Talouskasvu

Talouskasvua mitataan bruttokansantuotteen prosenttimuutoksella vuodessa. Mikäli BKT:n muutos on negatiivinen, kyseessä on talouden supistuminen, talouden taantuma tai mahdollisesti jopa talouslama. Luotettavampi mittari kansantuotteella on kuitenkin asukasta kohti laskettu bruttokansantuote ostovoimapariteetilla korjattuna (kansainvälinen vertailu), sillä se kuvaa keskimääräistä rahassa arvotettua taloudellista transaktiota henkeä kohden vuodessa.^lähde? Vastaavasti useimmiten maiden välisissä vertailuissa käytetään asukasta kohti lasketun BKT:n muutosta. Lähes poikkeuksetta BKT/capita-mittarit korjataan vielä ostovoimapariteetilla (PPP), jotta maiden väliset hintaerot tulisi huomioitua vertailuissa.

Koska talouskasvua mitataan BKT:n muutoksella, sillä on myös mittarina kaikki BKT:n hyvät ja huonot puolet. Talouskasvua käytetään usein hyvinvoinnin vertailuun, koska sen ajatellaan kuvaavan keskimääräisen elintason muutoksia. BKT:n ja muiden elintason mittareiden välinen korrelaatio on positiivinen ja voimakas. Korkea BKT/capita-taso (korkea bruttokansantuotteen taso asukasta kohden) korreloi isosti positiivisesti muun muassa alhaisen lapsikuolleisuuden, korkean lukutaidon, koulutuksen tason ja korkean eliniän odotteen kanssa. Tiivistetysti voidaan sanoa, että korkea BKT:n taso liittyy myönteisesti muihin aineellisen elintason mittareihin kuten terveydenhuollon ja koulutuksen tasoon sekä ei-korruptoituneisuuteen ja demokraattisen järjestelmän toimivuuteen. Myös inhimillisen kehityksen indeksi HDI on kehitetty ottamaan huomioon edellä mainittuja tekijöitä, mutta sen käyttö on toiseksi vähäistä. On muistettava, että kaikissa kehityksen mittareissa on positiiviset ja negatiiviset puolensa.

On kuitenkin syytä muistaa, että:

• BKT per capita (asukasta kohti) ei ota huomioon valtion tulonjakoa eli tulojen jakautumista ihmisten kesken maan tai valtion sisällä. Periaatteessa on siis mahdollista, että yksi henkilö, muutama henkilö tai tietty ryhmä saa käyttöönsä kaikki BKT:n muodostumisessa syntyvät tuotannontekijätulot. Tutkimusten mukaan keskimäärin kuitenkin kasvu hyödyttää köyhiä siinä missä muitakin.
• BKT per capita ei sisällä talouskasvusta seuraavia negatiivisia ulkoisvaikutuksia kuten päästöjä ja saasteita, joista käytetään nimitystä haitakkeet (vrt. hyödykkeet). Näin ollen BKT liioittelee talouskasvua. Toisaalta monen taloustieteilijän mielestä tuotteiden laadun paranemista ei pystytä täysin mittaamaan, joten BKT voi vähätelläkin talouskasvua, etenkin informaatiotaloudessa.
• BKT per capita ei ota huomioon toisaalta positiivisia ulkoisvaikutuksia kuten koulutuksen tai terveyden lisääntymisestä. Nämä tosin korreloivat voimakkaasti BKT:n kanssa (katso edellinen kappale).
• BKT per capita ei kata markkinoiden ulkopuolista toimintaa lainkaan. Esimerkiksi kotona itse tehtävä kotityö tai kunnon kohottaminen lenkkeilemällä eivät näy BKT:ssa suoraan. Sen sijaan välillisesti kansanterveyden indikaattoreiden korkeampi taso ja terveyserojen supistuminen näkyvät korkeampana BKT:nä (mm. taloudessa kasvaneiden tehtyjen työpäivien määrän kautta)

Taloustieteilijät ovat hyvin tietoisia BKT:n puutteista hyvinvoinnin kuvaajana. Tulojaon epätasa-arvoisuuden tarkasteluun on kehitetty omia mittareita kuten Ginikerroin. Negatiivisia ulkoisvaikutuksia voidaan yrittää ottaa huomioon vaihtoehtoisten BKT-määritelmien avulla (esim. vihreä bruttokansantuote). Lisääntyvällä vapaa-ajalla on oma arvonsa, joka voidaan ottaa huomioon laskemalla BKT per työtunnit.

Valtion tai maan BKT lasketaan yksinkertaistaen seuraavan matemaattisen kaavan mukaan:

Y = C + I + G + (X − M),

missä Y = bruttokansantuote, C = yksityinen kulutus, I = yksityiset investoinnit, G = julkinen kulutus ja investoinnit, X = vienti, M = tuonti ja (X − M) = nettovienti. Makrotaloustieteessä nettovienti NX = X - Z tarkoittaa etupäässä vaihtotasetta.

Bruttokansantuotteen kasvu voidaan siis laskea viiden eri tekijän summana. Näistä kolme on peräisin kotimaasta ja kaksi ulkomailta. Yksityisten ihmisten ja yritysten kulutus (C), investoinnit (I) ja ulkomainen nettokysyntä (X − M) ovat niin sanottuja kasvukirjanpidon perustekijöitä, jotka määräävät talouskasvua lyhyellä aikavälillä. Julkisen sektorin vaikutus talouteen muodostuu julkisten investointien ja menojen tekijän (G) kautta. Myös talous- tai finanssipoliittinen (ns. keynesiläinen) elvytys vaikuttaa kertoimen välityksellä talouteen lyhyellä aikavälillä (alle viisi vuotta).

Kerroinvaikutus:

Kerroin = (1 / (1 − r)) * muutos (G), missä r = rajakulutusalttius.

Kerrannaisvaikutus muodostuu siitä, että julkisten menot tai julkiset investoinnit kasvavat, jolloin talouteen muodostuu tuloja yksityiselle sektorille. Riippuen kuluttajien kulutukseen käyttämästä tulo-osuudesta (pois lukien siis säästöt) tämä alkuperäinen julkistaloudellinen summa palaa talouden kiertokulun kautta kulutukseen muodostaen taloutta kasvattavan vaikutuksen. On kuitenkin huomioitava, että mikäli osa kulutuksesta menee ulkomaisiin tuotteisiin (avoin talous), niin tällöin kerrannaisvaikutus on heikompi kuin ns. suljetussa taloudessa. On arvioitu, että julkisten menojen kerroin on Suomessa nykyisin 1,2–1,5 luokkaa (valtiovarainministeriö, palkansaajien tutkimuslaitos).

Talous- ja finanssipoliittiset toimenpiteet voidaan toteuttaa myös verotusta alentamalla. Tällöin on kuitenkin vaarana, että kansalaiset säästävät taantuma- ja lama-aikana suuremman osan tuloistaan kuin normaaliaikoina, jolloin taloutta kasvattava kerroin jää edellä kuvattua vieläkin heikommaksi. Ricardolainen ekvivalenssi on ilmiö, jonka mukaan veronkevennykset tänään peritään korkojen kera huomenna takaisin, joten tämänpäiväisillä kevennyksillä ei pitäisi olla reaalisia vaikutuksia. Näistä seikoista johtuen enemmistö taloustieteilijöistä suosittaa keynesiläistä elvytystä valtion menoja ja investointeja lisäämällä taloudellisina lama- ja taantuma-aikoina.^{kenen mukaan?}

Talouskasvu voidaan jakaa työmäärän muutokseen ja työn tuottavuuden kasvuun pitkällä aikavälillä (yli 5 vuotta). Työn määrä vaihtelee väestönkasvun, työhön osallistumisasteen ja työajan mukaan. Tuottavuuteen vaikuttaa taloudellisen toiminnan ympäristö ja teknologinen kehitys. Talouskasvu on eksponentiaalista eli pienetkin prosenttierot kertautuvat ajan kuluessa merkittäviksi. Esimerkiksi 5 % :nja 3 %:n kasvuasteet vaikuttavat samanlaisilta, mutta 20 vuoden kuluttua on talous kasvanut suuremmalla vauhdilla 165 % ja hitaammalla 80 %.

Lyhyen aikavälin vaihtelua talouskasvussa kutsutaan suhdannevaihteluksi. Lähes kaikki taloudet kokevat taantumajaksoja. Tämän vaihtelun ymmärtäminen ja ehkäisy on yksi makrotaloustieteen keskeisiä kysymyksiä. Koska taantumiin liittyy usein työttömyyden kasvu, voi suhdannevaihtelun hillitseminen lisätä hyvinvointia.

Pitkän aikavälin talouskasvu on myös taloustieteen tärkeitä kysymyksiä. Huolimatta talouskasvun mittaamisen ongelmista katsotaan BKT:n lisäyksen yleensä nostavan ihmisten elintasoa. Uusklassinen kasvumalli, jonka Robert Solow kehitti 1950-luvulla, oli ensimmäisiä yrityksiä kuvata pitkän aikavälin kasvua analyyttisesti. Solow'n malli olettaa, että maat käyttävät resurssinsa tehokkaasti ja että pääomalla sekä työvoimalla on vähenevä rajatuottavuus. Näistä lähtökohdista mallista saadaan kolme merkittävää ennustetta:

• Pääoman osuuden lisääminen työvoimaan nähden lisää kasvua, koska työntekijät voivat tuottaa enemmän saadessaan paremmat tuotantovälineet.
• Köyhät maat kasvavat nopeammin, koska investoinnit pääomaan tuottavat enemmän kuin rikkaissa maissa.
• Koska pääomalla on vähenevä rajatuottavuus, talouskasvu hidastuu elleivät esimerkiksi investoinnit kasva entistä suuremmiksi. Toisaalta rikkaampi kansantalous pystyy investoimaan enemmän.

Professori Robert U. Ayres esittää^[3] taloudellisen kasvun mallin, joka lähtee liikkeelle Solow’n mallista, mutta laajentaa sitä kolmannella tekijällä, joka on ulkoinen energia yhdistettynä energiatehokkuuteen. Sen voi kääntää suomeksi ulkoisen energian antamaksi hyötytyöksi U (useful work). Vanhastaan on tiedossa energian kulutuksen ja BKT kasvun välinen vahva korrelaatio.

Solow’n malli kirjoitetaan usein eksponenttimuotoon Y= A*K^a * L^(1-a), missä a on alle yhden oleva potenssi. Suhteellisista arvoista käytetään pieniä kirjaimia. Ayres lisää tähän kolmannen tulon tekijän ja talouskasvun yhtälöksi tulee Y= A*K^α * L^β *U^1-α-β

Mallia on sovellettu ainakin seitsemän maan tietoihin ja ulotettu tarkastelu pitkiin ajanjaksoihin. Esimerkiksi USA:n BKT on kasvanut 100 vuoden kuluessa 20 kertaiseksi, hyötytyön käyttö 36 kertaiseksi, pääomat 12 kertaiseksi ja työvoima 3 kertaiseksi.

Monessa suhteissa Ayres luopuu Solow’n mallin ajatuksista: 1) eksponentit eivät määräydykään pääoman ja työvoiman saamien korvausten suhteista vaan määrätään tilastollisin keinoin 2) vapaat muuttujat eivät olekaan k, l, u vaan u, osamäärä l/u ja osamäärä (l+u)/k. Tässä viitataan puolestaan Reiner Kummelin töihin^[4]. Tällä tavalla he saavat sovitettua funktiot paremmin USA mitattuun kasvuun kuin Solow/Cobb-Douglasin mallit.

Solow’n ja tässä mallissa on selvä yksi rajoittuneisuus. Joudutaan nimittäin valitsemaan joku perusvuosi lukuineen. Malli ennustaa kasvua x vuoden päähän, kun kunkin muuttujan suhteelliset muutokset tiedetään.

Taloustieteen merkittävimpiä kysymyksiä on, että miksi jotkin maat ovat niin köyhiä ja toiset niin rikkaita toisiinsa verrattuna. Niin tärkeä on tämä kysymys ekonomisteille aina ollut, että jopa nykyaikaisen taloustieteen perustajana pidetyn Adam Smithin pääteoksen nimi Kansojen varallisuus vihjaa siihen vastaavansa. Yksiselitteistä syytä talouskasvuun on ehkä mahdoton antaa, eikä ekonomisteilla ole vieläkään esittää kysymykseen kattavaa vastausta. Eräitä syitä talouskasvulle pidetään kuitenkin yleisesti pätevinä. Tavallisesti nykytaloustieteessä kasvun taustalla olevat tekijät on tapana jaotella seuraavasti:

• Investoinnit ja etenkin niiden osuus kokonaistuotannosta eli säästämisaste kasvattavat työntekijöiden käytettävissä olevien tuotantovälineiden eli pääoman määrää.
• Tuottavuus kuvaa jokaista pääomayksikköä kohti tehtävää tuotannon määrää. Tuottavuuseroille puolestaan on useita syitä:
  • Tekniikka eli koneet ja laitteet ja niiden kehitys selittää osan merkittävän tuottavuuseroista. Edistyneempi teknologia mahdollistaa korkeamman tuotannon.
  • Tehokkuus eli työmetodit ja menettelytavat, tuotannon järkeistäminen, tehostaminen, ahkeruus, ym. selittää loput tuottavuudesta.
  • Inhimillinen pääoma, eli human capital. Tämä on noussut talouskasvun merkittävimmäksi teknologian rinnalle. Koulutusinvestointi. "Know-How"-hiljainen tieto.

Solowin kasvumalli jakaa talouskasvun aiheuttajat seuraavasti:

1. teknologinen kehitys
2. inhimillisen pääoman kehitys ja kasvu
3. tuotannollisen pääoman kasvu
4. väestönkasvu

Talouskasvun tutkiminen on yksi taloustieteen aktiivisimpia tutkimuskohteita, johon huomio on viime vuosina vain keskittynyt entistä enemmän, koska osa kehitysmaista vaikuttaa jääneen pysyvään köyhyyteen kehitysavusta ja investoinneista huolimatta. Tällä voi olla negatiivinen vaikutus esimerkiksi tropiikin alueen sademetsiin.^[5]

Useiden tutkimusten mukaan standardeilla ja erityisesti patenteilla on tärkeä osuus talouskasvun aikaansaamisessa. Pohjoismainen tutkmus aiheesta on julkaistu 2018^[6]. Tilannetta Britanniassa on kartoitettu viimeksi vuonna 2015^[7]. Aiheesta on kirjoitettu useasti SFS-tiedotus-lehdessä^[8]. Pohjoismaista tutkimusta on selostettu Presiis-lehdessä^[9].

Maailmanpankin tutkijat David Dollar ja Aart Kraay (2002) osoittivat, että keskitulojen kasvaessa köyhimmän viidenneksen tulot kasvoivat samassa suhteessa. Tutkimuskirjallisuudessa todetut kasvua lisäävät politiikat ja instituutiot eivät lisänneet tuloeroja. Näitä olivat kaupan avoimuus, makrotaloudellinen vakaus, rajoitettu julkinen sektori, finanssitalouden kehittyneisyys, vahva omaisuudensuoja ja laillisuusperiaate. Itse asiassa julkisen sektorin pienuus ja korkean inflaation välttäminen näyttäisivät jossain määrin lisäävän köyhimpien osuutta tuloista. Kasvua lisäävät instituutiot siten auttavat köyhiä siinä missä muitakin, myös talouskuri (fiscal discipline).^[1]

Politiikat ja instituutiot, joiden piti auttaa köyhiä, eivät nekään vaikuttaneet köyhien tulo-osuuteen. Näitä ovat julkiset sosiaalimenot, demokraattiset instituutiot, peruskouluun osallistuminen ja maatalouden tuottavuus. Niillä ei ollut mitään robustia yhteyttä kasvuun eikä köyhien tulo-osuuteen. Sosiaalimenojen osuus julkisista menoista jopa heikensi köyhien tulo-osuutta melkein tilastollisesti merkitsevästi.^[1]

Näin ollen talouskasvu on tärkeää köyhyyden poistamisessa. Keskimäärin köyhien osuus tuloista jopa hieman nousi keskitulojen kasvaessa, ehkä sattumalta. Kasvun ja köyhyyden poistamisen suhde ei ole eronnut eri ajanjaksoina, ei muutu kriiseissä ja on sama rikkaissa ja köyhissä maissa. Näin ollen kasvua lisäävän politiikan, kuten talouskurin ja kaupan avoimuuden pitää olla köyhyyden vähentämispolitiikan keskiössä.^[1]

Viimeisinä vuosikymmeninä on ollut havaittavissa selkeä ylimmän tulokymmeneksen (rikkaimpien) irtiotto muun väestön tulo- ja varallisuuskehityksestä teollisuusmaissa. Tämä on hyvin dokumentoitu ja tutkittu fakta. Samalla alimmissa tulodesiileissä ollaan viimesijaisen toimeentuloturvan ja jopa ruoka-avun varassa. Hyvinvointierot väestöryhmien välillä ovat kasvaneet, mikä on poliittisesti hankala ja vaikeasti hyväksyttävissä (jos lainkaan hyväksyttävissä) oleva asia. Tämän käsittelyyn lienee tulevaisuudessa panostettava valtion kansalaisten yhdenvertaisuuden vaatimuksen vuoksi.

Silti talouskasvu vaikuttaa positiivisesti koko yhteiskunnan tulotasoon ja kaikkiin väestöryhmiin. Haasteena on 2020-luvulla tulo- ja hyvinvointierojen merkittävä kasvu yhteiskunnassa. Vuonna 2013 Dollar, Kraay ja Yalen Tatjana Kleineberg tutkivat datan 118 maasta neljältä tuoreimmalta vuosikymmeneltä. Yhä talouskasvu on tärkein köyhimmänkin viidenneksen rikastumisen tekijä. Köyhimmän viidenneksen tulo-osuudet muuttuivat vain vähän eivätkä riippuneet keskitulon muutoksista. Tulokset pätivät riippumatta epätasa-arvon muutoksista ja maakohtaisista kasvutekijöistä ja osoittivat, että on vaikeaa löytää keinoja vaikuttaa köyhimpien tulo-osuuteen.^[2]

Kansalaisten onnellisuus lisääntyy valtion BKT:n kasvun myötä rajatta, joskin logaritmisesti, hidastuvasti, totesivat vuonna 2008 Pennsylvanian yliopiston taloustieteilijät Justin Wolfers ja Betsey Stevenson tutkimuksessaan. Vaurauden kaksinkertaistuminen olisi siis yhtä hyvä asia tulotasosta riippumatta.^{[10][11][12][13]}

Ainoastaan BKT:n taso ei lisää onnellisuutta vaan talouskasvun nopeus lisää onnellisuutta vieläkin voimakkaammin. ^{[14][15][16][10]}

Hyvät asiat kuten terveys, lukutaito, ihmisoikeuksien kunnioittaminen, sukupuolten tasa-arvo, huono-osaisista ja ympäristöstä välittäminen ym. yleensä lisääntyvät vaurauden myötä sekä yksilö- että valtiotasolla. Merkittävin poikkeus ovat maat, joissa rikkauksia löydetään eikä tehdä.^[17]

Jatko-opiskelijan tutkimuksen mukaan masennusta esiintyisi enemmän korkean kansantuotteen maissa.^[18] Myös alkoholia käytetään enemmän. Korkean bruttokansantuotteen maissa kärsitään myös niin sanotuista elintasosairauksista.

Talouskasvu ja hyvät ajat lisäävät erilaisuuden suvaitsevaisuutta ja sitoutumista oikeudenmukaisuuteen ja demokratiaan, mahdollisuuksia ja sosiaalista liikkuvuutta. 2010-luvun taitteen huono taloustilanne heikensi näitä ja aineellisen elintason kasvun loppuminen tuo ihmisten pahimmat puolet esiin.^[19][20]

Talouskasvu tuottaa kansalaisille "suurempaa muutosvalmiutta, pienempää perinteisten uskonnollisten arvoauktoriteettien kannattamista ja suurempaa kannatusta tasa-arvolle, henkilökohtaiselle vaikutusvallalle, emansipatiivisille vapausarvoille ja toisten huomioon ottamista korostaville arvostuksille." Tätä selitetään sillä, että fyysisten tarpeiden tullessa tyydytetyksi korostetaan enemmän muita asioita. Lisäksi talouskasvu johtaa runsaampaan koulutukseen sekä tieto- ja kulttuuritarjontaan. Kolmanneksi sosiaaliset verkostot ja henkilökohtaiset tapaamiset laajenevat.^[21]

Hyvät ajat mahdollistavat empatian, huonot ajat kääntävät moraalin sisäänpäin. Sosiaalipsykologian professori Klaus Helkaman mukaan talouskasvun heiketessä tai tilanteen muuten tullessa uhkaavaksi toiset luokitellaan ulkoryhmän jäseniksi.^[22]

Niukoissa oloissa ihmiset ovat väkivaltaisia, materialistisia, suvaitsemattomia, epäluottavaisia ja jo nuorina lisääntyviä.^[23]

Valtaosan ihmiskunnan historiaa ei ihmisten elintason muutoksessa esiintynyt trendinomaisia muutoksia joko ollenkaan tai ainakaan yhden sukupolven aikana havaittavassa mitassa. Teollisen vallankumouksen jälkeinen aika ja etenkin 1900-luku olivat täysin poikkeuksellisia sikäli, että suurimmalle osalle maailman ihmisiä ne merkitsivät jatkuvaa aineellisen elintason paranemista keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä. 2000-luvulla trendi näyttäisi jatkuvan. Menneiden 200 vuoden aikana elintaso nykypäivän rikkaissa maissa on ainakin kymmenkertaistunut.^[5] Suomessa talous kasvoi keskimäärin 2,9 % vuodessa 1860–2009 eli 24-kertaiseksi. Vain Japanissa kasvu oli nopeampaa.^[24]

Toisen maailmansodan jälkeen monet maat kokivat kasvuihmeen tai talousihmeen nimellä kutsutun ilmiön, jossa ne yhdessä sukupolvessa moninkertaistivat kansantalouksiensa koon. Tunnetuimpia lienevät Saksan ja Japanin talousihmeet, joissa sodan hävinneet maat nousivat nopeasti maailman talouksien kärkeen. Vahvasti kasvoivat myös esimerkiksi Neuvostoliitto, Suomi ja Itävalta. Myöhemmin samantapaisen kasvupyrähdyksen kokivat muun muassa Taiwan, Singapore, Hongkong sekä Etelä-Korea. Tällä hetkellä^milloin? vaikuttaa siltä, että myös Kiina olisi kasvattamassa talouttaan edellä mainittuihin verrattavissa olevaa vauhtia.

Maanosista nopeasti kasvaneita ovat historiallisesti olleet Eurooppa, Australia ja etenkin Pohjois-Amerikka. Menneinä vuosikymmeninä kasvu on ollut selkeästi nopeinta Aasiassa. Latinalaisen Amerikan kasvu ja myös keskimääräinen elintaso ovat olleet pitkään hyvin lähellä maailman keskiarvoa. Afrikka kasvoi 1920-luvulta 1970-luvulle varteenotettavaa vauhtia, ja keskimääräinen elintaso 1970-luvun päättyessä oli Afrikassa selvästi korkeampi kuin esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa. Viime vuosikymmeninä Kiinan ja Intian kasvu on kuitenkin ollut nopeaa, kun taas Afrikan talous on peräti pienentynyt, joten se on nyttemmin jäänyt jälkeen. Afrikan ohella ainoastaan entisen Neuvostoliiton alue on nähnyt suuressa mittakaavassa pienevää aineellista elintasoa.^[5]

Taloustieteen historia ja varsinkin taloudellisen datan järjestelmällinen kerääminen ei ulotu juurikaan teollistumista edeltävään aikaan. Niinpä taloushistorioitsijat ovat joutuneet käyttämään hyvin moninaista joukkoa lähteitä päätellessään ihmisten aiempaa elintasoa. Käytössä ovat olleet niin kertomukset, esimerkiksi Marco Polon ja espanjalaisten konkistadorien tarinat, kuin arkeologiset jäänteetkin, jopa ihmisluiden analysointi.^[5]

Aluksi kasvu oli hämmästyttävän hidasta. Ekonomisti Agnus Maddison on arvioinut, että vuosina 1700–1820 maailman keskimääräinen talouskasvu oli 0,07 % vuodessa ja 1500–1700 0,04 %. Siihen verrattuna maailman talouskasvu on nykyisin hyvinkin sata kertaa nopeampaa^[25]. Tämä ei toki tarkoittanut, etteikö ihmisten elämässä olisi ollut elintason muutoksia. John Maynard Keynes on arvioinut seuraavasti:

»Varhaisimmista muistiin merkityistä ajoista alkaen – sanokaamme kaksituhatta vuotta ennen Kristusta – aina 18. vuosisadan alkuun asti maailman sivistyskeskuksissa asuvien ihmisten elintasossa oli vain vähän muutosta. Ylä- ja alamäkiä kylläkin. Taudit, nälkä ja sota olivat usein vieraana. Ja kultakausia välissä. Mutta ei jatkuvaa, voimakasta edistystä. Jotkin aikakaudet saattoivat olla 50 % parempia kuin toiset – enintään 100 % – neljän tuhannen vuoden ajanjaksolla, joka kesti (sanokaamme) 1700 jaa. asti.^[26]»

Toinen tyypillinen piirre oli, että menneinä aikoina taloudellinen epätasa-arvo oli selvästi nykytalouteen verrattuna pienempää. Taloushistorioitsija Paul Bairoch on arvioinut, että maailman köyhimpien ja rikkaimpien seutujen välinen elintasoero on ollut enintään 1,5–2-kertainen. Lisäksi on huomionarvoista, että 1800- ja 1900-lukujen nopea kasvu on mullistanut maailman köyhien ja rikkaiden välisen järjestyksen. Esimerkiksi vuonna 1790 maailman rikkaimpia maita oli Haiti, joka nyt kuuluu köyhimpiin.^[27]

Modernit teollisuusyhteiskunnat perustuvat jatkuvan talouskasvun ajatukselle. Useiden teollisuusmaiden johtajat ovat ottaneet talouskasvun edistämisen keskeiseksi tavoitteekseen, sillä negatiivinen tai hidas talouskasvu aiheuttaa työttömyyttä ja sosiaalisia ongelmia, jotka voivat johtaa yhteiskunnalliseen epävakauteen ja vallanpitäjien syrjäyttämiseen^lähde?. Lievästä negatiivisen talouskasvun ajasta käytetään nimitystä taantuma ja pidemmästä ja syvemmästä nimitystä lama.

Täystyöllisyys ja hyvinvointipalvelut ovat riippuvaisia talouskasvusta, samoin kuin velkaan ja kasvuodotuksiin perustuvat rahoitus- ja sijoitusjärjestelmät. Talouskasvun pysähtyminen merkitsisi palveluiden ja tukijärjestelmien purkamista, velkasaneerauksia, pankkien kaatumisia, suurtyöttömyyttä ja koko hyvinvointiyhteiskunnan alasajoa.^[28] Teoreettisemmasta näkökulmasta myös Joseph Tainter esittää jatkuvan kasvun kompleksisten yhteiskuntien säilymisen edellytyksenä. Kompleksisuus tuottaa kustannuksia, jolloin merkittävä osa yhteiskunnan tuotosta on suunnattava järjestelmän ylläpitoon. Ongelmanratkaisuun suunnattavat resurssit ovat otettava käyttöön kasvusta saatavasta ylijäämätuotosta. Ilman kasvua yhteiskunta menettää kykynsä kykynsä ratkaista ongelmia muuten kuin siirtämällä resursseja ylläpidosta ongelmanratkaisuun, mikä puolestaan johtaa yhteiskunnan heikentymiseen.^[28]

Sosiologian professori Harri Melinin mukaan kapitalismi talousjärjestelmänä päättyy kun talouskasvu loppuu.^[29]

Pääartikkeli: Eläkepommi

Niin kutsuttu eläkepommi on ongelma vain tietyissä länsimaissa, joissa on olemassa toisen maailmansodan jälkeiset niin sanotut suuret ikäluokat. Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen arvion mukaan talouskasvu tulee hidastumaan Suomessa pitkällä aikavälillä. Väestönkasvun hidastuminen ja suurten ikäluokkien jääminen eläkkeelle vähentävät käytettävissä olevan työvoiman määrää, jolloin talouskasvu jää työn tuottavuuden kasvun varaan.^[30] Väestön ikääntyminen on erityisen suuri huolenaihe nimenomaan Suomessa, jossa on kookkaat suuret ikäluokat ja EU-maiden nopein väestön ikääntymisen vauhti.^[31] Asian korjaamiseksi on ehdotettu yksittäisen työntekijän työpanoksen lisäämistä työn tuottavuuden kasvun lisäksi yksittäisen työntekijän työhön käyttämän ajan määrää kasvattamalla. Eläkepommi tulee lisäämään kuntien vanhustenhoitomenoja.

Työn tuottavuuden kasvun hidastumisesta on esiintynyt pelkoja.^[32]

Uusiutumattomien luonnonvarojen ehtyminen on globaali ongelma. Ongelma se on erityisesti fossiilisten polttoaineiden kohdalla, koska niitä ei voi kierrättää ja energia edustaa teollisessa valmistuksessa kykyä tehdä työtä. Vuonna 1972 julkaistun ja myöhemmin päivitetyn Kasvun rajat -raportin mukaan väestönkasvu, ruoantuotannon kasvu ja uusiutumattomien luonnonvarojen kulutuksen kasvu eivät voi jatkua loputtomiin, mikä asettaa globaalin talouden kasvulle rajoja.^[33] Yhdysvaltalainen energiakonsultti Robert Hirsch ennustaa öljyhuipun seurausten voivan aiheuttaa talouskasvun hidastumista korkean energian hinnan seurauksena.^[34] Öljyhuipun on pelätty aiheuttavan tulevaisuudessa jopa maailmanlaajuisen laman tai taantuman, jos se tapahtuu ennen kuin vaihtoehtoisiin energianlähteisiin on siirrytty riittävän laajassa mittakaavassa. Länsimaissa ns. bruttokansantuotteen öljykorrelaatio eli se, kuinka paljon öljyä kulutetaan bruttokansantuotteen yksikköä kohden, on pienempi kuin kehittyvissä maissa, kuten Kiinassa.^[35]

Monet aiemmat ennusteet resurssien loppumisesta ovat osoittautuneet virheellisiksi. Tästä ovat esimerkkejä Thomas Malthusin (1798) ennustukset nälänhädistä Euroopassa, ^{[36]lähde tarkemmin?[37][38]}. Eräs syy tähän ovat tekniikan ja tieteen edistysaskeleet, jotka ovat jatkuvasti mahdollistaneet aiemmin tavoittamattomien resurssien hyödyntämisen taloudellisemmin.^[38] Kirjassa The Improving State of the World kirjoittaja esittää, että ihmiskunnan tila paranee nopeasti^{lähde tarkemmin?}.

Väestötaloustieteilijä Julian Lincoln Simon on osoittanut resurssien riittävyyden paljon odotettua paremmaksi ja osoittanut, miten pitkällä aikavälillä resurssien hinta on pääsääntöisesti laskenut.

Professori Marko Terviö osoittaa artikkelissaan^[39], miten ikuinen talouskasvu ilman minkäänlaista resurssien nettokulutusta on loogisesti mahdollista (tietysti vain vuosimiljardien päässä olevaan maailmanloppuun asti) laadun paranemisen ansiosta. Taloustieteilijät ovat osoittaneet, miten talous kehittyy teknologian ja tehokkuuden paranemisen myötä. Esimerkiksi tietokoneemme ovat vuosi vuodelta nopeampia mutta samalla pienempiä, jolloin ne vaativat vähemmän ympäristöresursseja^lähde?. Muita mahdollisia rajojen kasvun lähteitä ovat maan valtavat mineraalivarat, avaruuden kolonisaatio, avaruusvoimalat, asteroidien kaivaminen, Dysonin kehä ynnä muut. Näistä kerrotaan muun muassa kirjassa Mining the Sky: Untold Riches from the Asteroids, Comets, and Planets. On silti mahdollista, että ennen sellaisia vaiheita tulee kausi, jona luonnonvarojen kulutus vähenee ja nettotalouskasvu on siis täysin aineetonta – laadun paranemiseen ja palveluihin perustuvaa.

Pääartikkeli: Ilmastonmuutoksen vaikutukset#Talousvaikutukset

Investointi tarkoittaa rahallista panostusta tämän päivän rahaa ja voimavaroja käyttäen, jotta tulevaisuudessa investoinnin tuottaessa olisi enemmän rahaa ja voimavaroja käytettävänä. Talouskasvun kannalta investoinnit ovat erittäin tärkeitä. Investoinnit tulisi kohdentaa tuottavasti eli siten, että ne maksavat itsensä takaisin ja tuottavat voittoakin.

Investoinnit tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat keskeisellä sijalle tulevien sukupolvien aineellisen hyvinvoinnin varmistamisessa. Lisäksi investoinnit toimivaan infrastruktuuriin ovat tärkeitä kuten investoinnit teollisuuden energia- ja liikenneinfrastruktuuriin. Yhdysvalloissa investointeja infrastruktuuriin on yleisesti laiminlyöty.^[40]

Investoinnit vaativat säästöjä, eli säästämisasteen tulisi olla riittävän korkea. Viime vuosina kotitalouksien säästämisaste on ollut Suomessa hyvin matala tai jopa negatiivinen.^[41] Kotitalouksien säästämisasteessa on ollut Yhdysvalloissa laskeva trendi jo pitkään.^[42] Joissain maissa, kuten Kiinassa, säästämisaste on sitä vastoin korkea.^[43]

Velkaantuneisuutta pidetään ongelmana, koska velkataakka vähentää mahdollisuuksia muuhun kulutukseen. Lisäksi velka kasvaa korkoa. Yleensä velkaantuessa oletetaan, että tulevaisuudessa talous tulee olemaan suurempi kuin velanoton hetkellä, eli toisin sanoen talouskasvua oletetaan olevan, koska talouskasvu tekee velan maksamisesta helpomman.

Julkisen velan eli kuntien ja valtion velkojen takaisinmaksu saattaa nostaa verotusta, koska se on lähes ainoa tapa maksaa velka pois. Julkista velkaa kasvattavat alijäämäinen valtion budjetti ja alijäämäinen vaihtotase. Yhdysvalloissa sekä valtion budjetti että vaihtotase ovat olleet alijäämäisiä 2000-luvun ajan.^[44] Valtion velkaantuminen ei voi jatkua loputtomiin, koska lopulta joko kukaan ei suostu luotottamaan pahasti velkaantunutta valtiota tai kaikki valtion tulot menevät pelkästään velan korkojen maksamiseen.

Kotitalouksien velkaantuminen on kiihtynyt 2000-luvulla. Velkaantuneisuus vähentää kotitalouden mahdollisuuksia muuhun kulutukseen. Kotitalouksien velka ei voi kasvaa kestävästi kovin paljon nopeammin kuin kotitalouksien tulotason kasvu. Kotitalouksien velka on tavallisesti kulutusvelkaa eli velkaa, joka ei tuota rahaa jolla se maksaisi itsensä takaisin (engl. non self-liquidating debt) eli yleensä esimerkiksi omaa asuntoa, autoa, sisustamista tai lomamatkaa varten otettua.

Neljä pääargumenttia nostetaan yleensä talouskasvua vastaan:^[45]

1. Talouskasvulla on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia elämänlaatuun kuten vaikutuksia ympäristöön (esim. metsien avohakkuut, kasvaneen liikenteen päästöt ja melu) ja ihmisten henkiseen hyvinvointiin (työelämä on muuttunut stressaavammaksi jatkuvien yt-menettelyjen vuoksi). Lisäksi työtä saatetaan yliarvostaa yksinomaan talouskasvuun tähtäävässä talouspoliittisessa puoluepolitiikassa. Tällöin vapaa-aikaa jää perheille vähemmän käyttöön: työhön käytetyllä ajalla on vaihtoehtoiskustannus; esim. ihmissuhteiden hoitamiseen, lasten kanssa ajan viettämiseen, yöuniin, kotitöiden suorittamiseen ja rentoutumiseen käytettävä aika on pienempi.
2. Talouskasvu kannustaa luomaan keinotekoisia tarpeita. Teollisuus tarjoaa kuluttajille uusia makuja ja mieltymyksiä, joihin ihmisillä ei ole välttämättä todellista tarvetta. Lisäksi talouskasvun aikaansaamiseksi tarvitaan uusia innovaatioita eli uusia tuotteita ja niille halukkaita ostajia eli usein ns. konsumerismia, joka tarkoittaa sitä, että ihmiset eivät osta tarvitsemiaan tuotteita vaan sellaisia, joita luulevat tarvitsevansa.
3. Luonnonvarojen riittämättömyys: Talouskasvu kuluttaa uusiutumattomat luonnonvarat (fossiiliset polttoaineet, metallit ja muut kaivannaiset) nopeasti loppuun. Luonnonsuojelijoiden ja ympäristöjärjestöjen mukaan uusiutumattomien luonnonvarojen laajamittainen hyödyntäminen nyt vähentää jälkisukupolvien mahdollisuuksia niiden elintasoa kohottavaan vaikutukseen, kun hinnat nousevat tulevaisuudessa liian korkeiksi ja lopulta ne myös loppuvat kokonaan. Näin ollen he kritisoivat sitä valintaa, että nykysukupolvet elävät materiaalisessa yltäkylläisyydessä tulevien sukupolvien kustannuksella.
4. Tuloerojen kasvaminen: Talouskasvun suurimmat hyödyt kasautuvat ilman riittävää progressiivista verotusta rikkaille, koska pääoma saattaa kasvaa hyvin pienellä riskipitoisella sijoituksella huomattavaa korkoa ja reaaliomaisuus (kiinteistöt ja maa-alueet) ei juurikaan menetä arvoaan inflaation seurauksena. Tuloerot kasvavat tällä hetkellä (2010) niin yhteiskuntaluokkien kuin valtioidenkin välillä (OECD:n tilastot).

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan ihminen on onnellisimmillaan kun hän ansaitsee 75 000 dollaria vuodessa. Se tarkoittaa että ansiot jotka ylittävät tämän tulotason eivät kasvata onnellisuutta.^[46] 164 maata käsittävässä tutkimuksessa saatiin tulokseksi matalampi tulotaso 60 000–75 000 dollaria.^[47] Onnellisuutta ei aja absoluuttinen tulotaso, vaan suhteessa muihin ihmisiin (kuten samanikäisiin ryhmiin ja naapureihin) oleva status. Ihmisen muita korkeampi asema siis vaikuttaa onnellisuuteen enemmän kuin tulotaso.^[48]

• Bruttokansantuote
• Degrowth
• Luettelo valtioista asukaskohtaisen bruttokansantuotteen mukaan
• Okunin laki
• AK-malli
• Solow'n kasvumalli
• Yleiskäyttöinen teknologia

• Aghion, P. & Howitt, P.: The Economics of Growth. Cambridge, Massachusetts: MIT Press, 2009. ISBN 978-0-262-01263-8
• Herrmann, Ulrike: Pääoman voitto. Kasvun, rahan ja kriisien historia. (Der Sieg des Kapitals. Wie der Reichtum in die Welt kam: Die Geschichte von Wachstum, Geld und Krisen, 2013.) Suomentanut Mari Janatuinen. Helsinki: Into, 2015. ISBN 978-952-264-422-0
• Hyytinen, A. & Rouvinen, R. (toim.): Mistä talouskasvu syntyy? Helsinki: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA, 2005. ISBN 951-628-429-9 Teoksen verkkoversio.
• The influence of standards on the Nordic economies (Arkistoitu – Internet Archive), Menon-Publication No. 31/2018
• The Economic Contribution of Standards to the UK Economy, Cebr, BSI, June 2015