Arvid Järnefelt

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.
Arvid Järnefelt
Arvid Järnefelt 1890-luvulla
Arvid Järnefelt 1890-luvulla
Henkilötiedot
Syntynyt16. marraskuuta 1861
Pulkkala, Venäjän keisarikunta
Kuollut27. joulukuuta 1932 (71 vuotta)
Helsinki, Suomi
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti kirjailija, maanviljelijä
Vanhemmat Alexander Järnefelt
Elisabeth Järnefelt
Puoliso Emilia Parviainen
Lapset Eero, Liisa, Anna, Maija, Emmi
Uskonnollinen kanta kristinusko
Kirjailija
SalanimiArvi Rauta [1]
Äidinkielisuomi
Tuotannon kieliruotsi, suomi
Esikoisteos Isänmaa (1893)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Arvid Järnefelt (16. marraskuuta 1861 Pulkkala – 27. joulukuuta 1932 Helsinki[2]) oli suomalainen kirjailija, koulutukseltaan juristi ja arvoltaan varatuomari. Elämänsä kolme viimeistä vuosikymmentä hän harjoitti maanviljelystä. Yhteiskunnallisilta näkemyksiltään Järnefelt oli opiskeluaikoinaan innokas fennomaani, mutta siirtyi myöhemmin tolstoilaisuuteen ja kristilliseen anarkismiin.

Järnefelt oli 1900-luvun vaihteessa maan huomattavin aatehistoriallinen kirjailija. Kuvaukset aikakauden aateliston elämästä ovat suomalaisen kirjallisuuden klassikoita.

Suku

Järnefeltin isä oli kenraaliluutnantti, maaherra Alexander Järnefelt ja äiti baltiansaksalaiseen Clodt von Jürgensburgin aatelissukuun kuulunut vapaaherratar Elisabeth Järnefelt. Hänen sisaruksiaan olivat Jean Sibeliuksen puoliso Aino Sibelius, taidemaalari Eero Järnefelt ja säveltäjä Armas Järnefelt.

Järnefelt avioitui Jyväskylässä Emilia Fredrika Parviaisen (1865–1937) kanssa vuonna 1884. Parviaisen vanhemmat olivat paikallinen varakas kauppias Mikko Parviainen ja Katarina Charlotta Pundani. Järnefeltit saivat viisi lasta: Eero (1888–1970), Liisa (1893–1978), Anna (1898–1899), Maija (1900–1986) ja Emmi (Lillan) (1902–1941). Tyttäristä Liisa avioitui juristi Matti Piipposen kanssa.

Elämä

Opiskeluvuodet

Eero Järnefeltin maalaama muotokuva Arvid-veljestään vuodelta 1888.

Pietarin kaupunkiin nykyään kuuluvassa Pulkkalan kylässä syntynyt Järnefelt kirjoitti vuonna 1885 ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Alkeisopistosta ja suoritti vuonna 1890 molempain oikeuksien kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa.[2] Hän kuului yliopiston Savo-karjalaiseen osakuntaan ja oli innokkaasti mukana suomenmielisten ylioppilaiden toiminnassa. Järnefelt lauloi veljensä Eeron tavoin Ylioppilaskunnan Laulajissa[3]. Vuonna 1889 Järnefelt perusti ystäviensä Eero Erkon ja Juhani Ahon kanssa nuorsuomalaista aatetta kannattaneen Päivälehden, joka on nykyisen Helsingin Sanomien edeltäjä.

Järnefelt oli aatelissäädyssä edustaja valtiopäivillä 1891.[4]

Tolstoilaisuus

Tolstoilaisuudesta Järnefelt kiinnostui osaksi äitinsä Elisabethin kautta[5]. Ollessaan vuodesta 1891 lähtien Vaasassa hovioikeuden auskultanttina hän tutustui Leo Tolstoin teksteihin ja koki uskonnollisen murroksen, jota hän myöhemmin kuvasi vuonna 1894 ilmestyneessä teoksessa Heräämiseni. Tolstoilaisuus oli näkynyt jo edellisvuonna ilmestyneessä esikoisromaanissa Isänmaa. Järnefelt oli Tolstoin kanssa kirjeenvaihdossa vuodesta 1895 lähtien ja kävi myös tapaamassa häntä Venäjällä vuosina 1899 ja 1910. Tolstoilaisuuden vaikutuksesta Järnefelt jätti lakimiehen työnsä ja siirtyi maanviljelijäksi Lohjan Virkkalassa sijainneelle Rantalan tilalle, jossa Järnefelt vietti suurimman osan loppuelämästään.[6] Hän halusi osoittaa, ettei tolstoilaisuus ollut pelkästään eristäytymistä ja haaveellista mietiskelyä, vaan lähimmäisten ja koko maailman rakastamista ja käytännön tekoja. Järnefeltistä tulikin vankien, köyhien ja sorrettujen auttaja.[5] Tolstoin ansiosta hän tutustui amerikkalaisen taloustieteilijän Henry Georgen näkemyksiin maan omistusoikeudesta ja otti tämän luoman georgismin innoittamana kantaa muun muassa vuonna 1907 tapahtuneisiin Laukon torpparihäätöihin.[6] Seuraavalla vuosikymmenellä Järnefelt radikalisoitui entisestään, ja häntä voidaan pitää ajattelultaan jopa anarkistina.[7]

Kirkkopuheet ja viimeiset vuosikymmenet

Järnefelt vuonna 1929.

Venäjän vallankumouksen aiheuttaman yhteiskunnallisen kuohunnan levittyä Suomeen Järnefelt kannattajineen toukokuussa 1917 osallistui niin sanottuihin Helsingin kirkkomellakoihin, joiden toisena päähahmona oli anarkisti Jean Boldt. Toukokuun aikana hän piti pappien kiellosta huolimatta helsinkiläisissä kirkoissa kolme puhetilaisuutta,[8] joita oli kuulemassa jopa monituhatpäinen kannattajajoukko.[9] Järnefelt käsitteli muun muassa yhteiskunnallista tasa-arvoa ja pasifismia sekä esitteli omia uskonkäsityksiään.[10] Tilaisuuksissa ilmeni myös levottomuuksia, ja Järnefeltin kannattajia syytettiin väkivallasta. Porvarillinen lehdistö kutsui heitä muun muassa huligaaneiksi, sen sijaan työväenlehdet antoivat tukensa yhteiskunnallisiin epäkohtiin huomiota kiinnittäneelle kirjailijalle.[8] Lisäksi Järnefelt sai ymmärrystä muun muassa runoilija Eino Leinolta sekä sisarensa Ainon puolisolta Jean Sibeliukselta.[9]

Järnefeltin kirkkopuheet julkaistiin kirjana vielä saman vuoden aikana. Niistä seurasi lopulta vankeustuomio, joka päättyi valtionhoitaja Mannerheimin armahdukseen vuonna 1919.[11] Vuodesta 1922 lähtien Järnefelt matkusteli paljon ulkomailla ja aloitti uuden luomiskauden, jonka aikaista tuotantoa pidetään hänen parhaimpanaan.[6]

Kauden tuotantoon sisältyi myös tolstoilaisia piirteitä sisältävä psykologis-filosofinen rikosromaani Minun Marttani. Romaani perustuu alkuvuonna 1927 Turun Vartiovuorenmäellä tapahtuneeseen surmatekoon: Åbo Akademin kirjaston johtaja murhasi morsiamensa kanssa turkulaisen kauppiaan, jonka he kokivat esteeksi rakkaudelleen.[12]

Muuta

Arvid Järnefelt vuonna 1961 julkaistussa postimerkissä.

Järnefeltin mukaan on nimetty Lohjan Virkkalassa sijaitseva Järnefeltin koulu sekä Virkkalan liikekeskustassa sijaitseva Arvid Järnefeltin aukio[13].

Teokset

Romaanit

  • Isänmaa (1893)
  • Veljekset (1900)
  • Helena (1902)
  • Maaemon lapsia (1905)
  • Veneh’ojalaiset (1909)
  • Onnelliset (salanimellä Hilja Kahila) (1916)
  • Nuoruuteni muistelmia (salanimellä Hilja Kahila) (1919)
  • Greeta ja hänen herransa (1925)
  • Minun Marttani (1927)
  • Vanhempieni romaani I–III (1928–1930)
  • Lalli (1933)

Muita teoksia

  • Heräämiseni (1894)
  • Ateisti: kokoelma pienempiä kirjoituksia (1895)
  • Puhtauden ihanne (1897)
  • Evankeliumin alku (1898)
  • Matkaltani Venäjällä ja käynti Leo Tolstoin luona (1899)
  • Mitä on jumalanpalvelus (1901)
  • Lukemisen ja kirjottamisen alkuopetus kotiopetusta varten (1905)
  • Jeesuksen syntyminen ihmisestä tai Jumalasta (1907)
  • Maa kuuluu kaikille: Matkoiltani Laukon lakkomailla (1907)
  • Kirkkopuheet (1917)
  • Kirjeitä sukupuolikysymyksistä (1918)

Näytelmät

  • Samuel Croëll (1899)
  • Orjan oppi (1902)
  • Kuolema (1903)
  • Titus (Orjan oppi laajennettuna ja muokattuna) (1910)
  • Kuolema (uudistettu laitos) (1911)
  • Manon Roland (1913)
  • Kallun kestit (1914)
  • Valtaset (1915)
  • Sointula (1924)
  • Kuolema (uudistettu laitos) (1927)

Novelli- ja esseekokoelmat

  • Ihmiskohtaloja (1895)
  • Maria (1897)
  • Satuja ja kertomuksia (1900)
  • Elämän meri (1904)
  • Hiljaisuudessa: kokoelma kertomuksia ja näytelmiä (1913)
  • Huligaani ynnä muita kertoelmia (1926)

Palkinnot

Kirjallisuutta

  • Isomaa, Saija: Heräämisten poetiikka. SKS, 2009.
  • Niemi, Juhani: Arvid Järnefelt: Kirjailija ajassa ja ikuisuudessa. SKS, 2005.
  • Kodin suuret klassikot -kirjasarja, Arvid Järnefelt, osa I. Weilin+Göös, 1986.
  • Järnefelt, Maija: Muistelmia. Kirjayhtymä, 1982.

Lähteet

  1. ↑ Czech National Authority DatabaseView and modify data on Wikidata . Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ a b JÄRNEFELT Arvid. Ylioppilasmatrikkeli 1853–1899. Helsingin yliopiston verkkojulkaisu. Viitattu 15.9.2014.
  3. ↑ Häyrinen, Antti: Sinivalkoiset äänet. Ylioppilaskunnan Laulajat 1883–2008., s. 94. Otava, 2008.
  4. ↑ Förteckning öfver Finlands till landtdagen i Helsingfors år 1891 församlade Ridderskap och Adel. Protokoll förda hos Finlands Ridderskap och Adel vid Landtdagen 1891. Tredje häftet. Helsingfors: Helsingfors Central-Tryckeri, 1891, ss. 1467–1472.
  5. ↑ a b Tolstoilaisuus (Arkistoitu – Internet Archive)
  6. ↑ a b c Uusi Tietosanakirja 9, s. 287. Tietosanakirja Oy, Helsinki 1962.
  7. ↑ Arvid Järnefelt ajattelijana 21.4.2010. Aikalainen. Arkistoitu 29.11.2014. Viitattu 15.9.2014.
  8. ↑ a b Isopahkala, Harri: ”Keppihevonen vai tukikeppi? Kirkko, papisto ja uskonto kriisivuosina 1917–1919 Oulun sanomalehdissä” s. 29–34. Pro gradu-tutkielma, Joensuun yliopiston teologinen tiedekunta 2009.
  9. ↑ a b Tawaststjerna, Erik: Sibelius, s. 286. Helsinki: Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1997. ISBN 951-643-904-7
  10. ↑ Arvid Järnefelt, Lohja Elias-kirjailijat. Viitattu 14.9.2014.
  11. ↑ Arvioita, katsauksia: Arvid Järnefelt vieraantuneisuuden kriitikkona ja päiväkirjan kirjoittajana. Hiidenkivi, 2011, nro 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.9.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)
  12. ↑ Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta. Web Archive 2019 (Gummerus 2015).lähde tarkemmin?
  13. ↑ Järnefeltin koulu, historiaa Peda.net. Arkistoitu 4.12.2018. Viitattu 3.12.2018.

Kirjallisuutta

  • Kopponen, Tapio: ”Järnefelt, Arvid (1861–1932)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 586–590. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2 Teoksen verkkoversio.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Arvid Järnefelt.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Arvid_Järnefelt&oldid=22689260”