Olli (pakinoitsija)

Väinö Nuorteva syntyi 1889 Mäntsälässä apteekkari Karl Emil Nybergin pojaksi. Isä kuoli, kun poika oli 14-vuotias, ja perhe muutti Helsinkiin. Nuorteva valmistui maisteriksi Helsingin yliopistosta 1914 pääaineenaan kansatiede. Valmistuttuaan hän työskenteli Eteläsuomalaisen osakunnan kuraattorina ja suunnitteli väitöskirjaa kansanrunoudessa käytetystä huumorista. Pakinoitsijanuran käynnistyttyä hän kuitenkin hylkäsi akateemiset suunnitelmansa.

Nuorteva kirjoitti ensimmäiset pakinansa nimimerkillä Olli Ylioppilaslehteen 1914. Hän toimi lehden vakituisena pakinoitsijana vuoteen 1917, jolloin hän siirtyi Uusi Päivä -lehteen ja sittemmin Iltalehteen. 1922 Nuortevasta tuli Uuden Suomen pakinoitsija, ja hän pysyi lehden palveluksessa 42 vuotta. Ollin pakinoita kuvittivat Toivo Vikstedt, Germund Paaer ja Erkki Koponen.

Ensimmäinen pakinakokoelma Mustapartainen mies herättää pahennusta julkaistiin 1921. Kaikkiaan kokoelmia painettiin yli kaksikymmentä, viimeisenä Pilkillä pilkkaillen vuonna 1965. Sota-aikana hän kirjoitti propagandistisia venäläispakinoita ja julkaisi ne kokoelmassa Vot, Iivana eli 49 juttua neuvostoryssistä (1942), joka kiellettiin sodan jälkeen.^[1] Eläkkeelle jäätyään Nuorteva valikoi tuotannostaan parhaat pakinansa ja julkaisi ne kaksiosaisessa kokoomateoksessa Valitut tekoset (1964). Vuonna 1965 hän luki eräitä pakinoitaan äänilevylle, joka ilmestyi Otavan kirjallisten äänilevyjen sarjassa. Hänen kuolemansa jälkeen kokoelmia on tehty useampia.

Väinö Nuorteva jäi eläkkeelle pakinoitsijan työstä 75-vuotiaana vuonna 1964 ja sai professorin arvonimen.^[2] Hän kuoli kolme vuotta myöhemmin.

Väinö Nuortevan pojista tuli Helsingin yliopiston professoreita: Pekka Nuorteva oli ympäristönsuojelun ja Matti Nuorteva maatalous- ja metsäeläintieteen professori.

Ollin novellimaisten pakinoiden erikoispiirre on se, ettei hän koskaan maininnut todellisia henkilöitä tai puuttunut päivänkohtaisiin tapahtumiin. Hän käytti päähenkilöinään kuvitteellisia hahmoja ja vitsaili laajempien teemojen, kuten byrokratian, suomen kielen tai pikkuporvarillisen elämäntavan kustannuksella.

Yksi Ollin huumorin kulmakivistä on valtiollisen byrokratian kustannuksella pilaileminen. Ollin tunnetuin hahmo on Mustapartainen mies, joka seikkailee valtion virastojen sokkeloissa ja hämmästelee byrokratian koukeroita. Yksi byrokratiahuumorin muoto oli myös parodiset kaavakkeet, kuten ”Selvitys luonnollisen henkilön nauttimasta seinäpaperiedusta”, joka on täytettävä, jos haluaa tapetoida huoneensa uudelleen, ja jossa tiedustellaan muun muassa vanhan tapetin pinta-alaa ja tilavuutta sekä siinä olevien tahrojen määrää ja laatua.^[3]

Toinen Ollin perusaiheista oli suomen kieli. Hän otti pakinoissaan kantaa kielikiistoihin ja vastusti sekä vierassanojen käyttöä että liioiteltua oikeakielisyyttä. ”Mustapartainen mies” -pakinat sisälsivät taiturimaista kielellä leikittelyä ja absurdeja kielikuvia sekä tahallista kieliopin rikkomista. Kielellisen leikittelyn areenalla olivat myös Eturientolan erikoisuuskirjeenvaihturin reportaasit, joissa pilkataan kielellistä hienostelua. Erikoisuuskirjeenvaihturi kirjoittaa mutkikasta ja liioitellun hienostunutta tekstiä, joka lipsuu paikoin lähes käsittämättömäksi. Samaan sarjaan kuuluvia hahmoja ovat myös huonoa lyriikkaa kirjoittava runoilija Otso Kirjosiipi (”Joutsen kaartaa lumikaulaa / auton alla kumi laulaa”) sekä yksityisajattelija Manasse Olotilanne, jonka alaa ovat parodiset mietelauseet ja aforismit. Ollin kielipeleistä ovat jääneet elämään muun muassa sana uutisoida (alkuaan uudisoida) sekä lauserakenne ”mitä olette mieltä” (pitää olla ”mitä mieltä olette”), jotka kumpikin oli alkuaan tarkoitettu parodioiksi.^[4]

Kolmas Ollin pakinoiden perustyyppi ovat ”Ystäväni ja huonetoverini Kalle Niemeläinen” -pakinat. Niiden päähenkilöt ovat kaksi huonetovereina asuvaa poikamiestä, joista toinen on pakinoitsijan omakuva ja toinen hänen ystävänsä Kalle Niemeläinen, ja niissä kuvataan tämän epäkäytännöllisen kaksikon arkipäiväisiä puuhia. Samoissa pakinoissa esiintyy myös kamreeri Jakari, töölöläinen virkamies ja perheenisä, jonka kautta naureskellaan pikkuporvarilliselle elämäntyylille. Näiden tarinoiden kieli on niukempaa ja hillitympää kuin ”Mustapartainen mies” tai ”Eturientolan erikoisuuskirjeenvaihturi” -pakinoissa.^[1][5]

Pakinat usein huipentuvat lopussa. Ollille ominainen liioittelu näkyy pakinasta ”Halvempaa”, jossa kauppias ei suostu ottamaan takaisin mustapartaisen miehen tyhjiä pulloja:

– Ei kannata pestä ja säästää astioita, sanoi mustapartainen. Nyt on sellainen aika, että uudet tulevat halvemmiksi kuin vanhojen peseminen. Ikkunaruutukin meni säpäleiksi, mutta se oli jo pesemisen tarpeessa. Uuden ruudun ostaminen tulee halvemmaksi. Säästäväisyys on hyvinvoinnin täti.

– Vai niin, sanoi mustapartaisen vaimo ja heitti mustapartaisen miehen ulos. Ilmeisesti uusi mies tulee halvemmaksi!^[6]

Myöhemmät kirjallisuudentutkijat^{kenen mukaan?} ovat kiinnittäneet huomiota Ollin arvokonservatiiviseen maailmankuvaan. Hänen pakinoissaan suurin uhka tavalliselle ihmiselle on valtio ja sen byrokratia, ja hän kirjoittaa irvokkaita kuvauksia siitä, mitä tapahtuisi, jos tavaratalot tai apteekit muuttuisivat valtion virastoiksi. Eräässä Ollin pakinassa joulu on mennä pieleen, koska Joulupukki on liittynyt ammattiyhdistykseen eikä suostu tekemään töitä liiton määräysten vastaisesti. Myös hänen keskiluokkaa ivailevat pakinansa ovat pohjimmiltaan hyväntahtoisia, eikä hän kyseenalaista perittyjä arvoja tai käsityksiä.

• Mustapartainen mies herättää pahennusta: 32 juttua (Otava, 1921)
• Vahingosta vihastuu: 35 juttua (Otava, 1924)
• Tahtoisin tulla filmitähdeksi ynnä muita koululaisnäytelmiä (WSOY, 1926)
• Hedelmäsuola Pomosin: 35 juttua (Otava, 1927)
• Tohtori Tietovallan aapinen (Otava, 1927)
• Pölhölän ja Pöhköläisen seikkailut 1–3 (Suojeluskuntain kustannusoy, 1928–1930)
• Herätyskello ja neljä muuta vallatonta näytelmää (Otava, 1929)
• Häiritty iltarauha: 35 juttua (Otava, 1934)
• Purhopirhiäinen: 37 juttua (Otava, 1936)
• Paistista päästyä: 41 juttua (Otava, 1938)
• Nimittäin tuota noin: 50 valittua juttua kokoelmista "Mustapartainen mies herättää pahennusta", "Vahingosta vihastuu" ja "Hedelmäsuola Pomosin" (Otava, 1939)
• Pisteet lopussa: 42 juttua meikäläisistä, hölmöläisistä ja ryssistäkin (Otava, 1941)
• Vot, iivana: 29 juttua neuvostoryssistä (Otava, 1942)
• Vastikekastike 45 jutukkeesta (Otava, 1943)
• Puusta tyveen: 38 juttua (Otava, 1947)
• Kuusi tusinaa valikoituja juttuja kokoelmista Vahingosta vihastuu, Hedelmäsuola Pomosin, Häiritty iltarauha, Purhopirhiäinen, Paistista päästyä, Pisteet lopussa (Otava, 1946)
• Rikkoja rokasta: 41 juttua (Otava, 1949)
• Herätyskello ja viisi muuta vallatonta näytelmää (Otava, 1950)
• Harmin paikkoja: Pakinoita (Otava, 1951)
• Pistetään poskeen: 46 juttua (Otava, 1953)
• Hyvää, sanoi mustapartainen mies, päivää: 25 mustapartaisjuttua (Otava, 1954)
• Törkeätä lievempää: 33 juttua (Otava, 1955)
• Viisikymmentä kimpussa: 50 juttua kokoelmista Purhopirhiäinen, Paistista päästyä, Pisteet lopussa, Vastikekastike, Puusta tyveen ja Rikkoja rokasta (Otava, 1956)
• Heipä hei: Pakinoita (Otava, 1958)
• Ystäväni ja huonetoverini Kalle Niemeläinen: 25 Niemeläisjuttua (Otava, 1958)
• Peukalokyyti: Pakinoita (Otava, 1960)
• Estottomia eläimiä: Valikoima eläinaiheisia pakinoita (Otava, 1961)
• Kokkahuilu: Pakinoita (Otava, 1962)
• Ollin pakinoita: Esittäjänä Timo Tiusanen (Otavan kirjallinen äänilevy 26, 1962)
• Mustapartainen kärpänen: Pakinoita (Otava, 1963)
• Valitut tekoset 1–2 (Otava, 1964)
• Pilkillä pilkkaillen: Pakinoita (Otava, 1965)
• Kuusi pakinaa: Esittäjänä Olli (Otavan kirjallinen äänilevy 37, 1965)
• Ollin parhaat (Otava, 1971)
• Mustapartainen mies herättää pahennusta (Otava, 1975)
• Hyviä tuloksia vähällä vaivalla: Sata parasta pakinaa (Otava, 1989)
• Vastoin ohjeita: Toiset sata parasta pakinaa (Otava, 1994)^[1]

Suomalainen Sanomalehtimiesliitto jakaa Nuortevan pakinoitsijanimimerkin mukaan nimettyjä Olli-palkintoja merkittävästä journalistisesta työstä.^[7]

• Laitinen, Kai: ”Tyyliniekkoja ja pakinoitsijoita”, Suomen kirjallisuus. Helsinki: Otava, 1965.
• Vares, Vesa: Pakinoitsija Ollin talvisota: Huumorilla moraalia rintamalle. Ajankohta: Poliittisen historian vuosikirja, 2010, s. 151–174. Helsinki: Helsingin yliopisto. ISSN 1236-9039
• Vuoriniemi, Jorma: Ollin kieli nykysuomen kuvastimena: Semanttis-interpretatiivi tutkimus. (Väitöskirja) Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1973. ISBN 951-71702-2-X
• Liukkonen, Petri: Olli (1889–1967) – pseudonym for Väinö Nuorteva – surname until 1919 Nyberg Books & Writers. 2008. Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 24.7.2013. (englanniksi)

• Kolehmainen, Taru: Olli kielenhuoltajana. Kielikello, 2004, nro 3, s. 13–17. Artikkelin verkkoversio.
• Kolehmainen, Taru: Jäähyväiset markalle. Kielikello, 2002, nro 1. Artikkelin verkkoversio.
• Seppinen, Ilkka: ”Nuorteva, Väinö (1889–1967)”, Suomen kansallisbiografia, osa 7, s. 210–212. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2006. ISBN 951-746-448-7 Teoksen verkkoversio.

• Ollin pakinoita ja Väinö Nuortevan haastattelu Ylen Elävässä arkistossa
• Vares, Vesa: Talvisodan huumori – moraalia kotirintamalle. (Arkistoitu – Internet Archive) Turun Sanomat 16.12.2009.
• Nuorteva, Väinö hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)