Tacnan taistelu

Etelä-Amerikan maiden itsenäistyttyä niiden välillä käytiin muutama pidempään kestänyt sota, joista Chilen Perua ja Boliviaa vastaan käymä Tyynenmeren sota oli pisin ja verisin. Sota alkoi konfliktina tuolloin Bolivialle kuuluneen Antofagastan maakunnan nitraattiesiintymistä. Nitraatit olivat elintärkeitä Chilen taloudelle, joka oli riippuvainen siitä saaduista tuotoista eurooppalaisten tuotteiden ostamiseksi. Bolivian uhatessa ottaa haltuunsa chileläisen nitraattiyhtiön Antofagastassa Chile otti Antofagastan sataman haltuunsa pienen 2 500 miehen sotilasosaston turvin. Peru ja Bolivia olivat vuonna 1873 solmineet keskenään salaisen liiton Chileä vastaan, jonka Chilen toteuttama hyökkäys aktivoi. Chile julisti näin sodan molemmille maille 5. huhtikuuta 1879. Chilen laivaston voitot merellä mahdollistivat Erasmo Escalan johtamien joukkojen rantautua Tarapacássa Etelä-Perussa marraskuussa samana vuonna. Tarapacá miehitettiin perulaisista ja bolivialaisista saadun voiton jälkeen. Perun ja Bolivian presidentit vaihtuivat ja armeijan komentajaksi nousi bolivialainen kenraali Narcisco Campero.^[1]

Sodan kuluessa aluksi pienet armeijat olivat kasvaneet kun miehiä alettiin ottaa asepalvelukseen.Helmikuussa 1880 13 000 chileläistä nousi maihin Ilossa Perun rannikolla. Chileläisten komentajaksi oli noussut Escalaa aggressiivisempana pidetty kenraali Manuel Baquedano Gonzalez. Hänen tavoitteensa oli Arican sataman valtaus, mikä merkitsi marssia hankalan maaston läpi sisämaan kautta. Kuukauden kestäneen matkan jälkeen joukot saapuivat Campo de la Alianzan tasangolle lähellä Tacnan kaupunkia, jonne bolivialaisia ja perulaisia komentanut Campero oli perustanut puolustusasemansa. Camperon komennuksessa oli 9 000–12 000 miestä, 16 tykkiä ja 7 Gatling-konekivääriä. Chileläisiä oli 11 000–14 000 ja heillä oli mukanaan 37 tykkiä ja 4 konekivääriä. Chileläisten komentaja Gonzalez sai kaksi erilaista neuvoa etenemisestä. Chilen sotaministeri José Vergara ehdotti saartoliikettä miesvoiman säästämiseksi, mutta tykistön komentaja ehdotti hyökkäystä koko rintaman mitalla, jotta vihollinen ei saisi liikuteltua sotilaitaan puolustusasemasta toiseen. Gonzalez päätyi jälkimmäisen vaihtoehdon kannalle jakaen joukkonsa viiteen osastoon ja määräten nämä hyökkäämään vihollista vastaan ihmisaaltona.^[1]

Tacnan taistelu alkoi 26. toukokuuta molempien osapuolten vaihtaessa tykkitulta, joka jäi kuitenkin tehottomaksi. Tykkien kranaatit upposivat alueen maaperän pehmeään hiekkaan. Aamulla kello kymmenen aikoihin chileläinen jalkaväki hyökkäsi kohti vihollisen asemia, mutta se ajettiin takaisin voimakkaan tulituksen alaisena. Bolivialaisten ja perulaisten vasenta siipeä komentanut eversti Eliodoro Camacho tulkitsi chileläisten vetäytyvän ja määräsi miehensä etenemään. Hän menetti kuitenkin nopeasti neljä viidesosaa miehistään chileläisten tykki- ja konekivääritulessa. Camachoa yritettiin tukea reserveillä oikealta sivustalta, joka joutui samalla pistimillä varustetun chileläisen jalkaväen hyökkäyksen kohteeksi. Heikentynyt oikea siipi murtui Gonzalezin lähettäessä vielä omat reservinsä oikean siiven ympäri. Jäljelle jääneet perulaiset ja bolivialaiset vetäytyivät Tacnaan, jossa ne antautuivat puoli seitsemältä illalla tykistökeskityksen jälkeen.^[1]

Yhteenotto Tacnassa oli molemmin puolin verinen. Chileläiset menettivät 500 miestä kuolleina ja 1 600 haavoittuneina. Santiagon ja Atacaman rykmentit menettivät puolet miehistöstään. Puolustajat menettivät yhteensä 3 500–5 000 miestä. Gonzalezin taktiikkaa kritisoitiin Chilessä tarpeettoman verisenä, mutta hän jatkoi edelleen chileläisten komentajana ottaen vielä kaksi voittoa vihollisestaan vuonna 1881 ja vallaten lopulta Perun pääkaupunki Liman. Voitto Tacnassa vakiinnutti Chilen aseman Tacnassa, Tarapacássa ja Antofagastassa katkaisten samalla Bolivian pääsyn merelle, mutta sotaa se ei ratkaissut. Perun kanssa solmittiin lopulta rauha Ancónissaa 20. lokakuuta 1883, jonka mukaan Chile miehitti Tarapacán alueen. Bolivia solmi aselevon Chilen kanssa huhtikuussa 1884 väliaikaiseksi ymmärretyllä sopimuksella, jonka perusteella Chile miehitti Antofagastan.^[1]