Takaväljä
Takav��ljä[1] (ven. Но́вая Дере́вня, Novaja Derevnja) on entinen kylä Leningradin alueen Jaaman piirin Narvusin kunnassa Venäjällä. Se sijaitsi Laukaanjoen oikealla rannalla noin viisi kilometriä Suuresta-Narvusista pohjoiseen.
| Takaväljä Новая Деревня, Novaja Derevnja |
|
|---|---|
  Takaväljä |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Venäjä |
| Alue | Leningradin alue |
| Piiri | Jaaman piiri |
| Kunta | Narvusi |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | entinen kylä |
| Väkiluku | 0 |
Takaväljä eli venäjäksi ”Uusikylä” lienee syntynyt 1700-luvulla[2]. Sen ensimmäiset asukkaat saapuivat Laukaansuusta[3]. Paavali I lahjoitti Korovinan kartanoon kuuluneet kylät vuonna 1797 eversti Jegor Rennelle[4]. Vuonna 1848 Takaväljällä asui 133 inkerikkoa ja 45 inkerinsuomalaista. Suomalaiset kuuluivat Kosemkinan luterilaiseen ja inkerikot Haavikon[5] ja vuodesta 1874 lähtien Joenperän ortodoksiseen seurakuntaan. Kylässä oli tsasouna.[6] Takaväljän suomalaissukuja olivat Laammanen, Paasi, Pölhö ja Varkki[7]. Vuonna 1862 kylässä oli 33 taloa ja 156 asukasta. Talonpojat olivat tilanomistajan maaorjia.[8] Vuonna 1899 Takaväljä kuului kyläkuntana Luutsan volostiin. Sen 235 asukasta olivat väestönlaskennan mukaan kaikki ”suomalaisia”. Luterilaisia oli 46 henkeä.[9] Kyläläiset kävivät töissä Struuppaan telakalla[2].
Neuvostoaikana Takaväljä muodosti Narvusin volostiin ja vuodesta 1927 Jaaman piiriin kuuluneen kyläneuvoston. Vuonna 1928 se liitettiin Suuren-Narvusin kyläneuvostoon. Vuonna 1939 kylässä oli 321 asukasta.[10] 1920-luvulla palaneeseen kylään rakennettiin neljäluokkainen koulu ja kerhotalo. Maatalouden kollektivisoinnin aikana perustettiin kolhoosi. Vetäytyvät neuvostojoukot sytyttivät vuonna 1941 Takaväljän palamaan ja saksalaiset polttivat myöhemmin loputkin kylän 40 talosta. Sodan jälkeen kylää ei rakennettu uudestaan ja tulipaloissa säilynyt tsasouna purettiin polttopuiksi.[2] Vuonna 1958 Takaväljältä mainitaan kuitenkin yhdeksän asukasta,[10] ja se esiintyi vielä vuoden 1966 kyläluettelossa[11].
Lähteet
muokkaa- ↑ EKI kohanimeandmebaasi eki.ee. Viitattu 16.2.2017.
- ↑ a b c Istšeznuvšije derevni Kingiseppskogo raiona, s. 13–14. Kingisepp: Kingiseppskaja tsentralnaja gorodskaja biblioteka, 2008. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Muslimov, M. Z.: ”Narodnaja dialektologija” v niželulužskom areale. Teoksessa: Acta Linguistica Petropolitana. Trudy Instituta lingvistitšeskih issledovani RAN, tom VIII, tšast 1: Fenno-Lapponica Petropolitana, s. 138. Sankt-Peterburg: Nauka, 2012. ISBN 978-5-02-038302-9 Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Murašova, N.V. & Myslina, N.P.: Dvorjanskije usadby Sankt-Peterburgskoi gubernii: Kingiseppski raion, s. 192–196. Sankt-Peterburg: Informatsionnyi tsentr ”Vybor”, 2003. ISBN 5-93518-028-6
- ↑ v. Köppen, Peter: Erklärender Text zu der Ethnographischen Karte des St. Petersburger Gouvernements, s. 40, 87. St.-Petersburg. Määritä julkaisija! Teoksen verkkoversio.
- ↑ Istoriko-statistitšeskije svedenija o S.-Peterburgskoi jeparhii, vypusk 10, s. 324. S.-Peterburg: S.-Peterburgski jeparhialnyi istoriko-statistitšeski komitet, 1885.
- ↑ Kuusi, Matti. Narvusin suomalaissuvuista. Teoksessa: Ulkosuomalaisia (Kalevalaseuran vuosikirja 62), s. 240. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1982. ISBN 951-717-289-3
- ↑ Spisok naselnjonnyh mest po svedenijam 1862 goda: Peterburgskaja gubernija, s. 212. Sankt-Peterburg: Tsentralnyi statistitšeski komitet ministerstva vnutrennyh del, 1864. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Materialy k otsenke zemel v S.-Peterburgskoi gubernii. Tom I: Jamburgski ujezd, vypusk II, s. 50, 55–56. Sankt-Peterburg: Otsenotšno-statistitšeskoje bjuro S.-Peterburgskogo gubernskogo zemstva, 1904. Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b Spravotšnik istorii administrativno-territorialnogo delenija Leningradskoi oblasti classif.spb.ru. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 16.2.2017.
- ↑ Administrativno-territorialnoje delenije Leningradskoi oblasti, s. 139. Leningrad: Lenizdat, 1966. Teoksen verkkoversio. (Arkistoitu – Internet Archive)