Space Launch System

Space Launch System (SLS, "avaruuslaukaisujärjestelmä") on Nasan kertakäyttöinen raskas kantorakettiperhe. Vuonna 2020 se oli Nasan nykyisistä laukaisujärjestelmistä ainoa, joka pystyy viemään miehitetyn lennon tai muun raskaan kuorman yhdellä kertaa maata kiertävää rataa kauemmaksi, esimerkiksi Kuuhun yhdellä lennolla.[1] Raketti on tarkoitettu Artemis-ohjelman sekä myöhempien tehtävien tarpeisiin.[1]

Taiteilijan näkemys SLS:n laukaisusta.

Järjestelmän pääosat ovat ensimmäisen vaiheen ydinvaihe, siihen kiinnittyvät kaksi boosteria ja toinen vaihe. Näistä kukin on eri valmistajan tekemä, myöhässä ja suuresti yli budjetin.[2] Raketeissa aiotaan käyttää ensin avaruussukkuloiden moottoreita ja sitten niiden loputtua uusia, jotka nekin ovat ainakin myöhässä. Esimerkiksi Nasan toimintaa arvioivan Office of Inspector Generalin 10. maaliskuuta 2020 päivätyssä raportissa todetaan kustannusten ylittyneen siten, että Nasan on tiedotettava maan Kongressia ja tehtävä koko hankkeen uudelleenarviointi.[3] Hankkeessa on ollut useita myöhästymisiä ja kustannukset ovat kasvaneet.[4] Lisäksi jo kertakäyttöisyys sinänsä ja vanhan tekniikan uudelleenlämmittely ovat kritiikin kohteena.

Suuri osa tuesta on ollut poliittista kun taas tieteelliset tahot ovat SpaceX:n Falcon Heavyn kannalla, joka on huomattavasti kustannustehokkaampi ratkaisu uudelleenkäytettävyyden johdosta.[5]

Historia

muokkaa

SLS:n kehittäminen nykymuodossaan alkoi 2011. Se osittaista jatkumoa vuonna 2010 perutulle Constellation-ohjelman Ares V-raketille. Vuonna 2020 tavoitteena on tehdä ensimmäinen lento vuonna 2021. Laukaisulla lähetettäisiin miehittämätön Orion (MPCV) lennolle Kuun ympäri. Ensimmäisen version on tarkoitus pystyä nostamaan maata kiertävälle radalle 70 tonnin kuorma. Jatkokehiteltyjä versioita voitaisiin sitten käyttää kuulentoihin, matkoihin Maata lähelle tuleville asteroideille ja Mars-lentoon.[6][1]

SLS:ssä käytettäväksi tarkoitettuja kiinteän ajoaineen apurakettien testikappaletta käytettiin 11. maaliskuuta 2015 onnistuneesti koko lennolla aiotun ajan.[7]

Ydinvaiheessa käytettäväksi aiottuja RS-25-rakettimoottoreja testattiin onnistuneesti 9 minuutin täysimittaisen polton ajan 27. elokuuta 2015.[8]

65-metrinen kantoraketti esiteltiin julkisesti 9. joulukuuta 2019.[9]

Ensimmäistä miehittämätöntä lentoa lykättiin maaliskuulta 2021 seuraavalle vuodelle.[4] Aiemmin ensimmäistä lentoa on suunniteltu vuodelle 2017.[4]

Miehittämätön Artemis I -tehtävä Orion-aluksen kanssa laukaistiin 16. marraskuuta 2022.[10] Artemis I -tehtävän tarkoitus on osoittaa SLS-raketin ja Orion-aluksen valmius Kuuhun suuntaaviin tehtäviin, jotka lopulta johtavat miehitettyihin lentoihin Marsiin.[10] SLS-raketin kyydissä on myös kymmenen cubesat-satelliittia, jotka otetaan käyttöön matkalla Kuuhun.[10]

Space Launch Systemin kehitykseen on käytetty 15 miljardia dollaria vuodesta 2011 lähtien.[4] Maaliskuuhun 2024 mennessä kehitykseen on käytetty 29 miljardia dollaria ja sen ennakoidaan kasvavan 36 miljardiin dollariin vuoteen 2026 mennessä.[11]

Nasan raportti elokuussa 2024 viittasi pääurakoitsija Boeingin laadunvalvonnan ongelmiin ja epäpätevän työvoiman käyttöön syynä viivästyksille ja kustannuksien ylittämiselle.[12][13]

Rakenne

muokkaa

Block 1

muokkaa
 
SLS:n aiottu kehitys

SLS pohjaa vahvasti Avaruussukkulan tekniikkaan. Ensimmäinen vaihe koostuu ydinvaiheesta ja kahdesta apuraketista. Ydinvaihe pohjautuu avaruussukkulan ajoainetankkiin, johon perään on tehty sovitteet neljälle rakettimoottorille ja kärkeen liitoskappale. Rakettimoottoreina käytetään ensimmäisillä lennoilla jäljelle jääneitä muunneltuja avaruussukkuloiden RS-25-moottoreita mutta myöhemmillä lennoilla ne on tarkoitus korvata tarkoitukseen suunnitelluilla moottoreilla.

Ensimmäisessä vaiheessa käytetään kahta kiinteän ajoaineen apurakettia avaruussukkulan tapaan. Apuraketit ovat kehitetty sukkuloissa käytetyistä mutta niissä on osioita neljän sijaan viisi.

Ensimmäisen raketin ja sen rahdin pääurakoitsijat ovat:

Lennot

muokkaa
Suunnitellut lennot (Tilanne 2022)
Tehtävä Päiväys Versio Huomioita
SLS-1/EM-1 (Artemis I) 16. marraskuuta 2022 Block 1[14] Miehittämätön Orion-alus Kuun ympäri
SLS-2/EM-2 (Artemis II) marraskuu 2024[15] Block 1B[16] Orion neljän hengen miehistöllä Kuun kiertoradalle miehittämättömillä aluksilla siirretylle asteroidille.[17]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Lee Mohon (editor): Factsheet: Space Launch System 2.7.2020 (Updated). NASA, nasa.gov. Viitattu 7.9.2020. (englanniksi)
  2. SLS cost growth exceeds threshold for formal review SpaceNews.com. 11.3.2020. Viitattu 14.3.2020. (englanti)
  3. NASA’S MANAGEMENT OF SPACE LAUNCH SYSTEM PROGRAM C OSTS AND CONTRACTS March 10, 2020 nasa.gov.
  4. a b c d Hopeful for launch next year, NASA aims to resume SLS operations within weeks spaceflightnow.com. 1.5.2020. Viitattu 26.7.2021. (englanniksi)
  5. SpaceX to launch the Europa Clipper mission for a bargain price arstechnica.com. 23.7.2021. Viitattu 26.7.2021. (englanniksi)
  6. Factsheet: Space Launch System (pdf) NASA. Arkistoitu 13.8.2012. Viitattu 11.8.2012. (englanniksi)
  7. http://www.universetoday.com/119320/most-powerful-solid-rocket-booster-ignites-in-milestone-test-propelling-nasa-on-path-to-deep-space/
  8. Rakettimoottorikoe ja laskuvarjotesti veivät Nasan jättirakettia eteenpäin www.avaruus.fi. Viitattu 11.11.2015.
  9. Nasa sai valmiiksi kaikkien aikojen suurimman kantorakettinsa - tällä viedään ensimmäinen nainen Kuuhun www.iltalehti.fi. Viitattu 10.12.2019.
  10. a b c Brett Tingley: NASA launches Artemis 1 moon mission on its most powerful rocket ever space.com. Viitattu 16.11.2022. (englanniksi)
  11. Jack Kuhr: Payload Research: Detailing Artemis Vehicle R&D Costs payloadspace.com. 13.3.2024. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)
  12. Eric Berger: A new report finds Boeing’s rockets are built with an unqualified work force arstechnica.com. 8.8.2024. Viitattu 8.8.2024. (englanniksi)
  13. NASA’s Management of Space Launch System Block 1B Development oig.nasa.gov. 8.8.2024. Viitattu 8.8.2024. (englanniksi)
  14. Acronyms to Ascent – SLS managers create development milestone roadmap 23 February 2012. NASASpaceFlight.com. Viitattu 9 April 2012.
  15. NASA's Artemis 2 mission around Moon set for November 2024 phys.org. Viitattu 10.11.2023. (englanniksi)
  16. NASA confirms EUS for SLS Block 1B design and EM-2 flight nasaspaceflight.com. Viitattu 24 July 2014.
  17. NASA managers evaluate yearlong deep space asteroid mission September 9, 2013 by Marshall Murphy nasaspaceflight.com.

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.