Summit Series
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Summit Series oli syksyllä 1972 pelattu jääkiekon ottelusarja, jossa kohtasivat ensi kertaa Kanadan ja Neuvostoliiton maajoukkueet parhailla mahdollisilla kokoonpanoillaan. Se koostui kahdesta neljän ottelun jaksosta: alkupuoli pelattiin Kanadassa ja loppupuoli Neuvostoliitossa. Sarja päättyi lopulta kanadalaisten hyvin niukkaan voittoon. Sen katsotaan aloittaneen kansainvälisen jääkiekon kilpailutoiminnan korkeimmalla tasolla. Sitä seurasivat kaksi vuotta myöhemmin pelattu Summit Series 1974, neljä vuotta myöhemmin aloitettu Kanada-cup sekä vuoden 1979 Challenge Cup. Summit Series mahdollisesti myös edesauttoi Kanadan paluuta maailmanmestaruuskilpailuihin 1970-luvulla.
Kanadan puolustajasuuruus Bobby Orr ei voinut pelata ottelusarjassa vammojensa vuoksi. Bobby Hull ja muut tuoreen WHA-liigan kanssa sopimuksen tehneet entiset NHL-pelaajat pudotettiin myös Kanadan leiriryhmästä. Kanadan suureksi sankariksi nousi lopulta Phil Esposito, joka johti joukkueensa Moskovassa tiukassa tilanteessa voittoon. Tasapeli viimeisessä ottelussa olisi riittänyt Neuvostoliitolle turnauksen voittoon, sillä sen maaliero oli parempi Kanadaan nähden[1]. Ratkaisevan Kanadan voittomaalin turnauksen viimeisen ottelun viimeisellä peliminuutilla teki Paul Henderson[1]. Hän kohosi liki kansallissankariksi. Hendersonin maalin tärkeyttä kanadalaisilla kuvastaa, että maali valittiin Kanadan historian viidenneksi tärkeimmäksi tapahtumaksi Dominion Instituten järjestämässä yleisöäänestyksessä vuonna 2000[2].
Ottelut
muokkaa2.9. 1972 Montréal Montréal Forum |
Neuvostoliitto | 7–3[2] | Kanada | ||
(2-2, 2-0, 3-1) |
Yleisömäärä: 18 188 Tuomarit: Lee Gagnon, Gordon Lee | ||||
11:40 1-2 Zimin (Jakušev, Šadrin) 17:28 2-2 Petrov (Mihailov) av 22:40 3-2 Harlamov (Maltsev) 30:18 4-2 Harlamov (Maltsev) 53:32 5-3 Mihailov (Blinov) 54:29 6-3 Zimin 58:37 7-3 Jakušev (Šadrin) |
Otteluraportti | 00:30 0-1 P. Esposito (F. Mahovlich, Bergman) 06:32 0-2 Henderson (Clarke) 48:32 4-3 Clarke (Ellis, Henderson) | |||
Jäähyt | |||||
8 min | 8 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Vladislav Tretjak | Ken Dryden | ||||
4.9. 1972 Toronto Maple Leaf Gardens |
Neuvostoliitto | 1–4 | Kanada | ||
(0-0, 0-1, 1-3) |
Yleisömäärä: 16 485 Tuomarit: Steve Dowling, Frank Larsen | ||||
45:53 1-2 Jakušev (Ljapkin, Zimin) yv | Otteluraportti | 27:14 0-1 P. Esposito (Park, Cashman) 41:19 0-2 Cournoyer (Park) yv 46:47 1-3 P. Mahovlich (P. Esposito) av 48:59 1-4 F. Mahovlich (Mikita, Cournoyer) | |||
Jäähyt | |||||
16 min | 8 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Vladislav Tretjak | Tony Esposito | ||||
6.9. 1972 Winnipeg Winnipeg Arena |
Neuvostoliitto | 4–4 | Kanada | ||
(1-2, 3-2, 0-0) |
Yleisömäärä: 9 800 Tuomarit: Gordon Lee, Lee Gagnon | ||||
03:16 1-1 Petrov av 32:56 2-3 Harlamov (Tsygankov) av 34:59 3-4 Lebedev (Vasiljev, Anisin) 38:28 4-4 Bodunov (Anisin) |
Otteluraportti | 01:54 0-1 Parisé (White, P. Esposito) 18:25 1-2 Ratelle (Cournoyer, Bergman) 24:19 1-3 P. Esposito (Cashman, Parisé) 33:47 2-4 Henderson (Ellis, Clarke) | |||
Jäähyt | |||||
8 min | 18 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Vladislav Tretjak | Tony Esposito | ||||
8.9. 1972 Vancouver Pacific Coliseum |
Neuvostoliitto | 5–3 | Kanada | ||
(2-0, 2-1, 1-2) |
Yleisömäärä: 15 570 Tuomarit: Lee Gagnon, Gordon Lee | ||||
02:21 1-0 Mihailov, (Luttšenko, Petrov) 07:29 2-0 Mihailov, (Luttšenko, Petrov) 26:34 3-1 Blinov, (Petrov, Mihailov) 33:52 4-1 Vikulov, (Harlamov, Maltsev) 51:05 5-2 Šadrin, (Jakušev, Vasiljev) |
Otteluraportti | 25:37 2-1 Perreault 46:54 4-2 Goldsworthy (P. Esposito, Bergman) 59:38 5-3 Hull (P. Esposito, Goldsworthy) | |||
Jäähyt | |||||
4 min | 6 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Vladislav Tretjak | Ken Dryden | ||||
22.9. 1972 Moskova Lužniki-urheilupalatsi |
Kanada | 4–5 | Neuvostoliitto | ||
(1-0, 2-0, 1-5) |
Yleisömäärä: 15 000 Tuomarit: Uve Dahlberg (SWE), Rudolf Baťa (TCH) | ||||
15:30 1-0 Parisé (Perreault, Gilbert) 22:36 2-0 Clarke (Henderson) 31:47 3-0 Henderson (Lapointe, Clark) 44:56 4-1 Henderson (Clarke) |
Otteluraportti | 43:34 3-1 Blinov (Petrov, Kuzkin) 49:05 4-2 Anisin (Ljapkin, Jakušev) 49:13 4-3 Šadrin (Anisin) 51:41 4-4 Gusev, (Ragulin, Harlamov) 54:46 4-5 Vikulov (Harlamov) | |||
Jäähyt | |||||
10 min | 10 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Tony Esposito | Vladislav Tretjak | ||||
24.9. 1972 Moskova Lužniki-urheilupalatsi |
Kanada | 3–2 | Neuvostoliitto | ||
(0-0, 3-2, 0-0) |
Yleisömäärä: 15 000 Tuomarit: Josef Kompalla (BRD), Franz Baader (BRD) | ||||
25:13 1-1 Hull (Gilbert) 26:21 2-1 Cournoyer (Berenson) 26:36 3-1 Henderson |
Otteluraportti | 21:12 0-1 Ljapkin (Jakušev, Šadrin) 37:11 3-2 Jakušev (Šadrin, Ljapkin) yv | |||
Jäähyt | |||||
31 min | 4 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Ken Dryden | Vladislav Tretjak | ||||
26.9. 1972 Moskova Lužniki-urheilupalatsi |
Kanada | 4–3 | Neuvostoliitto | ||
(2-2, 0-0, 2-1) |
Yleisömäärä: 15 000 Tuomarit: Uve Dahlberg (SWE), Rudolf Baťa (TCH) | ||||
04:09 1-0 P. Esposito (Ellis, Henderson) 17:34 2-2 P. Esposito (Savard, Parisé) av 42:13 3-2 Gilbert (Ratelle, Hull) 57:54 4-3 Henderson (Savard) |
Otteluraportti | 10:17 1-1 Jakušev (Šadrin, Ljapkin) 16:27 2-1 Petrov (Vikulov, Tsygankov) yv 45:15 3-3 Jakušev (Maltsev, Luttšenko) yv | |||
Jäähyt | |||||
25 min | 17 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Tony Esposito | Vladislav Tretjak | ||||
28.9. 1972 Moskova Lužniki-urheilupalatsi |
Kanada | 6–5 | Neuvostoliitto | ||
(2-2, 1-3, 3-0) |
Yleisömäärä: 15 000 Tuomarit: Rudolf Baťa (TCH), Josef Kompalla (BRD) | ||||
06:45 1-1 P. Esposito (Park) yv 16:59 2-2 Park (Ratelle, Hull) 30:32 3-3 White (Gilbert, Ratelle) 42:27 4-5 P. Esposito (P. Mahovlich) 52:56 5-5 Cournoyer (P. Esposito, Park) 59:26 6-5 Henderson (P. Esposito) |
Otteluraportti | 03:34 0-1 Jakušev (Maltsev, Ljapkin) yv 13:10 1-2 Luttšenko (Harlamov) yv 20:21 2-3 Šadrin 31:43 3-4 Jakušev 36:44 3-5 Vasiljev yv | |||
Jäähyt | |||||
39 min | 17 min | ||||
Maalivahdit | |||||
Ken Dryden | Vladislav Tretjak | ||||
Joukkueet
muokkaaKanada
muokkaa- Maalivahdit: Tony Esposito, Ken Dryden, Ed Johnston
- Puolustajat: Serge Savard, Guy Lapointe, Gary Bergman, Bill White, Rod Seiling, Dale Tallon, Jocelyn Guevremont, Brian Glennie, Pat Stapleton, Don Awrey, Brad Park
- Hyökkääjät: Phil Esposito, Frank Mahovlich, Pete Mahovlich, Bobby Clarke, Gilbert Perreault, Yvan Cournoyer, Paul Henderson, Ron Ellis, Bill Goldsworthy, Stan Mikita, Wayne Cashman, Vic Hadfield, Jean Ratelle, Marcel Dionne, Rick Martin, Jean-Paul Parisé, Red Berenson, Rod Gilbert, Dennis Hull, Mickey Redmond
- Valmentajat: Harry Sinden (päävalmentaja ja GM), John Ferguson (apulaisvalmentaja ja -GM)
Neuvostoliitto
muokkaa- Maalivahdit: Vladislav Tretjak, Viktor Zinger, Aleksandr Sidelnikov, Aleksandr Patškov
- Puolustajat: Valeri Vasiljev, Aleksandr Ragulin, Viktor Kuzkin, Vladimir Luttšenko, Gennadi Tsygankov, Juri Ljapkin, Juri Šatalov, Aleksandr Gusev, Vitali Davydov, Jevgeni Paladjev
- Hyökkääjät: Boris Mihailov, Vladimir Petrov, Juri Blinov, Valeri Harlamov, Aleksandr Jakušev, Jevgeni Zimin, Vjatšeslav Staršinov, Vladimir Vikulov, Jevgeni Mišakov, Aleksandr Maltsev, Vladimir Šadrin, Juri Lebedev, Aleksandr Voltškov, Vjatšeslav Anisin, Aleksandr Bodunov, Aleksandr Martynjuk, Vjatšeslav Soloduhin
- Valmentajat: Vsevolod Bobrov (päävalmentaja), Boris Kulagin (apulaisvalmentaja)
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa