Banque de France
| Banque de France | |
|---|---|
 Hôtel de Toulouse, Banque de Francen päärakennus Pariisissa. |
|
| Perustettu | 18. tammikuuta 1800 |
| Perustaja | Napoleon Bonaparte |
| Tyyppi | Keskuspankki |
| Päämaja | Hôtel de Toulouse, Pariisi |
| Pääjohtaja | François Villeroy de Galhau |
| Aiheesta muualla | |
| Sivusto | |
Banque de France (ransk. Ranskan pankki) on Ranskan keskuspankki. Se on ollut Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja eurojärjestelmän osa niiden perustamisesta asti. Banque de France perustettiin 18. tammikuuta 1800 Ranskan ensimmäisen konsulin Napoleon Bonaparten myötävaikutuksella ja kansallistettiin vuonna 1945. Nykyinen Banque de Francen pääjohtaja on François Villeroy de Galhau, joka astui virkaansa 1. marraskuuta 2015.[1]
Tehtävät
Banque de Francella on kolme aluetta, joihin se jakaa tehtävänsä: rahapolitiikka, rahoitusvakaustehtävät ja talouspalvelut. Rahapoliittiset tehtävät liittyvät pitkälti Euroopan keskuspankin määräysten täytäntöönpanoon Ranskassa sekä Ranskan talouden tarkkailuun. Se muun muassa uudelleenrahoittaa ranskalaisia pankkeja ja ostaa velkakirjoja osana Euroopan keskuspankin osto-ohjelmaa. Banque de France laskee liikkeelle ranskalaiset eurosetelit ja on suurin euroseteleiden liikkeellelaskija. Se myös ylläpitää kullasta ja ulkomaisesta valuutasta koostuvaa valuuttavarantoa. Banque de Francen kultavarannot olivat vuonna 2017 suurudeltaan 84,7 miljardia euroa eli 2 436 tonnia, mikä teki siitä maailman neljänneksi suurimman kultavarannon. Kokonaisuudessaan valuuttavaranto oli tuolloin suurudeltaan 133 miljardia euroa.[2]
Banque de Francen alainen Autorité de contrôle prudentiel et de résolution -viranomainen valvoo ranskalaisia pankkeja ja muita rahoituslaitoksia. Vuonna 2017 se suoritti 185 omaa tarkastustehtävää ja 48 tarkastustehtävää Euroopan keskuspankin puolesta osana yhteistä valvontamekanismia. Valvottavana oli vuonna 2017 yli seitsemänsataa hyväksyttyä pankkia ja saman verran muita rahoituslaitoksia. Lisäksi Banque de France huolehtii maksuvälinejärjestelmän vakaudesta ja toimii yhteistyössä Haut Conseil de stabilité financièren kanssa muissa talouden vakauteen liittyvissä tehtävissä.[2]
Muita talouteen liittyviä tehtäviä Banque de Francella on muun muassa kuluttajasuojan valvontaan liittyvissä asioissa. Banque de France on tilastoviranomainen talouteen liittyvissä asioissa. Ranskan valtion tili on Banque de Francessa.[2]
Organisaatio
Pääjohtaja johtaa Banque de Francen tehtävien toimeenpanoa. Hän on puheenjohtaja yleisneuvostossa ja johtokunnassa. Lisäksi Banque de Francella on kaksi varapääjohtajaa. Ranskan hallitus nimittää pääjohtajan ja varapääjohtajat kuuden vuoden kaudeksi, joka on uusittavissa kerran.[3] Pääjohtajan ja varapääjohtajan lisäksi johtokuntaan kuuluu Banque de Francen osastojen johtajia.[1]
Banque de Francen korkein päättävä elin on yleisneuvosto. Yleisneuvosto päättää pankin tehtävistä siltä osin, kuin se ei kuulu Euroopan keskuspankkijärjestelmän toimivaltaan, sekä henkilöstöstä ja budjetista. Yleisneuvostoon kuuluvat pankin pääjohtaja ja kaksi varapääjohtajaa, kaksi kummankin Ranskan parlamentin kamarin puhemiehen nimittämää edustajaa, kaksi Ranskan hallituksen nimittämää edustajaa, yksi pankin työntekijöiden edustaja ja pankkivalvonnasta vastaavan Autorité de contrôle prudentiel et de résolution -viranomaisen varapuheenjohtaja. Viimeiseksi mainittua lukuun ottamatta jäsenten kausi on kuusi vuotta.[1][4]
Banque de Franceen kuuluu 96 paikallista haarakonttoria, 21 talouskeskusta ja 6 kotitalouksien velkaneuvontakeskusta. Näistä 52 käsittelee käteistä. Lisäksi Banque de Francella on 74 asiakaspalvelupistettä kaupungeissa, joissa sillä ei ole pysyvää haarakonttoria.[1]
Historia
Perustamista ehdotti joukko pankkiireja, joita tuki voimakkaasti Ranskan ensimmäinen konsuli Napoleon Bonaparte, josta tuli myöhemmin Ranskan keisari. Napoleon halusi luoda vakautta Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen vallinneisiin oloihin. Banque de France perustettiin virallisesti 18. tammikuuta 1800. Se oli alkujaan yksityisomisteinen, koska Napoleon uskoi yksityisen omistuksen parantavan luottamusta pankkiin. Se sai vuonna 1803 yksityisoikeuden seteleiden liikkeellelaskemiseen, mikä nosti sen keskuspankin asemaan. Kun pankin omistajat olivat suunnitelleet lainanmyöntämisen rajoittamista Ranskan valtiolle, Napoleon reagoi tähän ottamalla korkeimman päätösvallan pankin toimielimissä omistajilta hallituksen nimittämille edustajille vuonna 1806.[5]
Valtiovalta uudisti pankin hallintoa jälleen vuonna 1936. Suunnitelmissa oli tuolloin kansallistaa Banque de France, mutta se jäi kesken toisen maailmansodan vuoksi. Pankki kansallistettiin lopulta vuonna 1945.[6]
Euro otettiin käyttöön vuoden 1999 ensimmäisenä päivänä. Euro korvasi Ranskan frangin virallisena valuuttana. Euron ja Ranskan frangin suhde oli 6,55957. Valtaosa rahapoliittisesta päätöksenteosta siirtyi Banque de Francelta Euroopan keskuspankille.[7] Jean-Claude Trichet, järjestyksessä toinen Euroopan keskuspankin pääjohtaja oli ollut Banque de Francen pääjohtaja.
Katso myös
Lähteet
- Elgie, Robert & Thompson, Helen: The Politics of Central Banks. Lontoo: Routledge, 1998. ISBN 9781134761647 (englanniksi)
- Issing, Otmar: The birth of the Euro. (Alkuperäisteos Der Euro : Geburt, Erfolg, Zukunft, 2008. Käännös Hulbert, Nigel) Cambridge: Cambridge University Press, 2008. ISBN 978-051-142-9804 (englanniksi)
- Statuts de la Banque de France (pdf) (Banque de Francen ohjesääntö) Banque de France. Viitattu 27.7.2019. (ranskaksi).
Statutes of the Banque de France (pdf) Banque de France. Viitattu 27.7.2019. (englanniksi)
Viitteet
- ↑ a b c d Governance bodies 12.03.2018. Banque de France. Arkistoitu 1.4.2020. Viitattu 27.7.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c Banque de France: Chiffres clés 2017 (pdf) banque-france.fr. 18.07.2018. Viitattu 26.7.2019. (ranskaksi)
- ↑ Banque de Francen ohjesääntö, osa II, luku 4
- ↑ Banque de Francen ohjesääntö, osa II, luku 2
- ↑ Elgie, Thompson 1998, s. 49–50
- ↑ Elgie, Thompson 1998, s. 53
- ↑ Issing 2008, s. 19–21
Aiheesta muualla
- Viralliset sivustot (ranskaksi)(englanniksi)
