Taktiikka

Taistelukentällä on perinteisesti ollut neljä hyökkäyksellistä tapaa lyödä vihollinen: koukkaus, kiertäminen, murtautuminen ja rintamahyökkäys. 1900-luvulla kehitettiin vielä viides tapa: tunkeutuminen.

Koukkaus: tavoitteena on yksinkertaisesti siirtää omien joukkojen asevaikutus vastustajan eturintamaa heikompaan kohtaan, joko sivustaan tai selustaan. Pihtiliike on kaksipuolinen koukkaus.

Kiertäminen: ei antauduta taisteluun, vaan sen sijaan kierretään vihollisen eturintama, ja katkaistaan vihollisen yhteydet tukialueelle. Saartaminen ja piirittäminen on kiertämistä. Suositeltavaa jos vihollisella on hyvin valmistellut puolustusasemat.

Murtautuminen: tavoitteena jälleen siirtää oma asevaikutus vihollisen selustaan tai sivustaan. Murtautumalla vihollisen taistelulinjan läpi luodaan kaksi ”uutta sivustaa”, joita vastaan sitten hyökätään.

Rintamahyökkäys: oma taistelujärjestys hyökkää suoraan vihollisen eturintamaa vastaan. Kolmea edellistä huonompi vaihtoehto, sillä suoralla rintamahyökkäyksellä antaudutaan vihollisen täyden asevaikutuksen alaiseksi. Taitavat komentajat käyttivät ainoastaan, jos oli ajoitus- tai viestintäongelmia. Taitamattomien komentajien suosikki. Kuitenkin tehokasta kun hyökätään muuten heikentynyttä vihollista vastaan, esimerkiksi siirryttäessä puolustuksesta hyökkäykseen, kun vihollinen on ensin torjuttu.

Tunkeutuminen: jätetään vihollisen päävoimat lyömättä taistelukentällä, sen sijaan tunkeudutaan niiden läpi ja vallataan tai tuhotaan tavoitteet, joka romahduttaa vihollisen kyvyn taistella. Kehitettiin ensimmäisen maailmansodan aikana, alun perin jalkaväkitaktiikkana, seuraavana sovelluksena salamasota, nykyiset täsmäpommitukset ja informaatiosodankäynti seuraavat samaa periaatetta tunkeutumisesta.

Lisäksi on vaihtoehtoina asettua puolustukseen, paeta tai antautua. Kaksi viimeksi mainittua eivät kuitenkaan palvele taistelun voittamista.

Taktiset joukot tai yksiköt tarkoittavat asevoimien tai puolustusvoimien pienimpiä yksiköitä, Suomessa yleensä maavoimissa prikaatin osia, siis pataljoonia ja siitä alempia yksiköitä. Vastaavasti prikaati kokonaisuutena on Suomessa operatiivinen yksikkö ja sen käyttötaito operaatiotaitoa. Prikaati ei ole Suomessa enää välttämättä ennakkoon määritelty sotatoimiyhtymä, johon vain lisätään vahvistuksia, esimerkiksi neljäs taisteleva jääkäripataljoona, raskas tykkipatteristo tai mekanisoitu taisteluosasto, vaan valmiusprikaatissa on jo ennakkoon määrittelyissä otettu johdon, viestiyhteyksien ja huollon kannalta se, että lisäosia on voitava alistaa 1–2 joukkoyksikköä.

Sotataidosta sana taktiikka on laajentunut tarkoittamaan menettelytapaa liikkeenjohdossa ja joukkuepeleissä, esimerkiksi jalkapallossa ja jääkiekossa. Selvimmin liiketaloustieteen ja sotatieteiden käsitteet yhtenevät operaatioanalyysissä, jossa alun perin Yhdistyneen kuningaskunnan ilmavoimien suorittamia Saksan alueelle ja muualle Saksan hallussa pitämälle alueelle suunnattuja strategisia pommituksia ryhdyttiin suunnittelemaan matemaattisesti maan talouteen, muun muassa puolustusvälineteollisuuteen optimaalisesti vaikuttavalla tavalla matemaattisesti mallintaen. Toisen maailmansodan jälkeen operaatioanalyysi levisi markkinointiin jakelun optimoimiseksi myyntiverkostossa. Liiketaloustieteessä taktiikka tarkoittaa toimeenpano-ohjeita, jotka ovat seurauksia yrityksen strategiasta. Myöhemmin liiketaloustieteen strategia-käsitystä on selvennetty jakamalla yrityksen olemassaolon tarkoitus toiminta-ajatukseen ja sitä toteuttavaan liikeideaan. Liikkeenjohdossa toimeenpanon menetelmiä tarkoittava taktiikka ja tavoitteita kuvastava strategia sekoittuvat usein käsitteinä, koska liikkeenjohtoteorioiden käsitteistö ei ole kurinalaista, vaan ilmentää kulloinkin vallitsevaa johtamisteoriaa.

• Sodankäynnin toiminnalliset tasot
• Liikkeenjohdon strategia

• Sarlin, Unio: Johtajan käsikirja. (Upseerin käsikirjasto, IV) Helsinki: Otava, 1920.

• HISTORY 351 US Military History The University of Southern Mississippi. Arkistoitu 20.12.2010. Viitattu 16.2.2010.