Valuuttajärjestelmä
Valuuttajärjestelmä on mekanismi, joka säätelee valtion valuutan vaihdettavuutta muihin valuuttoihin nähden sekä valuutan arvon määräytymistä valuuttamarkkinoilla.
Kelluva ja kiinteä valuutta ovat valuuttajärjestelmien päätyypit. Kelluvan valuutan arvo määräytyy vapaasti kansainvälisillä valuuttamarkkinoilla. Tyypillisesti suuret valuutat, kuten Yhdysvaltain dollari, euro ja jeni, ovat kelluvia. Keskuspankki voi halutessaan nostaa kelluvan valuutan arvoa muun muassa nostamalla korkoa tai ostamalla valuttaa. Jos kelluvan valuutan arvo nousee liian vahvaksi, voi keskuspankki pyrkiä heikentämään sitä laskemalla korkoa tai pumppaamalla markkinoille lisää omaa valuuttaa.
Kiinteän valuutan tapauksessa keskuspankki on kiinnittänyt valuutan arvon toiseen valuuttaan tai useammasta valuutasta muodostettuun valuuttakoriin. Tällöin keskuspankki sitoutuu vaihtamaan valuuttaa valitulla kiinteällä kurssilla. Kiinteä valuutta vähentää kansainvälisen taloudellisen toiminnan riskejä, mutta on toisaalta altis spekulatiivisille hyökkäyksille, jos valittua kurssia pidetään markkinoilla epäuskottavana. Kiinteän valuutan arvon laskemista sanotaan devalvoinniksi ja nostamista revalvoinniksi.
Liian kireä rahapolitiikka käytännössä pysäyttää talouskasvun. Kiinteän ja kelluvan valuutan välimuodossa valuutan arvo voidaan sitoa johonkin kurssiin, mutta sille sallitaan vaihteluväli. Tällöin valuutan arvo määräytyy vapaasti markkinoilla vaihteluvälin sisällä. Jos valuutan arvo uhkaa poiketa liikaa, keskuspankki on sitoutunut tekemään intervention. Menestyvimmät maat, erityisesti Saksa, käyttivät rahan määrän kontrollia joustavasti niin, että rahapolitiikka saattoi sopeutua kysynnän muutoksiin. [1]
Useimmat valuutat ovat vapaasti vaihdettavissa. Joidenkin maiden valuutta on vain rajoitetusti vaihdettavissa ulkomaisen valuutan kanssa tai ei lainkaan vaihdettavissa. Esimerkiksi suunnitelmatalouksissa voi olla kaksi valuuttaa, joista toinen, valtion sisäistä tarvetta varten luotu valuutta, ei ole vapaasti vaihdettavissa.
Historia
muokkaaEnnen toista maailmansotaa valtioiden rahajärjestelmät perustuivat yleensä niin sanottuun kultakantaan. Tällöin liikkeellä olevan rahan arvo määräytyi pankkien holvissa olevien arvometallien määrän mukaan. Kultakanta rakoili ensimmäisen maailmansodan ja 1930-luvun laman aikana, jolloin valtiot laskivat liikkeelle katteettomia seteleitä.[1]
Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin Bretton Woods -järjestelmä. Se perustui Yhdysvaltain dollariin kiinnitettyihin valuuttakursseihin. Dollarin arvo perustui kultakantaan. Järjestelmään kuului lisäksi Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n perustaminen. Bretton Woods heikkeni myöhemmin kelluvien valuuttakurssien yleistyessä ja romuttui lopullisesti 1976. Nykyisin suuret valuutat ovat pääasiassa vapaasti kelluvia.[1]
Euroopan valuuttajärjestelmä (engl. European Monetary System, EMS) perustui vuosina 1979–1999 laskennalliseen valuuttayksikköön, ECUun (engl. European Currency Unit) ja valuuttakurssimekanismiin (engl. Exchange Rate Mechanism, ERM[2][3]), jossa valuuttojen kurssit saivat vaihdella tiettyjen rajojen sisällä.
Suomi
muokkaaSuomi harjoitti ns. vahvan markan politiikkaa 1990-luvulla valitsemalla kiinteän valuuttakurssin suhteessa Saksan markkaan. Suomi luopui vahvan markan politiikasta vuonna 1992.[4]
Katso myös
muokkaa- Chartalismi Fiat-valuuttajärjestelmän toimintaa kuvaileva teoria
- Luettelo valtioiden valuuttakurssijärjestelmistä
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Pitkä tie kullasta paperirahaan (Arkistoitu – Internet Archive). Ulkopolitiikka.fi. Viitattu 1.10.2017.
- ↑ Lyhenneluettelo: E. Kotus. Viitattu 1.10.2017.
- ↑ Mitä subsidiariteetti on suomeksi? EY-sanaston käännösongelmia. Kielikello 1/1993. Viitattu 1.10.2017.
- ↑ Alanen, Pellervo: Valuutat loppuivat, markka kellumaan. Helsingin Sanomat, 9.9.1992. Lainaus: "Suomen Pankki luopui tiistaina vakaan markan linjasta ja päästi markan kellumaan. Markkaa ei enää pidetä vaihtelualueen rajojen sisällä, vaan sen arvo määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Kelluttamispäätös johti siihen, että markka heikkeni eli devalvoitui päävaluuttoihin nähden 16–18 prosenttia."