Hämeenlinnan Pallokerho

Hämeenlinnan Pallokerho
Perustettu	1929 1929 Hämeenlinnan Pallokerho 1991 HPK Edustusjääkiekko Ry 2015 HPK Liiga Oy
Kaupunki	Hämeenlinna
Kotiareena	Pohjantähti Areena
– kapasiteetti	5 360
Sarja	SM-liiga
Värit
Toimitusjohtaja	Kaj Källarson
Puheenjohtaja	Jyrki Louhi
Päävalmentaja	Mikko Manner
Kapteeni	Petteri Nikkilä
Yhteistyöseurat	FPS (Suomi-sarja)
SM-mitalit
Kultaa	2 (2006, 2019)
Hopeaa	3 (1952, 1993, 2010)
Pronssia	9 (1954, 1991, 1997, 1999, 2000, 2002, 2003, 2005, 2007)
Infobox OKNimi-testi OK

Hämeenlinnan Pallokerho eli HPK on hämeenlinnalainen jääkiekkoseura, jonka edustusjoukkue pelaa jääkiekon SM-liigassa. Kaudella 2005–2006 HPK voitti historiansa ensimmäisen Suomen mestaruuden kukistettuaan Porin Ässät otteluvoitoin 3–1. Toisen mestaruutensa HPK voitti kaudella 2018–2019 Kärppiä vastaan otteluvoitoin 4–3.^[1] Kahden kullan lisäksi HPK on saavuttanut kolme hopeaa sekä yhdeksän pronssia. HPK pelaa kotiottelunsa Pohjantähti areenalla. HPK Naiset pelaavat SM-liigassa.

Hämeenlinnan Pallokerhon perustava kokous pidettiin 5. joulukuuta vuonna 1929. Seuran nimeksi valittiin tuolloin Hämeenlinnan Jääpalloseura, ja toiminta keskittyikin aluksi jääpalloon. Pian seuraavan vuoden alussa seuran nimi vaihtui Hämeenlinnan Pallokerhoksi eli HPK:ksi, jonka nimisenä seura on toiminut aina tähän päivään saakka. Huhtikuussa 1930 päätettiin seuran toimintaa laajentaa siten, että sen ohjelmaan lisättiin myös jalkapallo ja pesäpallo.^[2] Vuonna 1935 HPK:n ja sen paikallisen kilpakumppanin Hämeenlinnan Tarmon toiminta yhdistettiin osittain. Yhdistymisen tavoitteena oli että HPK:lle jäisi jääpallo ja pesäpallo, Tarmolle jalkapallo. Yhdistymisen seurauksena sai alkunsa myös Tarmon jääkiekkotoiminta ja helmikuussa 1932 Tarmo pelasi ensimmäisen ottelunsa.^[2]

Talvisessa päälajissaan jääpallossa HPK nousi sotien jälkeen vuonna 1946 suomensarjasta mestaruussarjaan. Samoihin aikoihin seura aloitteli myös jääkiekkotoimintaansa.^[2][3] Vuoden 1947 jääpallon SM-sarjassa HPK jäi lohkonsa viimeiseksi ja putosi sarjasta.^[2][4] Kausi jäi lopulta ainoaksi HPK:n jääpallon SM-sarjakaudeksi, ja seura pelasi jääpallohistoriansa seuraavat vuodet alemmilla sarjatasoilla. HPK:n jääpallomenestys oli kuitenkin hyvin heikkoa, mikä johti omalta osaltaan siihen että seura lopetti jääpallotoiminnan 1950-luvun puolivälissä ja talviseksi päälajiksi valikoitui jääkiekko.^[2] Lisäksi jääkiekon suosio pallokerholaisten keskuudessa oli nousussa, vuonna 1948 HPK nousi maakuntasarjasta suomensarjaan ja heti seuraavana kautena vuonna 1949 se nousi suomensarjasta SM-sarjaan. HPK:n nousu tarkoitti sitä että seuraavalla kaudella 1949–1950 SM-sarjassa pelasi kaksi hämeenlinnalaisjoukkuetta.^[2][5][6]

Kausi 1949–1950 oli HPK:n ensimmäinen Suomen jääkiekon pääsarjassa. HPK sai paikalliskilpailijastaan Tarmosta kovan vahvistuksen, kun Eero Salisma siirtyi Pallokerhoon. HPK jäi kuitenkin SM-sarjassa kuudenneksi eli viimeistä edelliseksi ja putosi takaisin suomensarjaan.^[5]

Vuoden 1951 suomensarjaan HPK lähti ennakkosuosikkina ja seuran onnistuikin nousta takaisin pääsarjaan. Toiseen SM-sarjakauteensa 1951–1952 HPK lähti suurin odotuksin. Seura voitti oman lohkonsa voittaen kaikki ottelunsa, HPK voitti muun muassa paikallisvastustajansa Tarmon ensimmäistä kertaa SM-sarjaottelussa. Voitto Tarmosta takasi HPK:lle lohkovoiton, kyseessä oli Tarmon ainoa tappio vuoden 1952 SM-sarjassa. Tarmo sijoittui lohkossa HPK:n jälkeen lohkon toiseksi. Lohkovoiton myötä HPK selviytyi ensimmäistä kertaa historiassaan loppuotteluihin, seuran nousu suomensarjasta mitalijoukkueeksi oli nopeaa.^[5][7]

Loppuotteluissa vastaan tuli toisen lohkon voittaja ja edellisen kauden mestari Ilves. Myös edellisenä kautena Ilves oli voittanut hämeenlinnalaiset loppuotteluissa – silloin vastassa oli ollut Tarmo.^[8][7] Ensimmäinen loppuottelu Ilvestä vastaan alkoikin tasaisesti, mutta HPK:n peli sekosi kun Eero Salisma ajettiin ulos kentältä. Ilves voitti lopulta selkein lukemin 6–1. Toinen ottelu oli tasaisempi, sen voitti Ilves maalein 4–3 ja HPK saavutti hopeamitalit.^[5]

Seuraavana kautena 1953 Hämeenlinnassa palattiin totuttuun järjestykseen ja Tarmo palasi kaupungin ykkösseuraksi. HPK ja Tarmo pelasivat tosin eri lohkoissa, joten paikallisottelu ei toteutunut. HPK jäi lohkonsa kolmanneksi, Tarmon saadessa hopeamitalit.^[5][9] Myös vuonna 1954 jäi SM-sarjan paikallisottelu Tarmoa vastaan pelaamatta, sillä joukkueet oli taas sijoitettu eri lohkoihin. HPK kuitenkin sijoittui lohkonsa toiseksi ja Tarmo jäi neljän parhaan ulkopuolelle, joten HPK nousi taas kaupungin herraksi. Lohkonsa kakkosena HPK selviytyi pronssiotteluun, jossa se oli niukasti Turun Palloseuraa parempi; ensimmäisen ottelun HPK voitti maalilla, toinen ottelu päättyi tasan. Näin HPK saavutti pronssimitalit. Seuraava HPK:n jääkiekon SM-mitalisijoitus tulikin vasta 1990-luvulla ja Tarmo piti huolen kaupungin kiekkomenestyksestä vielä muutaman vuoden ajan.^[5][10]

Seuraavina vuosina Kerhon menestys oli vaisumpaa, vuonna 1954–1955 se jäi lohkonsa kolmanneksi ja ulos mitalipeleistä. Seuraavana kautena 1955–1956 HPK säilyi SM-sarjassa voitettuaan uusintaottelun putoamisesta.^[11] Myös vuosina 1957 ja 1958 HPK jäi mitalipelien ulkopuolelle, putoaminen ei kuitenkaan uhannut.^[12][13] Kaudeksi 1958–1959 SM-sarjan sarjajärjestelmää uudistettiin ja sarja pelattiin yksilohkoisena. Sarjan häntäpäässä neljä joukkuetta oli tasapisteissä, mutta HPK jäi kymmenen joukkueen sarjassa viimeiseksi maalieron turvin, mutta kerhon onneksi se ei ratkaissut putoamista vaan sääntöjen mukaan tasapisteissä pelattiin uusintaottelu. Uusintaotteluiden jälkeen HPK säilyi sarjassa, paikallisvastustaja Tarmon kohtalona taas oli putoaminen suomensarjaan.^[14][5] Seuraavana kautena 1959–1960 HPK koki kuitenkin saman kohtalon, se jäi sarjassa toiseksi viimeiseksi ja putosi suomensarjaan kaudeksi 1960–1961.^[15][5]

1960-luvun alkuvuodet HPK tahkosi suomensarjassa paikallisvastustajansa Tarmon kanssa. Vuonna 1964 Hämeenlinnassa päästiin pois luonnonjääoloista, kun Rinkelinmäen tekojäärata valmistui. Vuosikymmenen loppupuoliskolla Hämeenlinnan kiekkoherruus oli siirtymässä vähitellen HPK:lle, sillä Tarmo haki välillä vauhtia maakuntasarjasta saakka.^[5] Tosin Kerhonkin sarjasijoitukset olivat suomensarjassa vaatimattomia. Kausina 1968–1969 ja 1969–1970 HPK oli juuri putoamisviivan yläpuolella, mutta maakuntasarjaan seura ei sentään pudonnut.^[16][17]

Seuraavina kausina sijoitukset paranivat ja kaudella 1971–1972 HPK selviytyi jo SM-sarjakarsintaan asti, mutta lopulta karsintasarjassa nousu SM-sarjaan ei kuitenkaan ollut lähelläkään.^[18] HPK:n kurssi oli kuitenkin kääntynyt ja se nousi toiseksi korkeimman sarjatason parhaiden seurojen joukkoon. Kaudella 1972–1973 HPK ei SM-karsintaan yltänyt. Samalla kaudella HPK:n paikallisvastustajan Tarmon menestys oli heikompaa; Tarmo putosi maakuntasarjaan ja HPK jäi ainoana hämeenlinnalaisjoukkueena toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Seuraavalla kaudella 1973–1974 HPK voitti oman suomensarjalohkonsa ja eteni SM-karsintaan. Karsintasarjassa Kerho jäi kuitenkin kolmanneksi, eikä selviytynyt karsimaan SM-sarjapaikasta SM-sarjan yhdeksättä vastaan.^[19][20]

Kaudeksi 1974–1975 toiseksi korkein sarjataso muuttui I-divisioonaksi. I-divisioonaa ei enää pelattu alueellisesti jaetuissa lohkoissa, vaan sarja muuttui yksilohkoiseksi, jolloin ottelumatkat pitenivät. Myös sarjan taso nousi, edellisenä kautena sarjasta pudotettiin 16 joukkuetta.^[19][20] Ensimmäinen I-divisioonakausi sujui alkuun lupaavasti, ja sarjan kärkikolmikko Sport, FoPS ja HPK erottui muista jo sarjan alkuvaiheessa. Lopulta kuitenkin HPK oli kuitenkin kärkikolmikon kolmas joukkue selkeällä piste-erolla.^[21][22]

Ennen seuraavan I-divisioonakauden 1975–1976 alkua Hämeenlinnan jääkiekkopiireissä tapahtui odottamaton käänne, sillä Tarmo lopetti perinteikkään ja menestyksekkään jääkiekkotoimintansa ja Tarmon jääkiekkotoiminta sulautettiin Pallokerhoon. Hämeenlinnassa katsottiin, ettei sen kokoinen kaupunki voinut ylläpitää kahta menestyvää jääkiekkojoukkuetta.^[23] Seuraavina kausina HPK jäi yhä selvemmin I-divisioonan kärkiporukoiden taakse, eikä se yltänyt SM-sarjakarsintapaikkaan. Seura oli kuitenkin vakaasti sarjataulukon keskivaiheen yläpuolella.^[24][25] HPK oli kuitenkin paras I-divisioonassa pelaava joukkue, jolla ei vielä ollut jäähallia.^[23] Vuonna 1977–1978 kerho oli taas lähellä SM-sarjakarsintaa, tämä vauhditti kaupungin päätöstä jäähallin rakentamisesta. Halli päätettiin rakentaa kattamalla Rinkelimäen tekojäärata. Rakennustyöt vaikeuttivat HPK:n harjoittelua vuonna 1978–1979. HPK olikin sarjassa I-divisioonan puolivälin alapuolella.^[26][27]

Vuonna 1979 Rinkelinmäen tekojäärata viimein katettiin ja HPK pääsi ensimmäistä kertaa pelaamaan kotiottelunsa jäähallissa. Uusi Rinkelinmäen jäähalli siivitti osaltaan joukkuetta menestykseen, sillä seuraava I-divisioonakausi 1979–1980 oli seuran paras sitten mestaruussarjakausien.^[23][28] Sarjan alku meni vielä tasatahtia muiden kärkiseurojen SaiPan ja SaPKon kanssa, mutta sarjan puolivälissä HPK pelasi 15 ottelun tappiottoman putken ja karkasi saavuttamattomaan johtoon. Lopulta HPK oli sarjan selkeä ykkönen.^[29] SM-liigan karsintasarja sen sijaan ei sujunutkaan HPK:n kannalta toivotunlaisesti. Neljän joukkueen karsintasarjan ykköseksi pelasi SaiPa, joka jäi runkosarjassa HPK:n taakse. HPK:n ja SaiPan väliin jäi vielä tasapisteissä SaiPan kanssa ollut Jokerit, joka puolusti liigapaikkaansa. Nousu SM-liigaan jäi hämeenlinnalaisittain vielä haaveeksi.^[23][30]

Seuraavan kauden I-divisioonaan 1980–1981 HPK sai kovan vahvistuksen, kun Jouni Rinne siirtyi Hämeenlinnaan Rauman Lukosta. Muitakin vahvistuksia tuli HPK:hon ja seura lähtikin kauteen ennakkosuosikkina. HPK johtikin sarjaa alusta alkaen ja Kerho pelasi itsensä runkosarjan voittoon pistepörssin voittaneen Rinteen johdolla.^[31][32] Liigakarsinnassa kuitenkin liigajoukkueet Lukko ja Jokerit eivät antaneet divisioonan kärkikaksikolle HPK:lle ja KooVeelle mahdollisuuksia, eikä HPK:n nousuyritys onnistunut.^[23][31][32]

Kaudeksi 1981–1982 Jouni Rinne lähti takaisin Raumalle. HPK erottui kuitenkin muista voitti taas lopulta runkosarjan. Uutena sarjajärjestelmänä I-divisioonassa pelattiin pudotuspelit liigakarsintaan pääsystä. Sarjan voittajana HPK sai levätä ensimmäisen kierroksen. Vastustajaksi HPK:lle tuli JyP HT, jolle ei juuri annettu ennakkoarvioissa mitään mahdollisuuksia.^[33] Jyväskyläläisseura kuitenkin yllätti HPK:n ja vei ottelusarjan nimiinsä suoraan voitoin 3–0 ja HPK jäi tappion myötä SM-liigakarsinnan ulkopuolelle.^[23][34]

Kaudella 1982–1983 HPK voitti I-divisioonan runkosarjan neljättä perättäistä kertaa. Voitto ei kuitenkaan ollut yhtä selkeä kuin aiempina vuosina, sillä JoKP jäi vain pisteen päähän.^[35][36] Pudotuspeleissä vastaan tuli taas JyP HT, jonka HPK voitti tällä kertaa voitoin 3–0 ja eteni liigakarsintaan SM-liigan viimeiseksi jäänyttä Lukkoa vastaan. HPK sai ottelusarjaan kotiedun ja ensimmäinen ottelu Hämeenlinnassa päättyi HPK:n 4–1-voittoon. Seuraava ottelu pelattiin Raumalla. HPK siirtyi ottelussa johtoon jo ensimmäisen minuutin aikana, ja lisäsi parin seuraavan minuutin aikana johtoaan kolmeen maaliin. Lopputulos oli 1–6 hämeenlinnalaisille. Ottelusarjan viimeinen ottelu Hämeenlinnassa tuntui enää muodollisuudelta, sen HPK voitti 3–0. Ottelusarjan voiton myötä varmistui HPK:n paluu korkeimmalle sarjatasolle.^[23][35][36]

Kausi 1983–1984 oli HPK:lle ensimmäinen pääsarjakausi yli 20 vuoden suomensarja- ja I-divisioonakauden jälkeen. Pääsarja oli HPK:n alasarjakausien aikana muuttunut SM-liigaksi. Ennen liigakauden alkua HPK koki raskaita pelaajamenetyksiä ja tulos oli sen mukainen. Lisähuolia toi myös seuran talous, sillä HPK oli liiganousua hakiessaan elänyt yli varojensa.^[23][37] HPK voitti ainoastaan kolme ottelua SM-liigassa ja joutui sarjan viimeisenä karsimaan sarjapaikastaan.^[38] Liigakarsinnassa vastaan asettui Rauman Lukko, jonka HPK oli edelliskautena pudottanut SM-liigasta. Tällä kertaa Lukko oli selkeästi parempi ja osoitti ansaitsevansa liigapaikan, ensimmäiset ottelut kirjattiin Lukolle maalein 8–2 ja 7–2. HPK voitti kolmannen osaottelun, mutta neljännen Lukko voitti jatkoajan jälkeen 5–4 ja HPK palasi takaisin I-divisioonaan. Liigavisiitti jäi näin kauden mittaiseksi.^[23][37]

Seuraavien kausien I-divisioonassa HPK ei yltänyt terävimpään kärkeen, eikä näin päässyt yrittämään paluuta SM-liigaan.^[39][40] Divisioonakaudella 1985–1986 HPK:n seurajohto aloitti ”Matkalla huipulle” -kampanjan, jonka tavoitteena oli nostaa HPK aina SM-liigan mitalijoukkueeksi asti.^[23]

Kauteen 1987–1988 HPK lähti kovin satsauksin, kuten myös moni muu I-divisioonan seura, sillä SM-liigaa laajennettiin 12 joukkueen sarjaksi seuraavaksi kaudeksi 1988–1989, mikä tarkoitti sitä että kaksi I-divisioonan parasta nousivat suoraan SM-liigaan.^[23][41] Kausi lähti hämeenlinnalaisittan käyntiin hienosti. HPK siirtyi sarjan johtoon jo alkuvaiheessa ja kahden parhaan joukkoon selviäminen sinetöityi jo tammikuussa. HPK selvitti kuitenkin muodollisuuksiksi jääneet loppukauden ottelut kunnialla ja Hannu Jortikan valmentama HPK oli sarjan päättyessä ylivoimainen ykkönen.^[41][42]

SM-liigakaudelle 1988–1989 valmentajaksi tuli Alpo Suhonen. Kausi sujui hämeenlinnalaisittain jopa yli odotusten, sillä nousijajoukkue HPK sijoittui kahdeksanneksi. Pudotuspelipaikka ei vielä ollut lähelläkään, mutta sarjapaikka säilyi, eikä HPK ole kauden 1988–1989 jälkeen enää kertaakaan pudonnut SM-liigasta.^[23][43] Seuraava SM-liigakausi 1989–1990 ei vielä tuonut pudotuspelipaikkaa, mutta sijoitus sentään nousi seitsemänneksi. Matkalla huipulle -projektin tavoitteet alkoivat täyttyä vasta tulevina vuosina.^[23]

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Kaudella 1990–1991 HPK otti Hannu Savolaisen johdolla SM-pronssia, joka oli joukkueen ensimmäinen liigamitali. Seuran menestys alkoi pikkuhiljaa vakiintua, ja kaudella 1992–1993 tulikin jo SM-hopeaa. Sijoitukset olivat kuitenkin ailahtelevaisia. 1995–1996 tuli neljäs sija ja 1996–1997 pronssia. Kaudella 1997–1998 HPK löysi kuitenkin itsensä jälleen pudotuspelien ulkopuolelta. Kausina 1998–1999 ja 1999–2000 Teijo Räsäsen luotsaama HPK otti ensimmäisen kerran mitalin kaksi kertaa peräkkäin, kun se saavutti molemmilta kausilta pronssia. Näinä kausina HPK:ssa vaikuttivat mm. Niko Kapanen, Antti Miettinen ja Riku Hahl, jotka ovat kansainvälisesti menestyksekkäimpiä Kerho-kasvatteja. Kausi 2000–2001 oli kuitenkin jälleen heikko, kun joukkue jäi vasta 11. sijalle.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Kaudelle 2001–2002 HPK nimesi päävalmentajakseen tuolloin vielä varsin tuntemattoman Jukka Jalosen, joka oli aiemmin valmentanut SM-liigassa Tampereen Ilvestä ja Rauman Lukkoa, vaatimattomalla menestyksellä. Heti ensimmäisellä kaudellaan Jalosen HPK otti jälleen pronssisen mitalin, ja seuraavalla kaudella sama toistui, joukkueen voittaessa samalla runkosarjan ensimmäistä kertaa historiassaan uudella piste-ennätyksellä 87. Kaudella 2003–2004 joukkue oli jo kolmatta kertaa peräkkäin välierissä, jääden kuitenkin ilman mitalia. Kaudella 2004–2005 HPK oli jälleen pronssilla.

Kaudella 2005–2006 joukkueen kannattajien unelma kävi toteen, kun HPK raivasi tiensä finaalin, jossa se kaatoi Porin Ässät voitoin 3–1. 22. huhtikuuta HPK otti historiansa ensimmäisen mestaruuden voittamalla Ässät 1–4. Kausi 2006–2007 jäi Jalosen HPK-taipaleen viimeiseksi, kun joukkue otti jälleen kunniakkaasti pronssimitalin.

Jalonen valmensi HPK:ta yhteensä kuusi kautta, kaudesta 2001–2002 aina kauteen 2006–2007 saakka. Seura saavutti tuona aikana yhden kullan, neljä pronssia ja yhden neljännen sijan, joka tekee Jalosesta samalla menestyksekkäimmän että pitkäaikaisimman Kerho-valmentajan. Jalonen tavaramerkiksi nousi HPK-kaudellaan varsin nimettömien pelaajien kykyjen löytäminen ja hyödyntäminen, jolloin monet pelaajat pelasivat uransa parhaat kaudet juuri Jalosen luotsattavina.

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Kaudelle 2007–2008 HPK:n organisaatiossa tapahtui muutoksia, kun Risto Korpelan tilalle toimitusjohtajaksi nimettiin Kai Tervonen, ja menestysvalmentaja Jukka Jalosen paikan otti Matti Alatalo. Siinä missä HPK oli edellisinä kausina ollut yksi SM-liigan menestyneimmistä seuroista, nyt se floppasi pahasti, jääden vasta 12. sijalle. Kaudeksi 2008–2009 päävalmentaja vaihtuikin Jukka Rautakorpeen, joka valmensi HPK:n heti viidennelle sijalle. Kaudelle 2009–2010 Risto Korpela palasi HPK:n toimitusjohtajaksi. Samalla kaudella HPK saavutti menestyksekkäästi hopeaa, häviten finaalissa Turun Palloseuralle voitoin 1–4.

Rautakorpi jätti HPK:n menestyskauden jälkeen, ja hänet korvattiin Harri Rindellillä. Ensimmäisellä kaudellaan Rindellin joukkueen kausi päättyi Villi kortti -kierroksella, mutta seuraava kausi jäikin historiaan HPK:n katastroofisimpana. Joukkue paini talousvaikeuksissa ja Rindell erotettiin kauden loppupuolella joukkueen huonojen esityksiä vuoksi, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Rindellin korvasi Timo Lehkonen, mutta suunta ei muuttunut ja lopullinen sijoitus oli HPK:n historian huonoin, 13. sija.

Kaudelle 2012–2013 joukkue ei lähtenytkään suurin odotuksin, vaikka pelaajisto ja valmennus kokikin muutoksia. Uudeksi päävalmentajaksi nimitettiin Ari-Pekka Selin. Joukkue kuitenkin lähti suureen liitoon ja voitti alkukaudella parhaimmillaan yhdeksän ottelua putkeen. Lopullinen sijoitus runkosarjassa oli kuudes, mutta rahkeet eivät riittäneet puolivälieriä pidemmälle. Monen mielestä seuran uskottavuus kuitenkin palautettiin ja joukkue saavuttikin historiansa parhaan yleisökeskiarvon. Lopullinen sijoitus oli seitsemäs.

Ennen kautta 2013–2014 HPK koki kolauksen, kun Ari-Pekka Selin siirtyi KHL:ään ennen kauden alkua. Hänen tilalleen hankittiin Kai Rautio. Raution aika HPK:ssa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän riitautui joukkueen pelaajien kanssa, ja joutui lopulta erotetuksi. Valmennustiimissä jo kaudesta 2006–2007 toiminut Pasi Arvonen nostettiin päävalmentajaksi. Lähes kokonaan pudotuspelimahdollisuutensa menettänyt HPK vuokrasi runkosarjan lopussa kapteeni Ville Viitaluoman ja Jere Sallisen loppukaudeksi SHL-joukkue Örebro HK:seen Ruotsiin. Yllättäen joukkue kiri 11. sijalta Tampereen Ilveksen ohi voittaen kahdeksan viimeistä runkosarjaotteluaan putkeen, ja saavutti näin ollen paikan Lomarengas-kierroksella (entinen Villi kortti -kierros). Kymmenennen sijan kohtalo ratkesi vasta runkosarjan viimeisellä kierroksella, jossa HPK kaatoi HIFK:n 3–1 ja Ilves hävisi Rauman Lukolle 1–4. Lomarengas-kierroksella Kerho sai vastaansa SM-liigan suurimmalla budjetilla ja toistaiseksi viimeistä SM-liiga-kauttaan pelanneen Helsingin Jokerit, joka hävisi ottelusarjan 0–2. HPK:n voittoputki kasvoi jo kymmeneen otteluun. Puolivälierissä tuli vastaan runkosarjan voittanut Kärpät, joka voitti ottelusarjan 4–0. Lopullinen sijoitus oli kahdeksas.

Kausi 2014–2015 jatkui Pasi Arvosen johdolla ja syyskausi sujuikin mallikkaasti joukkueen ollessa sarjataulukossa parhaimmillaan neljän parhaan joukossa. Joulukuussa alkanut tappioputki pudotti joukkueen kuitenkin pudotuspeliviivan alapuolelle, ja kovasta yrityksestä huolimatta joukkue ei onnistunut toistamaan edelliskauden temppua ja nousemaan pudotuspeleihin, vaan lopulliseksi sijoitukseksi jäi 11. Kaudesta jäi lähinnä mieleen Juuse Saroksen hyvät esitykset maalilla ja tehoton hyökkäyspeli.

Kaudelle 2016–2017 HPK:n päävalmentajaksi nousi Antti Pennanen. Kausi oli HPK:lta suhteellisen hyvä, ja joukkue eteni kahden vuoden tauon jälkeen suoraan pudotuspeleihin, mutta puolivälierissä vastaan asettunut JYP kukisti HPK:n tiukan ottelusarjan jälkeen otteluvoitoin 4–3. Pennasen ensimmäiset otteet HPK:n päävalmentajana osoittivat joukkueelle suurta elpymistä kahden edellisen kauden epäonnistumisten jälkeen.

Kausi 2017–2018 oli HPK:lle ensin mahtavaa nousua, mutta sitten tuli yhtäkkinen mahalasku. Alkukaudesta HPK esitti vahvoja otteita, mutta kauden puolivälin jälkeen suoritukset romahtivat tylysti ja varmalta näyttänyt pudotuspelipaikka muuttui katkeraan pettymykseen, kun HPK ei selvinnyt edes sääliplayoffeihin.

Kausi 2018–2019 oli HPK:n juhlaa. Valmentajana toimi kahden edellisen kauden tapaan Antti Pennanen.^[44] Runkosarjassa joukkue raivasi tiensä pudotuspeleihein runkosarjan viidennellä sijalla. Puolivälierissä HPK kaatoi TPS:n otteluvoitoin 4–1. Välierissä HPK kaatoi runkosarjan kakkosen Tapparan voitoin 4–2. Finaaleihin HPK:ta vastaan asettui runkosarjavoittaja Kärpät. Finaalisarja eteni seitsemänteen otteluun asti, jossa HPK voitti sensaatiomaisesti Kärpät maalein 2–1 jatkoajalla Oulussa. Ratkaisumaalin teki Markus Nenonen. Näin HPK voitti toisen Suomen mestaruutensa 13 vuoden tauon jälkeen.^[45] Pennanen itse kommentoi, että kaksi edellistä kautta vielä haettiin pelitapaa ja silloin alkanut kova työ palkittiin tällä kaudella.

Kausi 2019–2020 oli HPK:lta vaihtelevaa. Runkosarjan lopussa joukkue oli lopulta sijalla seitsemän, mutta koronaviruspandemian takia kausi keskeytettiin ennen kuin viimeinen runkosarjan ottelukierros saatiin pelattua. Viimeisessä ottelussaan HPK:lla olisi ollut mahdollisuus nousta viimeiselle suoralle pudotuspelipaikalle ohi HIFK:n.

HPK lähti kauteen 2020–21 jälleen hallitsevana mestarina, koska edellisellä, kesken jääneellä kaudella mestaruutta ei jaettu. Suurin muutos joukkueessa tapahtui valmennuksessa, kun Antti Pennanen siirtyi Nuorten Leijonien päävalmentajaksi toukokuussa 2020. Korvaajaksi HPK palkkasi Matti Tiilikaisen, jolla oli pitkä HPK-tausta, mutta joka oli edelliset vuodet valmentanut hyvällä menestyksellä Saksan DEL2-liigassa. Pelaajistossakin tapahtui muutoksia, kun muun muassa paras pistemies Cody Kunyk siirtyi Kärppiin. Elokuussa 2020 HPK julkaisi yhden vuoden sopimuksen kokeneen Petri Kontiolan kanssa. Kontiola oli aiemmin pelannut Liigaa vain Tapparassa, 200 ottelun verran, viimeksi kaudella 2006–07. Kapteeniksi nostettiin Markus Nenonen.

Kauteen valmistautuminen vaikeutui, kun sekä liigajoukkue että A-nuorten joukkue joutuivat syyskuussa kolmeksi viikoksi koronakaranteeniin. Karanteenin aikana yhteisharjoituksia ei järjestetty, ja muun muassa neljä harjoitusottelua jäi pelaamatta. Erilaiset vaivat ja loukkaantumiset haittasivat myös kauden alettua erityisesti joukkueen puolustuspäätä. Vanhan pelikiellon kärsittyään Ville Koistinen pystyi pelaamaan vain satunnaisesti, ja kanadalainen Jared McIsaac ehti pelata vain yhdessä ottelussa ja yhden vaihdon verran ennen loukkaantumistaan ja paluutaan Kanadaan.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä alkaneessa runkosarjassa HPK saavutti ensimmäisen voittonsa viidennessä ottelussaan voittamalla Turussa TPS:n voittolaukauskilpailussa. Lisäksi HPK:lla oli sitä ennen yksi piste voittolaukaustappiosta Ässiä vastaan. Sijoitus sarjassa oli toiseksi viimeinen. Viiden ensimmäisen ottelun jälkeen Kontiola johti Liigan pistepörssiä tehoin 1+7. Ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa HPK otti kauden kahdeksannessa ottelussaan.

Joulutauolle lähdettäessä HPK oli sarjassa viimeisenä. Kun edellisistä kymmenestä ottelusta oli saavutettu vain yksi voitto, HPK:n johto julkaisi vuodenvaihteen jälkeen otsikolla "HPK Liiga Oy:n johto vaatii esiin Paremman Pallokerhon" tiedotteen, jossa se totesi, että "urheilullinen nykytila ei ole hyväksyttävä". Johto kuitenkin osoitti myös luottamusta valmennusjohtoon ilmoittamalla, ettei valmennusryhmään tehdä muutoksia kuluvan kauden aikana.^[46]

Monen muun joukkueen tavoin myös HPK:lla oli alkukaudesta joukkueessaan mukana NHL-apuja. HPK-taustaiset Emil Larmi ja Kristian Vesalainen liittyivät joukkueeseen lokakuussa, ja Tarmo Reunanen marraskuussa. Kukin ehti pelata noin kymmenessä ottelussa ennen siirtymistään NHL-joukkueidensa harjoitusleireille tammikuussa. Tammikuussa HPK vahvisti puolustuspäätään kun se teki loppukauden kestävät sopimukset kokeneiden Arto Laatikaisen ja Markus Kankaanperän kanssa. Larmin tilalle maalille saapui Eetu Laurikainen.

Kausi 2020–21 oli HPK:lle tuloksellisesti hyvin kaksijakoinen. Heikon ensimmäisen puoliskon jälkeen joukkue jäi helmikuun puolivälin jälkeen pisteittä vain neljässä ottelussa, ja oli kauden 20 viimeisen kierroksen otannalla sarjan kolmanneksi eniten pisteitä kerännyt joukkue. Sarjataulukossa HPK oli lopulta 11. ja jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Petri Kontiola voitti runkosarjan pistepörssin kerättyään 55 ottelussa yhtä monta tehopistettä.

Kauteen 2021–22 lähti jälleen voimakkaasti uudistunut HPK. Edellisen kauden neljä tehokkainta pelaajaa siirtyivät muihin joukkueisiin, ja keskeisiin rooleihin hankittiin ulkomaalaispelaajia. Kahdeksan ensimmäisen kierroksen jälkeen HPK oli sarjan viimeisenä viidellä pisteellä ja ilman kolmen pisteen voittoja. Tässä vaiheessa joukkueen johto ilmoitti vapauttaneensa valmennusjohdon tehtävistään ja palkanneensa uudeksi päävalmentajaksi Jarno Pikkaraisen sekä apuvalmentajaksi Joonas Tanskan. Molempien sopimukset kattoivat myös seuraavan kauden.^[47] Myöhemmin lokakuussa valmennusryhmä täydentyi kun mukaan liittyi apuvalmentaja Janne Hietaniemi. Valmentajanvaihdoksen jälkeen HPK saavutti kolmesta seuraavasta ottelustaan kauden ensimmäiset kolmen pisteen voittonsa. Näitä seuranneiden neljän pisteettömän ottelun jälkeen joukkue pelasi 12 peräkkäistä ottelua keräten jokaisesta vähintään yhden pisteen. HPK alkoi nousta sarjataulukossa ja nousi parhaimmillaan jo neljän parhaan joukkoon. Joukkueen otteet alkoivat kuitenkin taas heikentyä runkosarjan viimeisellä neljänneksellä. Viimeisistä neljästä ottelusta HPK:lle olisi riittänyt yhteensä yksi piste saavuttaakseen suoran neljännesfinaalipaikan, mutta se jäi jokaisessa pisteittä. Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella HPK kohtasi Lukon. Ensimmäisen ottelun Lukko voitti kotonaan 3–0, ja toinen ottelu päättyi tasan 2–2, joten Lukko eteni jatkoon, ja HPK:n kausi päättyi. Joukkueen paras pistemies oli taitava kanadalainen Michael Joly, joka keräsi 58 runkosarjaottelussa tehot 21+29=50. Joly sai kauden alkupuolella runsaasti kritiikkiä laiskasta puolustuspelaamisestaan, mutta kauden mittaan hänestä kasvoi joukkueen kannattajien suosikki^[48].

Kausi 2022–23 päättyi HPK:n osalta runkosarjaan sijaan 12. HPK:n pelaamista leimasivat kauden aikana ailahtelevaisuus sekä runsaat loukkaantumiset. Kauteen lähdettäessä uusia pelaajia joukkueessa olivat mm. 15 vuoden tauon jälkeen joukkueeseen palannut Juuso Hietanen^[49] , KHL:n maalipörssinkin voittanut Steve Moses sekä maalivahti Sami Rajaniemi. Joukkue joutui turvautumaan kauden aikana useisiin lainapelaajiin, joko ottelukohtaisilla tai pidemmillä sopimuksilla. Lainoista huolimatta joukkue joutui pelaamaan muutamia otteluita vajaalla kokoonpanolla. Runkosarjan aikana HPK päätyi jatkoajalle peräti 23/60 ottelussa, mutta saavutti niistä lisäpisteen vain 9 kertaa.

Kauden aikana merkittävin hankinta oli paluumuuttaja Petteri Nikkilä, joka saapui joukkueeseen joulukuussa tehtyään kevääseen 2026 asti ulottuvan sopimuksen. Myös joukkueen johdossa tapahtui muutoksia kesken kauden, kun urheilujohtaja Mika Toivolan työsopimus purettiin^[50]. HPK ilmoitti aloittavansa koko urheilutoimea koskevan uudistamisen, jossa urheilujohtajan toimenkuvaa laajennetaan^[51].

Joukkueessa toisen kautensa pelannut Michael Joly palkittiin kauden päätteeksi Veli-Pekka Ketola -palkinnolla runkosarjan pistepörssin voitosta^[52] ja runkosarjan parhaalle pelaajalle myönnettävällä Lasse Oksanen -palkinnolla^[53]. Joly voitti pistepörssin selvällä seitsemän pisteen erolla seuraavaan, Tapparan Jori Lehterään. Joly kannatteli koko HPK:n hyökkäystä, sillä hän oli mukana joko maalintekijänä tai syöttäjänä yli 40 %:ssa joukkueen kaikista maaleista, ja keräsi enemmän pisteitä kuin joukkueen sisäisen pörssin kakkonen ja kolmonen yhteensä.

Kausi 2023–24 oli koko organisaatiolle uudelleenrakennuksen aikaa. Uudeksi toimitusjohtajaksi palkattiin Kaj Källarsson, urheilujohtajaksi Ilkka Haapea ja jääkiekkojohtajaksi Erkki Rajamäki. Myös valmennus uudistui, sillä valmennukseen tulivat Maso Lehtonen, Mikko Sirento-Manninen ja Tony Virta. Nimekkäimpiä pelaajahankintoja olivat Eetu Tuulola, Teemu Rautiainen ja kanadalainen Danick Martel. Joukkueen urheilullinen tulos oli heikko. HPK voitti kauden ensimmäisen ottelun, mutta ajautui heti sen jälkeen seitsemän ottelun tappioputkeen ja jäi koko kaudeksi sarjataulukon häntäpäähän. Keväällä joukkue vapautti pelaajiaan muihin joukkueisiin säästääkseen palkkakuluissa. Viimeisistä 23 ottelustaan joukkue voitti vain kaksi, ja sen loppusijoitus oli toiseksiviimeinen. Kausi 2024-2025 alkoi HPK:n kannalta vaikeasti, kun se hävisi ensimmäiset viisi runkosarjaottelua ilman ainuttakaan pistettä. 23.syyskuuta 2024 Maso Lehtoselle annettiin potkut, ja Mikko Manner aloitti joukkueen uutena päävalmentajana.

HPK pelaa kotipelinsä oransseilla paidoilla, mustilla housuilla sekä oransseilla sukilla. Vierasotteluissaan joukkue käyttää valko-oranssi-mustia paitoja, mustia housuja ja valkoisia sukkia. HPK:n kypärät ovat koti- ja vierasotteluissa pohjaväriltään mustat.

HPK:n maalilauluna on toiminut vuosina 1981–1986 ja uudestaan vuodesta 1992 lähtien Vexi Salmen ja Kassu Halosen kirjoittama ja Kai Hyttisen esittämä ”Se on siellä”. Vuosina 1988–1992 maalilauluna toimi Juhani Sysiharjun sävellys ”HPK-tunnari”. Muina maalilauluina ovat toimineet Europen ”The Final Countdown” (1986–1987) sekä Sladen ”Run Run Away” (1987–1988).^lähde?

HPK:n tunnuskappaleina on toiminut muun muassa kaudelle 2008–2009 tehty ”Lujaa tulee HPK”, joka on Janne Saksan ja Petri Lapintien säveltämä, sanoittama ja esittämä sekä ”Se on siellä” -kappaleen tapaan Vexi Salmen ja Kassu Halosen tekemä kappale ”Oranssi”, jota kuullaan kaudella 2014–2015.^lähde?

• 
  Alkuperäinen 1930-luvulla käyttöön otettu logo.^[54]
• 
  1996 käyttöön otettu ritarilogo.
• 
  Toinen versio ritarilogosta.
• 
  Variaatio pallologosta (2018-2020).
• 
  Nykyinen variaatio logosta 2020-.

HPK kaudella 2024–2025 n k m
Kokoonpano				Valmentajat
Maalivahdit  -   Filip Lindberg (Laina) 30   Sami Rajaniemi 35   Kaj Saarinen  1   Kim Saarinen Puolustajat  5   Artūrs Andžans 17   Juuso Hietanen (A) 37   Ossi Ikonen  4   Viljami Jokirinne  3   Kalle Kangas 89   Juuso Ketola 43   Miska Kukkonen 72   Anton Mylläri 74   Petteri Nikkilä (C) 38   Eerik Wallenius		Hyökkääjät 81   Samuli Aaltonen  8   Vili Alitalo 93   Christopher Bengtsson 68   Adam Brodecki 25   Heikki Huttunen 71   Juho Järvelä 88   Jesse Kiiskinen 15   Olli Korhonen 12   Sami Päivärinta 19   Teemu Rautiainen 29   Miro Ruokonen 41   Jari Sailio 18   Valtteri Savolainen 28   Aleksi Sinkkonen 50   Axel Skinnari 95   Artturi Toivola 92   Vili Toivonen 42   Kyle Topping 82   Eetu Tuulola (A) 10   Roope Vesterinen		Päävalmentaja Mikko Manner Apulaisvalmentajat Ari-Pekka Selin Olli Hällfors Aleksis Virtanen Selitykset (C) Kapteeni (A) Varakapteeni Lähde: Eliteprospects Eliteprospects. Päivitetty: 14. joulukuuta 2024

• Päävalmentaja: Mikko Manner
• Apuvalmentaja: Ari-Pekka Selin
• Apuvalmentaja: Olli Hällfors
• Fysiikkavalmentaja: Matias Sarvela
• Maalivahti- ja videovalmentaja: Aleksis Virtanen
• Huoltaja Jari Jalasvaara
• Huoltaja Harri Riikonen
• Huoltaja Kari Järvinen
• Huoltaja Tuomo Hulkkonen
• Fysioterapeutti Ville Suomalainen
• Hieroja Petri Kemppainen
• Hieroja Juha Sulin
• Osteopaatti Markku Keränen
• Lääkäri Peter Pippingsköld
• Lääkäri Marko Kivimäki

HPK:n faniryhmänä toimii nykyään HPK Kannattajat, joka tunnettiin aiemmin nimellä G-kulma. Aikaisempana faniryhmänä on toiminut muun muassa Ritarikunta. HPK:n fanikatsomoina toimii HPK Kannattajien katsomonosa D1 sekä vierasjoukkueen faneille tarkoitettu G.

Hämeenlinnan kaupunki, Aina, SSAB, Pohjantähti, Osuuspankki, Konecranes, Elenia, Lähitapiola, Länsiauto, Opel, CCM, Kivikylän Kotipalvaamo, Olvi, Oxline.

• Suomen mestaruudet vuosina 2006 ja 2019
• SM-hopeaa vuonna 1952^[55], 1993 sekä 2010
• SM-pronssia yhdeksän kertaa – vuosina 1954^[56], 1991, 1997, 1999, 2000, 2002, 2003, 2005 ja 2007
• European Champions Cup -hopea vuonna 2007
• Suomensarjan voitto vuosina 1943 ja 1951
• I-divisioonan voitto vuonna 1980, 1981, 1983 ja 1988

Kausi	Palkinto	Voittaja
1988–1989	Jarmo Wasaman muistopalkinto	Pekka Peltola
1990–1991	Veli-Pekka Ketola -palkinto	Teppo Kivelä
1992–1993	Aarne Honkavaara -palkinto	Tomáš Kapusta
1992–1993	Urpo Ylönen -palkinto	Timo Lehkonen
1994–1995	Aarne Honkavaara -palkinto	Kai Nurminen
1995–1996	Kalevi Numminen -palkinto	Sakari Pietilä
1996–1997	Kalevi Numminen -palkinto	Hannu Kapanen
1996–1997	Pekka Rautakallio -palkinto	Brian Rafalski
1998–1999	Jarmo Wasaman muistopalkinto	Timo Pärssinen
2001–2002	Matti Keinonen -palkinto	Marko Tuulola
2002–2003	Harry Lindbladin muistopalkinto	Hämeenlinnan Pallokerho
2002–2003	Aarne Honkavaara -palkinto	Tomáš Kucharčík
2002–2003	Lasse Oksanen -palkinto	Antti Miettinen
2002–2003	Pekka Rautakallio -palkinto	Marko Tuulola
2002–2003	Veli-Pekka Ketola -palkinto	Tomáš Kucharčík
2002–2003	Kultainen kypärä	Antti Miettinen
2004–2005	Matti Keinonen -palkinto	Jukka Voutilainen
2004–2005	Raimo Kilpiö -palkinto	Jani Rita
2005–2006	Jari Kurri -palkinto	Miika Wiikman
2005–2006	Kalevi Numminen -palkinto	Jukka Jalonen
2008–2009	Aarne Honkavaara -palkinto	Jussi Makkonen
2012–2013	Matti Keinonen -palkinto	Jere Sallinen
2013–2014	Jarmo Wasaman muistopalkinto	Juuse Saros
2018–2019	Jari Kurri -palkinto	Otto Paajanen
2018–2019	Kalevi Numminen -palkinto	Antti Pennanen

Kausi	1.	2.	3.
1990–1991	Teppo Kivelä	Raimo Summanen	Pekka Peltola
1991–1992	Teppo Kivelä	Tomas Jelinek	Radek Toupal
1992–1993	Radek Toupal	Jarkko Varvio	Tomas Kapusta
1993–1994	Tomas Kapusta	Marko Palo	Igor Boldin
1994–1995	Kai Nurminen	Risto Jalo	Tony Virta
1995–1996	Niklas Hede	Tony Virta	Aleksandr Andrijevski
1996–1997	Jani Hassinen	Aleksandr Andrijevski	Risto Jalo
1997–1998	Jari Kauppila	Juha Virtanen	Jarkko Savijoki
1998–1999	Tomas Vlasak	Roman Simicek	Niko Kapanen
1999–2000	Tomas Vlasak	Timo Pärssinen	Niko Kapanen
2000–2001	Pavel Rosa	Timo Pärssinen	Tommi Santala
2001–2002	Vladimír Vůjtek	Antti Miettinen	Eero Somervuori
2002–2003	Tomáš Kucharčík	Tommi Santala	Antti Miettinen
2003–2004	Tony Virta	Jani Keinänen	Tomáš Kucharčík
2004–2005	Jukka Voutilainen	Jani Rita	Josh Holden
2005–2006	Ville Leino	Jukka Voutilainen	Jukka Laamanen
2006–2007	Toni Mäkiaho	Mikko Mäenpää	Ville Leino
2007–2008	Pasi Salonen	Jari Sailio	Joonas Vihko
2008–2009	Jussi Makkonen	Steve Kariya	Mikko Mäenpää
2009–2010	Ville Viitaluoma	Joonas Vihko	Miikka Männikkö
2010–2011	Ville Viitaluoma	Juuso Puustinen	Marko Tuulola
2011–2012	Alex Leavitt	Mathias Porseland	Janne Laakkonen
2012–2013	Ville Viitaluoma	Jere Sallinen	Eric Fehr
2013–2014	Borna Rendulic	Juha Kiilholma	Ville Viitaluoma
2014–2015	Jesse Saarinen	Zach Hamill	Eero Somervuori
2015–2016	Otto Paajanen	Sakari Manninen	Vojtěch Polák
2016–2017	Sakari Manninen	Teemu Turunen	Niko Kapanen
2017–2018	Oula Palve	Kristian Vesalainen	Joonas Lehtivuori
2018–2019	Teemu Turunen	Jere Innala	Petteri Nikkilä
2019–2020	Cody Kunyk	Valtteri Puustinen	Jere Innala
2020–2021	Petri Kontiola	Valtteri Puustinen	Elmeri Eronen
2021–2022	Michael Joly	Arttu Pelli	Markus Nenonen
2022–2023	Michael Joly	Markus Nenonen	Steve Moses
2023–2024	Danick Martel	Eetu Tuulola	Teemu Rautiainen

• 2 Eero Salisma
• 9 Jyrki Louhi
• 13 Marko Palo
• 17 Juha Hietanen (Käyttöoikeus pojallaan Juuso Hietasella)
• 18 Hannu Savolainen (Käyttöoikeus Valtteri Savolaisella ja Viljami Savolaisella)
• 36 Marko Tuulola (Käyttöoikeus pojillaan Joni Tuulolalla ja Eetu Tuulolalla)^[57]

• 24 Mika Lartama (jäädytettynä vuoteen 2006 asti)

• Eero Salisma
• Hilpas Sulin
• Harri Lintumäki
• Jukka Jalonen
• Marko Tuulola
• Lenni Lainesalo
• Hannu Savolainen
• Marko Palo
• Kari Brusin
• Hely Ranta
• Pentti Pietilä
• Juha Hietanen
• Jorma Hassinen
• Jarkko Järvi
• Juhani Lartama
• Teppo Kivelä

Kausi	Päävalmentaja	Kapteeni
1983–1984	Hannu Savolainen	Markku Hakulinen
1988–1989	Alpo Suhonen	Mika Lartama
1989–1990	Olli Hietanen ja Hannu Savolainen	Teppo Kivelä
1990–1991	Hannu Savolainen	Teppo Kivelä
1991–1992	Samu Kuitunen	Teppo Kivelä
1992–1993	Hannu Jortikka ja Juha Hietanen	Janne Laukkanen
1993–1994	Pentti Matikainen	Janne Laukkanen
1994–1995	Hannu Savolainen	Risto Jalo
1995–1996	Sakari Pietilä	Risto Jalo
1996–1997	Hannu Kapanen	Risto Jalo
1997–1998	Kari Heikkilä ja Alpo Suhonen	Risto Jalo
1998–1999	Teijo Räsänen	Jarkko Savijoki
1999–2000	Teijo Räsänen	Jarkko Savijoki
2000–2001	Teijo Räsänen	Kimmo Peltonen
2001–2002	Jukka Jalonen	Kimmo Peltonen
2002–2003	Jukka Jalonen	Marko Tuulola
2003–2004	Jukka Jalonen	Marko Tuulola
2004–2005	Jukka Jalonen	Jani Keinänen
2005–2006	Jukka Jalonen	Mikko Jokela
2006–2007	Jukka Jalonen	Mikko Jokela
2007–2008	Matti Alatalo	Veli-Pekka Laitinen
2008–2009	Jukka Rautakorpi	Tony Virta
2009–2010	Jukka Rautakorpi	Jukka Laamanen
2010–2011	Harri Rindell	Marko Tuulola
2011–2012	Harri Rindell ja Timo Lehkonen	Marko Tuulola
2012–2013	Ari-Pekka Selin	Ville Viitaluoma
2013–2014	Kai Rautio ja Pasi Arvonen	Ville Viitaluoma ja Marko Tuulola
2014–2015	Pasi Arvonen	Joonas Vihko
2015–2016	Pasi Arvonen ja Olli Salo	Riku Hahl
2016–2017	Antti Pennanen	Niko Kapanen
2017–2018	Antti Pennanen	Otto Paajanen
2018–2019	Antti Pennanen	Otto Paajanen
2019–2020	Antti Pennanen	Niklas Friman
2020–2021	Matti Tiilikainen	Markus Nenonen
2021–2022	Matti Tiilikainen ja Jarno Pikkarainen	Markus Nenonen
2022–2023	Jarno Pikkarainen	Juuso Hietanen
2023–2024	Maso Lehtonen	Juuso Hietanen

• Hämeenlinnan Pallokerhon SM-liigakausi 2005–2006
• Hämeenlinnan Pallokerhon SM-liigakausi 2012–2013

• HPK:n historia hpk.fi. Viitattu 4.10.2014.

• Hämeenlinnan Pallokerhon viralliset kotisivut
• HPK-juniorit
• HPK SM-liigan sivuilla
• HPK:n faniklubin G-kulman kotisivut
• The Internet Hockey Database HPK HPK:n pelaajien tietoja