Vasil Radoslavov

Vasil Hristov Radoslavov (27. heinäkuuta 1854 Lovetš – 21. lokakuuta 1929 Berliini, Saksa) oli bulgarialainen poliitikko, joka toimi Bulgarian pääministerinä vuosina 1886–1887 ja 1913–1918. Hän oli pääministerinä myös lähes koko ensimmäisen maailmansodan ajan.

Radoslavov opiskeli lakia Heidelbergin yliopistossa Saksassa ja valmistui vuonna 1882. Hänet valittiin jo seuraavana vuonna Bulgarian parlamenttiin ja vuosina 1884–1886 hän toimi oikeusministerinä Petko Karavelovin sekä Kliment Tărnovskin hallituksissa. Vuosina 1886–1887 hän toimi itse pääministerinä. Ferdinand I:n valtaistuimelle nousun jälkeen Radoslavovista tuli venäläisvastaisen liberaalipuolueen johtaja ja Stefan Stambolovin vastustaja. Stambolovin hallituksen kaaduttua hän toimi 1894 uudelleen oikeusministerinä ja 1899–1901 sisäministerinä. Sekaannuttuaan korruptioon Radoslavov tuomittiin vuonna 1901 oikeudessa valtion edun vastaisista liiketomista erään rautatieyhtiön kanssa. Sen jälkeen hän oli sivussa vallasta aina vuoteen 1913.^[1][2]

Toisen Balkanin sodan jälkeen kuningas Ferdinand nimitti Radoslavovin heinäkuussa 1913^[3] uudelleen pääministeriksi, sillä kuningas kannatti nyt hänen saksalaismyönteistä ja venäläisvastaista politiikkaansa. Radoslavovin johdolla Bulgaria läheni keskusvaltoja ja hyväksyi kesällä 1914 merkittävän saksalais-itävaltalaisen valtiolainan, mutta pysytteli maailmansodan ensimmäisen vuoden ajan puolueettomana. Taitavasti Radoslavov sai ympärysvallat vakuutettua vilpittömyydestään, kunnes Bulgaria syyskuussa 1915 julisti hänen ja kuningas Ferdinandin suunnitelmien mukaisesti sodan. Bulgarian sotaanliittyminen johti Serbian kukistumiseen, mutta sen jälkeen Saksa vaati Bulgarialta yhä kasvavaa panosta omiin operaatioihinsa. Syksyllä 1916 Bulgaria joutui liittymään myös sotatoimiin Romaniaa vastaan. Sodan rasitukset ja elintarvikepula johtivat siihen, että Radoslavovin hallitus menetti pian parlamentin ja kansalaisten tuen. Hän pysyi kuitenkin vallassa viimeiseen sotavuoteen asti.^[1]

Radoslavov menetti lopullisesti suosionsa toukokuussa 1918, jolloin tulivat julkisuuteen Romanian kanssa solmitun Bukarestin rauhansopimuksen ehdot, jotka hyödyttivät lähinnä Saksaa. Ferdinand I pakotti Radoslavovin väistymään ja nimitti kesäkuussa 1918 uudeksi pääministeriksi Aleksandăr Malinovin. Bulgarian hävittyä sodan Radoslavov pakeni lokakuun alussa Berliiniin. Vuonna 1922 Aleksandăr Stambolijskin hallitus sääti lain ”kansalliseen onnettomuuteen syyllisten tuomitsemisesta”, jonka nojalla Radoslavov tuomittiin poissaolevana kuolemaan. Hänet armahdettiin 1929, mutta hän kuoli samana vuonna asuessaan yhä maanpaossa.^[1]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vasil Radoslavov Wikimedia Commonsissa