Simo Juntunen

Juntusen vanhemmat olivat puuseppä Otto Juntunen ja kirjanpitäjä Hilma Maria Lehto. Hän pääsi ylioppilaaksi 1942 Iisalmen yhteislyseosta ja suoritti valtiotieteiden kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1953. Hän kävi Reserviupseerikoulun jatkosodan aikana Niinisalossa vuonna 1943.

Juntunen oli toimittajana Työväen sanomalehtien tietotoimistossa 1947–1948, tiedotussihteerinä Suomen pienviljelijäin liitossa 1949–1953, toimittajana Uusi Aika-lehdessä 1954–1957 ja Suomen Sosialidemokraatissa 1957–1974. Poliittisesti Juntunen oli lähinnä leskisläinen oikeistososialidemokraatti. Itse hän luonnehti itseään SDP:n viimeiseksi tannerilaiseksi. Juntunen koki joutuneensa SDP:ssa yhä ahtaammalle vuodesta 1963 lähtien, jolloin Rafael Paasio valittiin puolueen puheenjohtajaksi, ja puolueen linjaa suunnattiin Paasion sanoin ”pari piirua vasempaan”, mutta erityisesti Kalevi Sorsan tultua puoluesihteeriksi vuonna 1969. SDP:n 1970-luvun aktiivipoliitikoista Juntunen arvosti etenkin Suomen Pankin pääjohtajaa, myöhempää presidenttiä Mauno Koivistoa ja SAK:n puheenjohtajaa Niilo Hämäläistä.^[1]

Juntunen arveli joutuneensa presidentti Urho Kekkosen silmätikuksi jo vuonna 1962, puolittain vahingossa. Sosialistisessa Aikakauslehdessä julkaistiin tuolloin Kekkosta parodioinut teksti Minun taisteluni − Mein Kampf, jonka tekijäksi presidentti epäili Juntusta. Todellisuudessa teksti oli ilmeisesti Väinö Leskisen ja kahden muun kirjoittajan yhteistyötä eikä Juntusella liene ollut mitään osuutta asiassa.^[1]

1970-luvun alussa Juntunen hyökkäsi voimakkaasti SDP:n piirissä vaikuttanutta, suorastaan kirosanaksi luonnehtimaansa pälkäneläisyyttä vastaan. Myöhemmin, vuonna 1996 antamassaan haastattelussa hän määritteli: ”Pälkäneläiset olivat marxisti-leninistejä. En ymmärrä, millainen on marxilais-leninistinen sosialidemokraatti.”^[1]

Suomen Sosialidemokraatin päätoimittaja Aimo Kairamo irtisanoi Juntusen lehden palveluksesta 2. joulukuuta 1974 presidentti Urho Kekkoselta tulleen ”myllykirjeen” perusteella. Juntunen oli aiemmin syksyllä pitänyt puheen sotaveteraaneille ja sanonut, että Kekkonen maksaa Neuvostoliitolle öljylaskua väärentämällä Suomen historiaa. Kysymys oli erityisesti Suomen joutumisesta jatkosotaan ja Juntunen oli tässä yhteydessä arvostellut Kekkosta ns. ajopuuteorian hylkäämisestä. Tiedonantaja-lehti julkisti puheen tekstin ja Kekkonen kirjoitti kirjeessään Kairamolle: ”Tämä on niin vastuutonta ja törkeää puhetta, että jään odottamaan, miten lehti sen voi hyväksyä.” Juntunen kommentoi erottamistaan Kekkoselle lähettämässään kirjeessä: ”Jos ulkomaankauppapolitiikka häiriintyy jonkin Juntusen neljästä sanasta, ei ole helppo uskoa vakuutteluihin, joiden mukaan ulkopolitiikkamme on hoidettu erinomaisesti.” Kairamo ei koskaan myöntänyt Kekkosen osuutta Juntusen irtisanomisessa, vaan hänen mukaansa Juntunen ei ollut enää vuosiin noudattanut puolueen ja lehden virallista linjaa. Kun Juntunen ja SDP:n puheenjohtaja Rafael Paasio tapasivat Juntusen saatua potkut, Paasio totesi Juntuselle: ”Se oli sinulle oikein.”^[1]

Sanomalehtimiesten Liitto vei Juntusen erottamisasian työtuomioistuimeen, joka totesi ratkaisussaan irtisanomisen laittomaksi ja määräsi lehden kustantajan, Kustannusosakeyhtiö Kansanvallan, maksamaan Juntuselle 7000 markan vahingonkorvauksen. Erottamisen jälkeen Verohallituksen pääjohtaja Mikko Laaksonen tarjosi Juntuselle työpaikkaa Verohallituksen tiedottajana, mistä Juntunen kieltäytyi, koska hän ei halunnut ”alkaa kehua veroja”.^[1]

Juntunen siirtyi 1975 kolumnistiksi Suomen Kuvalehteen silloisen päätoimittajan Mikko Pohtolan houkuttelemana. Pohtola, joka oli jo ennestään henkilökohtaisesti tuntenut Juntusen, asetti kuitenkin ehdoksi, ettei ”ulkopolitiikan venettä saanut keikuttaa”. Samoihin aikoihin Urho Kekkonen lopetti pakinoiden kirjoittamiseen samaan lehteen Liimatainen-nimimerkillä, joskaan hänen suhteensa lehteen eivät täysin katkenneetkaan. Suomen Kuvalehteen Juntunen kirjoitti vuoteen 1983 saakka.

• Osamietintö onnesta. (Pakinoita. Kuvitus Stefan) Helsinki: Alea-kirja, 1969.
• ...ja katto korkealla. (Pakinoita) Helsinki: Kirjayhtymä, 1971.
• Jahvetti: legenda jo eläessään. Porvoo: WSOY, 1976. ISBN 978-951-0-07283-7

• Iisalmi-internet
• Journalisti-lehti 64.233.183.104. Viitattu 18.9.2007.

• Simo Juntusen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa^{[vanhentunut linkki]}