Tämä on lupaava artikkeli.

Kirjopuikkija

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Aderinsukeltaja-antilooppi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kirjopuikkija
Uhanalaisuusluokitus

Vaarantunut [1]

Vaarantunut

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Onttosarviset Bovidae
Alaheimo: Puikkijat Cephalophinae
Suku: Cephalophus
Laji: adersi
Kaksiosainen nimi

Cephalophus adersi
Thomas, 1918

Kirjopuikkijan levinneisyys
Kirjopuikkijan levinneisyys
Katso myös

  Kirjopuikkija Wikispeciesissä
  Kirjopuikkija Commonsissa

Kirjopuikkija eli aderinsukeltaja-antilooppi[2] (Cephalophus adersi) on Itä-Afrikassa elävä sorkkaeläinlaji. Se kuuluu puikkijoiden alaheimon pienimpiin edustajiin.[3]

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjopuikkijan ruumiinpituus on 66–72 senttiä ja säkäkorkeus 30–32 senttiä. Hännän pituus on 9–12 senttiä[3] ja korvien pituus 7–8 senttiä[4]. Eläin painaa 6–12 kiloa.[4] Sukupuolet ovat samannäköiset. Kummallakin sukupuolella on 3–6 senttiä pitkät, taaksepäin sojottavat sarvet, jotka voivat uroksilla olla pidemmät kuin naarailla.[3][4] Muiden puikkijoiden tavoin lajin ruumiinmuoto on sopeutunut tiheässä kasvillisuudessa liikkumiseen. Sen ruumis on pieni ja tanakka, takaraajat suuret, selkä kaareva ja jalat suhteellisen pienet. Lisäksi sillä on levitettävät teräväkärkiset sorkat. Suu on suuri, kuono suippo, ja nenänpää litteä. Silmien edessä ovat viillonmuotoiset naamarauhaset.[3] Turkki on pehmeä ja silkkinen. Turkki on yleisväriltään kellanruskea, mutta muuttuu niskan kohdalta jonkin verran harmaammaksi. Vatsapuoli on selkäpuolta vaaleampi. Punertavista jaloista erottuvat myös valkoiset laikut, jotka korostuvat heti sorkkien yläpuolella olevilla mustalla ja valkoisella täplällä. Useimpien muiden sukunsa lajien tavoin kirjopuikkijan pään päällä on ruskea töyhtö. Kirjopuikkijan erottaa muista lajeista parhaiten takamuksen valkeasta juovasta.[4]

Levinneisyys ja elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjopuikkijaa tavataan vain Sansibarin pääsaarella Ungujalla Tansaniassa ja pienellä alueella Kenian rannikolla. Keniassa levinneisyys ulottui aiemmin Mombasaan asti lähelle Somalian rajaa, mutta nykyään se elää vain Arabuko-Sokoken metsässä ja Dodorin kansallisella suojelualueella. Doridorin kanta löydettiin vasta vuonna 2004. Tansaniassa laji eli aiemmin ehkä myös Fundon ja Funzin saarilla, mutta on hävinnyt niiltä. Vuonna 2000 lajia siirrettiin myös Chumbe Islandille.[3][1]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) luokitteli vuonna 2017 kirjopuikkijan vaarantuneeksi lajiksi. Edellisessä arviossa vuodelta 2008 se oli äärimmäisen uhanalainen. IUCN:n luokitus kohentui, kun 2010-luvulla on Boni-Dodorin metsista löydettiin suuria populaatioita. Lajin yksilömääräksi arvioidaan noin 20 000 eläintä, joista 14 000 on sukukypsiä.[1]

Kirjopuikkija on uusista löydöistä huolimatta edelleen uhanalainen laji. Sen kannat ovatl laskeneet metsänhakkuiden, salametsästyksen ja maanviljelyn leviämisen takia. Sansibarissa arvioitiin vuonna 1982 elävän 5 000 kirjopuikkijaa, mutta vuonna 1999 määräksi saatiin enää 640 yksilöä. Nykyisin niitä tavataan enää vain saaren itä- ja eteläosien metsäsaarekkeilla, joissa elää ehkä vain alle 300 yksilöä. Arabuko-Sokoken kanta ehkä tätäkin lähempänä häviämistä. Kyseisen metsän kanta on hyvin pieni. Salametsästys on alueella tavallista, ja metsää uhkaavat laittomat hakkuut ja nopeasti kasvavan väestön paine. Laji on rauhoitettu molemmissa esiintymismaissa, mutta lakia on valvottu vain heikosti. Osa levinneisyysalueesta on suojeltua. Lajia tavataan muun muassa Jozani-Chakwa Bayn kansallispuistossa ja Kiwengwan metsän luonnonsuojelualueella Sansibarissa sekä Arabuko-Sokoken kansallispuistossa Keniassa. Salametsästystä on myös yritetty rajoittaa.[3]

Sansibarissa kirjopuikkijan elinympäristöä ovat entisten koralliriuttojen päällä kasvavat pitkät, häiriöttömät, usein kuivat ja vedettömät rantatiheiköt. Arabuko-Sokoken kannan elinympäristöä ovat Cynometra-puiden muodostamat tiheiköt ja metsämaat.[3]

Kirjopuikkijat ovat aktiivisimpia päiväsaikaan. Ne voivat jatkaa ruoanhakuaan aamun sarastuksesta iltahämärään. Välissä ne ehtivät myös levätä ja märehtiä ruokaansa. Kirjopuikkijat elävät pareittain ja pitävät hallussaan pientä reviiriä, jonka ne merkitsevät hajurauhastensa eritteillä ja lantakasoilla. Kirjopuikkijan on kerrottu olevan arka ja valpas eläin, joka on herkkä äänille. Muiden puikkijoiden eli sukeltaja-antilooppien tavoin se pakenee häirittynä "sukeltamalla" kasvillisuuden kätköön, mihin alaheimon vanha nimi on viitannut. Kirjopuikkijan ravinto koostuu pääasiassa pudonneista lehdistä, kukista, hedelmistä, silmuista ja siemenistä. Se seuraa usein apinalaumoja ja syö niiden ja lintujen pudottamia tähteitä. Kirjopuikkija voi pärjätä pitkiä aikoja ilman vettä.[3]

Lisääntymisestä ei tiedetä käytännössä mitään. Laji saattaa lisääntyä ympäri vuoden. Naaras synnyttää yhden vasan, joka pysyttelee kasvillisuuden kätköissä elämänsä ensimmäiset viikot.[3]

  1. a b c IUCN SSC Antelope Specialist Group: Cephalophus adersi IUCN Red List of Threatened Species. Version 2017.2. 2017. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.9.2017. (englanniksi)
  2. kirjopuikkija (aderinsukeltaja-antilooppi) – Cephalophus adersi Laji.fi. Viitattu 2.8.2020.
  3. a b c d e f g h i Aders’ duiker - Cephalophus adersi - Information - ARKive 2010. Wildscreen. Viitattu 1.5.2010. (englanniksi)
  4. a b c d Brent Huffman: Cephalophus adersi - Aders's duiker 15.9.2008. Ultimate Ungulate. Viitattu 1.5.2010. (englanniksi)