Työväenlehti

Työväenlehdiksi kutsutaan Suomessa poliittisia tai aatteellisia sanomalehtiä, jotka ovat läheisesti sidoksissa työväenliikkeeseen, vasemmistopuolueisiin tai ammattiyhdistysliikkeeseen.

Nykyään Suomessa ilmestyviksi työväenlehdiksi lasketaan neljä Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen^[1] ja kolme Vasemmistoliiton kannattajana toimivaa sanomalehteä sekä kaksi kommunistista lehteä ja sitoutumaton ruotsinkielinen Ny Tid.^[2] Lisäksi Suomessa ilmestyy muutamia pelkästään verkossa julkaistavia lehtiä.

Useat ammattiliitot sekä ammattiosastot myöntävät jäsenilleen lehtiedun, josta käytetään myös nimitystä "työväenlehtiseteli". Se tarkoittaa alennusta työväenlehden tilauksesta ja voi olla joko suoraan euromääräinen tai tietty prosenttiosuus lehden tilaushinnasta.^[2][3] Kaikki liitot ja ammattiosastot eivät kuitenkaan myönnä lehtietua kaikille työväenlehdille.

Työväenlehtipäivää on Suomessa vietetty maaliskuun ensimmäisenä perjantaina vuodesta 1973 lähtien. Kyseinen päivä valittiin ensimmäisen Työmies-lehden numeron vuonna 1895 tapahtuneen ilmestymisen johdosta.^[4] Työväenlehtipäivän alkuperäisenä tarkoituksena oli korostaa työväenliikkeen omien sanomalehtien merkitystä.^[5]

Ensimmäiset työväenlehdet syntyivät 1800-luvun lopussa, kun työväenliike halusi vanha- ja nuorsuomalaisten puoluelehtien tavoin levittää omaa aatettaan sanomalehtien välityksellä. Työväenlehdet olivat nimensä mukaisesti alun perin suunnattu juuri työväestölle sekä muille alimmille yhteiskuntaluokille. Ne tukivat työväenliikkeen tavoitteita muun muassa parempien työolojen ja palkkauksen sekä lyhyemmän työajan puolesta.^[6] Suomen ensimmäinen työläisille suunnattu sanomalehti oli Vaasassa julkaistu Suupohjan Työmies, joka perustettiin vuonna 1883. Se edusti kuitenkin wrightiläisen työväenliikkeen oikeistolaista suuntausta, joten ensimmäisenä varsinaisena työväenlehtenä pidetään maaliskuussa 1895 ilmestymisensä aloittanutta Työmiestä,^[6] joka on nykyisen Demokraatin ensimmäinen edeltäjä. 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa työväenlehtiä alkoi ilmestymään eri puolilla maata, mutta varsinaisesti niiden määrä kääntyi jyrkkään kasvuun vasta suurlakkovuoden 1905 jälkeen. Varhaisimmat työväenlehdet olivat sidoksissa vuonna 1899 perustettuun sosialidemokraattiseen puolueeseen ja myös osittain sen omistamia. Sortovuosien sensuurista ja lehtien lakkauttamisesta ne selvisivät paremmin kuin nuor- ja vanhasuomalaiset sanomalehdet, johtuen maltillisemmasta Venäjä-kirjoittelustaan.

Suomen itsenäistymiseen mennessä sosiaalidemokraattisia työväenlehtiä ilmestyi jo lähes kaikissa kaupungeissa, niin että ne alkoivat kilpailemaan myös keskenään. Myös ruotsinkielisillä oli omat työväenlehtensä ja niitä julkaisivat myös Pohjois-Amerikan suomalaissiirtolaiset. Kanadan- ja amerikansuomalaisen työväenliikkeen parissa sanomalehtien julkaisu oli 1900-luvun alkuvuosikymmeninä erittäin vilkasta. Niihin kirjoittivat paikallisten työväenliikkeen aktiivien lisäksi myös useat suomalaiset sosialistit, jotka olivat poliittisista syistä joutuneet väliaikaisesti jättämään kotimaansa.

Sisällissodan myötä sosiaalidemokraattinen puolue ja koko suomalainen työväenliike jakautui kahtia maltillisempiin sosiaalidemokraatteihin sekä radikaaleihin kommunisteihin. Sosiaalidemokraattien julkaisemat lehdet olivat aluksi sangen maltillisia ja arvostelivat sisällissodan voittaneiden valkoisten lisäksi myös Venäjällä vallan ottaneita bolševikkeja. Lehtien julkaiseminen vapautui vuonna 1919 voimaan tulleen painovapauslain myötä, joka salli sanomalehtipainojen perustamisen myös kaupunkien ulkopuolelle. Yleensä paikkakunnan johtava lehti oli kuitenkin porvarillinen, jonka johdosta sosiaalidemokraattien sanomalehdet olivat koko 1920–1930-lukujen ajan taloudellisesti ahtaalla. Vaikka useat lehdet olivat pahoissa taloudellisissa vaikeuksissa, niitä yleensä julkaistiin tappioista huolimatta niin pitkään kuin rahaa riitti. Sisällissodan jälkeen työväenlehtien omistuspohja oli myös muuttunut niin, että niiden siteen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen olivat enää nimellisiä, vaikka ne toimivatkin sen äänenkannattajina.

Elokuussa 1918 perustettu Suomen Kommunistinen Puolue puolestaan oli alusta lähtien kielletty ja sen maanalaisesti julkaisemia lehtiä lakkautettiin säännöllisesti sisäministeriön määräyksestä. Yleensä ne aloittivat kuitenkin ilmestymisensä pian uudelleen eri nimisenä. Laillisesti kommunistien lehtiä alkoi Suomessa ilmestymään vasta syksyllä 1944 jatkosodan päättäneen välirauhansopimuksen jälkeen.^[6] Työväenliikkeen kolmannella pääsuuntauksella anarkismilla ei ole tiettävästi ollut Suomessa omia sanomalehtiä, mutta Pohjois-Amerikassa on ilmestynyt amerikansuomalaisten julkaisemia anarkosyndikalistisia työväenlehtiä, joista tunnetuimpia olivat Industrialisti ja Tie Vapauteen.^[7]

Suomalaisten työväenlehtien kulta-aikaa olivat sodanjälkeiset vuosikymmenet aina 1980-luvun alkupuoliskolle saakka. Välittömästi sodan jälkeen perustettiin lukuisia kansandemokraattisia lehtiä ja myös sosiaalidemokraattien lehdet kasvattivat levikkiään. Erityisesti kasvu oli suurta 1970-luvun aikana ajan poliittisen ilmapiirin sekä eheytyneen ammattiyhdistysliikkeen ansiosta. Sanomalehdet olivat tuolloin tärkeitä välineitä, kun työväenliikkeessä taisteltiin poliittisesta vallasta sekä valtakunnallisella että paikallisella tasolla sosiaalidemokraattien ja kommunistien kesken.^[5]

1980-luvulta lähtien työväenlehtien suosio on tasaisesti vähentynyt ja useat lehdet ovat joutuneet lopettamaan toimintansa. Jäljelle jääneet puolestaan ovat supistaneet ilmestymistahtiaan ja osa on muuttunut ainoastaan viikoittain julkaistaviksi. 2000-luvulla osa lehdistä on myös alkanut ilmestymään pelkästään verkkolehtenä. Esimerkiksi Vasemmistoliiton pää-äänenkannattaja Kansan Uutiset lopetti päivittäisen paperilehden julkaisun syyskuun alussa 2009 ja alkoi ilmestymään verkossa seitsenpäiväisenä.^[8] Vuoden 2011 lopussa toimintansa lopetti peräti neljä sosiaalidemokraattista lehteä. Syynä oli aikaisemmin suoraan lehdille maksetun valtion lehdistötuen muuttuminen puolueille maksettavaksi viestintätueksi.^[9]

Sosiaalidemokraattisen puolueen kannattajat

• Arbetarbladet, Helsinki (vain verkossa)
• Demokraatti, Helsinki
• Hämeen Kaiku, Hämeenlinna (vain verkossa)
• Pirkanmaan Päivä, Tampere (vain verkossa)
• Uusi Aika, Pori
• Viikko Pohjois-Karjala, Joensuu

Vasemmistoliiton kannattajat

• Kansan Tahto, Oulu
• Kansan Uutiset Verkkolehti, Helsinki (vain verkossa)
• Kansan Uutiset Viikkolehti, Helsinki
• Satakunnan Työ, Pori
• Vasen Kaista, Tampere (vain verkossa)

Kommunistiset

• Tiedonantaja, Helsinki
• Työkansan Sanomat, Helsinki

Sitoutumattomat

• Ny Tid, Helsinki

• Keski-Suomen Viikko, Jyväskylä (2014)
• Pohjolan Työ, Oulu (2011)
• Päijätseutu, Lahti (2000)
• Turun Päivälehti, Turku (2001)
• Viikko-Eteenpäin, Kotka (2011)
• Viikko-Häme, Hämeenlinna (2011)
• Viikko-Vapaus, Mikkeli (2011)

• Tommila, Päiviö & Salokangas, Raimo: "Sanomia kaikille: Suomen lehdistön historia", Edita 1998.