen elämänsä aikana yhtään syntiä.[34] Kirkko näkee, että sen takia kun Maria oli valittu Vapahtajan äidiksi, Jumala tätä tehtävää varten varusti hänet tarvittavilla lahjoilla. Marian luokse tullessaan enkeli tervehtii häntä sanalla ”armoitettu”.[35].

    »Se, että sikiämisensä ensimmäisestä hetkestä lähtien Maria varustettiin ainutlaatuisella pyhyyden loistolla, koituu hänelle yksinomaan Kristuksen tähden: ’Poikansa ansioiden perusteella hänet ylevämmällä tavalla lunastettiin’. Isä on siunannut häntä kaikella Hengen siunauksella, taivaallisilla aarteilla Kristuksessa enemmän kuin ketään muuta luotua persoonaa. Jumala on valinnut hänet ennen maailman luomista, jotta hän eläisi pyhänä ja moitteettomana Jumalan edessä rakkaudessa.»
    (Vatikaanin toinen kirkolliskokous[36])

    Koska Maria oli lunastettu jo sikiämisessään, paavi Pius IX julisti tahrattoman sikiämisen dogmiksi vuonna 1854: ”– – autuas Neitsyt Maria on sikiämisensä ensimmäisestä hetkestä alkaen kaikkivaltiaan Jumalan erityisen armon ja etuoikeuden kautta Kristuksen Jeesuksen, ihmiskunnan Vapahtajan ansioiden tähden tullut varjelluksi kaikesta perisynnin tahrasta.”[37]

    Marian taivaaseenottaminen ruumiineen ja sieluineen on katolisen kirkon mukaan ainutlaatuista osallisuutta hänen Poikansa ylösnousemukseen ja toisten kristittyjen ylösnousemuksen ennakointia.[38] ”Lopuksi tahraton Neitsyt, jonka Jumala oli varjellut kaikelta perisynnin tahralta, otettiin maallisen vaelluksen päätyttyä ruumiineen ja sieluineen taivaan kirkkauteen, ja Herra korotti hänet kaikkien kuningattareksi, jotta hän yhä enemmän tulisi Poikansa, herrain Herran sekä synnin ja kuoleman voittajan, kaltaiseksi.” (Lumen gentium, 59.)

    Sakramentit

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    		 Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
    Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

    Kirkko opettaa, että Kristus on asettanut uuden liiton seitsemäksi sakramentiksi kasteen, vahvistuksen eli konfirmaation, eukaristian eli ehtoollisen, parannuksen eli ripin, sairaanvoitelun, vihkimyksen ja avioliiton. [39]. Eukaristian sakramentilla on erityisasema sakramenttien sakramenttina.[40]

    Katolisessa kirkossa painotetaan voimakkaasti sakramenttien tärkeyttä ja uskovaisia kannustetaan osallistumaan sakramentteihin mahdollisimman usein. Aktiivisesti uskontoaan harjoittavat katolilaiset osallistuvat jopa päivittäin messuun eli ehtoollisjumalanpalvelukseen ja käyvät viikoittain ripillä.[41]

    Kreikankielinen sana mysterion on käännetty latinaksi sacramentum, josta myös suomenkielinen sana sakramentti periytyy.

    Kasteen sakramentti

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Pappi toimittaa kastetta vastasyntyneelle lapselle.

    Katolinen kirkko uskoo kasteen olevan kristillisen elämän perustus, joka avaa oven muille sakramenteille. Kastevesi siunataan pääsiäisyön liturgiassa. Kasteen voi toimittaa piispa ja pappi, sekä latinalaisessa riituksessa myös diakoni. Kirkon opin mukaan myös kaste on välttämätön pelastukselle, mutta esimerkiksi kastamattomina kuolleiden lasten tapauksessa kirkko painottaa luottavansa Jumalan suureen armahtavaisuuteen. Kirkon opin mukaan kaste on myös häviämätön ”Herran sinetti”. Katolinen kirkko katsoo myös muiden kristillisinä pitämiensä yhteisöjen kuten ortodoksisten ja protestanttisten kirkkojen kasteen päteväksi, eikä tällaisen kasteen saanut saa uutta kastetta katoliseen kirkkoon liittyessään.

    Vahvistuksen sakramentti

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Latinalaisessa riituksessa vahvistuksen sakramenttia eli konfirmaatiota vietetään kasteesta erillään, kun taas bysanttilaisessa riituksessa vahvistus vietetään välittömästi kasteen jälkeen. Ennen varsinaista vahvistusta toimitetaan pyhän krisman vihkiminen kiirastorstain krismamessussa. Vahvistuksen sakramentissa uudistetaan kastelupaukset ja tunnustetaan usko. Latinalaisessa riituksessa krismalla voidellaan otsa ja bysanttilaisessa riituksessa otsan lisäksi esimerkiksi silmät ja selkä. Vahvistuksen jakaa ensisijaisesti piispa, kuitenkin joissakin erityistapauksissa myös pappi voi sen toimittaa.

    Eukaristian sakramentti

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Katolinen piispa toimittaa messua.

    Ehtoollinen eli eukaristia on katolisen elämän keskeisin tapahtuma ja kaikki muut sakramentit ovat sidottuja siihen. Eukaristia on keskeisin osa katolista messua ja sitä pidetään Jeesuksen ainutkertainen ristiuhrin läsnä olevaksi tekemisenä. Lainaus katolisen kirkon katekismuksesta:

    ”Viimeisellä ehtoollisella sinä yönä, jona hänet kavallettiin, meidän Vapahtajamme asetti ruumiinsa ja verensa eukaristisen uhrin. Hän teki sen jatkaakseen ristin uhria kautta aikojen siihen asti, kunnes hän tulee, mutta myös uskoakseen kirkolle, rakkaalle morsiamelleen, muiston kuolemastaan ja ylösnousemuksestaan: laupeuden sakramentin, ykseyden merkin, rakkauden siteen, pääsiäisaterian, jolla Kristus nautitaan, mieli täyttyy armolla ja meille annetaan tulevan kirkkauden pantti”.[42]

    Katoliset uskovat ehtoollisen asettamisessa eli konsekraatiossa viinin muuttuvan niin kutsuttussa transsubstantiaatiossa, kirjaimellisesti Jeesuksen vereksi ja ehtoollisleivän kirjaimellisesti Jeesuksen ruumiiksi vaikka niiden ulkoiset muodot eivät muutu. Lainaus katolisen kirkon katekismuksesta: ”Kristus itse on leivän ja viinin konsekroiduissa muodoissa läsnä elävänä ja kirkastettuna, todesti, todellisesti ja substantiaalisesti, ruumiissaan, veressään, sielussaan ja jumalallisessa luonnossaan.”[43]

    Papit ovat hyvin huolellisia, ettei pisarakaan siunattua viiniä putoa maljasta, mistä syystä on yleistä, ettei katolisella ehtoollisella jaeta viiniä seurakuntalaisille. Pitkään viiniä ei jaettu ollenkaan, mutta Vatikaanin toisesta kirkolliskokouksesta lähtien sitä on alettu jakamaan uudelleen. Siunattu ehtoollisleipä on Jeesuksen ruumis ja sitä käsitellään hyvin huolellisesti ja kunnioituksella ja säilytetään kirkossa sitä varten varatussa tabernaakkelissa. Tästä siunatun ehtoollisleivän, nyt Jeesuksen ruumiin, tabernaakkelissa säilyttämisen johdosta katolilaiset näkevät Jeesuksen olevan ruumiillisesti katolisessa kirkossa ja tästä syystä he myös polvistuvat tai kumartavat kunnioitusta osoittaen tabernaakkelin suuntaan.

    Joskus ”alttarin kaikkein pyhin sakramentti” voidaan asettaa esille hyvin näyttävässä kehyksessä, jotta uskovaiset voivat rukoilla ja palvoa siinä fyysisesti läsnä olevaa Jeesusta[44][45]

    Katolilaiset vastaanottavat ehtoollisen ensimmäisen kerran tavallisesti noin 11–12-vuotiaana eli kyetessään jo ymmärtämään kasteen ja eukaristian merkityksen. Tämä poikkeaa esimerkiksi ortodoksisesta käytännöstä, missä eukaristia annetaan heti kasteen jälkeen.[46] Ensimmäinen ehtoollinen on katolisen lapsen elämässä suuri asia ja lapset puetaan sitä varten parhaimpiinsa. Jossain kulttuureissa tytöt puetaan näyttämään lapsimorsiamilta.[47]

    Ainoastaan katolisen kirkon silmissä papiksi vihitty voi suorittaa eukaristian uhrin eli käytännössä vain katolisen papin asettama ehtoollinen on pätevä. Koska ortodoksikirkolla myös on apostolinen jatkumo ja sama oppi transsubstantiaatiosta on katolisella oman kirkkonsa lupa käydä ortodoksisen kirkon ehtoollisella, tosin piispan luvalla erityisistä syistä. Sen sijaan katolinen kirkko kieltää jäseniään osallistumasta reformoitujen kirkkojen ehtoolliselle.[48][45]

    Ehtoollisen voivat vastaanottaa ainoastaan armon tilassa (eli ilman kuolemansyntiä) olevat katolilaiset. Käytännössä tämä tarkoittaa, että uskovaisen on käytävä säännöllisesti ripillä osallistuakseen ehtoolliselle. Ehtoolliselle on valmistauduttava paastolla (vähintään 1 tunti ennen messua)[49]. Ei-katolilainen, ortodoksia lukuun ottamatta, ei saa osallistua katolilaiselle ehtoolliselle.[50]

    Kirkko velvoittaa katolilaisia osallistumaan messuun joka sunnuntai sekä juhlapäivinä mutta se ei velvoita vastaanottamaan ehtoollista kuin kerran vuodessa, sillä ripille kirkko velvoittaa jäsenensä vain kerran vuodessa eikä ehtoolliselle voi osallistua kuin ripittäytymisen jälkeen.

    Velvoitteen lisäksi kirkko kuitenkin suosittelee ”painokkaasti”, että jäsenensä ottaisivat ehtoollisen vastaan joka kerta messuun osallistuessaan eli vähintään joka sunnuntai ja pyhäpäivä tai vieläkin useammin, jopa päivittäin.[51]

    Parannuksen ja sovittamisen sakramentti

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Giuseppe Molteni, Tunnustus, 1838.

    Tätä sakramenttia kutsutaan myös ripiksi eli synnintunnustuksen sakramentiksi, koska syntien eli kristillisen moraalin vastaisten tekojen tunnustaminen papille on keskeinen osa tätä sakramenttia. Se on kuitenkin myös anteeksiantamuksen sakramentti, sillä pappi antaa ripittäytyjälle ”anteeksiannon ja rauhan”. Tämän sakramentin tarkoitus on tuoda synnin kautta etääntynyt ihminen takaisin Jumalan luo.[52] Rippisalaisuus on ehdoton, eikä katolinen pappi voi missään tilanteessa rikkoa sitä. Tähän sakramenttiin liittyy myös parannuksen tekeminen, jonka ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi rukous, paasto ja almujen antaminen. Kirkko korostaa kuitenkin, että pappi ei anna syntejä anteeksi vaan Jumala, ja näin ollen pappia pidetään Jumalan rakkauden välikappaleena. Tähän sakramenttiin liittyvät myös aneet.

    Sairaiden voitelun sakramentti

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Pääartikkeli: Sairaiden voitelu

    Tämä sakramentti on säädetty vahvistamaan sairaita, ja koska usein tämä sakramentti tulee ajankohtaiseksi vasta kun ihminen alkaa olla sairauden tai iän puolesta kuolemanvaarassa, se tunnetaan usein nimellä ”viimeinen voitelu”. Sakramentti toimitetaan voitelemalla otsa ja kädet erityisesti tätä tarkoitusta varten vihityllä niin kutsutulla sairasten öljyllä. Sakramenteissa käytettävät pyhät öljyt vihitään krismamessussa Pyhän Viikon torstain eli kiirastorstain aamuna. Suomessa krismamessua vietetään Pyhän Viikon tiistaina, käytännön syistä. Vain papit ja piispat voivat toimittaa sairaiden voitelun sakramentin. Katolisia suositellaan ottamaan vastaan tämä sakramentti esimerkiksi ennen leikkausta.

    Vihkimyksen sakramentti

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Vihkimys käsittää kolme astetta: diakonaatin, piispuuden ja pappeuden. Latinalaisessa riituksessa sakramentin voivat vastaanottaa ainoastaan miehet, jotka elävät naimattomina. Kuitenkin pysyvän diakonin vihkimyksen voi saada myös jo naimisissa oleva mies. Kirkossa käytiin keskustelua aiheesta sen jälkeen kun anglikaaninen kirkko oli vihkinyt naisia papeiksi, ja paavi Johannes Paavali II julisti naispappeuden olevan kirkon erehtymättömän opetuksen mukaan mahdotonta kirjeessään Ordinatio sacerdotalis vuonna 1994.[53] Bysanttilaisessa riituksessa myös papit voivat, ortodoksien tapaan, olla naimisissa mikäli ovat solmineet avioliiton ennen vihkimyksen vastaanottamista. Kuitenkin myös bysanttilaisessa riituksessa piispan täytyy olla selibaatin valinnut mies. Näin ollen selibaattivaatimus perustuu nimenomaan kirkkojärjestykseen.lähde?

    Avioliiton sakramentti

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Katolinen kirkko tunnustaa eri uskontokuntien avioliiton pätevänä mutta ainoastaan kahden kastetun, miehen ja naisen välinen avioliitto voi olla myös sakramentti.[54]

    Mikäli katolinen haluaa mennä muuhun uskontokuntaan kuuluvan henkilön kanssa naimisiin tulee hänen saada siihen nimenomainen lupa kirkolliselta auktoriteetilta (piispalta). Tämän luvan edellytys on lupaus lasten kasvattamisesta katoliseen uskoon[55]

    Tämän sakramentin jakavat puolisot toisilleen ilmaisemalla kirkon edustajien edessä aviosuostumuksensa[56]. Avioliiton solmiminen ei vaadi papin toimitusta, vaan sen jakamista voi avustaa myös diakoni mutta normaalioloissa avustajana on pappi[57] sillä normaalisti katolisen avioliiton solmiminen suositellaan viettämään messun yhteydessä[58]. Katolinen vihkimisseremonia onkin messun takia selkeästi pitempi, kuin esimerkiksi luterilainen ja vihkipaikkana on katolinen kirkko.

    Koska avioliiton liturginen solmiminen on pyhittävä sakramentti suositellaan aviopuolisoita vastaanottamaan parannuksen sakramentti eli käymään ripillä.[59] Itäisissä kirkoissa on sakramentin pätevyyteen saatava papin siunaus.[56]

    Katolinen avioliitto on purkamaton, eikä kirkko tunnusta avioeroa, eikä siten myöskään voi hyväksyä avioeronneen uudelleen avioitumista vaan pitää tätä moniavioisuutena[60].

    Lainaus katekismuksesta kohta 1649: ”On kuitenkin olemassa tilanteita, joissa aviollinen yhteiselämä käy hyvin erilaisista syistä käytännössä mahdottomaksi. Näissä tapauksissa kirkko sallii aviopuolisoille eron fyysisestä yhteiselämästä ja heidän yhdessä asumisensa päättymisen. Erillään elävien puolisoiden avioliitto pysyy kuitenkin Jumalan edessä voimassa; he eivät ole vapaat solmimaan uutta avioliittoa. Tällaisessa vaikeassa tilanteessa paras ratkaisu olisi sovinto, jos se vain on mahdollinen. Kristillinen yhteisö on kutsuttu auttamaan näitä ihmisiä elämään tässä tilanteessa kristillisesti, uskollisina avioliitolleen, joka on purkamaton.”

    On myös olemassa tilanteita, jolloin katolinen avioliitto joudutaan mitätöimään. Avioero ei siis ole mahdollinen mutta hiippakunnan tribunaali voi mitätöidä solmitun avioliiton jos sen ehdot eivät ole solmimisen hetkellä täyttyneet. Vuonna 2013 mitätöitiin maailmanlaajuisesti 47 150 avioliittoa.[61]

    Kirkon organisaatio

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Paavi Franciscus.

    Katolinen kirkko katsoo olevansa se kirkko, jonka Jeesus Kristus itse perusti, ja joka ei ole koskaan menettänyt ykseyttään, vaikka muita kirkkokuntia on syntynyt eroamalla sen yhteydestä. Jo ensimmäisellä vuosituhannella muusta kristikunnasta erosivat eräät nestoriolaiset ja monofysiittiset kirkot, muun muassa Egyptin koptilainen kirkko. Vuonna 1054 katolinen ja ortodoksinen kirkko erosivat toisistaan pääasiassa erään Pyhää Henkeä koskevan oppiriidan (filioque) vuoksi. Protestanttiset kirkot erosivat katolisesta kirkosta reformaation aikana, vuodesta 1517 lähtien.[62]

    Katolisella kirkolla on näistä kirkoista nykyisin parhaat yhteydet ortodoksiseen kirkkoon, jonka kanssa oppierot ovat vähäisiä. Erot 1500-luvulta eteenpäin eronneisiin ”kristillisiin yhteisöihin”, kuten luterilaiseen kirkkoon ovat suurempia, koska niillä ei muun muassa katolisen opin mukaan ole vihkimyksen sakramentissa apostolista seuraantoa, eivätkä ne siten ole katolisen kirkon näkemyksen mukaan voineet säilyttää täydellistä eukaristian salaisuuden todellisuutta. Protestanttisilta liikkeiltä puuttuu lisäksi sakramentaalinen pappeus.[63][64] Kuitenkin ekumenian avulla on löydetty yhteisiä näkemyksiä keskeisistäkin uskonkysymyksistä kuten vanhurskauttamisesta.[65]

    Katolinen kirkko on yhtenäinen verrattuna protestanttisiin kirkkoihin, ortodoksiseen kirkkoon tai orientaaliortodoksiseen kirkkoon. Yksi keskeisimpiä ajatuksia katoliselle kirkolle on ajatus siitä, että Jeesus uskoi apostoli Pietarille kirkon ylimmän esipaimenen tehtävän, jota paavi tämän seuraajana hoitaa.[66] Kirkon ykseyden tärkeimpänä takaajana on tämän vuoksi paavi. Vuonna 1870 Vatikaanin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa paavi julistettiin erehtymättömäksi, kun hän puhuu viran puolesta (ex cathedra) uskon tai moraalin asioista. Kirkon oppi, seitsemän sakramenttia ja hallinto ovat kaikkialla samat ja muuttumattomat. Liturgian eli jumalanpalvelustoimituksen luonne kuitenkin vaihtelee maantieteellisesti, ja latinalaista jumalanpalvelusjärjestystä eli riitusta käyttävien paikalliskirkkojen lisäksi katoliseen kirkkoon kuuluu 22 idän katolista osakirkkoa, joiden hengellinen perintö, kirkkojärjestys ja liturginen elämä ovat pitkälti samankaltaisia ortodoksisen kirkon kanssa.

    Katolinen kirkko jakaantuu yleensä maantieteellisten alueiden mukaan hiippakunniksi, joiden johdossa on piispa. Kirkossa on yli kaksituhatta hiippakuntaa, kymmenkunta patriarkaattia, kuusisataa arkkihiippakuntaa sekä melkein kolmesataa hiippakuntaan rinnastettavaa paikalliskirkkoa. Tavallisesti maassa toimivien hiippakuntien piispat muodostavat piispainkokouksen, joita kirkossa on runsaat sata.[67]

    Katolisessa kirkossa on vuoden 2002 tilastojen mukaan 405 058 pappia ja 4 695 piispaa.[3]

    Katolisen uskon mukaan piispoilla on Kristuksen pappeuden täyteys ja he ovat apostolien seuraajia, koska itse piispuus palautuu piispanvihkimysten katkeamattoman ketjun kautta suoraan apostoleihin. Kirkon opetuksen mukaan sitä johtavat apostoli Pietarin seuraaja, Rooman piispa eli paavi, sekä hänen yhteydessään olevat piispat.[68] Perimätiedon mukaan Pietari kärsi marttyyrikuoleman Roomassa ja hänen erityistehtävänsä on siitä lähtien välittynyt aina seuraavalle Rooman piispalle, jota kutsutaan paaviksi. Paavi ja hänen hallintonsa, Pyhä istuin sijaitsevat Roomassa Vatikaanissa.

    Katolinen kirkko katsoo tunnusmerkeikseen yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen. Kirkko katsoo olevansa yksi ainut perustettu kirkko, pyhä, koska se on pyhyyden lähde ja sakramenttien vartija, katolinen (”yleinen”, ”yleismaailmallinen” kreikaksi) ja apostolinen apostolisen perimyksen perusteella.

    Kannatus ja tukialueet

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    Katolilaisten osuus maailmassa.

    Katolinen kirkko on suurin kristillinen yhteisö. Katoliseen kirkkoon kuuluu yli miljardi ihmistä, mikä on lähes puolet kaikista kristityistä. Katolisen kirkon merkittävin tukialue on Latinalainen Amerikka. Yhteensä Pohjois- ja Etelä-Amerikan väestöstä yli 60 prosenttia kuului vuonna 2004 katoliseen kirkkoon.[69]

    Katso myös

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Lähteet

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

    Viitteet

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    1. ↑ The Pontifical Yearbook 2017 and the ”Annuarium Statisticum Ecclesiae” 2015, 06.04.2017 Summary of Bulletin – Holy See Press Office. Viitattu 9.12.2017. (englanniksi)
    2. ↑ Vatican statistics show modest, steady church growth worldwide National Catholic Reporter. Viitattu 13.10.2015. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
    3. ↑ a b Vatikaanin tilastot vuodelta 2002 julki: Katolilaisia 1,07 miljardia. Fides, 2004, nro 3. Artikkelin verkkoversio.
    4. ↑ Tilastotietoja Katolinen.fi. Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 7.5.2023.
    5. ↑ RESPONSES TO SOME QUESTIONS REGARDING CERTAIN ASPECTS OF THE DOCTRINE ON THE CHURCH Congregation for the Doctrine of Faith. Viitattu 22.2.2020. (englanniksi)
    6. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #80–86.
    7. ↑ Katolinen kirkko. Uskonnot.fi.
    8. ↑ Katolisen kirkon katekismus Katolinen.fi. Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 28.1.2019.
    9. ↑ Katolinen kirkko. Uskonnot.fi ja http://katolinen.fi/?page_id=5402
    10. ↑ Catholic Encyclopedia 2007.
    11. ↑ Uskontunnustus evl.fi. Viitattu 28.1.2019.
    12. ↑ Rukouksia Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 24.8.2021.
    13. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #815
    14. ↑ Komulainen 2005, s. 49.
    15. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #864.
    16. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #836.
    17. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #837.
    18. ↑ Katolisen kirkon katekismus, #839–845.
    19. ↑ 1. Kor. 11:1
    20. ↑ Lumen Gentium 62.
    21. ↑ Esim. 1. Tim. 6:1, 1. Piet. 2:17, 1. Kor. 11:1.
    22. ↑ Martyrium sancti Polycarpi, 17, 3: SC 10bis, 232.
    23. ↑ Lumen Gentium 66.
    24. ↑ https://hyviauutisia.net/2007/03/04/pyhien-rukoileminen-ja-kunnioittaminen/ Katolisen teologin blogikirjoitus pyhien kunnioittamisesta.
    25. ↑ Katolisen kirkon katekismus #972
    26. ↑ Mariologia – Ortodoksi.net www.ortodoksi.net. Viitattu 28.1.2019.
    27. ↑ Katolisen kirkon katekismus #511.
    28. ↑ Katolisen kirkon katekismus #971
    29. ↑ Paavali VI, apostolinen kehotuskirje Marialis Cultus (2.2.1974), 42: AAS 66, 1974, 153. http://katolinen.fi/?page_id=5192
    30. ↑ Katolisen kirkon katekismus #496.
    31. ↑ Katolisen kirkon katekismus #499.
    32. ↑ Katolisen kirkon katekismus #501.
    33. ↑ Katolisen kirkon katekismus #500.
    34. ↑ Katolisen kirkon katekismus #411.
    35. ↑ Katolisen kirkon katekismus #490.
    36. ↑ Kirkkokonstituutio Lumen gentium, 56 ja KKK 492.
    37. ↑ Pius IX, bulla Ineffabilis Deus: DS 2803.
    38. ↑ Katolisen kirkon katekismus #966.
    39. ↑ Tuomas Ankvinolainen, Summa theologiae, III, 65, 1.
    40. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1211
    41. ↑ http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1467251217059
    42. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1323
    43. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1413.
    44. ↑ https://www.google.ch/search?q=holy+sacrament+of+the+altar&client=safari&rls=en&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwj28OyfrK3PAhWIPRQKHd8jCIEQ_AUICCgB&biw=1440&bih=860
    45. ↑ a b Yleinen teologia : kirkkohistoria www.helsinki.fi. Viitattu 28.1.2019.
    46. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1244.
    47. ↑ https://www.google.ch/search?q=catholic+first+communion&client=safari&rls=en&biw=1440&bih=838&source=lnms&tbm=isch&sa=X&sqi=2&ved=0ahUKEwidi4T1qK3PAhXB1hoKHRIFBgkQ_AUIBigB
    48. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1399 ja 1400.
    49. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1385–1386.
    50. ↑ http://katolinen.fi/?page_id=9838
    51. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1389.
    52. ↑ Perusteiksi tälle sakramentille kirkko esittää raamatunkohdat Mark. 1:15, Luuk. 15:18, Luuk. 11:4, Matt. 5:24 ja Matt. 16:19.
    53. ↑ Paavi Johannes Paavali II:n apostolinen kirje Ordinatio sacerdotalis (Pappisvihkimys) katolisen kirkon piispoille pappisvihkimyksen varaamisesta yksinomaan miehille Catholic.fi. Viitattu 4.2.2008.
    54. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1633–1642 ja CIC, kaanon 1055,§ 1.
    55. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1634.
    56. ↑ a b Katolisen kirkon katekismus #1623.
    57. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1570.
    58. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1621.
    59. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1622
    60. ↑ Katolisen kirkon katekismus #1638.
    61. ↑ http://www.zeit.de/gesellschaft/zeitgeschehen/2015-09/vatikan-papst-franziskus-ehe-annulierung
    62. ↑ Tulen patsas, totuuden pylväs, Katsaus katoliseen uskoon Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 5.11.2007.
    63. ↑ Vastauksia joihinkin kysymyksiin, joita on esitetty tietyistä kirkkoon liittyvistä opinkohdista Uskonopin kongregaatio. Viitattu 5.11.2007.
    64. ↑ Paavi: Protestantit ja ortodoksit vajavaisia Helsingin Sanomat. 10.7.2007. Viitattu 18.8.2010.
    65. ↑ Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista 10 vuotta www.ekumenia.fi. Viitattu 28.1.2019.
    66. ↑ Matt. 16:18
    67. ↑ Kirkko Katolinen kirkko Suomessa. Viitattu 5.11.2007.
    68. ↑ Lumen gentium Vatikaani. Viitattu 5.11.2007.
    69. ↑ Arffman 2004, s. 249.

    Kirjallisuutta

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
    • Havard, Alexandre: Johdatus katolisen kirkon yhteiskuntaopetukseen. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 2004. ISBN 952-9627-34-3
    • Katolisen kirkon katekismus. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 2005. ISBN 952-9627-37-8
    • Kecskeméti, Outi: Katolista terminologiaa. Kirkon liturgiaa, rakenteita ja elämää. Valkeakoski: Amanda-kustannus, 2010. ISBN 978-952-99709-5-7
    • Orlandis, José: Katolisen kirkon historia. ((Historia breve del Cristianismo, 1999.) Kääntäjät: Tuomo Lahdelma, Hannu Kaivonen) Helsinki: Okeanos, 1999. ISBN 952-9804-05-9

    Aiheesta muualla

    [muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

     

    Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Katolinen_kirkko&oldid=22871025”