Virkamieshallitus

Virkamieshallitus eli erään lajin toimitusministeristö voidaan nimittää väliaikaiseksi toimeenpanoelimeksi tilanteessa, jolloin poliittista hallitusta ei ole saatu muodostettua. Virkamieshallitus ei yleensä tee mitään pitkän aikavälin suunnitelmia, vaan hoitaa ainoastaan juoksevat päiväkohtaiset asiat. Suomen virkamieshallitukset ovat istuneet yleensä vain muutaman kuukauden; pitkäikäisin virkamieshallitus on ollut vuosina 1963–1964 lähes yhdeksän kuukautta istunut Reino Lehdon johtama hallitus.

Virkamieshallitus on yksi presidentinhallituksen muoto: valtionpäämies nimittää käytettävissään olevia asiantuntijoita ja virkamiehiä tällaiseksi toimitusministeristöksi toimitettavien asioihin hoitamiseksi, siksi kunnes poliittinen ongelmatilanne laukeaa. Esimerkiksi hallitusneuvottelujen perusteella voidaan nimittää uusi hallitus tai eduskuntavaalit pidetään, ja poliittinen pattitilanne laukeaa voimasuhteiden ja kansansuosion selvittyä.

Virkamieshallituksella ei ole varmaa kansanedustuslaitoksen parlamentaarista luottamusta.

Virkamieshallituksenkaan ei yleensä odoteta tekevän uusia poliittisia ratkaisuja tai aloitteita, vaan pysyvän passiivisena niiden suhteen siihen saakka, että uusi hallitus saadaan muodostettua. Tosin Suomen poliittisessa historiassa on tapauksia, joissa presidentti on nimittänyt virkamieshallituksen nimenomaan hoitamaan jonkin asian, joka on ollut poliittiselle prosessille liian vaikea. Tällaisessa tilanteessa on siis ollut kyse enemmänkin presidentin tekemästä poliittisesta ratkaisusta, kuin että juuri virkamieshallitus olisi tehnyt kyseisen poliittisen päätöksen. Esimerkiksi presidentti Kekkonen nimitti 1975 Keijo Liinamaan virkamieshallituksen, kun Suomi oli juuri järjestämässä ETYK-huippukokouksen. Voidaan ajatella, että Kekkonen ei halunnut antaa kokouksen isännöintiä poliitikoille.

Valtuuksistaan huolimatta virkamieshallituksen ministerinkään ei odoteta tekevän suuria poliittisia ratkaisuja ministeriönsä päällikkönä, vaan asiat jäävät odottamaan parlamentaarista hallitusta ja parlamentin luottamusta nauttivaa henkilöä.