Viikin tutkimustila

Viikin tutkimustila on yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan alainen yksikkö.^[2] Sen pinta-ala on 353 hehtaaria, josta peltoa on 157 ja metsää 72 hehtaaria.^[3] Siellä on noin 70 ayrshire-rotuista lypsylehmää.^[4][3] Noin puolet peltoalasta on kerrallaan laitumena ja säilörehunurmena, toisella puolella viljellään viljaa ja valkuaiskasveja, kuten härkäpapua. Tila tuottaa vuosittain noin 200 tonnia viljaa ja härkäpapuja, tuhat tonnia säilörehua ja 600 000 litraa maitoa.^[3] Pellot ja laidunmaat sijaitsevat pääasiassa Viikintien ja Vanhankaupunginlahden välisellä alueella eli Viikinrannan osa-alueella, mutta ne ulottuvat myös Viikintien pohjoispuolelle Latokartanon osa-alueelle.^[5] Tilan rakennukset ja pieni osa peltoalasta ovat Viikin tiedepuiston osa-alueella.

Huomattava osa tilalla nykyään tehtävästä tutkimuksesta liittyy maatalouden rooliin ilmastonmuutoksessa ja sen torjunnassa sekä sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävämmän ruoantuotannon kehittämiseen. Osa peltoalasta on vuosittain kasvintuotantoon ja maaperätieteisiin liittyvien tutkimusten koealoina. Tilalla tutkitaan myös uuttaa maatalousteknologiaa.^[4]

Läheinen Viikin arboretum kuuluu tutkimustilan hallintaan.^[5] Inarissa sijaitseva Muddusjärven tutkimusasema on myös hallinnollisesti osa Viikin tutkimustilaa.^[4]

Lehmien keväinen laitumellelasku on tilalla vuosittain järjestettävä suosittu yleisötapahtuma.^[6][2]

Viikin latokartano perustettiin vuonna 1555 kruunun omistamaksi latokartanoksi tuottamaan viljaa ja rehua lähistölle Vantaanjoen suuhun muutamaa vuotta aiemmin perustetulle Helsingin kuninkaankartanolle.^[7][1][8] Latokartanon päärakennus sijaitsi Helsingistä Hämeeseen johtaneen maantien varrella. Itse kuninkaankartano lakkautettiin venäläisten tuhottua sen pitkän vihan aikana vuonna 1571, mutta latokartano kunnostettiin 1580-luvulla ja sitä alettiin käyttää sotilaiden majoituspaikkana. Tila on ollut valtion omistuksessa koko historiansa ajat paitsi vuodet 1629–1655, jolloin se oli lahjoitettuna ratsumestari Gert Skyttelle (Gerdt von Schütz). Lahjoitus peruttiin vuonna 1655, minkä jälkeen tila oli Uudenmaan ja Hämeen läänin maaherran virkatalona vuoteen 1776, jolloin läänin pääkaupunki siirtyi Hämeenlinnaan.^[7]

Vuosina 1778–1809 Viikin latokartano oli sotilasvirkatalona. Viimeinen Ruotsin vallan aikainen tilanhaltija oli kreivi Wilhelm Mauritz Klingspor vuosina 1794–1808. Vuodesta 1809 valtio vuokrasi latokartanoa yksityisille omistajille. Se oli vuosina 1833–1844 kreivi Gustaf Magnus Armfeltin ja vuosina 1845–1921 Waseniuksen suvun eli kirjakauppias Gustaf Otto Waseniuksen ja tämän jälkeläisten hallussa. Viimeinen yksityinen vuokraaja oli G. O. Waseniuksen miniä Thekla Wasenius, joka asui kartanossa ainakin vuoteen 1917 ja piti sitä hallussaan vuoteen 1921.^[7] Helsingin kaupunki vuokrasi kartanoa vuosina 1917–1931.^[7][8] Viikinmäen asuinalue ja Lammassaaren kesäsiirtola syntyivät 1900-luvun alussa latokartanon silloisille maille.^[7]

Valtio luovutti pääosan latokartanon maista vuonna 1931 Helsingin yliopistolle, minkä jälkeen se kunnostettiin opetus- ja koetilaksi. Kunnostustöissä käytettiin vuoteen 1950 saakka vankityövoimaa, ja tilalla toimi vuosina 1931–1946 vankeinhoitolaitoksen vankisiirtola.^[7] Viikin koetilasta ja yliopiston myös omistamasta Malminkartanon tilasta vastasi aluksi yhteinen hoitokunta.^[8] Koetilan uusi talouskeskus perustettiin vuonna 1935 kartanon vanhan päärakennuksen kaakkoispuolelle, ja arkkitehti Jussi Paatelan suunnittelemat uudisrakennukset valmistuivat vuosina 1934–1939 ja 1946–1956.^[1]

Helsingin maalaiskuntaan kuulunut alue liitettiin vuoden 1946 alueliitoksessa Helsinkiin.^[7] Kaupunki nimesi Latokartanon osa-alueen Viikin latokartanon mukaan vuonna 1959.^[9] Vielä vuonna 1926 latokartanon maat käsittivät noin 650 hehtaaria, mutta niistä lohkottiin vuonna 1927 yhteensä 184 hehtaaria Viikinmäen asuin- ja teollisuusaluetta, Herttoniemen satamarataa ja Vanhankaupunginkosken rannalle rakennettua muuntoasemaa varten, 1950-luvulla kolme hehtaaria Latokartanon ylioppilaskylälle sekä 1960–1970-luvuilla 16 hehtaaria Lahdenväylän rakentamiseen ja kuusi hehtaaria aluevaihtoihin kaupungin kanssa. Varsinainen peltoala oli 1960-luvun puolivälissä 257 hehtaaria, mutta on sittemmin supistunut.^[7]

Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue syntyi vuonna 1959, kun yliopiston hallussa olleet vesi- ja ranta-alueet suojeltiin. Suojelualuetta laajennettiin vuonna 1962 kaupungin omistamille maille ja myöhemmin lisää.^[10] Noin 20 hehtaaria tutkimustilaan kuulunutta metsää muutettiin vuonna 1969 arboretumiksi eli puulajipuistoksi.^[7]

Tutkimustilan alueelle vuonna 1937 valmistuneessa rakennuksessa^[1] toimi Helsingin yliopiston maatalousmuseo vuoteen 2016, jolloin se jouduttiin sulkemaan rakennuksen homevaurion vuoksi.^[11] Museon esineistö siirrettiin Loimaalle Suomen maatalousmuseo Sarkaan.^[12] Tutkimustilan yhteydessä toimi vuosina 2001–2015 myös Gardenia-niminen yliopiston ja Helsingin kaupungin yhteinen trooppinen talvipuutarha ja tietokeskus. Kaupunki päätti sulkea sen taloudellisesti kannattamattomana.^{[13][14][15][7]}

Viikin latokartanon yksikerroksisen päärakennuksen rakennutti tulipalossa tuhoutuneen aiemman tilalle kreivi G. M. Armfelt vuonna 1832, alkuaan vain kesäasunnoksi. Nykyisen asunsa se sai vuonna 1932. Sen pihapiirissä on säilynyt yksi sivurakennus 1700-luvulta.^[7][8] Tilan tultua yliopiston omistukseen vanha päärakennus oli aluksi tilanhoitajan ja myöhemmin myös muiden työntekijöiden asuntona.^[8] 1980–1990-luvuilla se oli toimistokäytössä, ja vuodesta 2000 siinä on toiminut ravintola nimellä Viikin kartano.^[8][7]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Viikin kartano Wikimedia Commonsissa

• Viikin tutkimustila Helsingin yliopisto