Sean Hannity
Sean Patrick Hannity (s. 30. joulukuuta 1961 New York, New York) on yhdysvaltalainen radio- ja televisiojuontaja, konservatiivinen poliittinen kommentaattori ja kirjailija.
Sean Hannity | |
---|---|
Sean Hannity vuonna 2016. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 30. joulukuuta 1961 New York City, New York, Yhdysvallat |
Kansalaisuus | Yhdysvallat |
Ammatti |
juontaja, poliittinen kommentaattori kirjailija |
Puoliso | Jill Rhodes |
Lapset | 2 |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu | |
Ura
muokkaaHannity on työskennellyt vuodesta 1996 alkaen television uutiskanava Fox News Channelin juontajana. Lokakuusta 1996 tammikuuhun 2009 hän juonsi arkipäivisin esitettyä poliittista keskusteluohjelmaa Hannity & Colmesia Alan Colmesin kanssa. Colmesin jätettyä ohjelman Hannity on juontanut samalla ohjelmapaikalla keskusteluohjelmaa Hannity. Tammikuusta 2007 tammikuuhun 2009 hän juonsi samalla kanavalla myös ohjelmaa Hannity's America, jota esitettiin sunnuntaisin.
10. syyskuuta 2001 alkaen ABC Radio, sittemmin nimeltään Citadel Media, on esittänyt Hannityn juontamaa iltapäivän puheradio-ohjelmaa The Sean Hannity Show valtakunnallisesti. Tätä ennen Hannityn ohjelmaa oltiin kuultu vain ABC Radion newyorkilaisaseman WABC:n kautta. Ennen ABC Radiolle siirtymistään hän oli työskennellyt WVNN-aseman juontajana Huntsvillen kaupungissa Alabamassa ja WGST-aseman juontajana Atlantassa Georgiassa.[1] Hänen juontajauransa alkoi vuonna 1989, jolloin hän juonsi Kalifornian yliopiston Santa Barbaran kampuksen KCSB-asemalla. Asema irtisanoi hänet alle vuoden jälkeen hänen homoseksuaaleista esittämiensä kommenttien vuoksi.[2].
Hannity on kirjoittanut kolme kirjaa. Vuonna 2002 ilmestyi kirja Let Freedom Ring: Winning the War of Liberty over Liberalism, vuonna 2004 kirja Deliver Us from Evil: Defeating Terrorism, Despotism, and Liberalism ja vuonna 2010 kirja Conservative Victory: Defeating Obama's Radical Agenda.
Näkemykset
muokkaaHannity on todennut että hän epäilee, onko presidentti Barack Obaman syntynyt Yhdysvalloissa. Hannity nosti esiin kysymyksen siitä, syntyikö Obama Yhdysvalloissa ja toistuvasti kehotti Obamaa esittämään syntymätodistuksensa.[3][4]
Vuoden 2016 presidentinvaaleissa Hannity esitti monia salaliittoteorioita Hillary Clintonin terveydestä. Hän on toistuvasti väittänyt että Clintonilla oli hyvin vakavia terveydellisiä ongelmia ja että tiedotusvälineet ovat peitelleet näitä [5][6][7][8] [5][9][10]
Yksityiselämä
muokkaaHannity on ollut naimisissa vuodesta 1993 ja hänellä on vaimonsa Jillin kanssa kaksi lasta.
Lähteet
muokkaa- ↑ Fox News Channel's Talk Show Host Sean Hannity Signs Long-Term Contract With ABC Radio Networks; Hannity's Top Afternoon Drive Show on WABC Will Be Syndicated Nationwide. Business Wire, 29.8.2001. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Albertson, Cammila: Sean Hannity – Biography Allmovie.
- ↑ Top Republicans try to scotch birther theories washingtonpost.com. Viitattu February 21, 2017.
- ↑ Stelter, Brian: ‘Birthers’ Fanned Flames of Conspiracy for Years. The New York Times, April 27, 2011. ISSN 0362-4331 Artikkelin verkkoversio.
- ↑ a b David Weigel: In prime time, Sean Hannity carries out a Clinton medical 'investigation' washingtonpost.com. August 11, 2016.
- ↑ Rebecca Morin: Hannity, Stelter swap criticism over conspiracy theories. Politico, August 7, 2016. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Golshan, Tara: Here's how we know the bonkers conspiracy theory about Hillary Clinton's health is catching on vox.com. August 18, 2016.
- ↑ Analysis | The Seth Rich conspiracy shows how fake news still works washingtonpost.com. Viitattu May 21, 2017.
- ↑ Susan Milligan: Hillary's Health: Conspiracy or Concern? U.S. News & World Report. August 15, 2016.
- ↑ Brian Stelter: Sean Hannity peddling debunked Clinton story. Reliable Sources with Brian Stelter, August 14, 2016. CNN. Artikkelin verkkoversio.
Aiheesta muualla
muokkaa- Sean Hannityn verkkosivut (englanniksi)
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sean Hannity Wikimedia Commonsissa