Gnaeus Domitius Corbulo

Gnaeus Domitius Corbulo
Patsaan uskotaan esittävän Gnaeus Domitius Corbuloa, tai mahdollisesti Cassiusta.[1]
Henkilötiedot
Syntynyt	noin 7 Peltuinum, Italia
Kuollut	lokakuu 67 Kreikka
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Gnaeus Domitius Corbulo (noin 7 jaa. – 67) oli roomalainen sotapäällikkö, joka palveli Claudiuksen kaudella Germania Inferiorin legaattina, sekä Asian prokonsulina. Neron hallitessa hän oli Kappadokian ja Galatian legaatti ja osallistui parthialaisia vastaan suunnattuun sotaan Armeniassa vuosina 58–63. Kurinalaisena ja määrätietoisena hän uudelleenjärjesti Rooman legioonat idässä ja valtasi Artaksatan ja Tigranocertan, sekä asetti Tigranes VI:n Armenian valtaistuimelle. Vuonna 63 Corbulo palautti Rooman vaikutusvallan alueelle ja solmi Parthian kanssa rauhansopimuksen, jossa Tiridates I hyväksyi roomalaisen protektoraatin aseman.^[2]

Corbulon saavutukset tekivät hänestä suositun pääkaupungissa ja herättivät Neron epäluulot. Tämän lisäksi Corbulon vävy ja tukija Lucius Annius Vinicianus oli teloitettu syytettynä vehkeilystä keisaria vastaan. Nero kutsui kenraalinsa Kreikkaan ja pakotti tämän itsemurhaan lokakuussa 67. Corbulon tyttärestä Domitia Longinasta tuli Domitianuksen vaimo 70.^[2]

Corbulo kirjoitti idän sotaretkistään elämäkerran, joka on sittemmin hävinnyt, mutta Tacituksen ja Dio Cassiuksen säilyneet selonteot perustuvat valtaosin Corbulon muistelmiin.^[2]

Gnaeus Domitius Corbulo syntyi Peltuinumissa, pienessä kylässä Apenniineilla (nykyinen S. Paolo di Peltuino) arviolta noin vuonna 7. Hänen vanhempansa olivat isä Gnaeus Domitius Corbulo, joka toimi preettorina ja äiti Vistilia, joka oli naimisissa peräti kuusi kertaa. Miehensä kuoltua hänestä tuli myöhemmin Milonia Caesonian, keisari Caligulan neljännen vaimon äiti. Caesonia oli siis Corbulon sisarpuoli. Corbulon urasta ennen vuotta 47 ei tiedetä juuri mitään. Normaalin tavan mukaan hän saattoi toimia kvestorina, ediilinä tai tribuunina ja jonkin pienemmän provinssin maaherrana keisari Tiberiuksen ajalla. Tiedetään, että Corbulo, tai ehkä hänen samanniminen isänsä, oli konsulina vuonna 39.^[3] Hän saattoi olla Caligulan mukana kun tämä vieraili Reinin armeijassa. Kun Caligula ja Caesonia kuolivat vuonna 41 Corbulon ura varmasti pysähtyi kunnes vuonna 47 keisari Claudius nimitti hänet Ala-Germanian legaatiksi. Corbulolla oli tuolloin jo varmasti kokemusta armeijan komentajana ja hän saattoi komentaa legioonaa vuonna 41 tai osallistua Britannian valtaukseen vuonna 43.^[4][5]

Corbulo piti päämajaansa Colonia Agrippinassa (nykyinen Köln) ja hänen komennossaan oli neljä legioonaa, Legio V Alaudae, Legio XV Primigenia, Legio XVI Gallica ja Legio I Germanica sekä Pohjanmeren roomalainen laivasto (classis Germanica). Provinssi oli ennen Corbulon saapumista kärsinyt germaanien ryöstöretkistä. Khaukien germaaniheimo oli pienillä laivoilla purjehtinut kotiseuduiltaan Pohjanmeren rannikolta Galliaan ja ryöstellyt aluetta. Heidän johtajansa oli eräs Gannascus, joka oli kotoisin kaninefaattien heimosta ja palvellut myöhemmin Rooman apujoukkojen yksikössä kunnes oli karannut. Germaanien hyökkäyksiä oli vaikea pysäyttää mutta palatessaan ryöstösaaliin kanssa he olivat haavoittuvaisia. Roomalaiset karkottivat germaanit provinssista jonka jälkeen Corbulo pani joukkonsa käymään läpi lyhyen mutta tiukan koulutusohjelman. Reinin armeijalla ei näytä olleen ennen Corbulon saapumista kokemusta sotatoimista, joten on todennäköistä että sotilaat olivat koulutuksen tarpeessa. Corbulo piti yllä erittäin kovaa kuria ja Tacituksen mukaan hän teloitutti kaksi legioonalaista, jotka olivat riisuneet miekkansa linnoittaessaan leiriään. Tacitus pitää itse sitä kuitenkin liioiteltuna.^[6][4]

Koulutuksen jälkeen Corbulo ylitti armeijansa kanssa Reinin ja marssi kohti Pohjanmeren rannikkoseutuja. Roomalaiset kohtasivat friisit, jotka antautuivat ja sallivat roomalaisen varuskunnan perustamisen alueelleen. Tämän jälkeen Rooman armeija eteni itään, jossa he kohtasivat khaukit. Roomalaiset vaativat heitä antautumaan ja murhauttivat myös Gannascuksen. Khaukit kuitenkin vastustivat roomalaisia, jotka aloittivat sotatoimet germaaneja vastaan. Silloin keisari Claudius käski Corbuloa palaamaan takaisin provinssiinsa. Claudius ei todennäköisesti halunnut aloittaa uutta sotaa Reinin itäpuolella koska Britannian valloitus oli vielä kesken. Tacituksen mukaan Claudius ei myöskään halunnut Corbulon hankkivan itselleen suurta kunniaa valloituksillaan. Corbulo totteli käskyä mutta totesi vain miten onnellisia Rooman sotapäälliköt olivat olleet tasavallan aikana, jolloin heidän toimintaansa ei rajoitettu niin paljon. Hänellä myönnettiin kuitenkin triumfin arvomerkit (ornamenta triumphalia). Provinssiin päästyään Corbulo pani miehensä rakentamaan kanavan Reinin ja Maasjoen välille.^[6][4]

Pääartikkeli: Neron sota Parthiaa vastaan

Vuonna 52/53 Corbulo nimitettiin Asian provinssin maaherraksi. Claudius kuoli vuonna 54 ja hänen seuraajansa Nero nimitti Corbulon Galatian ja Kappadokian legaatiksi sillä Rooman asema Armeniassa oli uhattuna. Parthian kuningas Vologases I oli syrjäyttänyt Armenian kuninkaan Rhadamistuksen ja nimittänyt veljensä Tiridateen hänen tilalleen. Corbulo saapui Kappadokiaan vuonna 55 ja alkoi seuraavana vuonna kouluttamaan armeijaansa sotaa varten. Roomalaiset vaativat Tiridatesta tunnustamaan Rooman ylivallan Armeniassa ja lähtemään Roomaan hakemaan kruununsa keisari Nerolta mutta hän kieltäytyi ja sota syttyi keväällä 58. Corbulo valtasi samana vuonna Artaksatan ja seuraavana vuonna Tigranocertan. Vuoteen 60 mennessä roomalaiset hallitsivat Armeniaa ja asettivat Tigranes VI:n Armenian valtaistuimelle. Samana vuonna Corbulo nimitettiin Syyrian maaherraksi ja vuonna 61 Armeniaan lähetettiin uusi roomalainen kenraali Lucius Caesennius Paetus. Hän kuitenkin kärsi tappion Rhandeian taistelussa vuonna 62, jonka jälkeen sota annettiin uudestaan Corbulon johdettavaksi. Hän hyökkäsi Armeniaan vuonna 63, jolloin parthialaiset päättivät neuvotella. Tiridates suostui lopulta lähtemään Roomaan ja hakemaan kruununsa Nerolta.^[7][8]

Vuonna 66 tai 67 Nero lähti kiertueelle Kreikkaan. Tätä ennen Roomassa oli paljastunut salaliitto häntä vastaan. Yksi päätekijöistä oli Corbulon vävy ja tukija Lucius Annius Vinicianus, joka teloitettiin. Corbulo oli myös suosittu Roomassa eikä Nero ei enää luottanut häneen. Corbulo kutsuttiin keisarin luo Kreikkaan, jossa häntä käskettiin tekemään itsemurha.^[9][10][8]

• Goldsworthy, Adrian: Rooman puolesta - sotilaat, jotka loivat Rooman valtakunnan. Ajatus Kirjat, 2009. ISBN 978-951-20-8232-2
• Alan K. Bowman ym.: The Cambridge Ancient History Volume X, The Augustan Empire, 43 BC–AD 69. Cambridge University Press, 2005. ISBN 0-521-30199-8 (englanniksi)
• N. G. L. Hammond, H. H. Scullard: The Oxford Classical Dictionary. Oxford University Press, 1979. ISBN 0-19-869117-3 (englanniksi)
• Matthew Bunson: Encyclopedia of the Roman empire. Infobase Publishing, 2002. ISBN 0816045623 (englanniksi)
• Jona Lendering: Gnaeus Domitius Corbulo 18.11.2009. Livius.org. Arkistoitu 24.4.2014. Viitattu 2.12.2010. (englanniksi)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Gnaeus Domitius Corbulo Wikimedia Commonsissa