Sibeliuspuiston minigolf

Sibeliuspuiston minigolf sijaitsi Helsingissä Sibeliuksen puistossa. Rata lopetti toimintansa toukokuussa 2018 ja ennen lopettamistaan se oli Suomen vanhin toiminnassa ollut minigolfrata. Sen rakensi 1952 kristillinen teekkarijärjestö Ristin Kilta.[1]

Sibeliuspuiston minigolf.

Historia

muokkaa

Alun perin Ristin killan minigolfradat rakennettiin varainkeruuta varten. Kiltalaiset halusivat Otaniemeen avattuun teekkarikylään oman kappelin ja eräs kiltalainen, Eric Schalin, tuli ehdottaneeksi minigolfradan perustamista varainhankinnan avuksi. Hän oli tutustunut peliin Englannissa ja huomannut niiden olleen suosittuja ulkomailla.[1]

Ristin kilta rakennutti XV Olympia 1952 -toimikunnan tukemana kaksi rataa: ensimmäisen Eläintarhantien varteen ja toisen Sibeliuksen puistoon. Radat saavuttivat nopeasti suosiota, mutta Eläintarhantien rata purettiin jo samana vuonna.[1]

Sibeliuspuiston minigolfissa oli 18 rataa. Minigolfin radat eivät olleet kilparatoja, vaan teekkareiden itse suunnittelemia ja siten kilparatoja monipuolisempia.[2]

Minigolfin toiminta nykyään

muokkaa

Ristin kilta ylläpitää Sibeliuspuiston minigolfrataa yhä pääosin talkoovoimin. Radan tuotto ohjataan nykyisin hyväntekeväisyyteen.[3]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c Nurmi, Mika: Yhdistys-kohtaamispaikka-seurakunta – Ristin killan identiteetti 1947–1994, s. 40–. (Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian pro gradu -tutkielma) Helsinki: Helsingin yliopisto, 1995.
  2. Sibeliuspuiston minigolf: Sibeliuspuiston minigolf: Rata sibeliuspuistonminigolf.fi. Arkistoitu 29.3.2013. Viitattu 30.1.2012.
  3. Sibeliuspuiston minigolf: Sibeliuspuiston minigolf: Historia sibeliuspuistonminigolf.fi. Arkistoitu 29.3.2013. Viitattu 30.1.2012.

Aiheesta muualla

muokkaa