Maija-Liisa Lindqvist
Maija-Liisa Lindqvist (s. 8. kesäkuuta 1951 Lahti) on suomalainen entinen kansanedustaja. Hän toimi Suomen Keskustan eduskuntaryhmässä vuosina 1991–1999 ja 2003–2007. Lindqvist on koulutukseltaan merkonomi. Hänen kansanedustajuutta edeltänyt ammattinsa oli Lahden muotoiluinstituutin koulutussuunnittelija. Eduskunnassa Lindqvist toimi valtiovarainvaliokunnan turvallisuus- ja puolustusjaoston puheenjohtajana. Hän oli myös valtiovarainvaliokunnan kauppa- ja teollisuusjaoston sekä asunto- ja ympäristöjaoston jäsen.[1]
Hänellä on lukuisia valtakunnallisia, maakunnallisia ja kunnallisia luottamustehtäviä. Hän on muun muassa Lahden kaupunginvaltuuston ja Päijät-Hämeen liiton valtuuston jäsen.
Maija-Liisa Lindqvistille on myönnetty Suomen puolustusvoimien sotilasansiomitali. Hän on edistänyt valtionhallinnon hajasijoituksessa sotilaslääketieteen tutkimuskeskuksen sijoittamista Lahteen. Keskus jatkaa osaa aikaisemmin keskussotilassairaala 1:ssä suoritettua tutkimustyötä.
Lindqvist toimi Mikko Alkion valitsemista Suomen Keskustan puoluesihteeriksi tukevassa ryhmässä 2006. Puoluesihteeriksi valittiin Eero Lankian seuraajaksi Jarmo Korhonen. Lindqvist ei kannattanut muiden lahtelaiskansanedustajien tapaan Launeen tietä.
Vuonna 1997 Maija-Liisa Lindqvist herätti huomiota eduskuntakeskustelussa vertaamalla homoseksuaalien rekisteröidyn parisuhteen sallimista siihen, että avioliitto sian kanssa laillistettaisiin.[2]
Vaalit ja äänimäärät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lindqvist valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran 1991 ja toisen kerran 1995. Vuonna 1999 häntä ei valittu eduskuntaan eikä europarlamenttiin, mutta vuonna 2003 hän pääsi takaisin eduskuntaan.
Eduskuntavaaleissa 2003 Lindqvistin vertausluku, 11 586, tuotti 13. kansanedustajan paikan 14 kansanedustajan Hämeen vaalipiirissä henkilökohtaisella äänimäärällä 4 348. Henkilökohtaisten äänien perusteella Lindqvist oli 12.[3] Lindqvistiä ei valittu vuoden 2007 vaaleissa uudelleen.[4] Lindqvist sai 5 000 € vaalitukea Kehittyvien maakuntien Suomi ry:ltä.
- Eduskuntavaalit 2007: 3 439 ääntä, ei valittu
- Eduskuntavaalit 2003: 4 348 ääntä, vertausluku 11 586
- Europarlamenttivaalit 1999: 4 916 ääntä, ei päässyt
- Eduskuntavaalit 1999: 3 033 ääntä, ei päässyt
- Eduskuntavaalit 1995: 3 158 ääntä
- Eduskuntavaalit 1991: ?
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Maija-Liisa Lindqvist Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- ↑ Eduskunta väitteli homoparien asemasta Verkkouutiset. 17.9.1997. Arkistoitu 11.1.2003. Viitattu 27.2.2010.
- ↑ Eduskuntavaalit 2003 – Tulospalveu Helsingin Sanomat. Arkistoitu 13.4.2016. Viitattu 27.2.2010.
- ↑ Tulos kunnittain ja äänestysalueittain Yle. Viitattu 8.10.2007.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Maija-Liisa Lindqvist Suomen kansanedustajat. Eduskunta.