Hollolan keskiaikainen kivikirkko

Hollolan keskiaikainen kivikirkko
Hollolan kivikirkko jouluyönä
Sijainti	Hollola
Koordinaatit	61°03′08″N, 025°25′57″E
Seurakunta	Hollolan seurakunta
Rakentamisvuosi	1495–1510
Materiaali	Harmaakivi
Istumapaikkoja	550
Avoinna yleisölle ma–pe 11-18, talvella su 13-142023	kesä-heinäkuussa
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Hollolan keskiaikainen kivikirkko, katolisella ajalla nimetty Pyhän Marian kirkoksi, on Hollolan seurakunnan kirkko ja Päijät-Hämeen alueen tärkeimpiä keskiaikaisia muistomerkkejä. Kirkossa on 550 istumapaikkaa, ja se on Suomen keskiaikaisista seurakuntakirkoista kolmanneksi suurin. Kirkko valmistui nykyiseen muotoonsa 1495–1510, ensin sakaristo 1495, sitten itse kirkkosali 1500 ja viimeiseksi asehuone vuoden 1505 jälkeen. Kirkko kuuluu kolmanteen suomalaiseen kivikirkkosukupolveen, johon kuuluvat kirkot rakennettiin 1480–1560.^[1] Kirkko on oletettavasti Hattulan kirkon jälkeen Hämeen vanhin kivikirkko ja yksi suurimmista keskiaikaisista kirkoistamme. Kansantarinan mukaan Hollolan kirkon rakensivat jättiläiset Hollo ja Martta^[2]. Kirkko on kuuluisa hyvin säilyneistä puuveistoksista, minkä aiheita ovat mm. Pyhä Yrjö ja lohikäärme karitsoineen ja neitoineen, Pyhä Maria ja hänen äitinsä Johanna, Pyhä Barbara, Magdalan Maria. ^[3]

Kirkon eteläpuolella on Carl Ludvig Engelin suunnittelema uusklassinen 1829–1831 rakennettu kellotapuli.^[4] Kirkon ja kellotapulin kanssa samaan rakennuskokonaisuuteen kuuluu Hollolan vanha pappila. Museovirasto on määritellyt ne ympäristöineen, johon kuuluu myös kunnantupa ja maantien varren kyläasutus viljelysmaisemineen, valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi, ja näiden muodostama kokonaisuus on myös osa Kastarin-Hatsinan-Kutajoen valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta.^[5]

Hollolan seurakunta pitää vanhassa kirkossa jumalanpalveluksia joka sunnuntai. Kirkko on tiekirkko ja yleisölle avoinna pääsääntöisesti kesä- ja heinäkuussa sekä talvisaikaan sunnuntaisin jumalanpalveluksen aikaan kello 13-14. Poikkeukset ja tarkemmat ajankohdat löytyvät Hollolan seurakunnan verkkosivuilta.

Pääartikkeli: Hollolan seurakunnan historia

Hollolan kiinteä asutus on peräisin myöhäiseltä rautakaudelta vuoden 1000 tienoilla. Seurakunta perustettiin Hollolaan nykytietojen mukaan jo 1200-luvun alkupuolella. Nykyistä kirkkoa arvellaan edeltäneen 2–3 puukirkkoa kahdeksan kilometrin päässä sijaitsevalla Kirkkailanmäellä. 1050–1300-luvuilla käytössä olleesta Kirkkailanmäen kalmistosta on löydetty toistasataa hautaa, joista vanhimmat ovat pakanuuden ajoilta. Nimi Kirkkailanmäki palautuu vanhaan hämäläiseen murremuotoon kirkk'ailanmäki eli 'kirkkoaidanmäki'.^[6]

Keskiajalla Hollolan emäseurakunta käsitti laajoja alueita itäisessä ja kaakkoisessa Hämeessä. Jo 1300-luvulla siitä erotettiin Lammi, 1400-luvulla Sysmä (Joutsa, Hartola, Padasjoki, Jämsä ja vanha Rautalammin emäseurakunta), 1500-luvulla Iitti, 1600-luvulla Orimattila ja myöhemmin vielä Asikkala, Kärkölä, Nastola ja Lahti. 1900-luvun aikana Hollolan kunnan keskus siirtyi kirkonkylästä Salpakankaalle lähemmäs Lahden kaupunkia.^[6]

Kirkonmäen ympäristöstä on tehty paljon arkeologisia löytöjä, jotka viittaavat siihen, että alue on ollut muinainen keskuspaikka. Tähän viittaa vahvasti myös nykyisen kirkon takana oleva Kapatuosian linnavuori. Läheisen Vesijärven pinnasta 56 metrin korkeuteen kohoavalla mäellä on ollut hämäläisten rautakautinen varustus. Mäeltä löytyneiden arkeologisten löytöjen perusteella paikallisilla on ollut kauppayhteyksiä Satakuntaan ja Karjalaan sekä Novgorodiin.

Kirkko valmistui nykyiseen muotoonsa 1495–1510, ensin sakaristo 1495, sitten itse kirkkosali 1500 ja viimeiseksi asehuone vuoden 1505 jälkeen. Sillä oli hyvät yhteydet Vesijärvelle ja suurin piirtein yhtä pitkät etäisyydet tärkeimmille sen ajan kylille Kankaantakaan, Okeroisiin, Lahteen, Vesikansaan ja Asikkalaan. Muiden suurten keskiaikaisten, suomalaisten kirkkojen tapaan sen uskottiin olevan jättiläisten rakentama. Erityisesti korostuu jättiläispari Hollon ja Martan merkitys, joista ensimmäisen mukaan kansa uskoi Hollolan pitäjän, ja sitä kautta nykyisen kunnan, saaneen nimensä. Erään tarinan mukaan jättiläiset yrittivät rakentaa kirkon Kapatuosian mäen päälle, mutta yön tullen perustuskivet vierivät alas nykyiselle paikalleen. Toisen tarinan mukaan yksi jättiläisistä olisi astunut lahden yli Pyhäniemestä tuodessaan kiviä rakennustyömaalle.^[1][2]

Katolisella ajalla kirkkosalissa oli ainakin neljä alttaria. Alttareita oli myös asesalissa ja ulkoseinässä. Pyhälle Marialle omistettu pääalttari oli itäisimmän pylvään juurella. Sen etuosan eli antemensalen kopio koristaa nykyistä alttaria. Pääalttarin ja muiden alttareiden yhteydessä oli alttarikaapit, joissa säilytettiin myös puuveistoksia pyhimyksistä. Osa niistä on nykyään aseteltu eri puolille kirkkoa. Idästä laskien toisen pylvään juurella oli maallikkoalttari, jonka lisäksi pohjois- ja eteläseinillä oli alttarit. Toinen niistä oli todennäköisesti omistettu pyhälle Henrikille. Kuorin yllä oli parvi, jossa oli luku- ja epistolatuolit ja mahdollisesti alttari.^[7][8]

Ikkunat olivat pienet eikä niitä ollut pohjoisseinällä pahojen voimien pelossa lainkaan. Kirkon ainoa tuoli oli papiston käytössä ollut kuorituoli, joka nykyään on restauroituna Kansallismuseon kokoelmissa.^[7]

Kattoon iskeneen salaman vuoksi kirkon puiset kattorakennelmat paloivat 28. kesäkuuta 1642. Palon aiheuttamien tuhojen yhteydessä alettiin myös muuttamaan kirkkoa uskonpuhdistuksen oppien mukaiseksi. 1650-luvulla kirkkoa muutettiin rakentamalla kirkkosaliin penkit ja saarnatuoli. Ikkunoita suurennettiin samoihin aikoihin.^[6][9]

Kirkon sisätilojen lattioiden alla oli uskonpuhdistuksen jälkeen 1800-luvulle asti rikkaimpien pitäjän asukkaiden ja aatelisten hautauspaikka. Huomattavin hauta on von Essenien hauta lähellä alttaria. Didrik von Essenin hautajaisten jälkeen kirkkoon jätettiin 17 hautajaisvaakunaa, jotka ovat edelleen kirkossa, alttarin vasemmalla puolella.^[9][10]

1700-luvulla kirkkosali alkoi käydä ahtaaksi. 1783 rakennettiin sen vuoksi parvet pohjoisen penkkirivistön ylle. Pitäjänkokouksen pöytäkirjassa samalta vuodelta mainitaan, että tilanpuute aiheutti juhlapäivinä sekasortoa. Parvia laajennettiin jo 1798, mutta samalla sakastin yläpuoliset maalaukset vaurioituivat. Parvet purettiin myöhemmin.^[10]

Kirkko peruskorjattiin vuosina 1934–1935 Carolus Lindbergin suunnitelmien mukaan. Viimeisin kunnostus- ja konservointityö tehtiin 2005–2006 osittain Euroopan unionin ja Etelä-Suomen lääninhallituksen rahoituksella.^[1]

Kirkon suorakaiteiseen runkohuoneeseen liittyy kylkiäisinä sakaristo pohjoisella pitkällä sivulla ja asehuone eteläisellä pitkällä sivulla. Runkohuoneen ulkomitat ovat 42,1 × 17,8 metriä. Runkohuoneen päätykolmioiden tiilikoristelu on poikkeuksellisen runsas, ja tiilikoristelua on myös asehuoneen päädyssä. Lisäksi asehuoneen päädyssä on ns. ulkoisen saarnatuolin aukko. Runkohuoneen kulmissa on vaikuttavankokoiset kulmakivet.^[11]

Kirkkosali on jaettu neljällä tiilipilarilla kahteen laivaan. Sisäkaton holvit ovat kaikki 16-jakoisia rengastähtiholveja. Kirkon vanhin esine, Vehmaan mestarin tekemä kalkkikivinen kastemalja, joka nykyisin on itäisimmän pylvään juurella, on peräisiin 1300-luvun lopulta^[1]. Vanhimmat maalaukset – vihkiristit ja kuoripäädyn holvien yksinkertaiset kasvokuviot – on tehty heti salin valmistuttua 1500-luvun alussa. Suurin osa keskiaikaisista puuveistoksista on sijoitettu kirkkosaliin, pääasiassa pylväille ja urkuparvelle. Vihkimäristiä oli alun perin 12, mutta yksi niistä on kadonnut. Alttarista oikeanpuoleinen vihkimäristi on Hollolan seurakunnan logo, mutta violettina.^[11]

Kirkkosalissa keskellä pylvään länsipuolella on Pyhän Barbaran ja Magdalan Marian puuveistos,

Alttaritaulu on 1600-luvulta, kuten myös saarnatuoli. Alttaritaulu on maalattu saksalaisen Christoph Schwarzin työn pohjalta, ja sen on lahjoittanut seurakunnalle Paimelan säteri Johann Wrangel. Lasimaalaukset ovat Lennart Segerstrålen tekemiä vuodelta 1929.^[1] Nykyinen alttarilaite on hankittu kirkkoon 1660-luvun lopulla. Viimeistään tuolloin alttari myös siirrettiin ensimmäisen keskipilarin luota itäseinustalle.^[8]

Asesali oli kirkon runsaimmin maalauksin koristeltu huone. Siellä oli myös alttari, joka oli lukittavassa kaapissa seinän syvennyksessa, joka on edelleen nähtävissä. Nykyään sinne on sijoitettu myös muun muassa puuveistos pyhästä Yrjöstä. Ovessa asesalin ja kirkkosalin välissä on runsaasti takorautakoristeita, joiden on arveltu esittävän Pyhän Hubertuksen metsästystä. Todennäköisimmin sen aiheena on kuitenkin Pyhä Eustachius. Hollolan vaakunan aihe on otettu niistä.^[11][7]

Vaikuttavimpana teoksena asehuoneessa pidetään sateenkaaren päällä istuvaa Kristusta tuomiopäivänä muiden pyhimysten kanssa. Asesalissa on myös maalauksia muun muassa paholaisista, jotka houkuttelevat ihmisiä, ja pyhästä Kristofferista. 1600-luvun puolivälistä lähtien maalaukset on peitetty kalkkimaalilla, mutta ne otettiin esiin ja konservoitiin 1900-luvun alkupuolella.^[11][7]

Asesalin eteläseinässä ulko-oven yllä on pieni aukko. Se oli todennäköisesti ulkosaarnastuoli, josta saatettiin pitää keskiajalla saarnoja ulkona oleville. Asesalissa on ollut portaat, joita pitkin saarnaaja kiipesi saarnastuoliin.^[7][1]

Hollolan kirkossa on säilynyt paljon alkuperäistä ja kulttuurihistoriallisesti arvokasta irtaimistoa. Saarnatuoli on 1600-luvulta. Kirkkosalissa on lukuisia keskiaikaisia puuveistoksia, muun muassa Pyhä Yrjänä ja lohikäärme sekä Maria ja Jeesus-lapsi. Uuden testamentin henkilöitä ja esikuvallisia pyhimyksiä esittäviä puuveistoksia on säilynyt 24. Veistoksista valtaosa on 1400-luvulta, ja todennäköisesti osa irtaimistosta on tuotu vanhasta puukirkosta.^[1][7]

Urut on rakentanut Urkurakentamo Martti Porthan vuonna 1994. Niissä on 33 äänikertaa, ja julkisivun esikuvana ovat olleet saksalaiset barokkiurut. Urut ovat omalla parvellaan, jossa on tilaa myös pienelle kuorolle.^[12]

Kirkon ympärillä on Hollolan hautausmaa, jonka vanhimmat osat ovat olleet käytössä oletettavasti jo 1400-luvulta. Alueella on muun muassa sankarihautausmaa, kolme uurnahauta-aluetta ja muualle haudattujen vainajien muistelupaikka. Hautausmaata on laajennettu vuosina 1830–1969 välisenä aikana useita kertoja. Uusi puoli on kirkon itäpuoella. Tuhkaukset suoritetaan Levon hautausmaalla Lahdessa Levon kappelin yhteydessä olevassa krematoriossa.^[13]

Nykyinen Carl Ludvig Engelin suunnittelema kellotapuli on rakennettu vuosina 1829–1831. Sen alaosa on kiveä, mutta muutoin se on rakennettu puusta. Päätös sen rakentamisesta tehtiin vuonna 1822. Emäseurakuntalaiset halusivat rakentaa sen kokonaan kivestä, mutta kappeliseurakunnat kieltäytyivät maksamasta sellaista.^[10]

• Luettelo Suomen keskiaikaisista kivikirkoista
• Sovituksenkirkko

• Hiekkanen, Markus: Suomen keskiajan kivikirkot. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1117) Helsinki: SKS, 2007. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
• Kuusi, Sakari: Hollolan pitäjän historia I–II. (Toinen, korjattu ja yhdistetty painos. Ensimmäisen ja toisen osan sivunumeroinnit ovat erilliset, joten viiteluettelon niiden edessä merkintä I, jos sivut ovat ensimmäisestä, ja II, jos sivut ovat toisesta osasta) Hollola: Hollolan kunta, 1980 (alk. 1935-1937). ISBN 951-99285-7-X

• Elonet: Finlandia-katsaus 38 (1944): Hollolan kirkko – 4:02 filmin alusta
• Hollolan keskiaikainen kivikirkko (rakennusperintörekisteri) Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. Museovirasto.
• Hollolan seurakunta
• Kirkosta Hollolan seurakunnan sivuilla (Arkistoitu – Internet Archive)
• Hollolan matkailu (Arkistoitu – Internet Archive)
• Sakari Kuusi : Onko Hollolan kirkko 700 vuoden vanha?, Suomen Kuvalehti, 15.09.1934, nro 38, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot