Traktori

Traktorissa on yleensä turboahdettu, nykyään aina dieselkäyttöinen moottori ja suuret hokkikuvioidut renkaat. Pelkästään taajama-alueilla käytettävässä traktorissa käytetään palarenkaita, joissa kulumiskestävyys kaduilla ajettaessa on tavallista traktorinrengasta parempi. Nelivedolla ajettaessa eturenkaat kuluvat nopeammin, sillä niiden pyörintänopeus on 3–5 % suurempi kuin takapyörien. Maantieajossa neliveto kannattaa kytkeä pois päältä. Nykytraktorit ovat paremman vetokyvyn ja suurten työkoneiden kiinnityksen takia nelivetoisia, koska tällöin saadaan tehokkaampi painonjakauma jolloin traktori vetää työkonetta paremmin.

Nykyään traktoreissa on turvaohjaamo pakollisena, työkoneiden kiinnittämistä varten kolmipistenostolaite ja perävaunun tai työkoneiden vetämistä varten vetokoukku. Joissakin malleissa on myös kolmipiste-etunostolaite työkoneiden kiinnittämiseksi traktorin eteen. Sellaisen saa lisävarusteena useimpiin traktoreihin. Etukuormain on varsinkin karjatiloilla yleinen traktorin runkoon tukevasti kiinnitetty monikäyttöinen lisävaruste. Etukuormaimeen voi kiinnittää moniin eri töihin pystyviä varusteita, esimerkkinä lumiaura tai suurten heinäpaalien käsittelyyn käytettävä hydraulinen koura.

Traktorit voidaan luokitella vetotavan ja ohjattavuuden mukaan takavetoisiin traktoreihin, nelivetoisiin traktoreihin ja runko-ohjattaviin traktoreihin. Lisäksi on olemassa monia erikoiskäyttöä varten suunniteltuja traktoreita. Nelivetoinen traktori on ollut myös Suomessa vallitsevin tyyppi jo 1990-luvulta asti johtuen nelivedon paremmasta hyödynnettävyydestä traktorin erilaisissa työtehtävissä. Toisaalta lisääntynyt traktorin akselipaino ja rengaskoko aiheuttavat traktorissa tehonhävikkiä. Nelivedon hyödyntäminen varsinkin 1990-luvun alkuvuosina ei tuonut täyttä etua, koska parempaan ja tehokkaampaan moottoriteknologiaan ei panostettu vaan nelivedoissa käytettiin pääasiassa samoja moottoreita kuin takavedoissa.

Traktoreita on kehitetty hyvin erilaisiin käyttötarkoituksiin, näitä traktoreita nimitetään yleensä erikoistraktoreiksi. Vuoristo-olosuhteisiin ja jyrkille rinteille, joissa tavallisella maataloustraktorilla ei voi työskennellä, on kehitetty täysin omanlaisiaan ajoneuvoja. Vuoristotraktoreissa painopiste on laskettu mahdollisimman alas, raideleveyttä on kasvatettu, kaikki pyörät ovat pienempiä ja samankokoisia. Vuoristossa tarvitaan erityisesti niittämiseen ja heinän kuljettamiseen sopivia traktoreita, joissa teräpalkki sijoitettiin traktorin sivulle. Ensimmäisiä merkkejä olivat Linder-yhtiön Junior ja Bauerfreund sekä saksalaisen Kramerin Alles-Schaffer. Nykyisiä tunnettuja merkkejä ovat Terratrac, Unitrac, Geotrac, Metrac ja Moynty.^[2]

Hedelmä- ja viinitarhoilla on omia traktorityyppejä, joiden näkyvin piirre on pieni koko ja erityisen kapea raideväli. Riviviljelyyn kehitettiin jo traktoriteollisuuden alkuvaiheessa omia mallejaan.^[2]

Pääartikkeli: Telaketjutraktori

Telaketjutraktoreita tai telatraktoreita kehitettiin myös jo traktorituotannon alkutaipaleella, mutta niiden varsinainen läpimurto tapahtui 1980-luvulla, jolloin Caterpillar esitteli Mobil-trac-järjestelmän, jossa metallinen telaketju korvattiin keinokumisella telaketjulla. Rakenne on ominaisuuksiltaan verrattivssa ilmakumirenkaaseen, joten ajonopeutta voitiin nostaa. Rakenne on äänenvoimakkuudeltaan hiljaisempi kuin metallinen telaketju. Telaketjulla saavutetaan alhaisempi maahan kohdistuva pintapaine kuin renkaalla, mikä ehkäisee maan tiivistymistä. Myös pyörien luistamisesta aiheutuva tehohäviö poistuu kokonaan telatraktorissa. Telaketjutraktoreita valmistettiin erityisesti IVY-maissa, joissa niiden esikuvina toimivat toisessa maailmansodassa käytetyt tykinvetäjät ja panssarivaunut. Itäblokin merkkejä olivat muun muassa Harkovan traktoritehtaan HTZ ja Neuvostoliiton traktoritehtaissa valmistettu KD mallisto. Länsimaissa kaikilla suurilla valmistajilla on telatraktoreita, mutta varsinainen uranuurtaja on maanrakennusalalla toimiva Caterpillar.^[2]

Ensimmäiset moottorivetäjät eli traktorit valmistuivat 1800-luvun puolivälin jälkeen. Niissä oli voimanlähteenä höyrykone. Ensimmäinen valmistusmääriltään tuhansiin noussut traktorimalli oli Henry Fordin Fordson 1910-luvulla. Menestys perustui traktorin keveyteen ja edullisuuteen. 1930-luvulla tehtiin kaksi merkittävää innovaatiota: traktoreihin tuli ilmakumirenkaat, ja Harry Ferguson kehitti kolmipistenostolaitteen työkoneiden kiinnittämiseen.

Suomessa traktoria kutsuttiin aluksi höyryauralaitokseksi ja sitten moottorivetäjäksi.^[3] Suomenruotsissa traktori on sen sijaan ollut alun perinkin en traktor traktori-ilmoittelun yhteydessä. Aivan ensimmäinen traktori Suomessa oli ruotsalainen Avance vuonna 1901 ja ensimmäinen polttomoottorikäyttöinen oli sekin ruotsalainen Saunderson A, joka tuotiin 1908.^[3] Ensimmäiset traktorit Suomessa olivat kuitenkin yleensä yhdysvaltalaisia Allwork-moottorivetäjiä, joita toi maahan Keskusosuusliike Hankkija.^[4]

Suomessa alkoi 1919 myös kotimaisen Kullervo-traktorin valmistus.^[5] Valmistuksen kalleus, venemoottorin heikko jäähdytyskyky ja ulkomaisten traktorien lisääntynyt tuonti pakottivat vuonna 1924 lopettamaan tuotannon 500 kappaleen jälkeen.^{[5][4] [3]} Vuoteen 1936 mennessä oli ns. autotraktoreita valmistettu yksi Lapinjärvellä ja Juupajoella sekä Paraisilla, jossa vuoteen 1948 mennessä niitä rakennettiin enintään 60. Rosenlew valmisti Porissa 1940 yhden. Sotien jälkeen oli suuri traktoripula, johon Vaasassa vastattiin tekemällä 12 Vaasa-traktoria ja Tampereella 880 Takra-traktoria, mutta jälkimmäisen valmistus lopetettiin liian kalliina ja edellisen tekniikka oli jäänyt vanhaksi.^[3][6]

Kolmipistenostolaitteen läpimurto tapahtui, kun harmaa Ferguson TE-20 tuli markkinoille vuonna 1946. Siinä oli 29-hevosvoimainen bensiinimoottori (myöhemmin myös petrolikäyttöinen ja diesel), neljä vaihdetta ja kolmipistenostolaite. TE-20:tä valmistettiin noin puoli miljoonaa kappaletta. Toinen merkittävä traktorimerkki sodan jälkeisessä Suomessa oli Fordson. Sen Major-malli oli erittäin haluttu työkone jälleenrakennus-Suomessa, jossa traktorien maahantuontia säädeltiin tiukasti.

1960-luvun suosituimmissa traktoreissa oli tehoa 40–50 hevosvoimaa. Vaihteita oli tyypillisesti 6 eteen ja 2 taakse. Muutamissa traktoreissa vaihteiden määrä saatiin kaksinkertaistetuksi ilman kytkintä käytettävän pikavaihteen avulla. Kyntöä helpottivat vetovastukseen perustuva painonsiirtojärjestelmä ja tarvittaessa kytkettävä tasauspyörästön lukko. Traktorimyynnin huippuvuosi oli Suomessa 1963, jolloin myytiin lähes 16 000 traktoria. Suosituimpia merkkejä olivat Fordson, Massey Ferguson, Valmet, David Brown ja Nuffield. 1960-luvun puolivälissä traktorien määrä ylitti Suomen kutistuvan hevoskannan vahvuuden.

Vuonna 1969 tulivat Suomessa pakollisiksi uusiin traktoreihin turvaohjaamot, jotka ovat pelastaneet monta ihmishenkeä traktorin kaatuessa ja toimineet sääsuojana. Samaan aikaan alkoivat yleistyä synkronoidut vaihteistot ja hydrostaattiset ohjaukset. 1970-luvulla suosioon nousivat 60–80–hevosvoimaiset traktorit. Ohjaamojen melutasoa ja tärinää saatiin alennettua, kun ohjaamo suunniteltiin jo tehtaalla traktorin osaksi ja se asennettiin kumityynyjen päälle. Aikaisemmin ohjaamot oli yleensä tehty Suomessa, ja melutaso saattoi nousta jopa 100 desibeliin. Vuonna 1979 melurajaksi tuli 85 dB.

Nelivetoisten traktoreiden läpimurto tapahtui 1980-luvun alkupuoliskolla. Sen jälkeen takavetoisia traktoreita on myyty hyvin vähän. 1980-luvun lopussa alkoi elektroniikka lisääntyä traktoreissa. Esimerkiksi nostolaitteen toimintoja hallittiin uusimmissa malleissa sähköisesti ja toimintoja automatisoitiin. Vaihteiden määrä nousi jopa kymmeniin, huippunopeus nousi 30:stä 40 km/h:iin ja melutasoa saatiin alennettua parhaimmillaan 75 desibeliin. Suomen traktorimyynnissä Valmet alkoi tehdä selvää pesäeroa Fordiin ja Massey Fergusoniin.

Nykyaikaisen traktorin moottori on yleensä 3-, 4- tai 6-sylinterinen vesijäähdytteinen, usein turboahdettu suorasuihkutusdiesel. Ruiskutus ohjataan useimmissa traktoreissa sähköisesti. Yhteispaineruiskutus (common rail) ja moniventtiilitekniikka ovat yleistymässä kiristyvien päästönormien takia. Iskutilavuus sylinteriä kohti on yleensä hieman yli 1 litra eli tyypillinen nelisylinterinen moottori on 4,0–4,5-litrainen.

Suosituin teholuokka Suomessa on 100–140 hevosvoimaa (74–103 kW). Tätä suurempia traktoreita käytetään enimmäkseen traktoriurakoinnissa. 100-hevosvoimaiset traktorit ovat yleensä 4-sylinterisiä ja 140-hevosvoimaiset 6-sylinterisiä. Suurimman tehon käyntinopeus traktorin moottorissa on 2000–2500 r/min. Suurin vääntömomentti saavutetaan noin 1 500 kierroksella. 100-hevosvoimaisen traktorinmoottorin suurin vääntö on noin 400 Nm.

Vaihteita traktorissa on eteenpäin yleensä vähintään 16. Joissakin malleissa vaihteita on jopa 70. Useimmissa traktoreissa ajosuunta vaihdetaan mekaanisella tai hydraulisella, öljykylpyisiin kytkimiin perustuvalla suunnanvaihtajalla. Näin taaksepäin saadaan samat ajonopeudet kuin eteen. Ajokytkin on pienimmissä traktoreissa kuiva, suuremmissa käytetään öljykylpyisiä monilevypakkoja, joiden yhteydessä on 3–6 pikavaihdetta. Näiden avulla ajonopeutta voidaan muuttaa kytkintä käyttämättä ja monissa traktoreissa pikavaihteen valinta on automatisoitu. Mm. Valtraan ja Fendtiin saa varusteena nestekytkimen. Kaikkein kehittyneimmissä traktoreissa ajovoimansiirto on portaaton, hydraulis-mekaaninen CVT-järjestelmä.

Hydrauliikkaa käytetään nostolaitteen lisäksi mm. ulkopuolisten työkoneiden käyttämiseen, ohjaukseen ja traktorin toimintojen (kuten vaihteensiirron) käyttämiseen. Hydraulipumppujen tuotto on yhteensä noin 100-400 l/min ja hydrauliikan paine noin 200 bar. Usein traktoreissa käytetään nykyään säätötilavuuspumppua, jossa pumpun tuotto säätyy kunkin hetkisen tarpeen mukaan. Nostolaitteen nostovoima on suosituimmissa traktoriluokissa 5 000 – 8 000 kg. Kolmipistenostolaitteen lisäksi traktoreissa on vetokoukku perävaunun ja hinattavien työkoneiden kiinnittämistä varten. Nostolaite on mahdollista sijoittaa myös traktorin keulaan.

Traktorivoimalla voi suorittaa myös muita maatalouden energiaa vaativia töitä, kuten lumiaurausta tai pilkkeiden tekoa. Voiman voi ottaa traktorin perässä olevasta pyörivästä nivelakselista/ulosottoakselista, joka vaatii asianmukaisen suojuksen. Voiman ulosottoja voi olla myös traktorin keulassa taikka entisaikaan sivulla, sivuniittokonetta varten. Voiman ulosotoksi voi kutsua myös hihnapyörää, jonka voimansiirron komponenttina käytettiin leveää hihnaa.

Voimanulosoton tavanomaiset nopeudet ovat 540, 750, 1000 ja 1400 kierrosta minuutissa. Standardit pyörimisnopeudet työkoneille ovat kuitenkin 540 ja 1000 kierrosta minuutissa. Toki traktorivalmistaja saa itse määrätä millä moottorin kierrosluvulla nämä nopeudet täyttyvät. Voimaa voidaan välittää myös ajovoimanotolla, jolloin ulosoton nopeus määräytyy traktorin liikkumisnopeuden mukaan. Tätä ominaisuutta hyödynnetään erityisesti maansiirto- ja turveperäkärryissä, jolloin saadaan lisää vetäviä pyöriä. Ajovoimanotto on nykyään harvinainen varuste; Euroopan markkinoilla ainakin Massey Ferguson^[7], Valtra, New Holland tarjoavat ajovoimanottoa varustelistallaan.

Ohjaus on hydrostaattinen eli ohjauspyörän ja etupyörien välillä on hydraulinen välitys. Jarrut ovat mekaaniset tai hydrauliset, öljykylpyiset taikka kuivat monilevyjarrut. Traktorin jarruihin yhteydessä oleva perävaunun jarrujärjestelmä tulee jatkossa pakolliseksi.

Ohjaamo on sijoitettu kumityynyjen päälle tärinän ja melun vaimentamiseksi. Tulevaisuudessa ohjaamon jousitus tulee yleistymään tärinädirektiivin takia. Muuta jousitusta traktorissa ei ole lukuun ottamatta useimmissa traktoreissa lisävarusteena olevaa etuakselin jousitusta, joka on useimmiten hydraulinen. Istuin on kalliimmissa traktoreissa ilmajousitettu. Ohjaamon suurin melutaso on 69–80 dB. Ilmastointilaite on suosittu lisävaruste ja vakiona yhä useammissa malleissa.

Elektroniikkaa käytetään mm. nostolaitteen toimintojen ja vaihteensiirron toiminnan ohjaamiseen. Monissa uusissa traktoreissa sähköjärjestelmän runkona on CAN-väylä. Jatkossa tulevat yleistymään traktorin elektroniikan keskusteleminen työkoneiden elektroniikan kanssa, pyörien luistoa mittaavat tutkat ja GPS:ään perustuvat osittaiset automaattiohjaukset ja paikkatiedon hyödyntäminen täsmäviljelyyn eli esim. lannoitteiden käytön säätäminen pellon viljavuus- ja satokartoituksen perusteella.

Renkaat ovat nykyään vyörenkaita, yhä useammin matalaprofiilisia. Takapyörät ovat läpimitaltaan noin 1,3-kertaiset etupyöriin verrattuna. Pienemmät etupyörät mahtuvat kääntymään jyrkemmin kuin isot. Yhtä suurilla etu- ja takapyörillä varustetut traktorit eivät ole yleistyneet Euroopassa. Renkaan mahtuminen kyntövakoon rajoittaa renkaan suurimman mahdollisen leveyden 600 mm:iin. Keväällä peltotöissä käytetään rinnalla paripyöriä maan tiivistymisen ehkäisemiseksi. Maatalous- ja metsäkäytössä traktoreissa käytetään hokkikuvioisia renkaita vetävillä pyörillä kuvion antaman hyvän pidon takia. Pelkästään taajama-alueilla käytettävässä traktorissa käytetään palarenkaita, joissa kulumiskestävyys kaduilla ajettaessa on tavallista traktorinrengasta parempi. Palarengas myös sopii nurmialueille ajamiseen, koska se ei jätä jälkiä yhtä helposti kuin hokkirenkaat.^[8]

Tyypillisesti traktoreita käytetään maatiloilla, jolloin puhutaan maataloustraktoreista. Traktoreita käytetään myös muun muassa metsätöissä, tienhoidossa, lumitöissä sekä taajamissa erilaisissa ympäristönhoitotöissä. Monet nuoret käyttävät traktoria harrastus- ja koulumatkoihin.^lähde? Isoimmille ja painaville traktoreille on käytävä jopa kuorma-autokortti. Suomessa oli 424 658 rekisteröityä traktoria vuonna 2016.^[9]

Yli 60-hevosvoimaisia traktoreita valmistetaan maailmassa noin 300 000 kappaletta vuodessa eli kyseessä on sarjatuote, joka varustellaan yksilöllisesti tilaajan tarpeiden mukaan. Traktorinvalmistajien määrä on vähentynyt lähinnä yritysostojen kautta.^lähde?

Suurin traktorinvalmistaja on Fiat-konserniin kuuluva CNH, jonka juurilta löytyvät mm. merkit Ford, Fiat, International ja David Brown. Toisena on AGCO, joka on syntynyt lukuisten yritysostojen kautta. Sen merkkejä ovat Euroopassa Massey Ferguson, Valtra ja Fendt. Kolmas suuri valmistaja on John Deere. Suuri on myös intialainen Mahindra & Mahindra, joka kuitenkin keskittyy pientraktoreihin.

Merkittäviä traktoreiden valmistajia euroopassa ovat myös italialainen ARGON (merkit Landini ja McCormick), saksalainen Claas (entinen Renault traktori), SAME konserni (entiset merkit Hürlimann, Lamborghini, Deutz-Fahr ja Same), HTC Holding Slovensko (Zetor traktori), ja Türk Traktör Turkissa. Itä-Euroopassa on Minskin traktoritehdas, joka valmistaa Belarus merkkisiä traktoreita.

Aasialaisia valmistajia ovat mm. TAFE Intiassa, LS-yhtiö Etelä-Koreassa (Kioti traktori) ja Foton Lovol -yhtiö Kiinassa (Foton traktori). Japanilaisia valmistajia ovat Kubota Corporation ja Iseki.^[10]

Suomessa suosituimpia merkkejä ovat Valtra noin 40 prosentin osuudella, John Deere, Massey Ferguson ja New Holland. Suomessa myydään noin 4500 traktoria vuodessa. Koneurakointiin käytettävien traktoreiden osuus kokonaismyynnistä on kasvanut.^lähde?

Pääartikkeli: Luettelo traktorimalleista

• Belarus
• Case IH
• Claas
• David Brown
• Deutz-Fahr
• Fiat
• Fendt
• Ford
• International
• JCB
• John Deere
• Kubota
• Landini
• Lamborghini (eriytetty Lamborghini-automerkistä)
• Leyland
• MAN Ackerdiesel
• Massey Ferguson
• McCormick
• New Holland
• Nuffield
• Porsche
• SAME
• Ursus
• Valtra (ennen Valmet, välillä Valtra-Valmet)
• Volvo BM
• Zetor

• Traktoriharrastus
• Tykinvetäjä

• Myyry, Pekka: Suuri suomalainen traktorikirja. Readme 2017, ISBN 952-321-380-7.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Traktori Wikimedia Commonsissa

• Ensimmäiset traktorit Ylen Elävä arkisto
• Economic History of Tractors in the United States (Arkistoitu – Internet Archive)

• Case IH
• Deutz Fahr (Arkistoitu – Internet Archive)
• Fendt
• John Deere
• Massey Ferguson
• McCormick
• New Holland (Arkistoitu – Internet Archive)
• Valtra
• Zetor

• Belarus -gruppa Finljandija
• Ferguson-talli (Arkistoitu – Internet Archive)
• Konedata
• Masinistit
• Nuffield -sivut
• Pottupellossa.fi
• http://www.ls-fin.com/